Sunday, April 11, 2010

Kärjistyykö... vai laukeaako?


Ylen TV1:n iltauutiset kertoi eilen suht näyttävästi siitä, miten evl. kirkossa vastakkainasettelu uudistusmielisten ja vanhoillisten välillä kärjistyy entisestään. Nyt uutisoinnissa mainittiin Luther-säätiön lisäksi nimeltä myös Kansanlähetys ja Luterilainen Evankeliumiyhdistys ja kiistakysymyksinä tutut teemat eli homoliitot ja naispappeus. Syytä kuulemma huoleen onkin, sillä Kirkon tutkimuskeskuksen julkaiseman Mikkelin piispa Seppo Häkkisen evl. kirkkoon sitoutumista kartoittanut tutkimus kertoo, että kirkon jäsenistä 8% määrittelee itsensä "konservatiiveiksi" ja 1% "fundamentalisteiksi". Naispappeuden vastustajia löytyy kirkon jäsenistöstä 250 000. Tilannetta vielä "pahentaa" se, että aktiiviseurakuntalaisiten joukossa näitä mokomia löytyy tietenkin keskimääräistä enemmän.

(Ylen sivuilta löydät lisää tuosta uutisesta. Tuon linkin kohdalla on syytä muistaa, että sen voimassaoloaika on noin kuukausi.)

Kirkon ongelmat ovat siis vanhat tutut ja nyt tilanne Ylen mukaan on kärjistymässä: tunnustukselle uskolliset seurakunta-aktiivit koetaan uhkaksi ja kiviriipaksi ja heille ilmiselvästi haluttaisin tehdä jotain, mutta kun ei oikein uskalleta. Tällaisena tilanne muistuttaa yllättävän paljon helluntailiikkeen tilannetta virallisen helluntaikirkon ja helluntaikansan välillä, prosenttiluvut vain ovat vähän eri luokkaa. Nykykielellä voitaisiin puhua "sisäisistä prosesseista", jotka "sisältävät paljon haasteita". Kirkon piirissä kovimmat paineet varmaan kohdistuvatkin jatkossa tulevaan arkkipiispa Kari Mäkiseen, jonka tehtävänä kait on viedä kaiken uhallakin kirkkolaivaa jo valittuun suuntaan.

Niin, syntyykö lähitulevaisuudessa uusi luterilainen kirkko maahamme? Piispa Häkkinen toki jo ihan viran puolestakin toivoi yhteyden säilyvän kirkon piirissä, mutta käytännössä luulen lähtölaskennan jo alkaneen ja linjan kiristyvän jatkossa. Entä syntyykö maahamme kaksi helluntailiikettä? Molemmissa tapauksissa vastakkainasettelu näyttää jossain määrin samanlaiselta - "uudistusmieliset" vs. "vanhoilliset" - mutta vain jossain määrin. Ihan yksi yhteen näitä ei voi niputtaa. Mitään toiveita yhteyden löytymisestä tai jonkinlaisesta "yhteisöllisestä eheytymisestä" ei kuitenkaan ole näköpiirissä kummassakaan tapauksessa, enkä tiedä onko sille tarvettakaan. Ehkä olisikin vain hyvä myöntää tosiasiat, tehdä realistiset johtopäätökset ja toimia sitten käytännössä johdonmukaisesti niiden pohjalta. Tämä olisi tietysti paljon helpompaa, ellei kyse olisi niin paljon taloudellisista ym. tekijöistä.

Yhteisenä nimittäjänä näyttää molemmissa tapauksissa olevan suhtautuminen Raamatun ilmoitukseen ja yhteisön alkuperäiseksi mainostettuun näkyyn/ideaan/ajatukseen. Tämä on siinä mielessä vaikea kysymys, että molemmissa suhtautumistavoissa on omat vaaransa. Ns. "uudistusmieliset" voivat toimia liikaa tämän ajan vaatimuksista käsin ja väärällä tavalla mukautua sen vaatimuksiin. Kaikki uudet trendit ja virtaukset otetaan kritiikittömästi vastaan. Ns. "vanhoilliset" taas voivat niin helposti väärällä tavalla ankkuroitua oman herätysliikkeen historian merkkipaaluihin ja jämähtää paikoilleen. Arvostetaan kaikkea vanhaa ja mennyttä.

Itsekin kuulen usein kehotuksen siitä, miten meidän "tulisi palata takaisin alkuseurakuntaan ja sen dynaamniseen apostolisuuteen". En kuitenkaan niele tätä juttua ihan noin vaan ja tällä en tietenkään tarkoita sitä, ettenkö pitäisi tärkeänä esim. UT:n ilmoitustotuutta seurakunnasta.

