Helluntailiike, Jerusalem ja saarnaajien saunaillat eli mitä on menossa helluntailaisuudessa?

Jo viime syksynä seuratessani eräiden johtavien nuorten teologien ylläpitämää Eksegeettinen safari-blogia huomioni kiinnittyi tiettyyn samankaltaisuuden historian itsensätoistossa. Kyse oli tuolloin siitä, että "liian korkean raamattunäkemyksen opettaminen on epäeettistä". Kommentoin tuolloin sitä, että "evl. kirkon ja sen viidennen herätysliikkeen piirissä kasvaneena en voi välttyä melko vahvalta dejávù-kokemukselta. Tässä on jotain hyvin samaa mihin aikanaan törmäsin viidennen liikkeen nuorten teologinalkujen keskusteluissa." Viittasin tällä "omiin kokemuksiini evl. kirkon piiristä sekä siihen vaiheeseen, jossa useimmat vapaat suunnat seurakuntineen tällä hetkellä näyttävät olevan."

Tunnistan siis nykyisessä kehityksessä helluntailiikkeen piirissä tiettyjä samankaltaisia piirteitä, joita olen huomannut viimeksi kuluneiden kolmenkymmenen vuoden aikana evl. kirkon piirissä. Tämä kehitys tapahtuu perinteisissä protesti/herätysliikkeissä pitkälti (mutta ei ainoastaan) teologian viljelyssä. Mutta sen avulla on hyvä ja akateemista ottaa etäisyyttä "karvalakkimiesten" raamatunselitykseen.

Se, mitä tämän jälkeen tapahtui helluntailiikkeen piirissä ja erityisesti Ristin voitto-lehden kirjoittelussa ko. aiheeseen raamattunäkemyksestä valitettavasti osoitti minun osuneen oikeaan uhkakuvieni näkemisessä, ainakin osittain.

Sitten viime sunnuntaina Isä P. O. Leivo julkaisi mielenkiintoisen, ei-niin-eksegeettisen kirjoituksen aiheesta "Missä Suomen helluntailaisten Jerusalem?", mikä herätti uudelleen vanhoja kysymyksiä henkiin. Siinähän Leivo peräänkuuluttaa jonkinlaista keskitettyä johtoa - alkuseurakunnan Jerusalemin tyyliin - helluntailiikkeelle. Leivon mukaan tällä hetkellä "voimakkain auktoriteetti onkin ehkä saarnaajien saunaillat hyvävelijärjestön kesähuvilalla. Näiden olemassaolo kertoo siitä, että Jerusalemia kaivataan, Jerusalemia, joka sanoisi viimeisen sanan."

Pitkin alkuvuotta käydyt keskustelut joidenkin tuttujen helluntaiveljien kanssa vain lisäsivät kiinnostustani: mitä onkaan tapahtumassa helluntailiikkeen kohdalla? Lopulta päätin ottaa helluntaihärkää sarvista ja lainasin useita tämän vuoden RV-lehtiä eräältä nöyrältä ja pyyteettömältä helluntaiveljeltä ihan vain tutustuakseni aiheeseen syvällisemmin. Sanomalehtikatsaukseni kotisohvalla tuotti hieman yllättävän tuloksen: hyvänen aika, helluntailaisuushan on hyvää vauhtia kirkollistumassa. Jonkun mielestä siinä ei ole mitään uutta - ollaanhan nyt jo helluntaikirkossakin, jota - monien perinteisen linjan helluntailaisten mielestä - ajetaan kuin käärmettä pyssyyn. (Kukaan älköön nähkö sanavalinnoissani mitään raamatullista allegoriaa.) Mutta että oikeesti...

Nyt nimittäin todetaan jo ääneen se, mitä jokaisessa aidossa herätysliikkeessä pelätään ääneen sanoa: koulutus ei sammutakaan Hengen johdatusta. Perinteisen linjan veljet ovat aina sanoneet, että "kun Herra antaa viran niin se antaa myös viisauden." Edelleen jossain päin helluntaikansaa pelätään sitä, että johtajuuskoulutus saatetaan nähdä oikean paimenuuden tai Hengen johdatuksen esteenä. Tämä heijastanee "kentältä" tulevia paineita akateemisen teologikoulutuksen kehittämistä kohtaan. (RV 2/2010) Aiheeseen palataan myöhemmässä numerossa, jossa esitellään Iso Kirja-opistossa tehtyä opinnäytetyötä, josta kävi ilmi, että raamattukoululla ja teologian opiskelulla oli selvä yhteys Hengen toimintaan nuoren elämässä. Teologisen koulutuksen saaneet nuoret olivat kokeneet enemmän Pyhän Hengen eheyttävää työtä elämässään kuin ne, jotka eivät olleet käyneet raamattukoulua tai opiskelleet teologiaa.

