Kuten Lapin veljemme Aslak jo aiemmin huomautti, ovat suuren maailman homokeskustelut jo alkaneet huuhtoa ensi aaltojaan kotoisten vapaiden suuntien lintukotojen portailla. Asiasta uutisoi uuden helluntaikirkon virallinen pää-äänenkannattaja Ristin Voitto otsakkeella "Ei sittenkään lupaa homoliitoille".
Tilanne oli alunperin ollut sellainen, että ko. vapaakirkko, Svenska Missionskyrkanin kirkkohallitus oli alunperin jo tehnyt päätöksen sallia samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen avioliittoon omissa kirkoissaan. Päätös oli tehty marraskuussa ja sen mukaan yksittäisillä seurakunnilla ja pastoreilla olisi ollut oikeus vihkiä homopareja. Päätöksen perumiseen vaikutti sitten kuitenkin kentältä tullut julkilausuma, jossa 19 evankelistaa ilmaisi pettymyksensä kirkkohallituksen toimintaa kohtaan.
Tätä peruttua päätöstä sitten Suomen Vapaakirkon uunituore kirkkokunnanjohtaja Hannu Vuorinen tervehtii tyytyväisenä ja jatkaa, että "ihan rauhassa seuraamme, mihin suuntaan tilanne kehittyy". Jotain kuvaavaa Ruotsin vapiksen tilanteesta kertoo kuitenkin se, että Sändaren-lehden tekemän tutkimuksen mukaan jopa 35% kirkkokunnan papeista on valmis vihkimään homoparin omassa kirkossaan avioliittoon. Tutkimus toteutettiin sähköpostikyselyllä, joka lähetettiin 300 pastorille. Samasta kyselystä käy myös ilmi se, että naispuoliset pastorit ovat myötämielisempiä homoparien vihkimiselle.
Suomen oloissa tämä tarkoittaisi sitä, että reilussa 30 vapaaseurakunnassa tämä olisi mahdollista. Mikä mahtaa olla totuus Suomen tilanteesta? Missionkyrkan ja Suomen Vapaakirkko ovat kyllä hengelliseltä linjaltaan melko kaukana toisistaan, mutta yhtä kaikki molemmat samalla tavoin järjestäytyneitä julkis-oikeudellisia uskonnollisia yhteisöjä valtionvallan ja sen lakien edessä. Näin ollen myös sekulaarin valtiovallan mahdollisuudet vaikuttaa niihin ovat yhtäläiset. Mitä kaikkea voikaan moniarvoinen media saada aikaan, siitä meillä on omassakin maassamme huolestuttavia esimerkkejä. Palautetaanpa vaikka mieliin rovasti Liisa Tuovisen Subtv:n kameroiden edessä toteuttama samaa sukupuolta olevan pariskunnan liiton siunaaminen, josta hän sitten jälkikäteen, kaiken jo tapahduttua tiedotti Espoon piispa Mikko Heikalle.
En tiedä Ruotsin tilanteen yksityiskohtia, muuten kuin sikäli, että olen ymmärtänyt voimakkaan sekularisoitumiskehityksen olevan pari askelta Suomea edellä siellä. Suomen tilannetta taas vuosikaudet seurattuani voin kyllä jo pelkällä maalaisjärjellä päätellä, miten prosdessi on edennyt siellä - ja miten se tulee menemään tulevaisuudessa täälläkin. Ensin on kyse jonkun "kaapista ulos tulleen", jota tietyt homoaktivistipiirit ovat oikein informoineet, seurakunnanjäsenyydestä, sitten vastuunkantamisesta ja luottamustoimista ja sen jälkeen työntekijyydestä. Tämän linjan rinnalla vyörytetään sitten samaan aikaan samaa sukupuolta olevien parien vihkimisoikeutta eteenpäin täydellä voimalla.
Prosessi etenee vähä vähältä, askel kerrallaan ja koko ajan alan aktivistit ko. kirkon sisä- ja ulkopuolella yhdessä haaskalinnun tavoin saalista kyttäävän median kanssa valvovat tilanteen kehittymistä jas tarvittaessa ohjailevat sitä haluamaansa suuntaan. Ja kiltti, alistumaan tottunut kirkkokansa seuraa tilannetta lammasmaisesti sivusta. Sori, ystävät, mutta naivi idealismi ja hyväuskoisuus on meille ylellisyyttä, johon ei enää ole varaa - mukavuudenhaluisesta "ihan rauhassa seuraamisesta" puhumattakaan.
