Mitä yhteistä on (liberaali)teologilla ja teekkarilla?

Kirkossa on menossa huomattava teologinen voimanponnistus. Suurelle joukolle yliopistosta valmistuneita ja siellä keskenään väitelleitä ammattiteologeja on annettu tehtäväksi osoittaa, että Jeesus ei itse asiassa tarkoittanut sitä, mitä hän sanoi. Toiseksi on tehtävänä osoittaa myös se, että ne kiellot, joita Uusi testamentti esittää esim. homouteen, avoliittoon, avioeroon tai aborttiin nähden, eivät enää ole voimassa. Eli vaikka niitä ei koskaan olisikaan varsinaisesti kumottu, niin ne eivät nyt kuitenkaan enää päde. (Jos kysyt, miksi ihmeessä näin olisi, olet fundamentalisti jne.)

Mieleen tulee kertomus espoolaisten teekkarien ruokailutilan seinällä olevista ohjeista.

1. Alkoholin nauttiminen tilassa on ehdottomasti kiellettyä.
2. Alkoholia saa kuitenkin nauttia kalaruokien kanssa.
3. Kalaruuiksi katsotaan käytännössä kaikki muut ruokalajit, paitsi ei ryynimakkaraa.
4. Mikäli mitään muuta ruokaa kuin ryynimakkaraa ei ole tarjolla, katsotaan myös ryynimakkara kalaruuaksi.

Mitä meidän sitten olisi tehtävä? (Edelliseen liittyen...)

Olen tässä lueskellut viime postaukseni kommentteja, seurannut Kotimaa-lehden verkkojulkaisua ja muuta sekulaaria mediaa ja miettinyt missä nyt ollaan menossa. Jokin elämää suurempi prosessi näyttäisi olevan meneillään...

"Kuka astuu tähän julkisuuteen ja kertoo sen kaapin oikean paikan tälle kansakunnalle?", kyseltiin blogini kommenteissa. Erään suosikkiblogini Optasian kommenttiosiossa vastasin kysymykseen, miten minusta pitäisi reagoida nykytilanteessa? Ehdotin siinä aika profaaneja demonstraatiokeinoja, kuten esim. kengän hakkaamista pöytään kirkolliskokouksessa, jopa silläkin uhalla, että kannetaan ulos kokoussalista aitoon vennamolaistyyliin jne. Mutta ihan vakavissaan puhuen, jotainhan tässä täytyisi tehdä. Meidän kristittyjen ongelma tällä hetkellä on se, että me ollaan niin kilttejä ja sisäsiistejä, että me oltais varmaan hyssytelty Jeesusta, joka kaatoi rahanvaihtajien pöydät temppelissä. Niin isossa kuin pienemmissäkin kirkoissa vallitsee epäraamatullisen suvaitsevaisuuden pöytätavat, mikä johtaa väistämättä luisumiseen kaltevalle pinnalle, josta näyttää olevan vain yksi suunta - alaspäin. Tätä kehitystä monet vilpittömätkin uskovat sietävät, ylläpitävät ja - ehkä tietämättään - jopa rohkaisevat.

Muutama hajahuomio aiheeseen liittyen.

• Ystäväni Pekka (Dr. of Math. & Skiing) kertoi viestittäneensä Radio Deille toivomuksen olla enää ottamatta piispa Riekkisen kirjoituksia julkaisuissaan. Riekkinenhän edustaa kirkossa tällä hetkellä ehkä kaikkein radikaaleinta raamatullisuudesta luopumisen linjaa, käytettiinpä mittarina melkein mitä standardeja hyvänsä. Luulen kuitenkin, että Radio Dei ei tässä kohtaa tee mitään muutosta politiikkaansa. Money talks eli sen lauluja laulat, jonka leipää syöt. (On muuten jännä huomata, miten kahden kristillisen median hengellinen linja on hyvin erilainen. Vrt. Radio Dei ja TV7.) Mutta joka tapauksessa: tämäkin on hyvä alku ja signaali siitä, että kaikkea ei hyväksytä. Meidänkin on aika "tulla ulos kaapista".
  

