Lahdessa pelataan parhaillaan eri seurakuntien välistä salibandyturnausta, "Taivaallista bandyä", jota on järjestetty jo usean vuoden ajan. Sen järjestäjät ovat vuosikausia tehneet ansiokasta työtä nuorten säbäharrastuksen parhaaksi - ja ehkä myös käytännön ekumenian eteen. Turnaukseen osallistuu tälläkin hetkellä eri seurakuntien ja herätysliikkeitten nuorista koottuja joukkueita; helluntailaisia, luterilaisia, lestadiolaisia, vapaakirkollisia ym.
Jossain vaiheessa turnauksen historiaa siitä tehtiin sitten virallisesti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Tampereen hiippakunnan Hollolan rovastikunnan salibandyturnaus. Käytännössä kaikki jatkui niinkuin ennenkin eli iloiset ja punaposkiset, geelihiuksiset ja käyrälapaiset nuoret eri seurakunnista ja tunnustuskunnista (ja jopa niiden ulkopuolelta) ottivat kentällä yhteen räiskyvällä nuoruuden innolla. Ylilyönneiltäkään ei vältytty. Tulisieluisimpia vanhempia ja oto-valmentajia jouduttiin kesken kiivaimman taiston tiimmellyksen jopa poistamaan katsomon puolelle jäähtymään. Kaiken lisäksi huhuttiin turnauksen johdon muokkaavan sääntöjä vuosittain (ja kuulemma joskus vieläpä ihan viime tipassa) tarpeen mukaan. Eli kaikki mitä normaaliin tiukkaan säbäturnaukseen kuuluu oli elävänä läsnä.
Kuitenkin kun illalla oli palkintojenjako, niin turnauksen pääpalkinto eli Hollolan rovastikunnan salibandyturnauksen pokaali ojennettiinkin parhaiten menestyneelle luterilaiselle joukkueelle, joka oli urhean taistelun jälkeen tullut sarjataulukossa viidenneksi. Toki turnauksen voittanut vapaan seurakunnan joukkuekin jonkun pytin sai. Mielenkiintoista, perin mielenkiintoista... Kaksi maailmaa, kaksi todellisuuttako? Onko tämä nyt käytännön säbäsovellutus kirkkoisä Cyprianuksen varhaiskatolisesta sloganista "Quia salus extra ecclesiam non est" eli "kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta"? Mene ja tiedä.
No, myöhemminhän tästä ajatuksia herättävästä käytännöstä sitten luovuttiin. Mutta osaavat sitä muutkin eli you haven´t seen nothing yet. Ristin voitto-lehdessä (28.04.2010) nimittäin julistetaan heti etusivulla: "Helluntailaisille oma salibandyliiga - Vain kastetut helluntailaiset pelaavat". Homman nimi on, ei enempää, eikä vähempää, kuin God Cup ja tämän yhä laajenevan turnauksen toteutuksessa pyritään ammattimaisuuteen.
Mutta myös ekklesiologis-soteriologiset aspektit on huomioitu. (Ehkä sekin on osa tätä em. "ammattimaisuutta".) Nimittäin vain kastetut seurakunnan jäsenet pelaavat. Kuuluminen seurakuntaan kun on ainoa käypäinen pelaajalisenssi tähän sarjaan. Tällä pyritään kuulemma vähentämään rumaa kielenkäyttöä ja rumia otteita kentällä ja sen ulkopuolella. Hassua, omassa nuoruudessani kun eikkareita otettiin mukaan porukkaan ihan evankelioimismielessä... No, tietysti keinohan se on tämäkin, jos joukkueen sisältä ei muuten löydy ryhtiä.
No, tietysti tällainen tiukka ekklesiologinen rajaus joukkueen pelaajiston suhteen on herättänyt myös keskustelua porukoissa. Jotkut joukkueenjohtajat toivoivat nuorisotyössä muuten mukana olevia kastamattomiakin voitavan ottaa mukaan. Kuitenkin vaatimus seurakunnan jäsenyydestä on nähty hyvänä ihan arkisen nuorisotyönkin kannalta. (Luterilaisillahan tätä ongelmaa ei ole, vaan muutamasta pääkaupunkiseudun liigajoukkueesta voitaisiin äkkiä koota tiukka joukkue...)