Tätä tilannetta pitää nyt seurata, koska tämä on nyt ensimmäinen kerta, kun ko. kysymys alkaa kohdistumaan meihin. Tässä tilanteessa meillä ei myöskään ole varaa yrittää pestä käsiämme koko hommasta sanomalla, että "meillä on niin vähän yhteyksiä, että on vaikea sanoa mitään", kuten Vuorinen toteaa em. jutussa. Jos vapaiden suuntien piiristä löytyy edes hiukkanen profeetallista henkeä, niin nyt olisi korkea aika jonkun puhaltaa pasunaan näiden yhteisöjen sisäpuolella. Vai leimataanko näin tekevät taas kerran "höyrypäisiksi fanaatikoiksi" ja "primitiivisiksi fundamentalisteiksi", joilla ei ole sijaa näissä yhteisöissä, joissa yhteiskuntakelpoisuuden evankeliumi tuntuu ylittävän kaikki muut äänet.
Otan mielelläni tähän aiheeseen liittyen vastaan informaatiota, kommentteja ja palautetta.
12 comments:
Minulle nousee ensimmäisenä mieleen tilanne missä meidän yhteyteemme kirkkokuntien ulkopuolella harjoittamassamme seurakunta elämässä ujuttautuu homosuhteessa salaa eläviä.
Onko meidän suojautumisemme syntiä vastaan sen pitävämpi kuin kirkkokuntienkaan?
Sanassa sanotaan että; "Herra tuntee omansa ja luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee."
Nyt tarvitaan myös sitä, että me tunnistamme toisemme Herran omiksi ja näemme ajoissa jos seurakuntaan tehdään tällaisia ujuttautumis hyökkäyksiä.
Olemmeko olleet tähän asti riittävän valppaita synti elämän tunnistamisen suhteen?
Pitäisiköhän palata terävämpään suhtautumiseen yleensäkin syntiin nähden ennen kuin ääri-ilmiöt kävelee oikeasti kaapeistaan ulos.
Hyvä kommentti ja tarpeellinen muistutus valvomisesta. Sitä ajattelee helposti, että olemme paremmin suojassa vihollisen hyökkäyksiltä, kun meillä ei ole liikevaihtoa, tiloja ja kiinteistöjä, lahjoituksia yms. mihin valtiovalta pystyisi periaatteessa niin halutessaan iskemään kiinni. Kuitenkin ihan samat moraalisen lankeemuksen ongelmat uhkaavat meitäkin. Pyhityssaarnan paikka on tänäänkin.
Sitten asian toinen puoli, raittiuden Hengen nimessä (2.Tim. 1:7). Kun puhutaan esim. homoseksuaalisista kiusauksista kärsiviä, niin emme saa sulkea oviamme heiltä. Jos näin teemme, niin ollaksemme loogisia meidän täytyy sulkea ovet myös muista synnillisistä kiusauksista kärsivät, mutta vilpittömästi kilvoittelevat uskovat, tai vaikkapa jonkun harhaopin vaikutuspiirissä elävät veljet ja sisaret. Tunnistamisen ja tuomitsemisen suhteen on syytä siis olla äärimmäisen tarkka.
Luulen kyllä, että meidän ongelmanamme eivät ensisijaisesti ole erilaiset "ääri-ilmiöt", vaan ennemmin muotojumalisuus, tekopyhyys ja ulkokultaisuus. Jos näitä sallitaan, ne avaavat aikaa myöten tien muillekin, "rankemmille" lankeemuksille, jotka tapahtuvat alussa salaa, mutta jotka tulevat aikaa myöten kyllä julki.
