Mitä nyt on pinnalla?

Homous. Yhteiskuntamme elää parhaillaan ennen näkemätöntä homofilian aikaa. Homous tunkee esille kaikkialla mediassa, siitä puhutaan joka käänteessa - ainakin julkisuudessa. Prosentuaalisesti ns. julkkisten piirissä näyttäisi olevan huomattavasti enemmän homoja kuin keskivertokansalaisten piirissä noin yleisesti. Valtiollinen kirkko on suorastaan rähmällään homouden edessä. Oikein kukaan uratietoinen tai trendihakuinen teologi ei uskalla sanoa ylipäätään mitään negatiivista homouteen liittyen. Moniarvoisuutemme suossa se on tällä hetkellä ehkä kaikkein varmimpia tapoja tulla tuohon suohon upotetuksi.

Kuuntelin eilen iltapäivällä Ylen Lahden radion lähetystä, jossa paikallinen helluntaipastori sekä lahtelainen kokoomuksen kansanedustaja keskustelivat mm. homokysymyksestä. Helluntaipastorille täytyy nostaa hattua onnistuneesta koskenlaskusta kieli keskellä suuta: sen enempää homot kuin konservatiivitkaan eivät varmasti saisi helluntaiveljeä kiinni sanoistaan. Lahtelaiskansanedustajan puheesta taas nousi esille hyvin yleinen homohehkutus, jonka mukaan homot ovat taiteellisia ja älykkäitä ihmisiä - miltei poikkeuksetta ja ikään kuin se johtuisi homoudesta, voisi joku siihen lisätä.

Näitä nykypäivän "keisarin uusia vaatteita" ei kukaan oikein uskalla ääneen kyseenalaistaa. Miksei kukaan vastapainoksi lausahda mitään homouden ja pedofilian valisistä ilmeisistä yhteyksistä, homosuhteiden lyhytkestoisuudesta tai erilaisten tautien valtaväestöä yleisemmästä esiintymisestä homojen keskuudessa? Nämä nyt vain ikään kuin esimerkkeinä asioiden toisesta, realistisemmasta puolesta.

Tämän hetkinen vyörytys näyttää ilman muuta harkitulta ja suunnitellulta. Todellisuudessa tätä trendimuokkausta manipuloiva porukka on hämmästyttävän pieni ja suppea ja sen tarkoituksena on murtaa yhteiskuntamme vielä jäljellä oleva perinteisten arvojen selkäranka. Poliittiset puolueet - ilmeisesti vielä kristillisiä ja perussuomalaisia lukuunottamatta - etsivät kilvan julkihomoja ehdokkaikseen. Ne, jotka eivät tätä myllytystä halua edistää, joutuvat poliittisesti epäsuosioon ja toiminnallisesti paitsioon. Maanosamme merkittävin viihdelaulukilpailu on julkisesti homouden foorumina ja tietoisena asennemuokkaajana varsinkin nuorten suuntaan merkittävä tekijä. Homoystävällisyys korotetaan kaikessa elinkeinon harjoittamisessa yhdeksi ylimmäksi asiakaspalvelun ja kulttuurihenkisyyden tunnusmerkiksi.

Samoin valtiokirkko on entistä enemmän alkanut muistuttaa tiellä holtittomasti heittelehtivää ja ympäristölleen vaarallista ajoneuvoa, jonka ratin takana istuu alkuperäisen sukupuolensa joko vaihtanut tai nyt vasta sukupuolisen suuntauksensa "oikeasti" löytänyt luterilainen pappi. Tämä yliopistoteologian kasvatuksen tulos ja uskonnon ammattilainen on ottanut elämäntehtäväkseen ohjata hallinnassaan oleva ajoneuvo törmäyskurssille Jumalan ilmoituksen ja sen hylkäämisen seurausten kanssa. Pelkääjän paikalla istuu piispa, joka ei oikein mihinkään kysymykseen löydä mitään varmaa vastausta Raamatusta ja joka on pessyt kätensä koko kysymyksestä asettamalla työryhmän phtimaan asiaa. Mikäli joku takapenkillä istuva vilpitön, hiljainen ja hyvää tarkoittava kirkkouskovainen yrittää jotain sanoa, piispallinen ylhäisyys vaientaa hänet matalan kirkollisella äänellään puhumalla jotain epämääräistä jostain "yhteisestä kivusta tässä herkässä ja rosoisessa ongelmassa" tai "monenlaisista käsityksistä puolesta ja vastaan tässä hankalassa tilanteessa, kun komiteatyöskentely on vielä kesken". Vielä siinäkin vaiheessa kun mennään jo pusikkoon niin että pelti kolisee, piispa muistuttaa kaikkia autossa olijoita siitä, että "tärkeintä on, ettei nyt anneta tunteille valtaa, vaan kuunnellaan toisiamme..."

