Sunday, May 09, 2010

Liian aikaisin liikkeellä?


Eilisessä (08.05.2010) Etlarissa oli lyhyt uutinen erään hollolalaisen ohjelmistovalmistajan hakeutumisesta yrityssaneeraukseen. Ko. yritys suunnittelee ja valmistaa ohjelmistoja mm. sähköiseen vaatekauppaan (ns. "älyvaatteet"). Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että vaikka tuotekehitykseen on panostettu paljon, tuotteet eivät ole vielä olleet valmiita. Yritys on ollut liikkeellä markkinoilla liian aikaisin.

Tuo uutinen jäi muhimaan mieleeni, eikä vain siksi, että tunnen ko. yrityksen johtomiehet, vaan jotenkin muutenkin. Tilanteessa, jossa he ovat, on jotain hyvin tuttua. Liian aikaisin liikkeellä...

Aikani asiaa haudottuani mieleeni tuli ensinnäkin Wolfgang Simsonin Starfish, jossa hän - monen muun seikan ohella - puhuu "neljännestä teollisesta vallankumouksesta", jossa informaation ohella on käytössä myös inspiraatio. Ilman tätä, sanoisinko profeetallisen inspiraation ulottuvuutta, pelkällä informaatiolla emme tee mitään. "Perusinnovaatio tulee olemaan inspiraation todellisuuden keksiminen. Se, joka tajuaa inspiraation anatomian luonteen ja yhteyden inspiraation, innovaation ja sen teollistamisen välillä, saa suuren etumatkan tulevaisuudessa. Tämä tarkoittaa sitä, että tulevaisuuden maailma jakaantuu niihin, joilla on inspiraatio ja niihin, jotka ostavat sitä – tai jättävät sen huomiotta."

Lopulta me näet kuitenkin aina tarvitsemme inspiraation, jotta voimme prosessoida "pelkkää" tietoa. Samaan hengenvetoon (sic!) on hyvä huomata, että inspiraation lähteellä on aina oleellinen merkityksensä. Simson ennustaakin lopun aikoina olevan rinnakkain kaksi inspiroitunutta, toisilleen vihamielistä maailmanjärjestelmää: antikristillinen, babylonialainen maailmansysteemi, ”kaikkien saastaisten henkien tyyssija” toisella puolella ja ”pyhät ja apostolit ja profeetat” toisella puolella (Ilm 18). Molemmat ryhmät ovat inspiroituja – mutta täysin eri lähteistä: toinen Saatanasta, toinen Jumalasta.

Mutta sitten: mieleeni tulee myös tilanteita Apostolien tekojen kuvaamasta lähetystyöstä tuon ajan Rooman keisarikunnassa, joka maantieteelliseltä alueeltaan ja kulttuuriselta tilanteeltaan muistuttaa jossain määrin nykypäivän Euroopan Unionia. Oliko esim. Paavali Ateenassa (luku 17) "liian aikaisin liikkeellä"? Näyttäähän ilmeiseltä, että kaupungin uskonnollis-kulttuurinen ilmapiiri ei vielä - ainakaan tuolloin - ollut kypsä Paavalin kommunikoimalla evankeliumille. (Muutenkin juuri Ateenan edustama hellenistinen sivistys ja ajattelu maailmankuvineen ja todellisuudenkäsityksineen edustaa ehkä kaikkien kovinta maaperää kristinuskon sanomalle. Tämän todellisuuden keskellähän elämme juuri parhaillaankin Euroopassa ja länsimaissa yleensä.)

Muualla tilanne oli toisin. Esim. Berean juutalaiset olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset: he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin. Aika oli tuolla tuolloin kypsä perinteisen juutalaisuuden kannalta katsottuna vallankumoukselliselle evankeliumille. Saman näemme Korinttissa, jonne Paavali päättäväisesti toi väärentämättömän ja ehdottoman evankeliumin ja tämän seurauksena syntisessä ja paheksutussa satamakaupungissa syntyi mittava herätys.

Mieleeni tulee kysymys, miten paljon olemme apostolisessa työssä ylipäätään liian aikaisin liikkeellä? Olisiko peräti niin, että se tietyllä tavalla kuuluisi osana apostoliseen dna:han?

"Sillä näky odottaa vielä aikaansa, mutta se rientää määränsä päähän, eikä se petä. Jos se viipyy, odota sitä; sillä varmasti se toteutuu, eikä se myöhästy."

Käytännössä tämä näkyy meidänkin päivinämme uhkarohkeina, suorastaan yltiöpäisinä uusina uskon projekteina, joissa auotaan uusia uria saavuttamattomien etnisten, alakulttuuristen tai sosiaalisten ryhmien tavoittamiseksi. Ympäröivän perinteisen kirkollisen kulttuurin näkökulmasta nämä jutut ovat kyllä uutta ajattelua edustavia, mutta lyhytikäisiä, tempoilevia impulsseja ja hyvin aloitettuja, mutta kesken heitettyjä "uusia työmuotoja", joiden arvo olemassaolevien seurakunnallisten rakennelmien kannalta on välineellistä ja vähäistä.

