Monday, May 25, 2009

Rukouksessa opittua

Meillä oli tänään vakituinen maanantairukarimme. Meitä oli koolla neljä miestä, joista kolmen keski-ikä on noin 50 ja yhden 20 ja joista yksi on toisen isä. Menikö vaikeeksi? Sori.

Yksi porukasta oli ollut lauantaina tapaamassa Wolfgang Simsonia Hesassa ja hän jakoi tuossa tapaamisessa esille tuotuja asioita meille muille. Simson on eräs selvimmin apostolisia hahmoja kristikunnan kentässä, joita tunnen. Tällä hetkellä hänen "Starfish"-kirjasensa poikii yhtä ja toista mielenkiintoista sitä lukeneiden ihmisten elämässä ympäri maailmaa. Eräs ystävääni lainaten, "se resonoi".

Eräs meille rajoitettujen resurssien maailmassa eläville ihmisille vieras Jumalan valtakunnan periaate on haaskaus. Jumalan Poika haaskasi koko maanpäällisen elämänsä meidän puolestamme. Jumala haaskaa armoaan joka päivä. Evankeliumin sanan siementä haaskataan samoin.

Mitä meidän sitten tulee haaskata? Meillä päin on useammaltakin taholta noussut esille apostolisten kokoontumisten järjestäminen. Niiden kutsuissa tulee olla haaskauksen tunnusmerkki: kukaan vaan saa tulla, kutsua levitetään ikäänkuin puolihuolimattomasti sinne tänne. Usein Jumala sitten myös yllättää meidät, koska tällaiset tilanteet sitten poikivat jotain todella yllättävää paikalle "sattumoisin" tulleiden ihmisten elämässä.

Apostolisten koollekutsumisten tulee myös käydä yli ja ohi kaikkien kirkko- ja tunnustuskuntarajojen. Jos Jumala ei tunnusta niitä, niin tunnustaisinko minä? Jos tunnustan, rajoitanko Jumalan työtä? Jep. Kuka siis on seurakunnan Herra? Kristus.

Näiden tapaamisten tehtävänä on ensinnäkin vahvistaa jonkun alueellisen seurakunnan vanhimpia, jotta nämä eivät uupuisi taakkansa alle. Tätä tarkoitusta varten apostolisuus on "travelling ministry". Toiseksi näiden apostolisten meetingien tarkoituksena on varustaa ja laittaa liikkeelle uudet sadonkorjaajat.

Se, että osallistut tällaiseen apostolisen verkoston tapaamiseen ei tee Sinusta apostolia, mutta se voi tartuttaa Sinuun apostolisen dna:n, jonka kantajana olet Jumalan valtakunnalle hyödyllinen. Kun tämä dna leviää kauttasi muihin, niin epidemia alkaa levitä. Me moninkertaistamme aina sitä, mitä olemme ja teemme - emme niinkään sitä, mitä sanomme. Tämän tähden oikeanlaatuinen dna on niin oleellisen tärkeä.

Perusjuttu on kuitenkin se, että meidän jokaisen on ensimmäisenä laitettava oma kotimme kuntoon. Se, mitä toteutuu siellä, toteutuu laajemmalti muuallakin. Se dna, joka jyllää siellä, vaikuttaa sitten luonteensa mukaisesti laajemmassa mittakaavassa aina eteenpäin: avioliitto, perhe, koti - kodissa kokoontuva seurakunta - kaupunginlaaja seurakunta - Kristuksen ruumis laajemmalla kansallisella tasolla jne.

Emme siis voi rakentaa mitään kansallisen tason strategiaa apostolisen työn leviämiseksi maassamme, ellemme ensin synnytä jotain tämän dna:n pohjalta omalla kotipaikkakunnallamme. Näin me myös tahdomme tehdä - ja iloiten.

18 comments:

laura said...

AAMEN. voi että.
olin perjantaina kuuntelemassa viisi sessiota simsonilta. aika pitkälti ne oli suullisessa muodossa se, mitä starfish matskuun on kirjattu, höystettynä muutamalla tarinalla. alkoi olla kyllä vaikeuksia istua paikallaan siinä sohvalla kuuntelemassa.
varsinkin se sessio apostolisesta ja profeetallisesta srknnan pohjasta oli aika tarttuvaa kamaa. siinä just simson sanoi sitä, että esim siitä voi tietää kohdanneensa apostolisen kaverin, jos huomaa alkavansa ajatella, että mahdoton on mahdollista. tää on varmaan just tota dnan tarttumista.

niin se mclaren on sellanen brian mclaren joka on noissa emerging church, postmodern christianity etc systeemeissä semmonen tyyppi.. kirjottanut esim sellasen kirjan kuin a new kind of a christian. voin joskus tuoda lainaan. ..oisin vaan halunnut kuulla sun insightia siitä :)

Timo Koivisto said...