• Joskus kuulee esitettävän kysymyksen, voiko ihminen eksyä pois totuudesta huomaamattaan, ikään kuin vahingossa vai onko eksymys aina seurausta jostain tietoisista valinnoista? Kyllä voi ja oikein hyvin se onnistuukin! Eli ihminen voi ihan bona fidé eli hyvässä uskossa, vilpittömästi ja hyvää tarkoittaen eksyä pois totuudesta. Kun seuraa kirkon "kaapista ulos tulleiden" työntekijöiden todistuksia elämänmuutoksestaan ei voi välttyä miltään muulta johtopäätökseltä. Jollei näin kävisi, niin Jeesuksen kehotus valvoa menettäisi ainakin puolet terästään.(Sekin mietityttää, onko kirkon piirissä ihan oikeasti jokin organisoitu myyräntyö "värvätä" esim. pappeja homouden piiriin? Kuunnelkaapa vain "sankaripapin" todistusta "Inhimillinen tekijä"-ohjelmassa, millä tavoin hän pääsi jyvälle "oikeasta" seksuaalisesta suuntautumisestaan.)
  

• Joskus viime keväänä "Big Light"-tilaisuudessa Lahessa Riku Rinne ja Pekka Simojoki yhdessä vakuuttelivat menevänsä kirkolliskokoukseen ajatuksenaan muuttaa kirkko sisältä päin. Nyt olisi aika lunastaa näitä lupauksia. Ei nuo em. demonstraatiokeinot nyt ihan mikään läppä ollut, koska sen verran kilttiä, sisäsiistiä tai poliittisesti korrektia raamattu-uskollisten piirien "mielen osoittaminen" kirkossa on ollut. Tiedän, tiedän, taloudelliset realiteetit painavat paljon vaakakupissa, mutta ei kai sitä nyt ihan halvasta esikoisuuttaan myydä... Eli kyllä jonkinlainen demonstraatio olisi paikallaan ja suoranainen velvollisuuskin. Vaikka en itse usko tähän sinisilmäiseen ajatukseen "kirkon muuttamisesta sisältä päin", niin uskon kyllä, että tulemme näkemään aidon profeetallisen äänen esille tulon kirkon johdonkin kuullen. Jos ei muuten, niin todistukseksi heille ja muille.

• Toinen ystäväni Tuomo näkee kirkon tilanteessa (josta homokysymys on vain yksi esimerkki) vain yhden ratkaisun: "Lähtekää ulos Baabelista!" Raamatussa kun ei kehoteta edes rukoilemaan Baabelin puolesta. Sain kerran sähköpostia eräältä arvostamaltani kirkon työntekijältä, jossa hän kertoi paimentavansa Herran laumaa Baabelissa, kun hänet on Herra siihen pannut. Kaunis ajatus, mutta eikö nyt olisi aika tällaisten Herran kutsumien paimenten tarttua sauvaansa, vyöttää ihokkaansa ja johtaa Herran lauma ulos Baabelista - aitoon esra- ja nehemialaiseen tyyliin? Mikä upea ja innostava haaste - kuka ottaisi sen vastaan? Kenestä olisi siihen?
  

Kuitenkin meillä on koko ajan edessämme se kaikkein tärkein kysymys eli sen seurakunnan rakentaminen, joka on Kristuksen ruumis paikallisella tasolla (esim. Lahden kaupunginlaaja seurakunta). Se, että profetoimme Baabelia vastaan ja kehotamme lähtemään pois sieltä ei vielä riitä. Se on vasta toinen puoli totuudesta.

Toinen puoli nimittäin on se, että jotain aitoa, jokin oikea käyttäytymismalli ja vaihtoehto tulee tarjota tilalle. Poisoppiminen tapahtuu aina pois jostakin ja johonkin toiseen, uuteen. Tämä koskee niitä, jotka etsivät sitä, mikä edistää aitoa Jeesus-uskoa, eivätkä mieti sitä, kuinka kauan kuolleissa rakenteissa uskaltaa roikkua mukana. Siteeraan tässä Optasian Vesan tekstiä: ihmiset "tarvitsevat erilaisia uusitestamentillisia pienryhmiä, verkostoja ja yhteisöjä, joissa he voivat sekä kasvaa hengellisesti että löytää omat lahjansa ja oman paikkansa". Tähän aamen ja vielä askel eteenpäin: mitä jos alkaisimme kutsumaan näitä "pienryhmiä, verkostoja ja yhteisöjä" seurakunnaksi? Näinhän Uusi testamenttikin tekee.