Mutta myös puhtaasti opilliset ja teologiset argumentit ovat vahvasti mukana perusteluissa.
- Mikään kasteoptukseni ei ole synnyttänyt nuorissa samanlaista pohdintaa kastekysymyksen äärellä, kuin nyt tämä turnausvaatimus. toteaa erään helluntaiseurakunnan nuorisopastori vakavissaan.
Näyttääkin siltä kuin tässä otettaisiin merkittäviä harppauksia myös missiologian alueella: joka uskoo ja kastetaan, se pelaa. Jatko onkin sitten vielä hämärän peitossa. Vai minkälaisen sisällön saakaan "nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat..."?
Eivätkä helluntailaiset suinkaan ole liikkeellä yksin, sillä myös Vapaakirkon piirissä haudotaan samanlaisia ajatuksia. Syynä on yksinkertaisesti se, että helluntailaisten joukkue pilasi viimeksi Vapiksen valtakunnallisen säbäturnauksen voittamalla koko turneen. Aiemmin turnaukseen on osallistunut hyvin sekalaisia ja jopa kaveriporukoista koottuja eri vapaaseurakuntien joukkueita. Nyt homma tulee täälläkin muuttumaan tiukan keskusjohtoiseksi: jatkossa turnaus pelataan tiukasti oman väen kesken, joskaan mitään helluntaikirkon kaltaisia kastepykäliä ei joukkueen jäsenien sopimuksiin kirjata. Pelkkä aktiivinen mukana olo seurakunnan toiminnassa riittänee.
Tältä pohjalta nousee villejä ajatuksia huumorinpilke silmäkulmassa:
- vanhimmiston on hyväksyttävä joukkue, ehkä myös joku vanhimmistosta voitaisiin nimittää säbävastaavaksi samalla tavoin kuin diakonia- tai nuorisotyössä...
- pitäisikö tulevaisuudessa helluntaisäbän hegemonian turvaamiseksi järjestää erityisiä säbäfifteenleirejä Isossa Kirjassa (plus täysimittainen kaukalo matolla sinne!) ja Vapiksessa vastaavasti säbäseuriksia, onhan evlutillakin kaikenlaisia futis-, ratsastus- ja biljardiripareita?
- valitseeko joku paikkakuntaa vaihtava helluntaisäbääjä tulevaisuudessa uuden kotiseurakuntansa menestyvän säbäjoukkueen perusteella, kuten nyt valitaan esim. hyvän raamattuopetuksen, korkeatasoisen ylistyksen tms. perusteella?
- eikö seurakunnan säbäjoukkue voisi joskus ottaa järjestääkseen myös säbäjumiksen, vähän niin kuin nyt on partiokirkko, vanhusten kirkkopyhä tai maahanmuuttajien kokous?
- entä miten tämä vaikuttaa esim. Seinäjoen Peliveljien joukkueen toimintaan - porukkahan on alunperin syntynyt juuri em. helluntaiseurakunnan suojaavien siipien alle?
- ja jos mennään helluntaikirkon ulkopuolelle, niin millaisen joukkueen saisikaan aikaan sitten kokoon esim. Turun Tuomiokirkkoseurakunta, Vuosaaren ev. lut. seurakunta tai vaikkapa Tampereen seurakuntayhtymä omista kastetuista jäsenistään?
No, eiköhän ole pojat niin, että koko juttu on hyvä nähdä laajemmassa kontekstissa eli osana helluntailiikkeen yleistä kirkollistumiskehitystä. Se nyt vaan saa tässä kohtaa tällaisia sanotaanko aavistuksenomaisesti humoristisia piirteitä. Miksei säbää voisi pelata ihan vain pelkästä pelaamisen riemusta? Ei se uskoviltakaan kiellettyä ole.