- Tämä on huomionarvoista helluntailiikkeessä, jossa raamattukouluja kritisoidaan usein liiasta teologisesta painotuksesta, toteaa tutkimuksen tekijä. (RV 9/2010)

Helluntaikirkon hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi viime vuoden lopulla valittu Vesa Pylvänäinen taas toteaa lähiajan tavoitteita olevan liikkeen hajanaisen yhteisörakenteen selkeyttäminen, päällekkäisyyksien karsiminen ja yhteisten palvelujen tuottaminen seurakunnille. Nyt onkin aika kehittää Helluntaikirkon organisaatiorakennetta. (RV 2/2010) Tähän liittyen mielenkiintoinen on myös Oulun helluntaiseurakunnan johtavan pastorin Markku Tossavaisen artikkelisarja seurakuntatyön kehittämiseen liittyen. Siinä todetaan yksiselitteisesti, että koska seurakuntamme eivät tänä päivänä koe samaa Jumalan siunausta, niin seurakuntatyön suunnitteluun ja toteutukseen pitää paneutua huolellisesti. "Jumala tekee oman osuutensa täydellisesti, mutta meillä on paljon parannettavaa." (RV 2/2010)

Mielipidepalstalla keskustelu uuden kirkon ensi askelista käy kiivaana. "Helluntailiike on siirtynyt älylliselle linjalle", sivaltaa eräs kirjoittaja. Voiman ei enää nähdäkään olevan aidossa spiritualiteetissa, vaan uudessa innossa esim. akateemisen teologian ja tältä pohjalta tapahtuvan tieteentekemisen harrastamiseen. Vastaavanlainen hämmennys kuvastuu monista muistakin kommenteista, erityisesti kun Eksegeettisen safarin johtava tutkija Matti Kankaanniemi julkaisi kaksiosaisen kirjoituksensa "Sanan arvovalta ei kaadu epätarkkuuksiin" ensimmäisen osan (RV 6/2010). Ensimmäinen osa on kieltämättä reilusti raflaava ja syntyy eräänlainen "jarkkoruutu"-ilmiö eli kun pelaat kovaa, niin sitä saa, mitä tilaa. Toisessa (RV 8/2010) onkin jo vähän enemmän sordiino päällä. Joka tapauksessa syntyi enemmän kuin "myrsky vesilasissa", koska keskustelu laajeni helluntailiikkeen ulkopuolelle Pasi Turusen ja Petri Mäkilän vetämään "Ristitulta"-ohjelmaan.

Jotain tuttua tässä kyllä on, näin ajattelen edelleen. Tietyt vaiheet evl. kirkon lähihistoriassa näyttävät toistuvan hämmästyttävällä tarkkuudella. Raamattukysymyksen esiin nouseminen on vasta esimakua siitä, mitä on odotettavissa - jos nimittäin historia toistaa itseään. Luulen, että esim. homoliittokysymykset ovat jossain vaiheessa edessä niin yhteisöllisinä kuin jurudisinakin kysymyksinä. Tämä siitäkin huolimatta, että itse lehden toimituspäällikön suulla helluntaikirkkolaisia rauhoitellaan, että "ajatus siitä, että homoseksuaalinen henkilö pyrkisi helluntaiseurakunnan pastoriksi ja jäätyään valitsematta käynnistäisi oikeusprosessin, tuntuu hyvin kaukaiselta." (RV 2/2010) (Voi rakkaat ystävät, ei se näin tule menemään, vaan ennemminkin vaikka näin...)

Erästä ystävääni lainaten voisi sanoa, että helluntaiherätyksessä on menossa tietty murros, jonka myötä on lähdetty vanhoista poteroista liikkeelle. Se, onko ainoana mahdollisena lopputuloksena päätyminen luterilaisen kirkon kanssa samoihin liberaaleihin poteroihin, jää vielä nähtäväksi. Ainakin vanhakantaisia näyttää olevan kovasti liikenteessä. Itse en tiedä kummat ovat loppupelissä enemmän hyödyllisiä/haitallisia Jumalan valtakunnan asialle, mattikankaanniemet vai helluntaikansalaiset?

-------

Kaiken tämän keskellä mieleen hiipii ajatus Valtakunnasta (kr. basileia): millainen se on olemukseltaan ja miten se ilmenee tässä ajassa, täällä maan päällä jo nyt? Kun katsoo taaksepäin (nimenomaan länsimaisen) kristillisyyden kaksituhatvuotista historiaa, niin ei voi välttyä siltä ajatukselta, että se on varmaa, ettemme ainakaan tänne maan päälle sitä Valtakuntaa onnistuneet rakentamaan. Liekö se ollut koskaan tarkoituskaan, vaikka tämä on ollut roomalaiskatolisen kirkon ja sitä kautta muidenkin historiallisten kirkkokuntien (mukaan luettuna esim. evl. kirkon) suuri missio kautta historian.

Mutta jos olemmekin (länsimaisina kristittyinä) epäonnistuneet kirkkokunnallisissa projekteissamme, voimme Jumalan armosta edelleen onnistua Valtakunnan istuttamisessa ihmisten sydämiin. Tämä projekti ei ole keskeytynyt, eikä se tule epäonnistumaan.

Eli käytännössä:

• Olisiko Jumala tarkoittanut Sinut olemaan jossain oppilaitoksessa tai työpaikassa pelkästään sivistyksen, ammatin, työkokemuksen tai elannon takia vai olisiko Hänellä kenties Sinulle siellä jotain muita suunnitelmia?
• Haluaisiko Jumalan Sinun ennemmin alkavan kokoontua ystäviesi kanssa vaikka jossain jo olemassaolevassa kahvilassa, kuin perustavan uutta, kristillistä sellaista?