Luen parhaillaan Neil Colen kirjaa Organic Leadership, joka on ajattelua virkistävä ja pääkoppaa tuulettava lukukokemus. Suosittelen sitä kenelle hyvänsä. Sen englanti ei ole vaikeaa ja käytetyt vertauskuvat ovat kulttuurisesti tuttuja.
Olemme ystävien kanssa puhuneet usein siitä, miten meidän tulisi oppia elämään seurakuntaa Kristuksen ruumiina todeksi arkipäivän elämässä. Käytännössä suuri haaste tässä on oppia elämään niin kuin olemassaolevia kirkkokuntarajoja ei olisikaan. Koko kristityn elämähän on "jo nyt - ei vielä"-jännitteessä elämistä, mikä tulee joissain UT:n kohdissa hyvin esille. (Esim. Kol. 3:3,5 ja Hepr. 2:7-8.) Niin tässäkin kohtaa. Tiedämme, että tulee päivä, jolloin nämä "rakennustelineet" tulevat lopullisesti häviämään ja Kristuksessa näin on jo käynyt, mutta emme vielä näe Hänen tahtonsa tapahtuneen täydellisesti tässä suhteessa. Kuitenkin meitä jo nyt kutsutaan elämään tätä Jumalan valtakunnan elämää todeksi arkipäivässä.
Cole menee kirjassaan kuitenkin vielä pitemmälle. (No, itse asiassa hän ei jätä juuri mitään jäljelle perinteisistä malleistamme, mutta se onkin jo sitten ihan toinen juttu.) Hän nimittäin puhuu elämisestä ikään kuin kirkkokuntien hierarkkisia, organisatorisia rakenteita ei olisikaan olemassa. Hetkinen, tässähän mennään aimo harppaus syvemmälle ajatteluntasolla tapahtuvassa paluussa seurakunnallisesta Baabelin vankeudesta takaisin Siioniin.
Cole nimittäin sanoo, että meidän on opittava ignooraamaan perinteistä komentoketjuajattelua kristillisissä ympyröissä. Sen sijaan meidän on alettava luottamaan Kristukseen seurakuntaruumiin Päänä. (Hierarkkiset rakenteethan ovat syntyneet pitkälti epäuskon tuloksena, kun ei olla katsottu voitavan luottaa Kristukseen seurakunnan Päänä.) Kun näin menettelemme, rakenteet menettävät otteensa. Niiollä ei ole enää mitään relevanssia tässä uudessa ajattelussa. (No, ajatushan ei ole kovin uusi, vaan UT puhuu nimenomaan siitä: Gal. 5:1.)
Meidän ei siis tarvitse pelätä rakenteita, koska jos näin teemme, niin annamme niille tietyn aseman, auktoriteetin ja voiman elämässämme ja ajattelussamme niin yksilön kuin yhteisönkin tasolla. Meidän tulee oppia elämään ilman rakenteita, eikä niinkään sotimalla niitä vastaan myöntää niille jotain arvovaltaa. Ennemmin elä todeksi uutta elämää valtakunnassa, kuin yrität tehdä vallankumousta rakenteiden maailmassa. Muuten helposti rakennat vain uudet rakenteet entisten kumottujen tilalle. (Tämä on eräs sielunvihollisen mestarillisimpia juonia, joka on toistunut niin monia kertoja seurakunnan eri vaiheissa.)
Tehtävämme ja kutsumme ei perustu mihinkään statukseen tai asemaan, oppiarvoon tai muuhun tällaiseen, vaan yksinomaan siihen, mitä olemme Kristuksessa. Jumala ei kutsumistaan ja armolahjaansa kadu, eikä mikään inhimillinen ordinaatio tai nimeäminen lisää siihen enää mitään. Tämän tähden emme tarvitse niinkään rakenteiden vallankumousta kuin vallankumouksen siinä, miten seuraamme Kristusta ja elämme suhteessa toisiin ihmisiin, olivatpa he uskoltaan/uskonnoltaan keitä hyvänsä.
2 comments:
Niinpä, on helpompaa elää vapaana rakenteista ympäristössä missä niitä ei ole. Minä ainakin siunaan täysillä niitä Jeesuksen opetuslapsia, jotka kokevat paikakseen perinteiset kirkkokunnat. Ja uskon, että Jumala joka pelasti Danielin leijonain kidasta, pystyy myös pelastamaan heidät perinteiden hapatukselta ja jopa murtamaan heidän kauttansa rakenteita. Mutta ensin täytyy murtua sydämet, sillä "Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää. Osoita armossasi hyvyyttä Siionille, rakenna Jerusalemin muurit. Silloin sinulle kelpaavat oikeat teurasuhrit, polttouhrit ja kokonaisuhrit; silloin uhrataan härkiä sinun alttarillasi." (Ps.51:19-21)
Hyvä ilmaisu tuo psalminkirjoittajan "...silloin...". Eli milloin? Minkä jälkeen ja millä edellytyksellä? (Vrt. Mal. 3:3-4.)
Post a Comment