Joo tuo ihmeessä se kirja - tutustun mielelläni.

Unknown said...

Mitä apostolisuus oikein on? Tuli mieleen kirjoitustasi lukiessa.

Onko se Raamatullinen teoria oikeasta uskosta tai jokin käyttäytymismalli yhteisössä nimeltä seurakunta? Voiko sitä ostaa pullotettuna, niin kuin viiniä, oikealla etiketillä varustettuna? Mikä on hinta, kun haaskaus on päivän sana? Tätyykö minun luopua kaikesta saadakseni sen, niin kuin ensimmäiset apostolit?

Minä ymmärrän näin: Apostolisuus on Jeesuksen palvelutehtävä kutsun vastaanottamista oli se mikä tahansa ja Hänessä elämistä. Todellakin kaikesta omistamisesta luopumista ajallisten hyödykkeiden suhteen. En siis pidä MITÄÄN omanani, vaikka se on minulla käytössä. Tämän todellisuuden koettelee itse Yliapostoli, että onko näin?

Unknown said...

Jatkoa edelliseen

Apostolisuuden vaiheet koskien kaikkia tehtäviä.

1. Kutsu seurata Herraa
2. Opetuslapseus
3. Kutsu tehtävään

- Getsemanessa Isän tahdon valinta
- Ristillä kuolema itselle ja maailmalle.
- Kasteen haudassa pukeutuminen uuteen luomukseen.
- Ylösnousemus voimassa taivaalliseen täysi-ikäisyyteen

Herman said...

Olen itse tutkinut jonkun verran Emerging church -liikettä jota mm. Brian McLaren edustaa, ja mielestäni se edustaa enemmän väärämielistä ekumeniaa, kuin raamatullista apostolisuutta. Tässä video jossa mies itse kertoilee ajatuksiaan katolisten ja evankelisten yhteisestä rakentumisesta yms:

http://www.brianmclaren.net/archives/blog/emerging-church-catholics-protes.html

Suosittele todella tutustumaan myös Roger Oaklandin teokseen "Faith Undone", jossa emerging churchia ja sen historiaa käydään läpi aika perusteellisesti ja silmiä avaavasti.

Tommi said...

Juu Herman kommentoi ihan asiaa :

On syytä ihan Raamatun kanssa katsoa että mitä se Mclaren oikein kirjassaan kirjoittaa. ja ottaa vain se vastaan joka saa todella tukea Jumalan Sanasta.

Itselleni jo Dan Kimpall( #siis alkuperäisen idean kehittäjän elämänkatsomus pistää miettimään?) nimen esiintyminen osoittaa että ei ole kovin lupaava alku , siitä on kovin lyhyt matka The American Pastor Rick Warrenin "teeseihin" ja hawaji paitoihin :/ ! Ei kiitos.

RW:n & Co. filosofia ja vääränlainen ekumenia kaiken kanssa mikä liikkuu ja näyttää kristilliseltä.

# http://www.lighthousetrailsresearch.com/newsletterapril.htm

http://www.youtube.com/watch?v=idZCcg3MvEI
ja

http://www.youtube.com/watch?v=OH1yOmij7Q4

Tommi Messi Turun Provinssi

P.s jostain luin että Emercing church on hyvin myötämielinen esim. Homoseksuaalinen välisiin "pari"suhteisiin.. Tällä saadaan ihmiset tyytyväisiksi mutta Jumala ..

Mimosa said...

Itse en ole McLareniin varsinaisesti niin hyvin tutustunut että voisin sanoa suuntaan tai toiseen, mutta ainakin yksi ystäväni Skotlannissa oli ollut kuuntelemassa ja kehui - sanoi että rohkaisi Jumalan valtakunnan todeksi elämiseen oikeasti.

