Suomi, itsenäisyys ja missio

Parhaillaan vietetään jonkinlaista valtiollisen tason celebraatiota, kun juhlitaan Suomen ja Ruotsin monisatavuotisen yhteiselon päättymistä. Tänä vuonna kun tulee kuluneeksi sata vuotta siitä, kun Venäjä ns. Suomen sodassa valloitti ja miehitti Suomen. Maastamme tuli Suomen suuriruhtinaskunta Venäjän keisarin alaisuudessa, autonominen ja monin etuoikeuksin varustettu läntinen osa Venäjää. Olimme tuohon asti olleet osa Ruotsin kuningaskuntaa siinä missä 1600-luvulla nykyiset Eesti, Latvia, Inkeri ja osia Itämeren rannikon alueita nykyisen Saksan ja Puolan alueella. Tätä Ruotsin vallan alaisuutta oli ehtinyt kestää kuusi-seitsemän sataa vuotta.

Suomen ja Ruotsin erikoislaatuista suhdetta kuvaa hyvin eduskunnan puhemies Sauli Ninistön toteamus puheessaan Ruotsin valtiopäivillä:

- Harvoin on juhlittu eroa, mutta nyt siihen on perusteltua aihetta.

Katselin tuossa aamulla Ylen Aamutv:n "Jälkiviisaita", jossa Kalle Isokallio esitti omana näkemyksenään, että vaikkei Venäjä olisikaan onnistunut valloittamaan Suomea Ruotsilta tuolloin 1800-luvun alun napoleonisissa sodissa, niin yhtä kaikki me olisimme nyt itsenäisiä. Perusteluinaan hän selitti, että II maailmansodan aikana Neuvostoliitto olisi valloittanut i alla fall Suomen, eikä Ruotsi olisi vaivautunut Suomea puolustamaan. Isokallio esitti jopa, että valtaosa suomenruotsalaisistakin olisi Neuvostoliiton hyökätessä puikkinut ensimmäisellä Viking Linella turvaan Ruotsiin. Sitten kommunismin romahtaessa ja N-liiton hajotessa Suomi olisi itsenäistynyt joka tapauksessa Baltian maiden tavoin.

No, en tiedä tekeekö tuo oikeutta a) Ruotsin valtiojohdolle ja armeijalle tai b) suomenruotsalaisten maanpuolustustahdolle. Historia puhukoon puolestaan.

Mutta joka tapauksessa Suomi on kansallisvaltiona hyvin nuori ja myös lyhytikäiseksi jäänyt. Se on aina ollut jonkun toisen vallan alla - jopa siinä määrin, että epäillään kykeneekö se lainkaan tekemään omia, itsenäisiä ratkaisuja. Suomi on aina ollut osa jotain muuta, jotain toista ja suurempaa. Ensin olimme pitkään Ruotsin vallan alla ja sitten reilut sata vuotta tsaarin vallan alla, mikä ajanjakso kieltämättä valmisti meitä itsenäisyyteen. Syynä tähän ei ollut niinkään Äiti-Venäjä - kaukana siitä! - vaan enemminkin ne aatteelliset virtaukset, jotka 1800-luvulla muokkasivat koko Eurooppaa ulottaen vaikutuksensa jopa Venäjälle ja erityisesti sen läntisiin osiin, kuten tänne Suomeen. Valistuksen aika, humanismi, kansallisuusaate, kansallisromantiikka etc. Kaikki tämä tuolloin ilmassa ollut aattellisuus ja idealistisuus kypsytti meidät suomalaisina ottamaan paikkamme yhtenä vapaana eurooppalaisena kansakuntana muiden joukossa. Tätä seikkaahan meille on sitten markkinoitu koko itsenäisyytemme ajan historiallisena itsestäänselvyytenä, jopa raamatullisena tosiasiana ja arvona sloganissa koti, uskonto ja isänmaa.