Tarkoitan enemmänkin tätä:
- alussa Pyhä Henki innoitti apostoleja toimimaan tietyllä tavalla evankeliumin julistuksessa, seurakunnan elämässä ja ihmisten välisessä kanssakäymisessä ja myös välittämään nämä totuudet eteenpäin uusille opetuslapsille
- tämän seurauksena evankeliumi levisi ja seurakunnat levittäytyivät ympäri Eurooppaa, Aasiaa ja Afrikkaa huimalla nopeudella ensimmäisten 300 vuoden aikana
- vaikka ns. "virallinen" kirkkohistoria kertookin meille pääasiassa siitä, miten kehitys EI noudatellut UT:n antamia suuntaviivoja, niin kuitenkin seurakunnan liki 2000 vuoden elämän aikana Pyhä Henki on toistuvasti, yhä uudelleen ja uudelleen innoittanut ihmisiä toimimaan UT:n periaatteiden mukaan, usein vastoin kirkollisia tapoja ja oppeja
- tämä on tapahtunut eri aikoina erilaisissa historiallisissa ja kulttuurisissa tilanteissa eri puolilla maailmaa erilaisten ihmisten parissa ja näin ollen uskovien käytännön sovellutukset eri ns. kehällisten asioiden suhteen ovatkin vaihdelleet käytännössä
- kuitenkin voimme eri herätyksien vaiheita eri puolilla maailmaa tutkiessamme löytää selvästi yhteisiä tekijöitä ja asioita, jotka ovat linjassa UT:n kanssa
- niillä on ollut UT:n kirjoitusten ohella myös toinen yhteinen inspiraattori, Pyhä Henki, jonka johdossa ollaan menty eteenpäin, kunnes ollaan saavutettu oma yhteisöllinen katto, jonka yli kiipeäminen rassaisi liikaa mukavuusvyöhykettä, niin että valtaosa Hengen vaikutuksesta syntyneistä liikkeistä onkin sitten aikaa myöten jämähtänyt paikoilleen
- eli kirkollistuminen on todellisuutta yhtä hyvin perinteisissä kirkkokunnissa kuin yhteisöissä niiden ulkopuolellakin ja usein kysymys on vain parista kolmesta sukupolvesta, kun jo kaikki alkaa muuttua: mikä ei edisty, se taantuu ja paikallaan pysyvä vesi pilaantuu etc.
- kriittinen käännekohta jokaisen yhteisön kehityksessä onkin sitten se, miten tähän kirkollistumiseen (joka voi ilmetä vaikkapa jumiutumisena yhteen ja samaan laulukirjaan tai että liikettä yhteisöstä sisään tai ulos ei ole juuri lainkaan) suhtaudutaan?
- koetaanko se ei-toivottavana asiana, jolloin päätämme, että meidän on hajaannuttava ja mentävä eteenpäin vai tervehdimmekö sitä ilolla jonkinlaisena "yhteisöllisen täysi-ikäisyyden merkkinä", kuten helluntaikirkon piirissä parhaillaan on tapahtumassa?

Itse näen ainoana ratkaisuna em. problematiikkaan apostolisen dna:n mukaan orientoitumisen, mikä esim. evl. kirkon kohdalla tarkoittaisi luopumista sen maallisista etuoikeuksistaan (rahat, kiinteistöt, status ym.) ja tielle lähtemistä Jeesuksen kanssa. Tiedän, että tämä kuulostaa houkan puheelta, mutta jollei nisunjyvä putoa maahan ja kuole, niin se ei voi myöskään koskaan tuottaa uutta elämää ja kokea itse ylösnousemuksen voimaa. Sori suorapuheisuuteni, mutta vanhan hajoaminen voi olla uuden syntymisen mahdollisuus. Mikäli ko. yhteisön oma dna on kovin kaukana tai peräti täysin vieras apostolisuudelle, niin aina sitä vaikeampaa ja tuskallisempaa tämä vanhasta poisoppiminen ja uuteen uskaltautuminen on. Mutta muuta tietä en näe edessämme.

Mitä tämä apostolinen dna voisi olla käytännössä? Greenhouse-viikonlopussa, johon edellä olen pariinkin otteeseen viitannut, puhuttiin paljon Jumalan äänen kuulemisesta ja sen mukaan toimimisesta. Eikö ole mielenkiintoinen asia, että kun Jeesus sanoo, että Hänen lampaansa kuulevat Hänen äänensä ja seuraavat Häntä (Joh. 10:27), niin Hän todella tarkoittaa sitä, mitä Hän sanoo. Siis oikeasti: "kuulevat" ja "seuraavat". Eli päivittäin, hetkittäin rukoile ja ole Hänen johdossaan ja toimi niinkuin Hän Sinulle sanoo.

