Sain tänään eräältä paikallisen helluntaiseurakunnan jäseneltä kilpailevan helluntailehden pari numeroa. Kyse on siis Ristin Kansa-lehdestä, joka on kirkkokunnattoman ja perinteiseen helluntaigenreen tukeutuvan Helluntaikansa ry:n pää-äänenkannattaja. Olinkin niitä jo odotellut, kun kerran uuden Helluntaikirkon pravdan Ristin Voiton irtiksiä olikin jo tullut pureskeltua.
Ristin Kansassa on tyystin erilainen fiilis kuin Ristin Voitossa. Jos RV:stä suorastaan huokuu ulos uuden kirkkokunnan perustamisen onni ja autuus kaikkine kiinnostavine ja työllistävine pikku yksityiskohtineen, niin tämä on taatusti toista maata. Eipä silti, ihan hyviä opetuskirjoituksia lehti sisältää, kuten totuuden nimessä myös RV:kin. En voi kuitenkaan välttyä vaikutelmalta, että jos RV oli/on selvästi tulevaisuusorientoitunut, niin RK:ssa on vanhojen muistelulla tärkeä sijansa.
Erityisesti huomioni kiinnittyi vanhan helluntaiveteraani Veikko Mannisen 80-vuotishaastatteluun, jossa tämä - kuinkas muuten! - ottaa kantaa nyt niin ajankohtaiseen kirkkokuntakysymykseen. Mannisen mukaan "Uuden testamentin ilmoitus tuo seurakunnan itsenäisyyden vahvasti esille. Se on edelleen ekklesia eli uloskutsutut. ... Ajatellaanpa kirkkokuntaa. Jos sen johto menee pieleen, niin koko kirkkokunta menee pieleen. Mutta jos seurakunta menee pieleen, niin se koskee ainoastaan yhtä seurakuntaa." Hm, tämä on sikäli mielenkiintoista, sillä juuri tämän saman argumentin päinvastaisuudella monet vapaiden suuntien kristityt veljeni ja sisareni ovat arvostelleet kotiseurakuntia. No, Manninen osoittaa hyvin, että käy se toisinkin päin.
Mutta annetaan Mannisen jatkaa: "Paikallisseurakunnan yläpuolella ei ole muuta kuin Jumalan Sana, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Joskus olisi hyvä profiloida, että ei ole olemassa mitään yhdistysseurakuntaa, vaan on ainoastaan Jumalan seurakunta ja yhdistys, joka palvelee seurakuntaa." Tässä kohtaa Mannisen teologiassa on ilmeinen ja kohtalokas heikkous, jota hän ei (tietenkään) itse huomaa. Tarkoitan tällä sitä, että mikä ihmeen raamatullinen paikallisseurakunta se helluntaiseurakunta oikein kuvittelee olevansa? Minun nähdäkseni Paavali 1.Korinttilaiskirjeen 4. luvun alussa hyvin selvästi osoittaa huuhaaksi tällaiset väitteet. Mutta tämä on nyt sitä - luvalla sanoen - helluntaiarroganssia, jolle he itse ovat usein niin sokeita. (Sori, kaikki helluntaiystäväni!)
Törmäsin nimittäin samaan ilmiöön (so. hengelliseen sokeuteen ekklesiologisessa mielessä), kun joitakin aikoja sitten luin Matti Pyykösen kirjaa Herätysliikkeen huominen, jonka oli - yllätys, yllätys! - julkaissut Kuva ja sana v. 2008. Tuossa kirjassa nimittäin kirjoittaja toistaa yhä uudestaan ja uudestaan Mannisenkin virhettä käsityksestä helluntaiseurakunnasta raamatullisena paikallisseurakuntana. UT kun ei tunne kuin yhden kaltaisia paikallisseurakuntia. Pyykkönen nimittäin siteeraa väsymättä ja ilmeisen bona fidé Watchman Neen klassikkoteosta Apostolinen lähetystyö - ja soveltaa sitä oiko päätä ja hitustakaan epäröimättä vain ja ainoastaan helluntaiseurakuntaan. Olen lukenut useita kertoja ko. opuksen ja ihmettelen, miten kukaan voi näin paljon erehtyä asiasta. Nee nimittäin (ja UT myös) edustaa ihan toisenlaista näkemystä kuin Pyykkönen, Manninen & co.
Lehti on siis odotetun kaltainen "tuulahduksia menneestä"-tyylinen julkaisu. Ei millään pahalla sanottuna, mutta kun kaikesta henkii vanhan, entisen ja perinteisen helluntailaisuuden ihannointi ihan kitarakuoroja myöten (ihan totta!), niin mitä muutakaan siitä voi sanoa? Eipä turhaan Tampereellekin oikein perustettu Pirkanmaan Perinteinen Helluntaiseurakunta. Tulee mieleen eräs tuttuni, joka kerran tunnusti ihannoivansa hengellisessä mielessä kaikkea sellaista, mikä on peräisin jostain sadan vuoden takaa. Miksi ihmeessä "sadan vuoden takaa"? Miksei saman tien 200 tai 300 vuoden takaa? Mikä ihme siitä vanhasta tekee automaattisesti tavoittelemisen arvoisen? Ymmärrän kyllä, että vanhoissa hengellisissä kirjoissa on paljon sellaista stydiä kamaa, jota uudemmista saa hakea, mutta eikö Jumala nyt sentään ole uutta luova Jumala? Tai eikö Pyhä Henki todellakaan osaa puhua muuta kuin vanhaa suomea?
Oikeesti, se minua eniten arveluttaa tässä "perinteisessä" genressä, että ketä sillä halutaan tavoittaa? Tai oikeampaa olisi kysyä, ketä kuvitellaan voitavan tavoittaa? Jos nimittäin ajatellaan nykypäivän nuorta aikuista, joka elää ns. maailmassa ja on siis kokonaan vieras uskonasioille, niin kokemusteni mukaan heitä ei voiteta Kristukselle perinteisellä kokouksmeiningillä kitarakuoroineen ja kaanaankielisine saarnoineen. Tarvitaan kyllä jotain ihan muuta, enkä nyt tarkoita mitään diskopalloja tai savukoneita. Kyse on evankeliumin kommunikoimisesta 25-vuotiaalle isossa asutuskeskuksessa elävälle, opiskelevalle tai pätkätöiden varassa elävälle, yliluonnolisista ilmiöistä sinänsä kiinnostuneelle, mutta perinteisiin kirkkokuntiin epäluuloisesti suhtautuvalle nuorelle aikuiselle hänen omalla äidinkielellään.
1 comment:
Kannattaa myös seurata helluntaikansa.fi -sivustoa. Aiemmin siellä sai lukea HK:n numerot, nyt näyttää olevan näytenumeroita.
Tilaushinnoissa on huomioitu 10 drakhman alennus eläkkeellä oleville saarnaajille/ evankelistoille ja lahjatilaajille.
Korhosen Seppo on kierrellyt viime aikoina säestämässä Perttu Mathlinia perinteiden yllä pitämisen tiimoilta ja olen saanut tuoretta viestiä kentältä että ikäryhmässä 75-100 on kova meno päällä. Eivät luovuttaisi millään tästä elämästä kun tutut laulut raikavat.
Post a Comment