Suomessa ollaan aina niin herkästi leimaamassa joku harhaoppiseksi, jota sitten tulisi karttaa kuin ruttoa. Anteeksi mitä??? Harva meistä on täysin oikeassa, kaikessa mitä sanoo, ajattelee tai opettaa. Jos esim. uskomme uskovien kasteeseen leimaammeko kaikki luterilaisen kirkon papit harhaoppisiksi joilla ei ole MITÄÄN annettavaa?

En minä ainakaan.

Timo Koivisto said...

Mie kirjoitti: "leimaammeko kaikki luterilaisen kirkon papit harhaoppisiksi joilla ei ole MITÄÄN annettavaa?"

Hyvä ja aiheellinen kysymys. En itse tee näin, koska olen saanut paljon luterilaiselta herätyskristillisyydeltä. Olen siis valmis oppimaan heiltä - ja periaatteessa ihan keneltä vaan. (Kyllä. luitte oikein: IHAN keneltä vaan.)

Mutta toisaalta ymmärrän joidenkin huolen raamatullisuudesta. Näen toisena ääripäänä uskovien piirissä eräänlaisen hengellisen moniarvoisuuden, jossa ollaan valmiita venyttämään raamatullisuuden käsitettä äärimmilleen ja joskus jopa sulkemaan silmät ikäviltä totuuskysymyksiltä (esim. homouteen liittyen).

Ehkä meidän olisi hyvä opetella keskustelukulttuuria?

Itse en (vieläkään) ole lukenut tai kuullut kaverilta itseltään mitään, joten yritän sitten suunnistaa tässä välimaastossa antamanne informaation varassa. :)


PS. Mitä tarkoitetaan "Emerging church -liikeellä"? Uups, uusi kiistakysymys... Kunhan kysyin.

Tommi said...

Timolle

http://www.youtube.com/watch?v=idZCcg3MvEI

ja tuossa linkistä sitten oikealla olevat 5 muuta videota -se kertoo aika hyvin mitä se sisältää ja mihin se tähtää. Toki varmaan kirjan lukeminen auttaa.

Mielle:)

"Suomessa ollaan aina niin herkästi leimaamassa joku harhaoppiseksi, jota sitten tulisi karttaa kuin ruttoa. Anteeksi mitä??? Harva meistä on täysin oikeassa, kaikessa mitä sanoo, ajattelee tai opettaa."

Mutta jos jo "oppi" on vastoin Raamatun ilmoitusta niin en näe sitä kovinkaan hyvänä : Jeesukseen Kristukseen uskovalle , Jo ekassa videossa - usko pitää määritellä uudestaan (?) Miksi mitä vikaa siinä Wanhassa on?

Mitä tulee minun omaan suhtautumiseen ev.lut Kirkon toimintaan , en näe nykymenoa kovinkaan hyvänä.

Eli jos et voi "luottaa" minuun luotatko että Raamatusta on löydettävissä Kristillisen seurakunnan ja opin perusteet ja jos "EC" ei täytä niitä voidaan jo kysyä miltä osin se on edes "kristillistä"

Tommi Messi Turun provinssi

P.S Juu ja itseäni on suuresti rakentaneet ja hoitaneet Ev.lut Kirkon Rovasti Risto Santalan kirjat , mutta hänellä on se etu ettei hän tarjoa kuoria vaan tarjoaa Ydinta:)

Tommi said...

Timolle

http://www.youtube.com/watch?v=idZCcg3MvEI

ja tuossa linkistä sitten oikealla olevat 5 muuta videota -se kertoo aika hyvin mitä se sisältää ja mihin se tähtää. Toki varmaan kirjan lukeminen auttaa.

Mielle:)

"Suomessa ollaan aina niin herkästi leimaamassa joku harhaoppiseksi, jota sitten tulisi karttaa kuin ruttoa. Anteeksi mitä??? Harva meistä on täysin oikeassa, kaikessa mitä sanoo, ajattelee tai opettaa."

Mutta jos jo "oppi" on vastoin Raamatun ilmoitusta niin en näe sitä kovinkaan hyvänä : Jeesukseen Kristukseen uskovalle , Jo ekassa videossa - usko pitää määritellä uudestaan (?) Miksi mitä vikaa siinä Wanhassa on?

Mitä tulee minun omaan suhtautumiseen ev.lut Kirkon toimintaan , en näe nykymenoa kovinkaan hyvänä.