Kuitenkin koko historian pitkässä juoksussa kansallinen itsenäisyytemme on sangen lyhyt ajanjakso. Tuotakin aikaa on oikeastaan koko ajan leimannut nöyristelevä kumartelu johonkin ilmansuuntaan. Itsenäisyyden ajan voimme jakaa kolmeen ajanjaksoon: maailmansotien välisenä aikana se oli Saksa, II maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto ja 90-luvun valtablokkien romahtamisen jälkeen, "uuden maailmanjärjestyksen" aikana se oli Euroopan Unioni (ja sielläkin nimenomaan Saksa), jota kummarrettiin.

Peter von Baghin kahdeksanosaisessa dokumentissa "Oi kallis Suomenmaa" vuodelta 1997, sen viimeisessä osassa käsitellään 80-luvun taloudellisen nousukauden, 90-luvun alun laman ja maailmanpoliittisen ja -taloudellisen murroksen vaikutuksia Suomessa. Tässä yhteydessä toimittaja Leif Salmén kritisoi voimakkaasti suomalaisen eliitin lähes tulkoon "perverssiä" (näin Salmén) taipumusta ja halua olla aina rähmällään johonkin suuntaan. Aivan kuin meiltä puuttuisi kyky ajatella ja toimia itsenäisesti. Salménin mukaan 1990-luvun taitteessa Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen meillä olisi kansakuntana ollut ainutlaatuinen "tuhannen taalan paikka" irrottautua totutusta ja itsenäistyä todella. Tämä tilaisuus menetettiin, kun ikään kuin sisäisen pakon sanelemana etsittiin heti välittömästi uusi suunta, jota kumartaa. Se oli tuolloin Saksan johtama EU - loppu onkin sitten suomalaisen eu-integraation historiaa. Itselleni Suomen itsenäisyys päättyi tosiasiallisesti silloin, kun Suomi liitettiin osaksi Euroopan Unionia.

Uskon Jumalaan, joka on myös kansakuntien Isä ja historian Jumala, joka ohjaa kansakuntien vaiheita ja suurvaltojen historiaa. Hänellä on nähdäkseni kaksi suurta pääperiaatetta, jotka ohjaavat Hänen toimintaansa ihmiskunnan historiassa. Ensimmäinen on Israel ja juutalainen kansa ja pakanakansojen suhtautuminen siihen. Jumala käyttää muita kansoja työkalunaan kasvattaakseen ja ohjatakseen omaisuuskansaansa Israelia, olipa se sitten hajallaan eri kokoisina etnisinä ryhminä muiden kansojen joukossa tai omana itsenäisenä valtionaan Lähi-idässä. Mutta myös muiden kansakuntien kohtalot ovat sidoksissa siihen, miten ne suhtautuvat Israeliin. Näin on aina siihen asti, kunnes tulee Hän, joka on Kuningasten Kuningas ja Herrojen Herra.

Toinen merkittävä pääperiaate kansakuntien kohdalla on suhtautuminen Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin. Ei ole sattumaa, että tiede, teknologia ja kehitys ovat länsimaisia ilmiöitä. Länsimaissa, eri toten anglo-saksisissa ja skandinaavisissa maissa on 1500-luvun uskonpuhdistuksen jälkeen tapahtunut kaksi merkittävää seikkaa: Raamatun totuuksia on enenevässä määrin alettu ymmärtää niinkuin ne on kirjoitettu ja tieteelliset saavutukset ovat olleet huimia. Taloudellinen hyvinvointi seuraa hengellistä siunausta. Näitä ilmiöitä ei voida sulkea pois, vaan ne ovat selkeästi sidoksissa toisiinsa. Sama ilmiö näkyy käänteisenä nyt, kun elämme tämän maailman aikakauden auringonlaskua: samaan aikaan, kun laajamittaisesti ollaan luopumassa ja jo luovuttu raamatullisista arvoista, niin samaan aikaan me todistamme "länsimaiden perikatoa", kulttuurin degeneroitumista ja yhteiskunnan rakenteiden murenemista.

