Saturday, March 06, 2010

Mitä kirkosta tulee

Näin otsikoi Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja Heikki Hakala pakinansa tämän päivän lehdessä. Kysymysmerkkiä otsakkeessa ei ollut. Miksiköhän? Ehkä vastaus jo tiedetään jossain...

Media on ties kuinka mones valtiomahti. Näitä ammattikuntansa kultaisia perinteitä noudattaen Hakala jatkaa mielipidevaikuttamisen kunniakasta missiota. Tällä kertaa kohteena on kirkko yleensä ja arkkipiispanvaali erityisesti.

Ei liene yllätys, että Hakala asettuu arkkipiispaehdokas Kari Mäkisen taakse. Hän tekee sen avoimen selkeästi. Eli se siitä puolueettomasta tiedonvälityksestä. Tämä yksisilmäisen puolueellinen linja on ollut hyvin havaittavissa ko. lehdessä jo 9/11 tapahtumien uutisoinnista alkaen. Silloinhan Hakala tarkoituksellisesti testasi mielipideilmastoa pakinallaan, jossa hän sanatarkasti niputti yhteen Afganistania vielä tuolloin hallinneet talebanit sekä samaa sukupuolta olevien parien suhteiden rekisteröitymistä vastustavat suomalaiset uskovat. Nämä molemmat kun ovat näet niitä paljonn puhuttuja ja pelättyjä fundamentalisteja...

Muistan tuolloin katsahtaneeni hämmentyneenä ympärilleni ajatellen monia tuttujani, jotka jakavat edelleen perinteiset kristilliset arvot tässä suhteessa: keski-ikäisiä perheenäitejä kauppakasseineen, rehellisiä työssäkäyviä miehiä ja ammattiin opiskelevia nuoria aikuisia tai pitkän päivätyön tehneitä ja nyt eläkepäiviä viettäviä tavallisia suomalaisia keskivertokansalaisia... Fundamentalisteja...? Talebaneja...? No, Hakalahan saikin aika pian tämän jälkeen kirkon tiedonjulkistamispalkinnon.

Nyt Hakala vertailee kahta arkkipiispakandidaattia, joista Kari Mäkinen on ulkoisesti vaatimaton, mutta jolla on painavaa sanottavaa. Hän kun on "aidosti moderni", joka ei hyväksy valmiina annettuja vastauksia. Kirkon on näet mukauduttava aina kulloisenkin ajan mukaan - ilmeisesti aina sanomaansa ja oppiaan myöten?

"Ruokanen lähtee liikkeelle opista, Mäkinen lähtee ihmisestä. Siinä, missä Ruokanen rajaa, Mäkinen avaa ja laventaa, siinä, missä Ruokanen vaalii opin puhtautta, Mäkinen puolustaa ihmistä." Hakalan mukaan kirkon sisällä onkin nyt - ensimmäistä kertaa pitkään aikaan - olemassa aito valintatilanne. (Se, onko tilanne toivottava vai ei-toivottava, jää epäselväksi.) Joka tapauksessa nyt tehtävät linjanvedot heijastuvat pitkälle tulevaisuuteen, varsinkin kun molemmat kandidaatit ovat siinä iässä, että virassaolovuosia on edessä vielä paljon.

Lopulta päädytään perinteiseen ja ah niin helppoon vastakkainasetteluun: "oppi vai ihminen?" (Tässä kohtaa olin vähän pettynyt tuohon pakinaan, mutta ymmärrän kyllä tilanpuutteen, lukijakuntaan vaikuttamisen paineet ym. syyt.) No, i alla falla: Mäkinen siis edustaa ihmiskasvoista uskoa arkipäivässä, Ruokanen taas on "puhtaan" opin puolustaja ("mitä sillä sitten tarkoitetaankin"). Näin helppoa se on, kun on media käytettävissään ja halua sen käyttämiseen.

