UUSI VUOSI 2009 - Apostolit ja profeetat II


Nykyisen kaltaisessa voimakkaassa murroksen ja muutoksen ajassa meillä voi uskovanakin olla vaarana kaksi erilaista, väärää reagointimallia tulevaisuuden uhkakuvien edessä. Ne ovat tietyllä tavalla toistensa vastakohtia ja edustavat ääripäitä suhteessa toisiinsa, mutta yhtä kaikki ovat Jumalan tahdon vastaisia.

Ensimmäinen väärä reagointimalli voi olla pelko ja asioiden tarkasteleminen siitä käsin. Pelottavat uhkakuvat suljetaan oman, turvallisen elämänpiirin ulkopuolelle periaatteella "kaukana kavala maailma". Tämä on monien, varsinkin jo iäkkäämpien seurakuntien hätäratkaisu. Hyvin usein se johtaa kouristuksenomaiseen takertumiseen menneisiin perinteisiin ja johtaa takuuvarmasti kuolleeseen uskonnollisuuteen ja kirjanoppineisuuteen.

Toinen aivan yhtä väärä reagointimalli voi olla mukautuminen. Ulkopuolinen maailma nähdään joko niin hädänalaisena tai sitten niin houkuttelevana, että halutaan mennä siihen täysillä mukaan. Seurakunnan kaikki elämä ja toiminta pyritään mukauttamaan mahdollisimman pitkälle ulkopuolisen "todellisuuden" kanssa. On selvää, että tämä johtaa aikaa myöten luisumiseen pois Raamatun linjalta. Seurakunta muuttuu sitten hyvin pian ympäristönsä näköiseksi, eikä kohta eroa SPR:stä, poliittisesta nuorisojärjestöstä tai seniorien keppijumpasta lainkaan. Näin seurakunta menettää suolansa ja valonsa, aidon vastakulttuurisen luonteensa.

Jumala ei ole kuitenkaan antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan "voiman, rakkauden ja raittiuden hengen", jonka vaikutuksesta asiat voivat olla tasapainossa uskossamme ja elämässämme.

Sananlaskujen kirjan luvussa 29, jakeessa 18 sanotaan, että siellä, missä puuttuu näky (hepr. hazon, vrt. esim. Jes. 1:1), siellä kansa käy kurittomaksi. Sananlaskija jatkaa, että "autuas se, joka noudattaa lakia". Tässä meillä on kaksi hyvää merimerkkiä elon merellä purjehtiessamme, yhtä hyvin niin yksilön kuin yhteisönkin tasolla: laki ja profeetat. Niiden välissä kulkee turvallinen, hyvä väylä kohti päämäärää.

Niiden ulkopuolella taas on tämä em. "kurittomuus", joka vastaa hyvin sitä kuvaa, joka piirretään eteemme tilanteessa, jossa Mooses on vuorella kohtaamassa Jumalaa ja Israelin kansa alhaalla tekee itselleen kultaisen vasikan ja alkaa palvoa sitä. (Ks. 2.Moos. 32:25.) Meidänkin aikanamme kultainen vasikka voi olla joko mammonan perässä juokseminen tai sitten omaehtoinen uskonnollisuus.

Toinen kuva kurittomuudesta, joka seuraa profeetallisen sanan puuttumista, löytyyy 1. Samuelin kirjan 3. luvun alusta. Siellä kerrotaan Israelin kansan kurittomuuden ajasta, että "Herran sana oli harvinainen siihen aikaan, eivätkä näyt olleet tavallisia". Uskonnollinen elämä pyöri kuitenkin entiseen malliin, temppelissä uhrattiin, suitsutettiin ja rukoiltiin niin kuin ennenkin, mutta elämä puuttui.

Kun etsimme uusitestamentillisen herätyksen ajan vastaavuutta Vanhasta testamentista, niin vastaus on profeetallisuus: Herran sana tulee profeetalle ja hän tuo sen kansalle, papeille ja kuninkaille. Take it or leave it!

Kun profeetallinen herätysjulitus torjutaan, seuraukset ovat tuhoisat - taaskin niin yksilön kuin kokonaisen yhteisönkin kohdalla. Psalmissa 74 meille kuvataan se traaginen tilanne, jossa profeetallista hätäkutsua ei ole otettu aikanaan vastaan ja seuraukset ovat kaameat. Koko psalmi lertoo siitä, miten vihollinen väkivaltaisesti tuhoaa Herran temppelin: "Merkkejämme me emme näe, ei ole enää profeettaa, eikä ole joukossamme ketään, joka tietäisi, kuinka kauan?"

Kuvaako tämä jae sitä prosessia, mikä on tänään todellisuutta kirkon piirissä?

Hiljattain julkaistiin paikallisessa valtamediassa, Etelä-Suomen Sanomissa rovasti Liisa Tuovisen haastattelu. Tuovinen on pitkäaikainen kirkon perheasiain neuvottelukeskuksen (sic!) johtaja, nyt jo eläkkeellä, mutta toimii aktiivisesti homojen ja lesbojen "oikeuksia" ajavassa kirkollisessa Yhteys-liikkeessä. Haastattelussa Tuovinen kiittelee erityisesti Imatran evl. srk:n kirkkoherraa Olli Aaltoa (jatkossa Maria-Sisko Aalto) rohkeudesta astua esiin sukupuolen vaihdoksensa tiimoilta. Tuovinen kiittelee myös Mikkelin piispa Voitto Huotaria siitä, miten hän on koko piispallisella arvovallallaan asettunut tukemaan Aaltoa hänen prosessissaan. Tuovinen on myös vakaasti sitä mieltä, että meillä on tänä päivänä paljon enemmän tietoa esim. homoseksuaalisuudesta, kuin mitä Paavalilla oli pari tuhatta vuotta sitten, niin että voimme paremmin ratkaista suhtautumisemme näihin kysymyksiin.

Eikö siis Hän, joka sekä loi ihmisen omaksi kuvakseen - mieheksi ja naiseksi! - että myös inspiroi Henkensä kautta Raamatun, ole jo alun perin tiennyt, miten asiat ovat ja sanonut sen selvästi sanassaan? Tulkaa ulos sieltä kirkosta, Jumalan omat!

Mutta samaa "uusimman tutkimuksen" mantraahan Kuopion piispa Wille Riekkinenkin toisteli jo v. 2005 kirkolliskokouksessa, kun näitä kysymyksiä siellä käsiteltiin. Karmeimpia lausahduksia, mitä koskaan olen kuullut kenenkään kirkonmiehen suusta oli se, kun Riekkinen kommentoi Suomen teologisen instituutin pääsihteerin Henrik Perrétin kysymystä, miten voidaan siunata jotain sellaista, minkä Jumala nimenomaan on kieltänyt? Riekkinen totesi lupsakkaaseen savolaistyyliinsä siihen, että "otetaan se riski ja katsotaan, mitä Jumala tekee".

Ei kukaan kirkolliskokouksen edustajista repäissyt vaatteitaan, viskellyt tomua ja tuhkaa päällensä, eikä aloittanut paastoa ja rukousta tilanteen takia. Lähtekää jo ulos Baabelista, Herran omat!

Me tarvitsemme kipeästi aitoa profeetallista sanaa. Ilman näkyä Herralta kansa käy täälläkin kurittomaksi, niinkuin on nähty.