Eli jos et voi "luottaa" minuun luotatko että Raamatusta on löydettävissä Kristillisen seurakunnan ja opin perusteet ja jos "EC" ei täytä niitä voidaan jo kysyä miltä osin se on edes "kristillistä"

Tommi Messi Turun provinssi

P.S Juu ja itseäni on suuresti rakentaneet ja hoitaneet Ev.lut Kirkon Rovasti Risto Santalan kirjat , mutta hänellä on se etu ettei hän tarjoa kuoria vaan tarjoaa Ydinta:)

Mimosa said...

Hei Tommi,

En tosiaan pysty minäkään sen enempää Emerging Churchia puolustamaan, koska en tunne tarpeeksi hyvin. En siltikään kovin heppoisin perustein leimaisi ketään tai mitään harhaoppiseksi. Tietenkin jos koko oppi on Raamatun vastainen - mutta lähinnä peräänkuulutin sitä mistä Timokin sanoi - keskustelukulttuuria! Että kenties heillä saattaisi kuitenkin olla jotakin annettavaa myös?

Ev.lut. heittoni ei liittynyt itseasiassa sinuun Tommi mitenkään, tiedänhän ettet sieltä porukoista ole (muistikuvani mukaan), se oli yleinen kommentti :-) (liittyen enemmänkin omaan taustaani, esimerkki olisi voinut olla jotakin muutakin.)

On hyvä erottaa jyvät akanoista..Niin kuin itsekin sanoit luterilaisen rovastin kirjoista joita olet lukenut. Yhden organisaation/liikkeen sisältä voi löytyä sekä hyvää että huonoa.. englanniksi sanotaan että "älä heitä vauvaa pesuveden mukana" (don't throw the baby away with the bathwater).

Niin ja juu, luotan kyllä Raamattuun :)

Tommi said...

"Tietenkin jos koko oppi on Raamatun vastainen - mutta lähinnä peräänkuulutin sitä mistä Timokin sanoi - keskustelukulttuuria! Että kenties heillä saattaisi kuitenkin olla jotakin annettavaa myös?"



Omasta puolestani tuo http://www.youtube.com/watch?v=idZCcg3MvEI (1-6)
kertoo riittävästi :)

juu ihan sama onko schumacher, mclaren tai Häkkinen kunhan "oppi" perustuu Raamattuun :=)

ja kun huumoria saatiin mukaan niin -Niilo ylivainion käymä keskustelu erään kirkkoherran kanssa:

Khra :jaahas siinä se tulee kylämme pääkastaja....
Niilo siihen : hyvä Khra en kasta päätä , sinä olet pääkastaja , me kastetaan koko ihminen.... :)

Tommi M.

Mimosa said...

ah, huomasin että tuo video onkin jonkun muun mielipide/esittelemä.. (luulin että joku EC:stä puhuu siinä) Ei sillä ettei sitäkin voi kuunnella, mutta tätä juuri tarkoitin: esim. McLarenin kohdalla kehottaisin kyllä tutustumaan hänen materiaaliinsa ja tekemään itse omat johtopäätökset!! (en tosin itsekään ole vielä tutustunut =))

terveisin
Mimosa

Herman said...

Lyhyesti sanottuna, Emerging church -heput ilmoittavat omiksi vaikuttajikseen sellaisia kavereita, jotka puolestaan ilmoittivat vaikuttajikseen New Age -guruja. Ja sen kyllä myös huomaa kun tutkii heidän oppejaan silmät avoinna. Ei se tietenkään tarkoita että he olisivat läpeensä täynnä valhetta, mutta jos tietää että kavereiden keitoksessa on vaikka minkälaisia aineksia joukossa, niin parempi jättää maistamatta kokonaan, ja nauttia totuutensa sieltä mistä sen voi tietää olevan puhdasta. Eli Raamatusta, jos joku lukija ei sattunut tätä tietämään :)

Mimosa said...

Herman, toki Raamattu on ykköslähde. Mutta harva meistä elää tyhjiössä jossa ei kuulisi kenenkään toisen mielipiteitä/tulkintoja Raamatusta. Ja mielestäni elämä rikastuu kun kuulen muidenkin ajatuksia ja tulkintoja (kuten Timon täällä hänen blogissaan!). Joku toinen voi avata minulle uusia näköaloja. Voin itse sitten miettiä olenko samaa mieltä vai en. Kyse on jakamisesta, mielipiteen vaihdosta, keskustelusta.