Ehkä tämä on myös niin kirkollisen kuin sekulaarinkin valtaeliitin ajatus: Mäkinen on varmaan helpompi eteenpäin johdateltava nyt valitulla edistyksen valtatiellä kuin Ruokanen?

Mutta vastauksena kysymykseen "oppi vai ihminen", meidän täytyy vastata: totuus. Jos oppi tukeutuu tähän, sillä on oikeutuksensa, muuten kyseesssä on vain ihmistekoinen oppi, joka ei paljon paina tässä ajassa, iankaikkisuudesta puhumattakaan. Jos taas valitsemme "ihmisen", teemme sen kaikkia länsimaisen humanismin perinteitä ja reunaehtoja kunnioittaen - ja samalla tulemme avanneeksi oven kaikelle sille, mitä ihminen kantaa sisällään ja tuo mukanaan.

Ajatus ihmisestä kaiken mittarina on ehkä kaunis, mutta se on täysin kestämätön kaiken historiallisen todistusaineiston valossa. Ensimmäinen ajatus ehkä on vähän niin kuin Antti Muurisen jalkapallofilosofia eli vilpitön ja hyvää tarkoittava. Kuitenkin mitä pitemmälle etenemme tällä ihmisyyden tiellä, sitä enemmän kohtaamme homo sapiensin karut ja pelottavat januskasvot. Vastaamme nimittäin tulevat myös erilaiset ihmisyyden pimeimpään puoleen kuuluvat asiat ja ilmiöt.

Tässä mielessä kysymys on totuus- ja todellisuuskäsityksestä: ihminen ei ole luonnostaan hyvä, vaan hän on syntiinlankeemuksessa turmeltunut. Hän on syntinen, eikä vain teoiltaan, vaan myös perusolemukseltaan. Jos puhumme sellaisen kirkon asioista (ja sen johtavan virkamiehen valinnasta), joka pyrkii perustelemaan (tai ainakin joskus on niin tehnyt) oppiaan ja elämäänsä Raamatulla, niin sen todistus on tässä kohtaa yksiselitteisen selkeä ja vastaansanomaton: kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla (Room. 3:23).

Tässä mielessä valitsisin ennemmin puhtaan opin puolustajan kuin vallitsevaan aikaan mukautuvan. Jos nimittäin olisin kirkon jäsen. Nyt en voi muuta kuin rukoilla.

7 comments:

Pekka Sahimaa said...

Kyllä vapaamuurariveli Hakalan kirjoitus oli kovin asenteellinen ja naiivi.

Mitenkähän tämä herätyskristillisestä taustasta tuleva kaveri on näin pimentynyt?

Mikä panee päätoimittajan mittaamaan asioiden oikeellisuutta (vain) ihmisyyden valossa.

Sama ongelma on laaja-alainen:

Mikä on pehmentänyt piispat ja kirkonmiehet suhteessaan Raamattuun? Miksi sitä pitää tulkita nykymielipiteiden valossa?

Tietääkö kukaan mistään tutkimuksesta, jossa olisi tietoa pappien ja kirkonmiesten onnistumisesta kasvattajina perheessään? Jos he ovat kasvattijina yhtä löysiä kuin seurakuntapaimenina, niin jälki ei ole välttämättä vakuuttavaa...Eihän kasvatuksessakaan aina voi antaa periksi "ihmisyydelle", joka lapsessa purkautuu esiin monin eri tavoin. Luontaisesta ihmisyydestä ei todellakaan voi tehdä mittaa totuudelle.

Homojen puolesta puhujat vaativat heille oikeuttaa toteuttaa seksuaalisuuttaan ja rakkauttaan. Samalla logiikalla voisi hyväksyä moniavioisuuden, haureuden ja eläimiin sekaantumisen.

Eipä silti. Eihän kirkko monessa muussakaan asiassa toimi Raamatun mukaan. Siinä mielessä homouden hyväksyminen ei tee poikkeusta.

Pekka Sahimaa said...

