Sanomalehtikatsaus

Muutamia poimintoja mediasta
kirkollisena tilannekatsauksena
eli profetaalinen perspektiivi asioihin
periaatteella "kivetkin huutavat".

Suomen Kuvalehdestä (23.04.2010) mielenkiintoinen poiminto: "Jäsenkato vaikuttaa suoraan talouteen - prosentti jäseniä on 12,5 miljoonaa euroa. Eronneista suurin osa on nuoria, menetys on pitkäaikainen." Myös yrityksiltä tulevat yhteisöverot laskevat kuin pyhän lehmän häntä, jolloin herää kysymys tulisiko kirkon pistää kuuluisia kiinteistöjään rahoiksi? Ongelmana voi tietysti olla kuka esim. kirkkorakennuksista olisi kiinnostunut? Muslimit? Entä käyttötarkoituksia? Elokuvateatteriksi? Biletyspaikaksi? ...periaatteella "saadaanpahan rahoille vastinetta".

Kirkon keskusrahaston johtaja Leena Rantanen keskittyisi kirkon ydintoimintoihin. Nämä ovat hänen mielestään niitä ovat diakonia, kirkolliset toimitukset sekä lapsi- ja nuorisotyö. Kukaan kun ei ole kirkon jäsen siksi, että jokaisella seurakunnalla on oma palkanlaskentansa. Tarkalleen ottaenhan vain ja ainoastaan hengellisen työntekijä on se työmies, joka on palkkansa ansainnut. Entä missiologinen näkökulma periaatteella "lähetä leipäsi vetten yli, sillä ajan pitkään sinä saat sen jälleen"? Tai vielä rankempi polarisointi karismaattiseen ja diakoniseen aspektiin: "Hopeaa ja kultaa ei minulla ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan: Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä, nouse ja käy". Eli siis mitkä olivatkaan ne ydintoiminnot?

Suomen Kuvalehden kannen otsikko onkin raflaava: "Uskon puute - Kirkon jäsenmäärä putoaa ja tulot romahtavat." (Näin siis SK, ei allekirjoittanut.) Kirkon johto lieneekin jo miettinyt oikeaa strategiaa nykyhehityksen pysäyttämiseksi tai ainakin sen jarruttamiseksi. Se on mukautuminen ympäröivän yhteiskunnan ja kulttuuriin arvoihin, toimintatapoihin ja trendeihin. Tämä näkyy kunnioittavassa suhtautumisessa seuraavan kaltaisiin uutisiin, joita toistuvasti saamme lukea. (Tulevaisuudessa vielä enemmän, koska nehän ovat toimiva osa median harjoittamaa mielipidevaikuttamista.)

"Yli puolet suomalaisista soisi homopareille vähintään kirkollisen siunaukseen, kirjoittaa Aamulehti. Lehden kyselyssä homoliittojen siunaamisen kannalla oli 60 prosenttia vastaajista. Puolet tästä ryhmästä olisi valmis hyväksymään myös homojen kirkollisen vihkimisen avioliiton tapaan."

Aamulehden haastattelema Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Kati Niemelä pitää tulosta odotettuna. Hän toteaa Aamulehdelle, että kirkossa asenteet muuttuvat hitaammin kuin muun yhteiskunnan. Niemelä arveleekin, että menee vielä pitkä aika ennen kuin kirkko hyväksyy homoparien siunaamisen. Huomio kiinnittyy tietenkin siihen, että Niemeläkin siis suvereenisti määrittelee suunnan, mihin ollaan menossa hitaasti, mutta varmasti. Takaisin paluun eli kääntymisen mahdollisuutta ei nähdä relevanttina.

Ihan vastakkaista linjaa kirkon nykykehitykseen edustaa Uusi tie-lehden päätoimittajan Leif Nummelan pääkirjoitus (15/2010), kun hän viittaa Helsingin piispanvaaliin: "On todella surullista lukea Kirkko & kaupunki -lehden päätoimittajan Seppo Simolan pääkirjoitusta (22.3.): Jälleen yksinkertaistaen: kirkossa on kaksi selkeästi toisistaan poikkeavaa näkemystä. Toisella puolella pidetään tiukasti kiinni Raamatussa ilmaistusta ’väärentämättömästä Jumalan sanasta’ ja muuttumattomasta kirkon uskosta ja opista. Toisella puolella nähdään sekä Raamattu että kirkon oppi oman aikansa historiaan sidottujen ihmisten ilmauksena siitä, mitä he ovat ymmärtäneet Jumalasta ja ihmisen suhteesta häneen. Karkeasti sanoen arkkipiispan vaalissa käytiin kamppailu näiden kahden näkemyksen välillä. Jälkimmäinen voitti niukasti. Tulevassa Helsingin piispanvaalissa vastaavaa vastakkainasettelua ei nähdä. Kirkollisesti, Helsinki on Suomessa kaikkein vähiten jyrkällä ’raamattuvyöhykkeellä’, eikä sen edustajilla olisi täällä mitään mahdollisuuksia tulla valituksi. Kaikki ehdokkaat edustavat edellä kuvatuista jälkimmäistä uskon tulkintatapaa kukin omalla vivahteellaan.”

Nummela viittaa myös kirkkoherra, ekumeniikan dosentti Sammeli Juntusen Kotimaan nettiblogiin (2.4.), jossa tämä kirjoittaa: ”En voi käsittää, miten ihminen voi pyrkiä piispaksi, jos hän ei usko Apostolisen uskontunnustuksen mukaisesti! Siinähän on kerrottu tiivistetyssä muodossa ne asiat ja Jumalan teot, jotka jokaisen kastetun on tiedettävä ja tunnustettava ollakseen kristitty. Piispan tehtävä on valvoa papiston pysymistä tässä uskossa, johon pelastuksemme ja kirkon ykseys perustuvat. Ei ihminen voi olla piispa, ellei hän itse usko Apostolisen uskontunnustuksen mukaisesti.”

Alussa mainitsin jotain siitä, miten "kivetkin huutavat". Tämän kaanaankielisen sloganin takanahan on se tilanne Johannes Kastajan ministrystä, kun hän varoittelee oman aikansa kirjanoppineita siitä, ettei kannata hirveesti leuhkia tuolla ulkonaisella jäsenyydellä ("onhan meillä isänä Aabraham!") jossain yhteisössä (tai sen johtoportaissa) - Jumala kun kykenee tuosta vaan herättämään kivistä lapsia Aabrahamille. Eli jos muut ovat hiljaa, niin ainakin kivet huutavat.

Mutta oikeesti: eivätkö nämä sanomalehtikatsauksen otokset puhu meille riittävästi tilanteestamme? (Ainakin niin paljon ja niin selvästi, ettei sen puheen ymmärtämiseen enää mitään uutta tulivuorenpurkausta tarvittane.)