Tästä me suomalaisinakin olemme saaneet osamme ja todistamme tämän paikkansa pitävyyden. Vielä tänäkin päivänä itärajamme on myös kahden talousvyöhykkeen ja hyvinvointialueen välinen raja. Näin ainakin vielä toistaiseksi. Euroopasta ei löydy Suomen ohella montaakaan maata, joiden mentaaliseen maaperään niin monta hengellistä herätysliikettä on jättänyt yhtä syvät jäljet. (Suomen ohella näitä maita ovat lähinnä Iso-Britannia ja muut Skandinavian maat.) Suhteessa itäiseen naapuriimme Venäjään olemme siis välittäjän asemassa. Itärajamme on myös kahden hengellisen todellisuuden välinen raja. Historiallinen missiomme Jumalan maailmansuunnitelmassa on toimia porttina itään evankeliumin viemiseksi sinne. Näin uskon asian olevan. Meidän ainutlaatuinen geopoliittinen asemamme ja hengelliset arvomme mahdollistavat sen.

Käytännössä tämä on toiminut ja toimii myös päinvastoin: kun kansallinen, ideologinen ja uskonnollinen kontrolli idässä on kiristynyt, niin sekä juutalaisia että myös muita toisinajattelijoita on autettu vapaampaan ilmanalaan tätä kautta. Näin varsinkin 90-luvun taitteen "glasnostin" eli uuden avoimuuden ajan myötä. "Glasnosthan" merkitsi myös meille suomalaisille uutta vapautta sanoa ääneen asioita "suuren ja mahtavan" asioihin ja oloihin liittyen - vastakohtana aiemmalle nöyristelevälle "suomettumisen" (saks. Finlandisierung) ajalle.

En ajattele Suomen itsenäisyyden olevan suurelle Jumalalle mikään toisarvoinen asia. Jumala on määrännyt kansoille niiden asumisen rajat ja ajat. Jumala haluaa siunata meitä suomalaisia, kun vielä käännymme Hänen puoleensa, jonka edessä suuretkin kansat ovat kuin "pisara vesisangon uurteessa". En toisaalta kuitenkaan pidä kansallista itsenäisyyttämme minään hengellisenä itseisarvona tai absoluuttina, johon Herra ehdottomasti olisi sitoutunut. Mikäli Hän katsoo saavansa omat tarkoitusperänsä paremmin läpi ilman itsenäisyyttämme, niin silloin asiat menevät niin. Hänen valtakuntansa perustaminen ja Hänen Poikansa evankeliumin eteenpäin meneminen ovat ykkösasioita Hänelle.

Hän on Pyhä Jumala ja sitä, jota Hän rakastaa Hän aina myös kurittaa. Israelin kansan historia ja nykytilanne ovat toimivia esimerkkejä tästä. Omaa kansakuntaani ajatellen kysymykseni kuuluu; milloin meillä koittaa uuden. laajamittaisen hengellisen heräämisen aika, niin että kansamme suunta muuttuu? Mikä on vastuumme ja velvollisuutemme Jumalan suunnitelmissa lähellämme olevia alueita (Karjala, Inkeri, Pietari, Eesti ja muu Balttia) ajatellen? Ja vielä edelleen: miten kansakuntana varjellumme kääntymästä väärin Israelia vastaan yleisen mediavirran paineessa?

Ennen kaikkea meidän pitää suomalaisina löytää tiemme ulos vuosisataisesta kansallisen nöyristelyn perinteestä. Tässä vasta olisi kansallisen parannuksen teon paikka. Turvamme ei ole Natossa, USA:ssa tai Brysselissä, eikä minkään muunkaan suurvallan tai liittoutuman helmojen suojissa. Ainoa turvamme on Taivaan Jumala ja piste.