Mutta mikäli tällaiset tiukkaa kirkkokuria vaativat periaatteet tulevat käytäntöön myös täällä Lahdessa alussa mainitussa mainiossa nuorten säbäturnauksessa, niin minua askarruttaa eniten se, miten käy turnauksen useita kertoja voittaneen "Ekumenia"-joukkueen, johon kuuluu nuoria niin kirkkokuntien ja tunnustusten sisä- kuin ulkopuoleltakin, mutta jotka vaan muuten tykkäävät pelata viikottain yhdessä?
-------
Sanastoa:
- säbä = subst. tark. salibandyä
- geeli = hiusten muotoiluun käytettävä voide tai suihke
- käyrä lapa = viittaa alan harrastajien tapaan keinotekoisesti muokata mailan lavasta käyrempi esim. kuumentamalla
- ekklesiologia = teologinen termi, tark. oppia seurakunnasta
- soteriologia = teol. termi, tark. oppia pelastuksesta
- missiologia = teol. termi, tark. oppia kristillisestä lähetyksestä
- ekumenia = teol. ja kirkollinen termi, tark. kristittyjen keskuudessa kiistanalaista pyrkimystä yhdistämään eri kirkkokunnat aatteellisesti, toiminnallisesti ja jopa organisatorisesti yhdeksi suureksi maailmankirkoksi, jota erityisesti Kirkkojen Maailmanneuvosto ajaa ja jonka takana jotkut näkevät myös roomalaiskatolisen kirkon ylivaltapyrkimykset; voidaan käsittää tarkoittavan myös Lahden alueella epävirallisen harrastajaryhmän statuksella toimivaa, silloin tällöin menestyvää salibandykerhoa
10 comments:
:D Joka uskoo ja on kastettu, se pelaa...
meidän bandytiimiin ollaan kyllä aktiivisesti etsitty jumalattomia ja syntisiä pelaajia.. toivon mukaan vielä oikein julkisyntisiä :D Oli kyllä ajatuksia herättävä se rv-kirjoitus.. kaikkee sitä
Luulin koko sählyjuttua pitkitetyksi vitsiksi, kunnes tarkistin God Cupin olemassaolon Saalemin sivuilta. Veti aika vakavaksi.
Kyllä tämä oman sählyliigan perustaminen naiiviudessaan on jotain uskomatonta - uskoni horjuu!!!
Miksi ihmeessä? God Cup - nimitys liittää narsistisesti Jumalan nimen helluntailaisten omaan turnaukseen. Onhan se hyvä, että saadaan rodullinen puhtaus säilymään! Eipähän sekoitu vapaakirkollinen - muista harhaantuneimmista puhumattakaan - hiki meidän poikiin.
Kokemusksesta voin God Cupin järjestäjille sanoa, että kyllä ne kirosanat lentelevät helluntaipelaajienkin puhtaista suista. Ja peliareenojen nurkan takana näitä kastettuja seisoo hermosauhuilla tiukkojen vääntöjen jälkeen. Joten olkaa varuillanne!
Miten käy näille helluntailaisten sählykerhoissa (itse olen pitänyt niitä yli 20 vuotta) kasvaneille pojille? Miten heille selitetään ennen turnaukseen lähtöä, että sinun pitää nyt uskoa ja sitten sinut kastetaan. Sen jälkeen pääset pelimatkalle Kanaanin maahan.
Ajatellaanpa asiaa käänteisesti. Mitähän helluntaijohtajat ajattelisivat, jos säbäpelaajat jossakin kaupungissa perustaisivat oman seurakunnan?
Miksi ihmeessä tällainen itsekkyys ja omanapaisuus?
Lahden seurakuntanuorten välisen salibandyturnauksen voitti tänä vuonna jälleen Ekumenia-joukkue - niin kuin usein ennenkin.
Ekumenian perustajana muutama ajatuksenlento tällekin palstalle.
Ekumenian pelaajat koostuvat suurimmalta osaltaan vuodesta 1995 asti vetämässäni Kunnaksen kaupunginosan helluntaiseurakunnan sählykerhossa kasvaneista taistelijoista. Joukkue harjoittelee kerran viikossa Ahtialan koululla (Luterilaisten seurakuntien erityisnuorisotyön - entinen Leksan sähly) vuorolla.
