Virtanen ja jalkapallokauden avaus

Virtanen pyöräili tämän vuoden futisliigan ensimmäiseen viralliseen kotiotteluun. Sataa tihutti, eikä lämpöasteita ollut varmaan kuin pari kolme. Se ei mitenkään estänyt Virtasta hakeutumasta (oman seuran huivi kaulassa) katsomaan kauden avausmatsia. Virtanen oli jo talvella pikkupakkasessa ollut katsomassa ekoja liigacupin ulkopelejä ja pitänyt itsestään selvänä, että pieni palelu ja muu sellainen kuului asiaan. Tosifanit erottuivat harrastelijoista näissä kylmän viiman pakkaspeleissä.

Keskustan ison kirkon ohi pyöräillessään hän huomasi kyltin: "Vapaamuurarien rituaalimusiikin ilta tänään Isossa kirkossa". Virtanen tunnisti kirkkoon kulkevien arvokkaasti pukeutuvien ihmisten joukossa monia kaupungin silmäätekeviä: oli paikallista papistoa ja kanttoreita, löytyi Oloiselan Seudun Sanomien päätoimittaja, joka muutenkin oli monella tavalla vaikuttaja Ison kirkon seurakunnassa ja näkyipä joukossa monia paikallisen elinkeinoelämän ja yritysmaailman silmäätekeviä. Virtaselle ei ollut lainkaan epäselvää kumpaan tilaisuuteen hän menisi mieluummin, futismatsiin vai kirkkoon kuuntelemaan Sibeliuksen säveltämää vapaamuurarien rituaalimusiikkia.

Virtasen suhde futikseen oli kaksijakoinen. Hän oli nuoruudessaan pelannut sitä innokkaastikin, eikä uskoontulo ollut mitenkään vaikuttanut itse kiinnostukseen (pelitapaan ehkä enemmänkin). Hän toisaalta ymmärsi hyvin tuon kaiken jalkapallon ympärillä pyörivän oheistoiminnan ja bisneksen maallisuuden ja suoranaisen raadollisuuden. Toisaalta hän ihan yhtä hyvin näki tuon kaiken läpi pelin todellisen olemuksen, joka itse asiassa oli parhaimmillaan jossain alasarjamittelöissä, intoa täynnä olevissa junioripeleissä tai jopa pienten poikien pihapeleissä, joissa posket punaisina pingotaan pallon perässä ja koetaan tekemisen, yrittämisen ja onnistumisen vilpitöntä riemua, joskin myös epäonnistumisen ja häviämisen katkeraa kalkkia. No, eikös tämä kaikki kuulunutkin osana myös "oikeaan" elämään?

Virtanen oli kyllä hiljaa mielessään sitä mieltä, että futis oli sitä oikeaa elämää, mutta ei niin hirveästi enää pitänyt siitä meteliä. Hän oli uskossaolovuosiensa aikana kohdannut niin monta kiiluvasilmäistä maailmanlopun profeettaa tai muuten vaan ahdasmielistä ryppyotsaa, joiden oman mielen rajoittuneisuuden laki kielsi kaiken tuollaisen "maallisen hauskanpidon" ensin itseltä, sitten omilta lapsilta ja sitä kautta keneltä muulta hyvänsä tielle sattuvalta ihmispololta. Tämä seikka yhtä aikaa sekä murehdutti että suututti Virtasta.

Virtaselle futis oli näet myös suuri innoituksen lähde. Hän kun vilpittömässä ja avoimessa lapsenmielessään näki siinä paljon oppimisen arvoista uskoa ja elämää ajatellen. Se kertoi paljon erilaisista rooleista ja tehtävistä, jopa suoranaisesta armoituksesta joukkueessa. Se toi kirkkaasti ja joskus myös karmaisevalla tavalla esille pelaajan oikealla paikalla peluuttamisen tärkeyden, mikä Virtaselle kommunikoi kutsumusta ja sen noudattamisen tärkeyttä.

Joukkue yhtenä orgaanisena kokonaisuutena oli hyvä kasvupaikka nuorelle pelaajalle, jossa tätä koulittiin välillä kovakouraisestikin joukkueen tavoille, pelaamaan ensisijaisesti joukkueen eteen, eikä vain omat hyvät tehot silmissä kiiluen. Virtanen muisti urbaanilegendan, jonka mukaan eräs albaanitaustainen nuori pelaaja oli kerran myöhästynyt joukkueen yhteisestä palaverista ja tämän seurauksena hän joutui muutaman seuraavan palaverin ja harjoituksen ajan toimimaan tulkkina toiselle albaanipelaajalle. Eli kertomaan kaikki valmentajan ohjeet ja muiden pelaajien kommentit albaniaksi kaverille. Kyllähän tämä toinenkin osasi suomea ihan hyvin, mutta kyse olikin periaatteesta. Kaikilla teoilla oli seurauksena: ihminen kylvää sitä, mitä hän niittää.

Vuosien mittaan Virtanenkin oli nähnyt monista lupaavista maalintekijöistä, geelitukkaisista kukonpojista kehittyvän valmentajan ja kapteeniston tiukan katseen alla nöyrästi joukkueen menestymisen eteen kaikkensa antavia sotaratsuja. Jos alkuvuosina oltiin vastustajan kulmapotkutilanteessa laiskasti kyttäilty purkupalloja keskiviivan tuntumassa vastustajan pätkän laitapuolustajan kanssa leppoisasti jutellen, niin joidenkin vuosien hyvän ja ankaran koutsauksen tuloksena tästä föönitukasta sukeutuikin sitten kiltisti oman puolustuspään raadantaan osallistuva joukkuepelaaja.