Samaan aikaan toisaalla muut kirkkokunnat, seurakunnat ja herätysliikkeet seuraavat katseella mitä nyt tapahtuu. Lahtelaisen helluntaipastorin sanoin, on hankalaa mennä sanomaan mitään ehdotonta ja varmaa naapurikirkkokunnan sisäisistä asioista. Käytännössä nämä perinteisesti "vapaat" suunnat tulevat kohtaamaan samat kysymykset kuin luterilainen velipuolensakin. Tämä tapahtuu joko häikäilemättömän sisdään soluttautumisen kautta tai sitten yllyttämällä jotain näiden kirkkojen jäsentä "tulemaan ulos kaapista" homoutensa kanssa. Näin saadaan kärjistämällä tilanne hankittua ennakkotapaus ja sitä koskeva päätös, joka käytännössä tulee sanelemaan näiden muiden kirkkokuntien toimintavapauden ja rahoituksen maassamme. (Ja kun tällaista kirjoittaa, niin ennemmin tai myöhemmin ilmaantuu lähistölle "asiasta perillä olevia lähteitä", jotka supattavat korvaan jotain tällaisesta kehityksestä jo ilmenneen vapaiden suuntien piirissä jne.)

Mutta mitään selvää pasuunan ääntä niiden piiristä ei ole vieläkään kuulunut, eikä varmaan kuulukaan. Todennäköistä onkin, että selvemmin pasuuna antaa äänensä kuulua luterilaisen kirkon sisältä. Osa joukoista varmaan lähtee kirkosta - ja perustaa uuden luterilaisen kirkon Suomeen. Tai sitten useampia: oikea ja vieläkin oikeampi luterilainen kirkko astuu julkisuuteen. Tämä ei kuitenkaan ole muuta kuin itse perusongelman siirtämistä paikasta toiseen. Mitään radikaalia liikettä raamatullisempaan suuntaan tämä kehitys ei sinänsä edusta. Syvällä istuu ihmisessä uskonnollisuuden peikon vaikuttama pelko.

Itseäni tämä nykyinen kehitys panee lukemaan Raamattuani entistä tarkemmin. Erityisesti olen alkanut tutkia niitä Raamatun kohtia niin Uudessa kuin Vanhassakin testamentissa, joissa puhutaan Jumalan tuomioista: niiden syistä, käytännön ilmenemismuodoista ja siitä, mitä ne opettavat meille tässä ja nyt. Esimerkkeinä vaikkapa psalmit, joiden teemana on "Valitus yleisestä turmiosta". Nämä nimittäin ovat sellaisia tekstejä, joita ei voida ohittaa, ei turhentaa, eikä vääntää jotakin tiettyä aikaa koskevaksi.

Ilmeistä on - Raamatun todistuksen mukaan - että Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan. Näin on käynyt ennen ja näin on käyvä tulevaisuudessakin. Tuomio kohtaa niitä, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa. Tällaiset ihmiset väittävät olevansa viisaita, mutta he ovatkin itse asiassa tulleet tyhmiksi. Näin käy kun totuus vaihdetaan valheeseen. He vääristävät Jumalan luomistyön toiseksi, irvikuvakseen ja Jumala hylkää heidät näiden himojensa valtaan. Hyväksymisestä ja suvaitsemisesta ei puhuta mitään, päinvastoin kuin länsimaisen humanismin syövyttämä kristillisyyden näkemys aina muistaa meille uskotella.

Katso itse tarkemmin Roomalaiskirjeen 1. luvusta. Olisiko nyt aika ottaa nämä Herramme apostolin sanat, Pyhän Hengen inspiroimana kirjoitetut, vakavasti?

Näihin teemoihin palataan vielä uudelleen, niin polttavan ajankohtaisia, ellei suorastaan kansallemme kohtalokkaita ja sen tulevaisuudelle ne ovat.