Pelimme perustuu kouriintuntuvaan yhteishenkkeen, palloa liikuttavaan taitosäbään ja kirkkokuntarajoja rikkovaan avoimeen pelityyliin.
Pelaamme aina vain voitosta. Körttilästen kannustushuuto "Tappio vaikk onkin syvä, alatie on silti hyvä" ei kuulu sanavarastoomme.
Olemme kasvaneet joukkueena vuosien mittaan hyvin yhteen. Yhteytemme taso on läheisempää kuin useimpien riitelevien seurakuntayhteisöjen.
Nuoria lupauksia nostetaan joukkueeseen. Ensimmäisissä turnauksissa muutaman vaihdon peliajalla. Diivat eivät tähän sopeudu.
Isoin ongelmamme on vanhojen partojen kyvyttömyys tajuta ikääntymisensä ja nopean jalan hiipuminen. Kolmekymppistä on vähän vaikea viedä nuorisoturnaukseen. Heille pitäsi keksiä jotakin tekemistä joukkueen johtotehtävissä.
Tarvetta alkaisi olla päiväpiirisählylle, jossa ikääntyneet äijät saisivat viikottain pelata muiden jäähdyttelijöiden kanssa. Porukkaan pitäisi vain löytää muutama mummo, jotka pitäisivät keskenään nahistelevat ukot aisoissa.
Tuli tässä mieleeni: olemmekohan menestysteologinen seurakunta?
Minusta tämä helluntailiigahanke edustaa - em. kirkollistumisoireyhtymän ohella - paluuta lakihenkiseen kristillisyyteen. Kun ei muuten saada hommaa pysymään aisoissa ruvetaan vaatimaan tiukkaa kirkkokuria. Juutalaisuutta siis...
Näin siis Hengen vuodatuksesta alkunsa saanut ja tämän ilmiön tunnuksekseen valinnut yhteisö on palaamassa ruotuun. Herätysliikkeestä on tulossa kirkkokunta ja samanlainen kuin ne, joille se alussa esitti oman karismaattisen haasteensa.
Mitä taas tulee Ekumeniaan (so. tuo em. epävirallinen lahtelainen salibandyseura), niin se näyttää edustavan toisenlaista linjaa - ja onnistuneesti. Vaikka siihen kuuluu pelaajia hyvin erilaisista taustoista ja elämäntilanteista, ei mitään kurittomuutta, eikä örveltämistä (mitkä olivat suuret peikot helluntaisäbääjille tuossa RV:n jutussa) ole ollut havaittavissa missään vaiheessa.
Eli kyllä sen kurinalaisuuden tulee nousta porukan sisältä. Ulkoapäin tulevat painostukset (kuten esim. tuo em. kastevelvoite) synnyttävät helposti vain ulkokultaisuutta ja käännynnnäisiä.
Ammattihelluntailaisena ja itsekin joskus muinoin spv:n vilttiketjun harjoituksissa pyörineenä ihmettelin kyllä RiVo:n juttua. Mutta mielestäni melkein yhtä hupaisaa kuin itse juttu, on nähdä sen taustalla nimenomaan kirkollistumiskehitys! ;)
Henkilökohtaisesti olen aina vähän ihmetellyt seurakuntien välisiä peliturnauksia. Homma haiskahtaa siltä, että kun ei pärjätä "oikeissa" peleissä, niin järjestetään sitten omat "seurakuntapelit" tai "jumalaturnaukset".
Ymmärrän seurakunnnallisten sählykerhojen ja -vuorojen idean, kun puhutaan varhais- tai nuorisotyöstä, ja tottakai treenausta motivoi se että pääsee kentälle kurmoottamaan jonkun toisen seurakunnan nuoria, mutta jostain syystä en ole koskaan näistä innostunut. Johtunee omasta heikosta urheilusuuntautuneisuudestani.
Toisaalta olen myös Lahdessa ihmetellyt, että jos/kun kyseessä on kristillisten yhteisöjen välinen turnaus, miksi Ekumenia-tyyppinen joukkue siihen edes osallistuu? ;) No ehkä se toimii hyvin piikkinä kirkkokuntajoukkueiden lihassa...