Tähän seurakunnan rakennusprojektiin kuuluvat UT:n ymmärryksen mukaan myös apostolit, profeetat, evankelistat, paimenet ja opettajat, joiden tehtävänä ei ole tehdä duunia yksin - niinkuin sekä kirkollisessa että ohjelmaseurakuntamallissa tapahtuu. Heidän tehtävänsä on varustaa ruumiin jäsenet eli uskovat siihen rakennustyöhön.

Mitä nyt on pinnalla?

Homous. Yhteiskuntamme elää parhaillaan ennen näkemätöntä homofilian aikaa. Homous tunkee esille kaikkialla mediassa, siitä puhutaan joka käänteessa - ainakin julkisuudessa. Prosentuaalisesti ns. julkkisten piirissä näyttäisi olevan huomattavasti enemmän homoja kuin keskivertokansalaisten piirissä noin yleisesti. Valtiollinen kirkko on suorastaan rähmällään homouden edessä. Oikein kukaan uratietoinen tai trendihakuinen teologi ei uskalla sanoa ylipäätään mitään negatiivista homouteen liittyen. Moniarvoisuutemme suossa se on tällä hetkellä ehkä kaikkein varmimpia tapoja tulla tuohon suohon upotetuksi.

Kuuntelin eilen iltapäivällä Ylen Lahden radion lähetystä, jossa paikallinen helluntaipastori sekä lahtelainen kokoomuksen kansanedustaja keskustelivat mm. homokysymyksestä. Helluntaipastorille täytyy nostaa hattua onnistuneesta koskenlaskusta kieli keskellä suuta: sen enempää homot kuin konservatiivitkaan eivät varmasti saisi helluntaiveljeä kiinni sanoistaan. Lahtelaiskansanedustajan puheesta taas nousi esille hyvin yleinen homohehkutus, jonka mukaan homot ovat taiteellisia ja älykkäitä ihmisiä - miltei poikkeuksetta ja ikään kuin se johtuisi homoudesta, voisi joku siihen lisätä.

Näitä nykypäivän "keisarin uusia vaatteita" ei kukaan oikein uskalla ääneen kyseenalaistaa. Miksei kukaan vastapainoksi lausahda mitään homouden ja pedofilian valisistä ilmeisistä yhteyksistä, homosuhteiden lyhytkestoisuudesta tai erilaisten tautien valtaväestöä yleisemmästä esiintymisestä homojen keskuudessa? Nämä nyt vain ikään kuin esimerkkeinä asioiden toisesta, realistisemmasta puolesta.

Tämän hetkinen vyörytys näyttää ilman muuta harkitulta ja suunnitellulta. Todellisuudessa tätä trendimuokkausta manipuloiva porukka on hämmästyttävän pieni ja suppea ja sen tarkoituksena on murtaa yhteiskuntamme vielä jäljellä oleva perinteisten arvojen selkäranka. Poliittiset puolueet - ilmeisesti vielä kristillisiä ja perussuomalaisia lukuunottamatta - etsivät kilvan julkihomoja ehdokkaikseen. Ne, jotka eivät tätä myllytystä halua edistää, joutuvat poliittisesti epäsuosioon ja toiminnallisesti paitsioon. Maanosamme merkittävin viihdelaulukilpailu on julkisesti homouden foorumina ja tietoisena asennemuokkaajana varsinkin nuorten suuntaan merkittävä tekijä. Homoystävällisyys korotetaan kaikessa elinkeinon harjoittamisessa yhdeksi ylimmäksi asiakaspalvelun ja kulttuurihenkisyyden tunnusmerkiksi.