Olen itse lueskellut viime aikoina Apostolien tekoja ja yhä uudestaan hämmästellyt sitä, miten paljon Herra puhui omilleen unien, näkyjen ja ilmoitusten ja suoranaisen Hengen äänen kuulemisen kautta. Hengen johto oli jotain hyvin konkreettista ja jokapäiväistä. Miten meidän tilanteemme muka tulisi erota tuosta apostolien aikaisesta tilanteesta? Ei nähdäkseni mitenkään. Toki se edellytti hengelliset hoksottimet auki kulkemista, mutta näin se toimii. Eli meidänkään ei tulisi niinkään haikailla "takaisin alkuseurakuntaan", vaan ennemmin pyrkiä päivittäin elämään "Hengen uudessa tilassa". Mahdollisuudet siihen on olemassa sen Hengen kautta, joka on meille annettu.

8 comments:

Jukka Ryhänen said...

Kyllä se vain on kumma miten ihmeellinen kirja Raamattu on. Vaikka sitä kuinka jyyrätään, se ei muutu.

Todella mielenkiintoista nähdä miten Minä Olen toteuttaa Sanansa lopullisesti ja rutosti.

Halleluja!! Kiitosmieli valtaa alan kun ajatteleekin Kaikkivaltiaan ihmeellisyyttä ja suuruutta. Timo, kirjoituksesi sai taas tuntemaan halua ylistää Ainoo Ylistyksen Arvoista. Kiitetty Olkoon Hän, Kunnioitettu Hänen Nimensä. Tulkoon Hänen Valtakuntansa, tapahtukoon tahtonsa.

kellarihellari said...

Vaikea vetää yhtäläisyysmerkkejä Ev.lut kirkon rakoilemiselle ja helluntaiherätyksen organisoitumiskiistalle. Tai en ole ainakaan ymmärtänyt että (johtotason polemiikki poislukien) helluntailaisilla olisi vastaavaa opillista skismaa keskenään. Peitsen taittaminen liittynee helluntaiherätyksen historiaan yhdistyspohjaisena ja siihen että rekisteröityminen nähdään askeleena "kirkollistumista" kohti.

Oman kokemukseni perusteella helluntaikirkkoon kuuluvan seurakunnan ja kuulumattoman seurakunnan opetuksessa, liberaaliudessa tai missään muussakaan ei kuitenkaan ole mainittavia eroja. Helluntaikirkkoa puoltavat tahot korostavat rekisteröitymisen tuomia etuuksia käytännössä (yhdistyslainsäädäntö sisältää muutamia varsin "ikäviä" pykäliä konservatiivisen seurakunnan kannalta, esim. koskien palkattuja työntekijöitä), eikä ole ollut havaittavissa pyrkimyksiä paikallisseurakuntien itsenäisyyden rajoittamiseen. "Kirkollistuminen" vaikuttaa siis ainakin tässä vaiheessa olevan lähinnä retoriikkaa, mutta kai se sieltä tulee - sitä pitkään povattua neuvostoliiton hyökkäystä odottelen kuitenkin ensin :P

Timo Koivisto said...

En väitä olevani asiantuntija helluntaiasiassa, mutta ellen hirveästi erehdy, niin tietty hengellis-teologinen linjaero helluntaikirkollisuuden ja helluntaikansalaisuuden välillä näyttäisi olevan. Näin ainakin esim. joidenkin paikallisten helluntaiveljien kommenttien mukaan. Tutkimukset tässä kohtaa ovat vielä kesken (so. eräs paikalliseen hellsrk:an kuuluva veli ei ole vielä ehtinyt toimittaa minulle muutamia kappaleita viimeisimpiä helluntaikansan magazineja), joten palataan astialle vielä uudestaan.

"Neuvostoliiton hyökkäys"...? En tiennytkään, että pentekostaalieskatologia on edelleen tuolla tasolla :)

Timo Koivisto said...

Niin ja itse varsinaiseen aiheeseen liittyen: kahtiajako näyttää kuitenkin olevan tosiasia - jopa ilman edesmennyttä Neuvostoliittoa. (Tai ehkäpä se paljon puhuttu "miehitys" olisikin yhdistänyt rivit?)

Pekka Sahimaa said...