Tärkeintä lienee, että kotiasiat on kunnossa ja urheilu kivaa!?
Mielestäni tuo suljetun helluntailiigan perustaminen kuvastaa nimenomaan helluntailaisten kirkollistumiskehitystä sen takia, että siinä kulminoituu - tosin vain yhteen srk-elämän osa-alueeseen liittyen - tämä omien rivien kokoamisen ja omien rakenteiden kiinteyttämisen tarve. Vai miten muuten siihen näitä kasteteologisia argumentteja olisi tarvetta liittää? Tai että "vain kastetut seurakunnan jäsenet pelaa"...
Mä oon kyllä vahvasti sitä mieltä, että tässä on todellisena syynä taustalla se, että kastevaatimus on ainut tapaa pitää turnauksen muuhun tasoon nähden "liian hyvät" liigatasolla pelaavat seurakuntanuorten eikkarikaverit poissa "häiritsemästä" helluntaipelausta... :) Tätähän on vähän välillä nähty paikallisessakin bandyssa..
Past0r1:lle ja muille, joilla aikaa riittää tämän blogin lukemiseen:
Ekumenia pelaa säbää pelaamisen riemusta sunnuntaisin klo 14 Ahtialan koululla. Ja kesäisin futista Patomäen kuoppaisella viheriöllä sunnuntai-iltaisin klo 19. Mukaan voi tulla.
Ja tehdään me kaikkea muutakin yhdessä. Pelataan kesällä beachlentistä ja talven pakkasilla lautapelejä. Eikä eikkareita erotella, vaikka olisisivat hyviä!
Piikkinä kirkkokuntajoukkueiden lihassa ei riitä elämän tarkoitukseksi. Se tulee sivutuotteena. Osallistumme Taivaallista bandya -turnaukseen, koska se on kivaa pelata yhdessäja tavata uusia ihmisiä. Samoilla motiiveilla muihinkin turnauksiin. Menestymmme, koska on keskimääräistä kivempaa voittaa kuin hävitä. Johonkin sarjaan osallistuminen olisi liian organisatorista. Se vaatisi vähintään yhden pelin (lue: jumalanpalvelus kirkkopuolella) ja parit harkat (lue:rukouskokous ja raamattutunti ohjelmakeskeisissä seurakuntayhteisöissä). Pyrimme säilyttämään orgaanisuuden. Olisimme Lahden divarissa kakkosdivaritasoa.
Taivaallista bandya -turnauksessa on sarjajyrien osallistumista rajoitettu lisenssi- ja ikärajoituksilla. Kentällä saa olla samaan aikaan vain yksi 18 vuotta täyttänyt lisenssipelaaja ja kaksi 19 vuotta täyttänyttä palaajaa. Lisäksi kentällä on oltava yksi tyttö. Tasa-arvolain vastaista on se, että tyttömaalista saa kaksi. (Meidän joukkueen tytöt - Aino-maija ja Sanni - eivät tällaista bonusta tarvitsisi.) Näillä rajoituksilla säilyy turnauksen amatööritaso ja se että uusia nuoria nuoria pääse aina mukaan.
Ekumenia nimestä vielä sen verran. Se on vitsi. Pääsponsorimme ovat Kirkkojen maailmanneuvosto ja Lahden Hirsityö Oy. Toinen vaihtoehto oli Paavin pojat. Emme halunneet mitään ylihengellistä "Kristuksen Reikäpallo (KriRePa)" -tyyppistä nimeä.
Harmi kun Kaikkivaltiaan Joukot (Lahden helluntaiseurakunnan joukkue) jäi viime turnauksesta kokoonpano-ongelmien vuoksi pois. Parhaat heistä olivat - toivottavasti väliaikaisesti - loikanneet Vapiksen joukkueeseen.
Kyllä sitä pystyy heittämään juttua näköjän vaikka salibandystä...olen aina ihmetellyt ja ihaillut noita Finlandia-kirjalilijoita!
Post a Comment