Raamatun arvovaltaa vesittävät ne, jotka eivät pidä sitä ehdottomana Jumalan Sanana ja tulkitsevat sitä omasta subjektiivisesta aika- ja paikkaperspektiivistään nähden.

Mutta:

Raamatun arvovaltaa vesittävät myös ne, jotka pitävät sitä ehdottomanana Jumalan sanana ja käyttävät sitä mielivaltaisella tavalla omien subjektiivisten aika- ja paikkakoordinaattiensa (= mielipiteidensä) määrittämiseen ja niiden oikeellisuuden todistamiseen.

Kummatko ovat vaarallisempia?

Timo Koivisto said...

Pekka kirjoitti: "Jos he (=papit ja kirkonmiehet) ovat kasvattajina yhtä löysiä kuin seurakuntapaimenina, niin jälki ei ole välttämättä vakuuttavaa...Eihän kasvatuksessakaan aina voi antaa periksi "ihmisyydelle", joka lapsessa purkautuu esiin monin eri tavoin."

Valitettavasti tilanne on hyvin usein juuri tällainen. Monissa tilanteissa on tullut esille se, että juuri nimenomaan kristillisissä piireissä unelma vapaasta kasvatuksesta elää kaikkein pisimpään. Eräs selitys tälle on siinä, että vapaan kasvatuksen idea tulee niin lähelle ns. halvan armon käsitettä ja istuu hyvin yhteen sen kanssa. (Olen pohdiskellut tätä problematiikkaa mm. postaukessani "Auttajan varjo" 27.01.2010.)

Toinen selitys tälle löytyy joskus siitä, että melko harvoin vapaan kasvatuksen ihannoijat todella joutuvat kasvotusten ideansa konkreettisten seurausten kanssa.

Timo Koivisto said...

Pekka kirjoitti: "Raamatun arvovaltaa vesittävät myös ne, jotka pitävät sitä ehdottomanana Jumalan sanana ja käyttävät sitä mielivaltaisella tavalla omien subjektiivisten aika- ja paikkakoordinaattiensa (= mielipiteidensä) määrittämiseen ja niiden oikeellisuuden todistamiseen."

Nimenomaan juuri silloin kun joku yksittäinen sananjulistaja absolutisoi oman julistuksensa toteamalla "Jumala puhui minulle näin" ja kieltämällä tämän jälkeen (tavalla tai toisella) kaiken arvioinnin, uhka on kaikkein todellisin ja suurin.

Uskonnollisen höyryn lisääminen ei ole ratkaisu tähän uhkaan, vaan raitistuminen, keskinäinen alamaisuus ja joskus jopa totaalinen hiljentyminen Jumalan edessä. Kun tähän nöyrään asenteeseen liitetään terve hengellinen vanhemmuus, joka ei yritä mielistellä kaikkia, vaan uskaltaa kantaa aikuismaisesti vastuunsa, voidaan ruveta etsimään tietä ulos karikoista. Kokemuksesta tiedän kyllä, että tämä tie ei suinkaan kelpaa kaikille.

Sama ilmiö tapahtuu yhteisöllisellä tasolla kanonisoimalla yhteisön oma traditio jumalallisen ilmoituksen kaltaiseen asemaan, johon ei saa kukaan kajota mitenkään. Näin synnytetään ns. "pyhä lehmä" uskonnolliseen elämään. Tämä toteutuu yhtä hyvin korkeissa katedraaleissa kuin karvalakkimiesten tupaseuroissakin. Ja kaikkihan tietävät, kumpi väistää, jos pyhä lehmä parkkeeraa itsensä keskelle tietä: Sinä vai "pyhä lehmä"...?

"Kummatko ovat vaarallisempia?" - Pelkään, että meidän tilanteessamme viime mainitut. Melkein jokainen joukossamme osaa kyllä erottaa liberaalin yliopistoteologin (jopa liiankin hyvin niin, että hukkaan menee paljon hyvää, raamatullista teologiaakin), mutta uskonnollista fanaatikkoa, joka yksin kuvittelee puhuvansa Jumalan äänellä, on vaikeampi erottaa näinä toinen toistaan seuraavien virtausten, siunausten ja aaltojen aikoina.