Kuitenkin kun ajatellaan asioita Jumalan valtakunnan kokonaisuuden kannalta kyse on apostolisesta ja profeetallisesta esiintulosta, joka toimii esikuvana, mallina ja typoksena, johon tulevat tienraivaajat sitten jossain arkistojen aarteissa törmäävät ja alkaavat elää niitä uudelleen todeksi. Siemen on kylvetty ja se on kuollut ja sitten, ykskaks, se alkaakin tuottaa uutta elämää. Mutta sinä ihminen et voi määrätä sen kasvupaikkaa, -aikaa tai -tapaa.

"Niin on Jumalan valtakunta, kuin jos mies kylvää siemenen maahan; ja hän nukkuu, ja hän nousee, öin ja päivin; ja siemen orastaa ja kasvaa, hän ei itse tiedä, miten. Sillä itsestään maa tuottaa viljan: ensin korren, sitten tähkän, sitten täyden jyvän tähkään. Mutta kun hedelmä on kypsynyt, lähettää hän kohta sinne sirpin, sillä elonaika on käsissä."

Aina on helpompi toimia vanhalta pohjalta ja olemassaolevien organisaatioiden ehdoilla. Tämä toimintamalli takaa toimeentulon, statuksen ja jonkin asteisen tyydytyksenkin seurakunnallisessa tai kristillisessä järjestötyössä. Kuitenkin monet valtakunnan työntekijät kokevat tässä roolissa väsymystä, turhautumista ja epäilystä koko homman mielekkyydestä. Kuitenkaan raivaamattomalle pellolle lähtö ei innosta montaa. Moni, joka on sinne lähtenyt, on läpikäynyt Paavalin Ateena-kokemusta vastaavan prosessin ja on sitten aikaa myöten joko nähnyt parhaaksi palata kiltisti takaisin tai siirtyä vaikkapa liike-elämän palvelukseen. Jotkut ovat jääneet palstalleen ja uhmanneet vaaroja ja vaivoja, mutta myös aikaa myöten niittäneet hieman satoa jostain uudemmasta, vahvemmasta kasvusta, mikä ei olisi ollut mahdollista vanhojen rakenteiden varassa.

Liian aikaisin liikkeellä oleminen ei siis kuitenkaan loppupelissä ole ollut turhaa. Jotain uutta on synnytetty ja aikaa myöten näemme sen tulevan esille. Uusiin, pieniinkään projekteihin valtakunnassa ei siis tule suhtautua halveksivasti. "Sillä kuka pitää halpana pienten alkujen päivän, kun nuo seitsemän Herran silmää, jotka tarkastavat koko maata, iloitsevat nähdessään luotilangan Serubbaabelin kädessä?" Mutta ihan yhtä tärkeää on oikean lopputuloksen varmistamiseksi kiinnittää huomiota kahteen seikkaan: kylvä oikeaa siementä hyvään maaperään. Sillä on sanan mukainen siunaus.

Oikea siemen on Jumalan Sana, Jeesus. Se ei ole kirkollinen traditio, jotkut lahkolliset erityisopit tai oman herätysliikkeen korostukset.

Hyvä maaperä on ihmisen vastaanottavainen mieli. Se ei siis ole tutut turvalliset ympyrät tai vakiintuneet toimintatavat, seurakunnan viikko-ohjelma tai muodollinen kirkossa käynti.

Saatteko kiinni mitä tarkoitan...?


PS. Niin, ja tältä pohjalta ei tietysti tarvitse olla huolissaan tuon alussa mainitun tulevaisuusorientoituneen yrityksenkään mahdollisuuksien puolesta. :)

6 comments:

Anonymous said...

Minusta nuo Simsonin kymmenysopetukset eivät ole oikein raamatullisia. Eräs veli keskisuomesta päin on niitä tutkistellut eikä löydä niitä sanasta.

Sitten toinen juttu siitä puolöet ihmiskunnasta opetuslapsiksi ei voi toteutua kyllä raamatun Sanan mukaan.

Timo Koivisto said...

Edellytätkö aina opettajalta/julistajalta täydellistä virheettömyyttä? Jos edellytät, niin miten määrittelet tämän virheettömyyden? Entä kuinka monta jää jäljelle tällä pelillä? (Esim. tuo mainitsemasi "veli keskisuomesta"?)

Pointtini on tämä: arvioituamme jotain juttua, voimmeko ottaa siitä sen, mikä on hyvää ja unohtaa muun?

PS. Muuten: mitä Sinulla on sitä vastaan, että puolet ihmiskunnasta pelastuisi? Voi teitä teidän vähäuskoisuutenne tähden...

Pekka Sahimaa said...

Minusta profetaalisuus on osaltaan sitä, että on aikaansa edellä - tavallaan siis liikkeellä liian aikaisin.

Profeetat menevät jo vuorilla, kun tavikset talsivat vielä tasangolla.

Monet seurakuntayhteisöissä tyrmätyt profeetat ovat menestyviä liikemiehiä. Heillä on ollut Jumalan kutsu, mutta sen toteuttaminen on jäänyt puolitiehen liian kovan maaperän ja menetetyn näyn takia...

