UUSI VUOSI 2009 - Apostolit ja profeetat I


Näyttää siltä, että elämme yhä nopeammin kiihtyvän murroksen ja muutoksen aikaa. Tämä näyttää olevan totta niin meillä täällä koto-Suomessa kuin koko muussa isossa mailmassakin. Ja tämä näyttää olevan totta yhtä hyvin niin sotilaallisesti, poliittisesti, taloudellisesti, kulttuurisesti kuin sosiaalisestikin. Olemme pian - ellemme jo nyt - tilanteessa, jossa loppuunkalutulle, omaa aikaamme kuvaavalle termille postmodernismi voidaan etsiä uutta, paremmin todellisuutta kuvaavaa sijaista.

Näyttää siltä, kuin eläisimme hengellisesti tilanteessa, jossa tapahtuu kaksi asiaa samaan aikaan. Toisaalta monet vanhat uskonnolliset rakenteet murtuvat ja samaan aikaan toisaalla on menossa ihan toisenlainen prosessi, jossa on syntymässä jotain tyystin uutta. Tämän uuden muotoutumista eivät ole huomanneet edes ne raamattu-uskolliset & herätyskristilliset vaikuttajat, joita on tähän asti pidetty muutoksen äänitorvina, mutta jotka ovat harhautuneetkin matkan varrella kuuntelemaan muita ääniä kuin Herran Hengen profeetallista ääntä.

Näyttää siltä, että Jumalan Henki lisääntyvässä määrin on kutsumassa omiaan ulos kuolleista uskonnollisista rakenteista, jotka ovat alkaneet elää omaa elämäänsä ja vieraantuneet aidosta jumalallisesta elämästä. Tässä prosessissa ei enää painakaan kunniakkaat perinteet herätyksen ja Raamatun totuuden esitaistelijoina isoisien aikaan. Tarvitaan uutta tulta, mutta se on vaarallista, koska se muodostaa uhan paikalleen jämähtäneille instituutioille. Samaan aikaan on näet syntymässä uudenlaisia yhteisöjä ja uudenlaista yhteyttä, jotka eivät arkaile ottaa itselleen seurakunnan asemaa, statusta ja mandaattia. Seurakunnan kova ydin nähdään nyt Raamatun mukaan siinä, missä kaksi tai kolme on koolla Jeesuksen nimessä, siinä Hän on heidän keskellään läsnä.

Olemme kirkkohistoriallisesti jo hyvin pitkään olleet tilanteessa, jossa Jumala on vuosisatojen mittaan aina uskonpuhdistuksen (joilla tarkoitan erityisesti uskonpuhdistuksen kolmatta eli ns. anabaptistista haaraa) ajoista saakka kirkastanut seurakunnalleen Jumalan Sanan totuuksia alkaen uskonvanhurskaudesta, kääntymyksestä, kasteesta, Pyhän Hengen toiminnasta ja Jumalan Sanan arvovallasta seurakunnan olemuksen oikein ymmärtämiseen asti. Nyt olemme tilanteessa, jossa Pyhä Henki nostaa esille seurakunnan rakenteita koskevan uskonpuhdistuksen: ymmärrys Kristuksen ruumiista niin paikallisella (esim. Kristuksen seurakuntaruumis Lahdessa) kuin globaalillakin tasolla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikkien Herran omien on opittava pois siitä lahkoutuneesta ja tunnustuskuntien pirstomasta uskovien "yhteydestä", joka on perinteisesti ollut meille vallitsevaa todellisuutta, mutta jonka Raamatun sana selvästi esim. 1.Korinttilaiskirjeen 3. luvussa ehdottomasti tuomitsee.

On sen temppelin uudelleen rakentamisen vaihe, jonka muodostaa seurakunta Kristuksen ruumiina. Löydämme omalle tilanteellemme toimivan esikuvan toisen temppelin rakentamisesta Esran, Nehemian, Serubbaabelin, Haggain ja Sakarjan aikoihin 400-luvulla eKr. Onhan koko Raamattu kirjoitettu meille opiksi siten, että löydämme aiemmin tapahtuneista Israelin kansan vaiheista omaan tilanteeseemme sopivan esikuvan ja varoituksen. (Ks. Room. 15:4 ja 1.Kor. 10:11.) Meidän tilanteemme on nyt samanlainen kuin se, missä Esran johtaman paluuretkikunnan aloittama temppelin rakentaminen oli keskeytynyt ja pysähdyksissä.

Itse olen useaan otteeseen miettinyt sitä, minkä tähden tuntuu siltä, kuin tilanteemme seisoisi ikäänkuin paikallaan, eikä pääse etenemään Jumalan tahtomalla tavalla. Olen usein ennenkin nostanut esille tämän joidenkin ongelmaksi kokeman kysymyksen apostolisuudesta ratkaisuna tilanteeseemme. Toistan taas uudelleen myös sen, että en näe apostolisen kutsun omaavaa henkilöä minään suuria massoja kokoavana lavaleijonana, joka liituraitapuvussaan kerää tuhdit setelikolehdit ämpäreihin ja lentää sitten takaisin Jenkkeihin. Aitoa apostolisuutta löytyy tänään enemmän jonkun yksinkertaisen uskovan työmiehen lähtemisessä työhön Arabiemiirikuntiin tai nuoren opiskelijapariskunnan sitoutumisessa aitoon elämää jakavaan yhteyteen omien opiskelijakavereittensa kanssa. Nämä nyt vain noin niinkuin esimerkkeinä mainiten - apostolisuus on toki paljon muutakin, mutta ennen kaikkea se on liikkeelle lähtemistä Herran lähettämänä ja menemistä sinne, minne kukaan ei vielä aiemmin ole mennyt.

Syy, miksi pidän tämän apostolisuuden esille nostamista niin merkittävänä seikkana löytyy yksinkertaisesti Raamatun sanasta. Paavali opettaa Efesolaiskirjeen 2. luvussa, että seurakunta on rakennettu apostolien ja profeettojen perustukselle (jae 20) ja kulmakivenä siinä on itse Kristus Jeesus. Seuraavassa 3. luvussa Paavali kirjoittaa seurakuntaa koskevan ilmestyksen - "Kristuksen salaisuuden" - olevan ilmoitettu Herran pyhille apostoleille ja profeetoille. Kun siis lasketaan seurakunnan perustusta, niin nämä kaksi ryhmää Jumalan valtakunnan työntekijöitä ovat siinä avainasemassa: apostolit ja profeetat.

Olin juuri hiljattain eräässä seurakunnan kokoontumisessa, jossa mainitsin tästä asiasta - apostolien ja profeettojen tarpeellisuudesta sen temppelin rakentamisessa, joka on Kristuksen seurakunta. Vähän myöhemmin kun rukoilimme, eräs nuori mies rukoili, ettei Herra herättäisi vain apostoleja, vaan kaikkien Herran omien hengen niin, että he yhdessä rakentaisivat Herran seurakuntaa.

Amen ja näin on. On kuitenkin hyvä ymmärtää, että Paavali samaisen Efesolaiskirjeen 4. luvussa kertoo Jumalan asettaneen seurakuntaansa jotkut ihmiset apostoleiksi, profeetoiksi, evankelistoiksi, paimeniksi ja opettajiksi tavoitteenaan saada koko seurakunta valmiiksi palveluksen työhön eli Kristuksen ruumiin rakentamiseen.