Jokaisessa kirkkokunnassa on oma Luther-säätiönsä, joka pyrkii vaalimaan liikkeen puhtautta. He
ovat esikoisia, muut langenneita.

Kirkkokuntiin sitoutumattomien joukossakin on monia pieniä "puhtaita" ryhmiä, jotka ovat käsittämättömän ahdaskatseisia ja omaan mehuunsa tukehtuvia...

Timo Koivisto said...

Go on, Pekka! Jatka tästä...

Pekka Sahimaa said...

Hullulle puuroa, kiitos Timo!

Luther-säätiön miehet vastustavat naispappeutta, mutta eivät tajua, että koko luterilainen pappeuskäsitys on UT:lle vieras.

Helluntaikansa (perinteisten helluntaiseurakuntien kannattajat) vastustaa likkeen kirkkokunnallistumista (mikä sellaisenaan on kansan herätysliikkeen lähtökohdat huomioiden täysin käsittämätön kehityskulku), mutta eivät tajua, että heidän vaatimansa oikeista uskovista koostuva paikkakunnan helluntaiseurakunta ei ole se seurakunta, josta Raamattu puhuu.

Kirkkokuntien ulkopuolella olevat kiihkoilijat eivät sano kuuluvansa mihinkään, mutta vangitsevat samaan aikaan seuraajiaan puhdasoppisiin ryhmiin, jotka vastustavat usein kaiken aikaa kaikkea liikkuvaa - oli se sitten korkeakirkollista tai karismaattista. Nämä pipon kiristämät karvalakkimiehet ovat usein niitä, jotka eivät tule toimeen missään muussa yhteisössä kuin siinä, jossa he määrittelevät opillisen puhtauden ja sanelevat toimintamuodot ja -tavat.

kellarihellari said...

Mitenhän se kahtiajako pitäisi käsittää? Edelleen (varmaan yksittäisiä poikkeuksiakin löytyy) "helluntaikansa", ne-joita-ei-niin-kiinnosta (eli ihmiset jotka eivät ole liittyneet helluntaikirkkoon, mutta eivät sinänsä vastusta helluntaikirkko-hanketta) ja helluntaikirkkolaiset käyvät samassa seurakunnassa ja samalla ehtoollisella - johtoporras istuu samassa vanhimmistossakin. Jos näkemyserot rekisteröitymisessä ja helluntaikansan "omat" tilaisuudet nähdään kahtiajakona niin sitten sellainen varmaankin on olemassa. Jos jokin teologinen linjaero on havaittu, niin kuulisin siitä mielelläni. Sen verran vähän noita yhteisiä tunnustuksia meidän piireissä on että varsin heterogeenistä hiihtäjäähän on aina näissä piireissä ollut.

Omaan silmään on pistänyt enemmänkin helluntailiikkeen sukupolvien välinen kuilu - veikkaisin että jos verrataan helluntaikirkkoon liittyneiden ja helluntaikansan ikäjakaumaa niin sama kuilu löytyy sieltäkin taustalta. Herätysliike on siirtymässä "agraarihelluntailaisuudesta" kohti "kaupunkilaishelluntailaisuutta". Vaikea on nähdä että syntyisi "vanhahelluntailaista" (mitä sekin tarkoittaisi - sitä että ry. on jumalallinen seurakuntamuoto?) nuorta sukupolvea, helluntaikansa siirtynee siis paremmille metsästysmaille samalla kun sen perustanut sukupolvi pääsee voittajana maaliin.

Mitä se uudenlainen helluntailaisuus sitten on? Oppineempaa (seurakunnissa alkaa olla paljon koulutettuja ihmisiä), liberaalimpaa (eipä mittailla enää miesten hiusten pituutta tai naisten hameenhelmoja), eri tavalla järjestäytynyttä (helluntaikirkko), vähemmän eskatologista (Ei puhuta enää ydinsodasta tai mikrosiruista niinkuin vanhaan "hyvään" aikaan), vähemmän karismaattista (tästähän on ihan Ison Kirjan tutkimustietoa olemassa - kielilläpuhumisen merkitys on jo nyt vähentynyt seurakuntaelämässä). Jokainen voi sitten muodostaa oman näkemyksensä siitä onko suunta hyvä vai huono. Minä luovu(i)n neukkujen odottelusta ja muista pelkokertoimista surutta ja saan mielestäni ja mielelläni laadukasta opetusta pastorilta joka hallitsee kreikan, heprean ja kirkkohistorian - ja on tästä huolimatta vanhan koulun hengenmies.

Ugh! Ja voihan sinne Keuruulle aina lähteä juhannuksena kuuntelemaan miten maa makaa ;)