Anonyymille: Voistiko kertoa, kuka on veli Keski-Suomesta, joka on tehnyt Simsonin opetukseen liittyen tutkimusta. Ja mihin johtopäätöksiin ja milla perusteilla hän on tullut?

Miksi Raamatusta ei löydy mahdollisuuttaa siihen, että puolet ihmiskunnasta pelastuisi? Rajoitatkohan nyt omalla raamattutulkinnallasi ja itseprofetiallasi itsesi Jumalan mahdollisuuksien ulkopuolelle?

Kyllä Simsonin opetuksia kannattaa arvioida - niin kuin muitakin opetuksia. Niissä on kuitenkin sen verran syvyyttä ja perinteistä irrotettua ajatuksenjuoksua, ettei niitä ensiymmärtämättömyydellä kannata tuomita.

pau said...

Mielenkiintoisia ajatuksia, kun ehdin pitkästä aikaa taas lukemaan. Yritän piipittää naisellista näkökulmaa asiaan, vaikka ei se eronne täkäläisestä, sillä Herrassa ei ole miestä tai naista, vai miten se menee.

Pohdintaa riittää siitä, miksi merkit eivät seuraa niitä, jotka uskovat. Vai seuraavatko ne kuitenkin? Jospa ne ovatkin erilaisia merkkejä tänä aikana kuin me odotamme?! Tarkoitan sitä, että kun rukoilemme jotain, voimme luulla, ettei Jumala vastaa, kun emme saa kuvittelemaamme oikeaa vastausta.

Jospa tämän ajan vastaus onkin se, että Jumala puhuu sairaiden, vammaisten, lasten, vanhusten kautta?! Ehkä nyt ei ole aika tai tarvis Jumalan antaa toisenlaisia merkkejä kansallemme. Ehkä Jumala osoittaa kansalleen: menkää ja huolehtikaa ensin velvollisuuksistanne, ja palataan sitten paranemisiin.
Ehkä suurin ihme tänä aikana olisikin se, että alamme käydä sairaiden ja vanhusten luona? Me uskovat nimenomaan. Emme voine odottaa sitä maailman ihmisiltä, joilla ei ole Jumalan rakkautta.
Päivän trendi on, että sairaat ja vammaiset pois silmistä, sillä he pakottavat meidät ajattelemaan omaa kuolevaisuuttamme. On kiusallista, kun joku on hidas, tehoton, kuluttava emmekä käsitä, mitä Jeesus sanoi:
"Mitä olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette tehneet minulle."
Odotamme siis Jumalalta suuria, mutta itse emme halua tehdä sitä, mikä meille on uskottu.
Vai mitä ajattelette, veljet, puhunko lööperiä?

Timo Koivisto said...

Raamattu sanoo, että "puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta." (Jaak. 1:27) Ehkä tähän voisi lisätä sairaatkin vallan hyvin.

Kuitenkin samaan aikaan Raamattu kehottaa, että "jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä." (Jaak. 5:14)

Ei näitä voi kumpaakaan sulkea pois eli tasapaino vallitkoon. Mutta yhtä kaikki tämä Raamatun sana on edelleen voimassa: "Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi." (Mark. 16:17-18)

Miksei näin tapahdu keskuudessamme ns. laajemmassa mittakaavassa, siinä se "eräs perusongelma" on!

pau said...

Niin, se on se perusongelma: miksi näin ei tapahdu meidän päivinämme. Tosin Jumala tekee jatkuvasti ihmeitään. Äskettäin eräs nainen parani hepatiitista, kun kirkossamme rukoiltiin sairauksiemme puolesta. Hän todisti siitä sen jälkeen, kun oli ollut lääkärillä jne. Eli paranemisia tapahtuu.

Kun seurakunnassa puhutaan aiheesta "Jumala parantaa tänäänkin" tms. tunsin viimeksikin pienoista outoa oloa, vähän kuin syyllisyyttä, että siinä me edelleen kökötetään, mies yhtä sairaana MS -taudin takia kuin ennenkin. Hän ei ole parantunut monista voiteluista ja rukouksista huolimatta. Ei vielä. Mutta uskomme, että näin vielä tapahtuu, jos olemme ymmärtäneet Herraamme oikein. Jumalalla on aikansa kaikkeen.

Ainakin neljästi mieheni on selviytynyt todennäköisestä kuolemasta eloon. Ne ovat ihmeitä, mutta eivät tietysti sen lajin ihmeitä, kuin me odotamme: täydellistä paranemista.

Aihe on mystinen. Kuitenkin on tärkeää mielestäni näitä pohtiessamme muistaa, että Jeesus kysyy: "Rakastatko sinä minua? Rakastatko enemmän kuin paranemista tai ihmeitä?"

Tämä aika on kuitenkin silmänräpäys ikuisuuteen verrattuna. Kyllä hyvä Jumalamme tietää, miten parhaiten huolehtii omansa perille. Toivo ei petä ja näkymme odottaa aikaansa tässäkin asiassa.