- Niinhän Johasnnes Markuksellekin kävi elämänsä loppuvuosina. Kun Paavali ensin poltti hihat nuoreen kaveriin, niin myöhemmin löytyi tästä sitten nöyryyttä ja yhteisymmärrystä... Virtanen naureskeli mielessään.

Virtaseltakin sen verran pelikokemusta löytyi, että hän kyllä kokemuksesta tiesi, etteivät nämä tilanteet mitään helppoja olleet. Moni nuori kaveri oli tällaisen joskus sakinhivutusta lähentelevän kurmoottamisen jälkeen vaihtanut joukkuetta pukukopin ovet paukkuen. Oltiin menty "helpompaan" joukkueeseen "isomman roolin" perässä, mikä ei sitten käytännössä osoittautunutkaan ihan niin ruusuiseksi tulevaisuudeksi kuin mitä oltiin Playstationin äärellä kuviteltu. Tai ainakin niissä ruusuissa oli kovasti piikkejä. Valitettavan usein myös oma kehitys pysähtyi tällaisen asennevamman takia. Kun saatiin liian paljon liian varhain, niin ongelmia syntyi...

- On tärkeää olla opetettavissa, jotta valmentaja voi uskoa vastuuta. Rooli ja peliaika löytyy sitten sitä kautta. Asenteella on hirveän suuri merkitys. Kykenenkö ja haluanko ottamaan vastaan... Virtanen mietiskeli kokemansa ja näkemänsä pohjalta.

Hyvä esimerkki toimivasta futismentoroinnista löytyi hänen oman joukkueensa piiristä. Joukkueeseen oli toissa kaudella nostettu nuori alta parikymppinen kaveri, Henkka, omista A-junioreista. Kaveri oli pelipaikaltaan keskuspuolustaja ja hänet istutettiin vanhan ja kokeneen sotaratsun, Hännisen topparipariksi. Hänninen oli pitkän linjan sarjajyrä, todellinen vanhan liiton raataja ja pelannut vuosia ulkomailla, Ruotsissa ja Englannissa, ja pärjännyt ihan mukavasti, isokokoinen ja romuluinen toppari kun oli.

Ensimmäisissä harjoitusotteluissa kaikki oli mennyt ihan hyvin ja toiveet kauden alkaessa olivat korkealla. Vielä ensimmäiset sarjapelitkin olivat sujuneet hyvin ja pisteitä oli rapsahdellut joukkueen plakkariin hyvin. Sitten oli saavutettu menestys noussut nuoren kaverin päähän. Median kiinnostuminen, fanien ihailu ja suurseurojen scouttien tarkkailu olivat sekottaneet Henkan pään siinä määrin, että keskittyminen peleihin häiriintyi pahasti. Vaikka Hänninen vanhempana kollegana kuinka yritti tolkuttaa Henkalle omaan peruspelaamiseen keskittymisen tärkeyttä, monessa kohtaa oli mennyt pieleen. Tuli epäonnistumisia ratkaisevissa paikoissa, kolhuja kentällä ja kentän ulkopuolella ja päälle päätteeksi kauden lopulla tiukoissa ratkaisupeleissa nivelsiteet oikeasta polvesta vaurioituivat.

Seurasi pitkähkö huili ja katko hyvin alkaneeseen futisliigauraan. Tänä aikana sekä valmentaja Varmavirta että vanha konkari Hänninen olivat kuitenkin koutsanneet kaveria henkisesti siihen malliin, että kun fyysinen kuntoutuminen oli ohi, niin kentille kirmasi innokas, mutta viisastunut toppari. Jos edelliskaudella menestyksen huumassa Henkka oli joskus vähän ylimielisestikin naureskellut Hännisen neuvoille ja tämä puolestaan joskus kovastikin ääntä käyttäen joutui palauttamaan nuoren toppariparinsa ruotuun, niin nyt nuo asenneongelmat oli voitettu. Henkka pelasi nöyrällä asenteella ja aiemmista kolhuistaan viisastuneena hoiti tonttinsa moitteettomasti. Ennen kaikkea yhteispeli Henkan ja Hännisen välillä kulki hyvin, jopa paremmin kuin koskaan ennen.

Ympäri maata futispiireissä tämä topparipari arvotettiin maan parhaimmistoon kuuluvaksi ja hyvin toisiaan täydentäväksi. Iltapäivälehdet puhuivat jopa "vanhasta jedimestarista ja hänen nuoresta oppipojastaan" ja muuta sellaista, mitä urheilutoimittajat nyt vain saattoivatkaan keksiä. Joskus Virtasestakin tuntui edellisillan pelistä lehdestä lukiessaan, että oltiinkohan nyt edes oltu samassa matsissakaan, mutta tässä kohtaa Virtanen myönsi toimittajan osuneen oikeaan. Kauden aikana nähtiin jopa sellainen historiallinen tilanne, että kulmapotkutilanteessa Hänninen saattoi jäädä alas varmistamaan ja näyttää Henkalle, että tämä menisi hakemaan pääpalloja vastustajan maalille. Näistä tilanteista Henkka sitten olikin tehnyt muutaman tärkeän maalin ja kun hän kauden päätteeksi sitten siirtyi Ruotsin pääsarjaan pelaamaan, niin hän muisti lehtihaastattelussa antaa ison kiitoksen Hänniselle parin kauden opettavaisesta yhteispelistä oman seuran puolustuksen keskustassa.

- Kaipaatko vielä selvempää esimerkkiä jalkapallon raamatullisuudesta? Virtanen oli aamukahvipöydässä tiedustellut vaimoltaan, joka nyt ei niin hirveästi ollut innostunut futiksesta.