Samoin valtiokirkko on entistä enemmän alkanut muistuttaa tiellä holtittomasti heittelehtivää ja ympäristölleen vaarallista ajoneuvoa, jonka ratin takana istuu alkuperäisen sukupuolensa joko vaihtanut tai nyt vasta sukupuolisen suuntauksensa "oikeasti" löytänyt luterilainen pappi. Tämä yliopistoteologian kasvatuksen tulos ja uskonnon ammattilainen on ottanut elämäntehtäväkseen ohjata hallinnassaan oleva ajoneuvo törmäyskurssille Jumalan ilmoituksen ja sen hylkäämisen seurausten kanssa. Pelkääjän paikalla istuu piispa, joka ei oikein mihinkään kysymykseen löydä mitään varmaa vastausta Raamatusta ja joka on pessyt kätensä koko kysymyksestä asettamalla työryhmän phtimaan asiaa. Mikäli joku takapenkillä istuva vilpitön, hiljainen ja hyvää tarkoittava kirkkouskovainen yrittää jotain sanoa, piispallinen ylhäisyys vaientaa hänet matalan kirkollisella äänellään puhumalla jotain epämääräistä jostain "yhteisestä kivusta tässä herkässä ja rosoisessa ongelmassa" tai "monenlaisista käsityksistä puolesta ja vastaan tässä hankalassa tilanteessa, kun komiteatyöskentely on vielä kesken". Vielä siinäkin vaiheessa kun mennään jo pusikkoon niin että pelti kolisee, piispa muistuttaa kaikkia autossa olijoita siitä, että "tärkeintä on, ettei nyt anneta tunteille valtaa, vaan kuunnellaan toisiamme..."

Samaan aikaan toisaalla muut kirkkokunnat, seurakunnat ja herätysliikkeet seuraavat katseella mitä nyt tapahtuu. Lahtelaisen helluntaipastorin sanoin, on hankalaa mennä sanomaan mitään ehdotonta ja varmaa naapurikirkkokunnan sisäisistä asioista. Käytännössä nämä perinteisesti "vapaat" suunnat tulevat kohtaamaan samat kysymykset kuin luterilainen velipuolensakin. Tämä tapahtuu joko häikäilemättömän sisdään soluttautumisen kautta tai sitten yllyttämällä jotain näiden kirkkojen jäsentä "tulemaan ulos kaapista" homoutensa kanssa. Näin saadaan kärjistämällä tilanne hankittua ennakkotapaus ja sitä koskeva päätös, joka käytännössä tulee sanelemaan näiden muiden kirkkokuntien toimintavapauden ja rahoituksen maassamme. (Ja kun tällaista kirjoittaa, niin ennemmin tai myöhemmin ilmaantuu lähistölle "asiasta perillä olevia lähteitä", jotka supattavat korvaan jotain tällaisesta kehityksestä jo ilmenneen vapaiden suuntien piirissä jne.)

Mutta mitään selvää pasuunan ääntä niiden piiristä ei ole vieläkään kuulunut, eikä varmaan kuulukaan. Todennäköistä onkin, että selvemmin pasuuna antaa äänensä kuulua luterilaisen kirkon sisältä. Osa joukoista varmaan lähtee kirkosta - ja perustaa uuden luterilaisen kirkon Suomeen. Tai sitten useampia: oikea ja vieläkin oikeampi luterilainen kirkko astuu julkisuuteen. Tämä ei kuitenkaan ole muuta kuin itse perusongelman siirtämistä paikasta toiseen. Mitään radikaalia liikettä raamatullisempaan suuntaan tämä kehitys ei sinänsä edusta. Syvällä istuu ihmisessä uskonnollisuuden peikon vaikuttama pelko.

Itseäni tämä nykyinen kehitys panee lukemaan Raamattuani entistä tarkemmin. Erityisesti olen alkanut tutkia niitä Raamatun kohtia niin Uudessa kuin Vanhassakin testamentissa, joissa puhutaan Jumalan tuomioista: niiden syistä, käytännön ilmenemismuodoista ja siitä, mitä ne opettavat meille tässä ja nyt. Esimerkkeinä vaikkapa psalmit, joiden teemana on "Valitus yleisestä turmiosta". Nämä nimittäin ovat sellaisia tekstejä, joita ei voida ohittaa, ei turhentaa, eikä vääntää jotakin tiettyä aikaa koskevaksi.

Ilmeistä on - Raamatun todistuksen mukaan - että Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan. Näin on käynyt ennen ja näin on käyvä tulevaisuudessakin. Tuomio kohtaa niitä, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa. Tällaiset ihmiset väittävät olevansa viisaita, mutta he ovatkin itse asiassa tulleet tyhmiksi. Näin käy kun totuus vaihdetaan valheeseen. He vääristävät Jumalan luomistyön toiseksi, irvikuvakseen ja Jumala hylkää heidät näiden himojensa valtaan. Hyväksymisestä ja suvaitsemisesta ei puhuta mitään, päinvastoin kuin länsimaisen humanismin syövyttämä kristillisyyden näkemys aina muistaa meille uskotella.

