OTSIKKO


Eilen kävi kylässä nuoruuden aikainen ystäväni ja opiskelutoverini, jonka kanssa kulutimme Suomen Raamattuopiston penkkejä 1970-luvulla Sisälähetysopistossa opiskellessamme. Muistelimme vanhoja aikoja Kauniaisissa, juttelimme opiskelutovereista ja päälle viisikymppisinä päivittelimme vuosien vierimistä. Samaan aikaan keskimmäinen poikani Lauri opiskelee samaisessa oppilaitoksessa. Reilu vuosi sitten olimme todistamassa muutaman nuoren ystävämme valmistumista DIAK:sta Kauniaisista.

Kaikista näistä aatoksista mieleeni nousi se hengellinen perintö, jota ko. paikka ja sen toiminta edelleen edustavat: Urho Muroman perintö. Se on jättänyt jälkensä minuunkin, enkä välttämättä halua kaiken siitä poistuvankaan muistikerrostumistani. Sitä paitsi se, mikä on Herrasta, ei häviä - ei vuosikymmenienkään päästä.

No, rehellinen ollakseni täytyy sanoa, että monet piirteet ko. paikan nykymenossa eivät minua miellytä - kaikkein vähiten se uudestisynnyttävän lapsikasteopin estoton ylistäminen, jota sen messuissa nykyään viljellään. Tuosta kaikesta Muroma itse sanoi eläessään, että se, että lapsi uudestisyntyy kasteessa on perkeleellinen harhaoppi. Tältä pohjalta voi hyvin kysyä, että missä siellä nyt mennään? Kaikesta hengellisestä hyvästä, toimivista puitteista ja jonkinlaisesta protestiliikkeenomaisuudesta huolimatta todellinen terä ja särmä ovat tylsyneet - tai mukavoituneet.

Mutta sitten, kun nämä viidesläiset muistijäljet oikein aktivoituivat mielessäni, niin kaivelinpa muistiinpanojani ja löysin tiedon, jonka mukaan elämänsä viimeisinä vuosina Urho Muroma oli selvittänyt eräälle haastattelijalle, mitä hän odottaa tapahtuvan ennen Jeesuksen takaisin tuloa. Tämä tapahtui siis Muroman kodissa Helsingin Kapteeninkadulla hänen sairasvuoteensa ääressä v. 1962.

Muroma oli maininnut seitsemän tärkeää kohtaa ennen Herran tuloa:

1. Jerusalemin kahtiajako päättyy (tämä siis sanottu v. 1962!).

2. Temppelin rakentaminen Jerusalemin temppelivuorelle aloitetaan.

3. Jossakin täytyy olla juutalainen valhemessias eli antikristus.

4. Euroopassa syntyy maailman voimakkain hallitus ja valtakeskittymä.

5. Todelliset kristityt joutuvat vaikeiden aikojen ja vainojen kohteeksi.

6. Nimikristityt muodostavat väärän profeetan johdolla kirkon, joka ei ole Kristuksen kirkko.

7. Ennen kaikkea tätä tulee "ehtoosateen aika", suuri viimeinen herätys, joka päättyy suureen ahdistuksen aikaan.

Itse pidän Muromaa evl. kirkon merkittäåvimpänä herätysjulistajana ja Sanan opettajana 1900-luvulla. Samoin Osmo Tiililä on ollut mielestäni merkittävin suomalainen luterilainen teologi viime vuosisadalla. Jos nämä kaksi oman aikansa "säkkipukuista todistajaa" vaikuttaisivat vielä, niin uskon kansankirkkomme tilanteen olevan tyystin toisenlainen. "Nämä ovat ne kaksi öljypuuta ja ne kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä." (Ilm. 11:4)

Jotkut näistä Muroman ennustamista asioista ovat jo toteutuneet joko kokonaan tai osittain, jotkut ovat toteutumassa ja joidenkin, kuten viimeisen kohdan toteutumista odotamme täällä Suomessakin.

Tähän kaikkeen Muroman elämänsä viime päivinä ennakoimiin seikkoihin liittyy myös eräs mielenkiintoinen ja hätkähdyttävä uni tai näky, josta olen joskus aiemminkin blogissani maininnut. Siinä Muroma itse on menossa saarnaamaan Lappeenrannan kirkkoon, kun häntä vastaan tulevat monet hänen ystävänsä ja työnsä tukijat. Muroma on hämmästynyt: kirkonkellot soivat ja kirkonmenot alkavat kohta ja uskolliset sanankuulijat menevät ihan eri suuntaan kuin rovasti itse.

- Kuinka te ette mene kirkkoon? Muroma kysyy.

Kellot soivat ja jumalanpalvelus alkaa jo. Ystävät vastaavat vakavina:

- Mutta me olemme menossa kirkkoon.

- Mutta kirkko on tuossa suunnassa ja te menette toiseen suuntaan! Muroma huudahtaa.

Tässä kohtaa Muroma kertoo heränneensä. Viimeiset sanat, jotka hän kuulee ovat nämä:

- Me menemme kirkkoon, mutta mihin sinä, meidän opettajamme, olet menossa?

Myöhemmin Muroma oli todennut Ensio Lehtoselle:

- Herra tämän kautta tahtoo opettaa meille, että sellaiset päivät tulevat, että työmme tukijat eivät enää mene kirkkoon, vaan koteihin, kristittyihin koteihin.

No, nyt se on helppo sanoa: näitä päiviähän me elämme. Kristus kokoaa, puhdistaa ja pyhittää
seurakuntaansa "saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton" (Ef. 5:27).