Tilivelvollisuus ja läpinäkyvyys siis kunniaan Herran kansan keskuudessa! Miksei muuten meidän piireissämme enemmän harrasteta esim. LTG-tyyppistä vastuullisuutta ja alamaisuutta toinen toisellemme? (LTG:stä saa enemmän tietoa vaikkapa täältä: http://www.kotkanmajakka.net/index.php?option=com_content&task=view&id=67&Itemid=72)
Yksi sellainen mielenkiintoinen juttuhan on se, mihin eivät kai maailman ihmisetkään huomaa katsettaan kääntää. Nimittäin tämä homoiluhan on taas vain yksi askel kohti jotain paljon karmeampaa ja luonnottomampaa, jolle taas vuorollaan aletaan ajaa oikeuksia kun sodomistit ovat saaneet kyllikseen homoilusta, joka ei enää sitten tyydytäkään heidän irstauttaan.
Poliittinen korrektius on näissä asioissa vain pelkoa. Kyllä nuo ilmiöt ottavat juurikin sen tilan, mikä niille annetaan.
Kyllä, ja useimpien järjestäytyneiden kirkko- ja seurakuntien johtoasemissa olevilta ei näytä puuttuvan tätä mainitsemaasi poliittista korrektiutta. Juttelin eilen yhden minua hieman vanhemman paikalliseen helluntaiseurakuntaan kuuluvan miehen kanssa, joka ihmetteli kovasti sitä, että sen enempää hänen omassa kotiseura- kuin kirkkokunnassaankaan koko kysymyksestä ei juurikaan puhuta.
Hänen oma diagnoosinsa oli se, että asiat halutaan näin lakaista maton alle. Ehkä hän on parempi asiantuntija oman yhteisönsä suhteen kuin minä, joten ehkä häntä siis on uskominen.
Ihan samaa kuoliaaksi vaikenemisen strategiaa näytetään noudatettavan myös tämän postauksen kommenttiosassa.
Mutta kuten sanoin: tätä tilannetta on nyt syytä seurata jatkossakin.
Seurakunnan on luotettava Häneen, joka on valmis tuomitsemaan eläviä ja kuolleita! Pyhä Henki paljastaa vilpilliset tapaukset ja puhdistaa näin seurakunnan, joten luottakaamme Häneen! Mm. Ananias, Safiira ja Juudas Iskariot; saivat ansionsa mukaan. Olkaamme turvallisella mielellä! Syntiset eivät menesty vanhurskasten seurakunnassa!
-Mauri
Kristillisten yhteisöjen kannalta on olennaista, mitä niiden sisällä julkisesti sallitaan ja hyväksytään.
Tämän päivän (ke 30.12.) Etelä-Suomen Sanomat uutisoi ruotsalaisesta vanhoillislestadiolaisesta seurakunnasta, jonka maallikkosaarnaaja oli vuosikausia käyttänyt hyväksi kymmeniä nuoria poikia. Miehen käyttäytyminenn paljastui varhaisessa vaiheessa, mutta yhteisön jäsenet eivät uskaltaneet puuttua asiaan.
Tämä on surullinen tarina hierarkisen johtamisjärjestelmän ja jumalalliseksi väitetyn vallan väärinkäyttämisestä.
Homouden hyväksyntä, abortista vaikeneminen ja eutanasiaan luisuminen jonkin kristillisen liikkeen tai kirkkokunnan sisällä ovat mielestäni esimerkkejä, joissa ihmisen nousee Jumalan luomisjärjestystä vastaan. Niiden hiljainen hyväksyntä tai jopa julkinen puolustaminen on kohtalokasta. Tämän tason asioissa ei voi Raamatun auktoriteettia asettaa kyseenalaiseksi.
Eri tason asioita ovatyksilön yksittäisten kristittyjen synnit samaisten yhteisöjen sisällä. Ne ovat yksilön itsensä kannalta vakavia asioita, joihin vanhimpien on viisaudella puututtava. Mutta ne ovat mielestäni eri tason asioita kuin koko yhteisön hyväksyntä jollekin synnille.
Alkuperäiseen postaukseen liittyvä esimerkki. Kirkkokunnalle X on vanhingollista, jos se ei uskalla puolustaa Raamatun selkeää opetusta homoudesta helvettiin vievänä syntinä ja vaikenee yhteiskuntakelpoisuuden tavoittelemiseksi. Astetta vahingollisempaa on, mikäli kirkkokunta X hyväksyy homouden luonnollisena ja ihmisyyteen kuuluvanan ominaisuutena. Vielä vahingollisempaa on hyväksyä homoliittojen siunaaminen ja antaa julkinen hyväksyntä synnin harjoittamiselle.