Katso itse tarkemmin Roomalaiskirjeen 1. luvusta. Olisiko nyt aika ottaa nämä Herramme apostolin sanat, Pyhän Hengen inspiroimana kirjoitetut, vakavasti?

Näihin teemoihin palataan vielä uudelleen, niin polttavan ajankohtaisia, ellei suorastaan kansallemme kohtalokkaita ja sen tulevaisuudelle ne ovat.

NYT SE ON TAPAHTUNUT!

Olen nimittäin mennyt Facebookiin.

Puolustuksena sanottakoon, että se tapahtui pienoisen painostuksen seurauksena. Vaimoni nimittäin kyllästyi siihen, että melko usein pyrin kommentoimaan kavereitten juttuja hänen feissarinsa kautta. Tyyliin Valtteri kirjoittaa, että "El Classico ounaa" (mikä ei avaudu muille kuin alan harrastajille) ja minä siihen, että "Asiaa!!!" - ja tietysti vaimon feissarin kautta.

No, nyt se on loppu ja saa, mitä tästä nyt seuraa. Onhan se tavallaan hienoa verkottua näin myöhäismodernilla tavalla...

Inhimillinen tekijä

Olen aikaisemminkin suositellut - ja niin teen taas nytkin - "vastavirtaan uivan teologin, Vesan" blogia Οπτασια - Näkyjä, näkymiä ja näkemyksiä.

Tsekatkaapa tämä ajankohtainen ja terävä kirjoitus.

Messiaanisista talousperiaatteista vielä...

Wolfgang Simson sanoo, että rahalla on oma elämänsä. Eli kun se jätetään "isännättömäksi" pieneksikin hetkeksi, niin se alkaa heti kehittää oman, mammonan dna:sta lähtevän dynamiikkansa. Juuri siksi se on niin tärkeää alistaa tietoisesti Jeesuksen kuninkaallisen hallintavallan alle.

Tässä kohtaa Simsonin ajattelu tulee hyvin lähelle Watchman Neen kirjassaa "Tuomittu kosmos" esittämiä ajatuksia rahasta: raha kuuluu olennaisena osana "kosmokseen" eli saatanalliseen maailmanjärjestelmään, joka on perusolemukseltaan ja periaatteiltaan Jumalan vastainen. Sen tähden rahan pitää "kuolla" ennen kuin se kelpaa Jumalan valtakuntaan ja voi olla hyödyksi siellä. Köyhän lesken rovon idea oli Jeesuksen mukaan siinä, että tuo köyhä nainen antoi kaikkensa, koko elämänsä noiden parin lantin mukana.

Entä miten me teemme? Annammeko mekin liiastamme, niinkuin Jeesus sanoi fariseusten ja kirjanoppineiden tekevän?

Simsonin mukaan uusitestamentillinen ratkaisu rahan ja sen käytön kysymyksiin on se, että ne tuodaan "apostolien jalkojen juureen". Käytännössä Jumala on tarkoittanut oman kuninkaallisen hallintavaltansa toteutuvan tällä tavoin. Itse olen kuullut vastalauseena tälle sen, että "eihän meillä tänä päivänä ole näitä apostoleja, joiden jalkojen juureen rahat tuoda". Tuo on huono syy olla tekemättä mitään ja niinhän tekosyyt useimmiten ovat. Jollet ole tunnistavinasi näitä apostolisia henkilöitä lähiympäristössäsi, niin älä anna sen häiritä, vaan perusta itse "apostolinen rahasto" ja rukoile Jumalalta viisautta ja ohjausta näiden varojen käyttöön. Eiköhän jotain ala tapahtua ja pian.