Totta kai voi kyseenalaistaa ja epäillä jonkun raamatullisuutta, mutta harhaoppi-nimikkeen käyttämisessä olisi mielestäni käytettävä kyllä aika suurta harkintaa.

Mitä tulee keitoksiin, niin saatamme ehkä olla aika sokeita sille minkälaisia aineksia täällä omalla maaperällä ja historiassamme on niissä keitoksissa joita olemme kuulleet ja kuulemme.

Ja olen ihan periaatteesta sitä mieltä että omaa mielipidettä ei kannata perustaa kuulopuheeseen, vaan ottaa itse asioista selvää (jos niin paljon/tarpeeksi kiinnostaa, eihän kenenkään tietenkään ole pakko.).

Mimosa said...

ps. Timo, sulla on jossain Amerikan ajassa tää blogi - nyt ei oo kyllä 5a.m :)

Herman said...

No totta Sie puhut myös :)

Tarkoitin lähinnä sitä, että emme ole riippuvaisia kenenkään opetuksesta emmekä todennäköisesti jää kovin paljosta paitsi jos merkkaamme tylysti punaisella sellaiset tyypit joiden taustassa löytyy jotain hälyttävää.


Mitä tulee keitoksiin, niin saatamme ehkä olla aika sokeita sille minkälaisia aineksia täällä omalla maaperällä ja historiassamme on niissä keitoksissa joita olemme kuulleet ja kuulemme.Varmasti moni onkin sokea, mutta uskallan väittää etteivät ne ole, jotka Berean juutalaisten tavoin "ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin." (Apt.17:11).

Uskon ja uskovana elämisen uudelleen määrittely on sinänsä erittäin tarpeellista, koska niihin on vuosisatojen kuluessa kerääntynyt paljon vieraita aineksia, mutta nämä tällaiset synkretismiin ja ekumeniaan suuntautuvat uudistukset ovat postmodernin aikamme vakavia ja ovelia eksytyksiä.


Ja olen ihan periaatteesta sitä mieltä että omaa mielipidettä ei kannata perustaa kuulopuheeseen, vaan ottaa itse asioista selvää (jos niin paljon/tarpeeksi kiinnostaa, eihän kenenkään tietenkään ole pakko.).Samaa mieltä, tuo on mulle itseasiassa lähes pakkomielle. Toisen käden tietoon täytyy aina suhtautua epäillen. Näissä kommenteissa suosittelemassani Emmerging church -liikettä kritisoivassa teoksesssa vakuuttavinta olikin kritiikin kohteiden omat todistukset.

laura said...

oho, mä olen taas ihan myöhässä!
täällähän on noussut kova keskustelu tuosta Ecstä ja mclarenista!

mä lähtisin samoille linjoille Mien kanssa.. sanoit:
"Mutta harva meistä elää tyhjiössä jossa ei kuulisi kenenkään toisen mielipiteitä/tulkintoja Raamatusta. Ja mielestäni elämä rikastuu kun kuulen muidenkin ajatuksia ja tulkintoja (kuten Timon täällä hänen blogissaan!). Joku toinen voi avata minulle uusia näköaloja. Voin itse sitten miettiä olenko samaa mieltä vai en. Kyse on jakamisesta, mielipiteen vaihdosta, keskustelusta."

Mclarenin parista lukemastani kirjasta sen verran on jäänyt mieleen, että löytyy sellaista "postmodernille postmoderni" -ajatusta, jonka kanssa musta näyttäs että Raamattu ei kuitenkaan mee samassa linjassa, ja EC-ajattelussa mä näkisin enemmän sellasta seurakunnan päällimmäistä korjausta, en ehkä niinkään perusteista lähtevää (apostolit ja profeetat), mutta en mä siihen niin paljon kyllä itsekään ole tutustunut. postmodernismissa on hyväkin asioita, kuten yhteisöllisyys ja sellanen kokonaisvaltaisuus, mutta ne löytyy kyllä ihan sieltä Raamatun sivuiltakin :)
mutta musta ajattelun venyttäminen on ihan hyvä, se on mistä tykkäsin mclarenin kirjoissa, streches ones thinking, haastaa ja laittaa kysymään kysymyksiä. Sit vaan Juuret Kristuksessa ja Sanan kanssa peilaamaan.