Kokonaan eri tason juttu on sitten se, jos yksittäinen kirkkokunta X:n jäsennumero 667 kipuilee homouden kanssa. Vanhimpien ja paimenten - jos sellaisia sattuu olemaan - tehtävänä on tukea häntä ja pyrkiä auttamaan homoudesta vapautumisessa normaalin seurakuntaelämän sisällä. Mikäli hän uhmaa vanhimpien neuvoja/nuhteita ja jatkaa homosuhteessa elämistään, silloin on mielestäni seurakuntakurin paikka. Se on koko yhteisön kannalta tervehdyttävää...
Yksittäisiin seurakuntalaisiin kohdistuva seurakuntakuri ei saa mielestäni johtaa kuitenkaan kyttäysmentaliteettiin ja heikkouksien peittämisleikkeihin. Kristillisissä yhteisöissä kun ei muutenkaan läpinäkyvyydellä ja avoimuudella mässäillä.
Itselleni seurakuntakurista (helluntaitausta) tulevat lähinnä mieleen vanhat mummot, jotka aikoinaan tulivat osoittelemaan uskoontulleiden naisten korvakoruja, miesten pitkiä hiuksia ja jotka paheksuivat nuorten iltojen rock-pohjaista hengellistä musiikkia. Tai raamatunjakeita luettelevat vanhimmistoveljet, jotka erottivat yhteisöstä uskomattoman kanssa seurustelemaan alkaneen nuoren aikuisen - ja menettivät molemmat ikiajoiksi.
Tällaisesta kieroutuneesta seurakuntakurista ei ole kuin vahinkoa Jumalan valtakunnalle.
Toisaalta monissa kristillisissä yhteisöissä ei nykyisin harjoiteta minkäänlaista kuria. Ollaan vain tyytyväisiä jäsenluetteloissa säilyviin jäseniin, olipa heillä kristillistä vakaumusta tai ei.
Seurakuntakurin puutteesta ei ole kuin vahinkoa Jumalan valtakunnalle.
Seurakuntayhteisöt ovat monien haasteiden edessä toisaalta ympäröivän yhteiskunnan taholta ja toisaalta sisältä päin nousevien harhojen kohtaamisessa.
Homous on esimerkki edellisestä.
Jälkimmäisestä esimerkki seuraavassa kommentissani.
On hyvä ottaa käsittelyyn oikeita asioita oikeilla nimillä.
Esimerkki seurakunnan sisältä nousevasta konkreettisesta ongelmasta seuraavassa:
Amerikkalaisen Rapha Ministries -järjestön piispa Jack Mott yrittää lähettiläineen luoda Suomeen apostolista järjestystä saamansa ilmestyksen pohjalta.
Seuraavassa muutamia poimintoja hönen näystään.
TAUSTA:
"Vuonna 2000 Herra antoi minulle näyn Suomen perinpohjaisesta muuttumisesta Jumalan voiman ja kirkkauden kautta. Tässä näyssä näin Suomessa alkavan tulimuurin. Sitten tämä tulimuuri liikkui idästä länteen pyyhkäisten kansakunnan halki ja edelleen Ruotsiin ja sitten halki Skandinavian kokonaisuutena. Herra sanoi, että Suomi oli avain Skandinaviaan ja Skandinavia oli avain koko Eurooppaan suuren herätyksen kokemisessa. Jumala puhui ja sanoi: ”Kylmimmästä paikasta minä tuon esiin kuumimman tulen.”
Oma kommenttini: Tällä luodaan pohja Suomen erikoisasemalle. Olkaa varuillanne! Näkyyn liittyvillä on erikoistehtävä!