(Ehkä kaikkein surkuhupaisinta on omalla (kyseenalaisella) henkien erottamisen armolahjallaan kerskaileva henkilö, joka ei erota harhaanjohtajaa, vaikka tämä köllöttelisi viereisessä punkassa. Jos harha vain tulee oikeassa paketissa, kaikilla on suuri vaara olla sokeita. Usein paras opettaja näiden vaarojen välttämiseksi on vain kokemus - valitettavasti.)

JUKKA NIKKILÄ said...

Mitä tarkoittaa "halpa armo" itse en ainakaan ymmärrä miten armo voisi olla halpa koska se maksoi Jumalalle oman rakkaan Poikansa.
Halpaa armoa ei mielestäni ole olemassakaan. Armon sanoma ja elämä siinä ja siitä johtaa aina pyhään elämään, omat yritykset sen sijaan johtaa pöhöön elämään, kylmään ja kovaan jossa on kyllä oikeat sanat mutta ei elämää jonka voisi elää todeksi arjessa.

Pekka Sahimaa said...

Pikkulapsia varten asetetaan pistorasioihin suojatulpat. Eivätpähän pääse uteliaisuuttaan tonkimaan 220 voltin jännitettä - vaikka jännittäväähän se olisi. Näin ilmeisesti myös kirkonmiesten perheissä. Sähköturvallisuusohjeita uskotaan.

Murrosikäisiä varoitetaan huumeiden vaaroista. Uteliaisuutta ja nautinnonhalua yritetään pitää aisoissa valistuksella. Näin varmaankin pappisperheissäkin. Huumeiden vaarat tiedostetaan ja niitä pidetään todellisina.

Aikuiset ottavat tarvittavat rokotukset lähtiessään ulkomaan matkalle. On hölmöä lähteä Afrikkaan ilman tarvittavaa rokotesuojaa. Naispappikin ottanee malariarokotuksen ennen Somaliaan lähtemistä. Terveysjärjestöjen rokotesuosituksia pidetään

Minne se logiikka sitten häviää? Miksi Raamattua ei kunnioiteta? Miksi se selitetään aikansa eläneena ja venhentuneena pois?

Miksi kirkonmiehet hyväksyvät vääristyneen sukupuolisuuden? Homoille ja lesboille annetaan lupa "toteuttaa rakkauttaan" vastoin Raamatun ohjeita.
Suuri osa papistoa on valmis jopa siunaamaan samaa sukupuolta olevat luomisjärjestyksen vastaiset liitot.

Raamattua ei uskota ja kunnioiteta Jumalan Sanana ja elämänohjeena edes sen vertaa kuin sähköturvallisuussäädöksiä, huumevalistusta ja rokotesuosituksia!

Kas kun ei siunata suojaamattomalle pistorasialle ryömivää puolitoistavuotiasta toteuttamaan ihmisyyttään! Tai lähetetä neljätoistavuotiasta kättenpäällepanemisella kokaiinikokeiluihin. Ihmisen luontainen kokeilunhalu on niin inhimillistä. Ja miksipä ei Ugandaan voisi lähteä lähetystyöhön ilman passia ja pelkillä kalkkitableteilla.

Herätkää kirkonmiehet! Tai ehkä on Jumalan valtakunnan kannalta parempi, kun otatte kunnon annoksen unitabletteja ja jatkatte talviunianne!

Mie said...

Joo ajattelinkin että kirjoitatkohan tästä! Itselläni meinasi mennä aamukahvit väärään kurkkuun (no ei nyt sentään :)) mutta meinasi kyllä kirvoittaa mielipide-kirjoituksen etlariin tuo Hakalan esalainen. Että huhhuh! Ikävä kyllä monet ihmiset taatusti nielevät sen mitään enempää pureksimatta. Kyllä oli aikamoinen latinki siinä.