"Kansallinen apostolinen neuvosto"
Kansallisen apostolisen neuvoston kautta tulee esiin kolme merkittävää etua. Ensinnäkin apostolinen neuvosto tulee olemaan kanava ilmestyksen levittämiseksi Ruumiiseen. Neuvosto tulee levittämään ja valvomaan Jumalan sanan profeetallista vapauttamista eri lähteistä käsin Suomessa. Voidaan kehittää sähköpostilista levittämään Jumalan sanaa ihmisille läpi kansakunnan... Toiseksi siitä tulee pohja yhdistyneelle kansalliselle toiminnalle suurissa asioissa ja palvelutyötoiminnoissa. Apostolinen neuvosto tulee olemaan pohja tuomaan palvelijoita muista kansakunnista laajoihin kansallisiin tapahtumiin Suomessa. Sekä tämä neuvosto tulee olemaan kansakunnan ääni Jumalalle ja muille maailman apostolisille neuvostoille... Kolmanneksi apostolinen neuvosto tulee olemaan työkalu kilpailuhengen poistamiseksi Ruumiissa kokonaisuutena."
Oma kommenttini tähän:
Mottin systeemi rakentuu samalle hierarkiselle sapluunalle kuin perinteisten kirkkokuntien piispalliset järjestelmät hieman voisistaan poikkeavina versioina. Nimitykset ovat vain apostoleja, profeettoja jne. Suomeenkin on jo kuulemma asetettu tämän piispallisen systeemin edustajia ja lähettiläitä. Lisäksi piispa (lue: pikkupaavi) olisi Suomen ulkopuolella.
Mott lopettaa vetoomuksensa sanoihin:
"Jumala haluaa vapauttaa Henkensä tuoreen aallon kansakunnan ylle. Mutta Hän haluaa ensin asettaa apostolisen järjestyksensä ja Jumalan valtakunnan auktoriteetin, niin että tämä seuraava Hänen Henkensä aalto ei heikkene ja hupene olemattomiin, vaan sen sijaan se kasvaa, lisääntyy ja tulee kuluttavaksi tuleksi, joka lopulta käsittää koko Euroopan ja koskettaa maailmaa. Ole kiltti, rukoile liittymisen suhteen minun ja muiden joukkoon vaikuttamaan tämän näyn tulemista todellisuudeksi.
Piispa Jack Mott
Rapha Ministries International"
Oma kommenntini tähän:
Ihmisiä värvätään (vetoamalla farisealaisesti rukoukseen) liittymään uuteen apostoliseen maailman järjestykseen!
Olemme pohtineet edellä kuvattua asiaa sähköposti- ja puhelinkeskusteluissa yhdessä veljien kanssa ja tulleet kohtuullisen yksimieliseen päätelmään. Kysymyksessä on petos. Tämä ei siis ole henkilökohtainen mielipiteeni, vaan yhteisen arvioinnin tulos.
Eräs ystaväni totesi osuvasti: Ongenkoukussa kiemurteleva mato muistuttaa oikeaa ravintoa. Erona
aitoon ravintoon on vain se, että madon sisässä on koukku, koukun päässä siima, siiman päässä vapa ja vavan päässä saalistaja."
Edellä oleva on konkreettinen esimerkki asiasta, jonka kaltaisiin joudumme yhteiskunnan taholta tulevien haasteiden lisäksi tulevaisuudessa enenevässä määrin ottamaan kantaa. Samalla kun perinteiset kirkkokunnat menettävät asemiaan, kaikenkarvainen hengellinen hörhöily kristillisessä kentässä tulee lisääntymään.
Koska tuo Pekan jälkimmäinen kommentti kaikessa terävyydessään ei varsinaisesti liity tämän postauksen aiheeseen, kommentoin sitä seuraavassa postauksessani. Eli siirretään tämä keskustelu sen yhteyteen. (Sehän liittyykin aiheeltaan jo aiemmin käytyyn apostolisuus-keskusteluun.)
Ville Kuusela: "...kun sodomistit ovat saaneet kyllikseen homoilusta, joka ei enää sitten tyydytäkään heidän irstauttaan."
tuomo-tp: "...yhteyteemme kirkkokuntien ulkopuolella harjoittamassamme seurakunta elämässä ujuttautuu homosuhteessa salaa eläviä."
Anonymous: "Pyhä Henki paljastaa vilpilliset tapaukset ja puhdistaa näin seurakunnan, joten luottakaamme Häneen!"
Homoudessa ei ole kyse irstailusta. Homot rakastuvat aivan kuten heterotkin. Heidän tunteensa ovat aivan samanlaisia kuin heteroidenkin.
Mielestäni homous on seksuaalisuuden vääristymä, johon ihminen itse ei ole voinut vaikuttaa. Sen syntyyn voi vaikuttaa traumaattiset kokemukset, jotka eri ihmisillä vaikuttavat eri tavoin (enemmän tai vähemmän vääristymän syntyyn) perimästä riippuen.
Seksuaalisuus on kuin jana, jonka päissä on ehyt heteroseksuaalisuus ja vääristynyt homoseksuaalisuus. (Näin ajateltuna biseksuaalisuuden syntymekanismit olisivat samanlaisia kuin homoseksuaalisuuden.)
Tämän lisäksi on myös olemassa mahdollisuus, että geneettisen rappeutumisen seurauksena ihmisen seksuaalisuus menee "sekaisin". Ihminen voi niin sanotusti syntyä väärään ruumiiseen. Tätä ajatusta auttoi muotoutumaan mm. Prisma-dokumentti Tyttö vai poika (http://areena.yle.fi/video/828770).
Ihmettelen tämän tyylisiä kommentteja, jossa homoja pidetään kuin jonain loisina. He voivat olla täysin vilpittömiä uskossaan ja ihmisyydessään, ja useimmiten kai ovatkin, vaikka omaa seksuaalisuuttaan toteuttaisivatkin. Heille se on täysin normaali tapa toimia, vaikka se vääristynyt onkin. Heidän on erittäin vaikea, joissain tapauksissa jopa mahdoton (geneettinen vääristymän syy), lähteä omaa identiteettiään muuttamaan. Niin sanottu eheytyminen on kyllä mahdollista, mutta erittäin harvinaista. Eheytymisessä käytettävät menetelmät ovat vielä melko kehittymättömiä, jopa vaarallisia ihmisen psyykelle, ja niiden tehosta on olemassa hyvin vähän luotettavaa tutkimustietoa. (Ks. http://www.finnqueer.net/pdf/Raportti_eheytysideologiasta.pdf, http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=41_10_1 ja http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=291_10_1)
Näiden ajatusten valossa olisin sallimassa homoseksuaaleille parisuhteen rekisteröimisen (jonka yhteiskunta jo salliikin) ja heidän suhteensa siunaamisen. En kuitenkaan avioliittoa, sillä tällaisessa suhteessa ei voi toteutua Jumalan asettama yksi avioliiton tarkoitus, lisääntyminen.
Jos kerta homoseksuaalitkin tarvitsevat rakkautta ja läheisyyttä heteroiden tavoin, eikä meillä ole tarjolla tarpeeksi tehokkaita ja turvallisia keinoja eheytyä, niin miksi me kieltäisimme heiltä parisuhteen, jossa molemmat osapuolet voisivat olla onnellisia ja voisivat antaa ja ottaa vastaan rakkautta?
Kiitos kommentistasi, nimimerkki "iikka". Perustelusi homojen vilpittömyydestä ovat siinä mielessä ongelmallisia, että niinhän kaikki ovat tai ainakin sanovat olevansa. Esim. heteroseksuaalinen aviomies hylkää vaimonsa ja lapsensa ja lähtee uuden naisen mukaan, koska sydän sanoo niin etc.
Paavalin mukaan ihmiset erossa Jumalasta ovat "ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet." (Room. 1:21) Tästä sitten seuraa se, että aikaa myöten alkaa toteutua se, mitä Paavali kuvaa saman luvun jakeesta 24 alkaen.
Päättelet siis, että kukaan homoseksuaalista identiteettiään toteuttava ei voi olla Jumalaa kunnioittava (Room. 1:21), ts. uskova? Ja, että "he ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä; ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia, vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta" (jakeet 29 - 31)?
Oikein lainaat Raamattuasi. Sen oman ilmoituksen mukaan ihminen on tällainen/hänestä tulee tällainen, kun hän etääntyy Luojastaan ja kääntää Hänelle selkänsä. Tämä ei koske vain homoseksuaaleja, vaan ihmissukua yleensä.
Post a Comment