Pääasia on nimittäin se, että tuolla "rahalla on missio", että se on "apostolista rahaa". Alkuseurakunnassa rahat siis laitettiin apostolien, ei koskaan pastoreiden tai evankelistojen, ei kristillisten järjestöjen johtajien, eikä niiden talouspäälliköiden, jalkojen juureen. Näin siksi, että sillä rahalla olisi missio: sen tulee olla menossa jonnekin tekemään jotain hyvää Jumalan valtakunnan edistämiseksi. Jollei näin tapahdu, tuo raha alkaa yllättävän nopeasti elää omaa elämäänsä, joka ei ole Jumalasta. Jos Jumalaa verrataan pankkiriin, niin apostolit ovat Hänen pankkivirkailijoitaan palvelutiskillä: he ottavat vastaan rahat, jotka on luotettu Jumalalle.

"Apostolien jalat" monikossa kertoo monesta apostolista, ei yhdestä tähdestä. Tämä käytäntö kertoo myös julkisesta ja läpinäkyvästä tavasta antaa: ihmiset eivät antaneet salassa taskuihin. Ne, joille Jumala uskoi ekklesian rakentamisen ja eteenpäin viemisen olivat samat, jotka päättivät varojen käytöstä. Kaikki tietävät, mitä tapahtuu, jos ja kun strateginen suunnittelu ja budjettivalta ovat eri käsissä. Raha näyttää voittavan aina pitkässä juoksussa.

Entä mihin rahat sitten käytetään? (Huomaa, ettemme puhu enää menneessä aikamuodossa, vaan preesensissä, koska käsissämme on jotain, mitä meidän täytyy alkaa soveltaa käytäntöön tässä ja nyt.)

UT:sta löydämme neljä erilaista budjettimomenttia, joiden järjestys on selvästi priorisoitu.

• Diakonia, joka kohdistuu seurakunnan omiin köyhiin. Jollei omista pidetä ensin huolta, on turha mennä saarnaamaan ulkopuoliselle maailmalle mitään. Tässä kohtaa apostolit toimivat yhteistyössä diakonien kanssa.
  
• Huolenpito hengellisista vanhemmista, "isistä ja äideistä". Näiden ihmisten tehtävä seurakunnassa ei ole tehdä asioita itse, vaan varustaa muita tekemään työtä seurakunnan rakentamiseksi. Otetaan rinnastus kuningaslaji jalkapalloon: UT on aina kiinnostuneempi palkkaamaan hyvän valmentajan, kuin korskean tähtipelaajan. Näiden valmentajien kohdalla pätee raamatullinen periaate "työmies on palkkansa ansainnut", mikä ei tarkoita säännöllistä kuukausipalkkaa (mikä äkkiä synnyttää vääränlaisia riippuvuussuhteita tai väärää turvallisuutta), vaan räätälintyönä apua ja tukea kulloiseenkin tilanteeseen.
• Diakonia, joka kohdistuu ekklesian ulkopuolisiin köyhiin. Raamatullinen periaate on myös "tehdä hyvää kaikille ihmisille". Tämä köyhille lahjoittaminen on vapaaehtoista (Mark. 14:7), eikä se saa ohittaa ykköskohtaa. (Huomaa, että rahaa ei uskottu evankelistoille, eikä paimenille, joita helposti ohjaa heidän hellä sydämensä kärsiviä kohtaan, jolloin he helposti myös menettävät mission kokonaisuuden näkökulman, päämäärän ja sitä kautta koko ekklesian taloudelliset tarpeet.)
• Apostoliset projektit, kuten esim. apostolisten neuvottelujen taloudellisista kustannuksista huolehtiminen (Apt. 15. luku), erilaiset muut apostoliset matkakustannukset tai Paavalin organisoima keräys Jerusalemin isoäitiseurakuntaa varten (1.Kor. 16. luku). Filippiläiset ilmeisesti keräsivät Paavalille merkittävän ja taloudellisesti vapauttavan summan rahaa, joka kärsi taloudellisesti, minkä vuoksi hän jonkin aikaa työskenteli teltantekijänä (Apt. 18:1-5 ja Fil. 4:15).

Kaikessa tässä ekklesian rahapolitiikassa lähtökohdan tulee olla Kuningas ja Hänen omilleen antama tehtävä tehdä opetuslapsia. Lähtökohtana ei siis saa olla kiinteistö-, vuokra- tai hallintokulut, kuukausittainen palkanmaksu sotuineen, telleineen ja lelleineen, köyhien avustaminen, vaan lähetyskäsky. Tämä kuuluu "menkää ja tehkää" - ei "lähettäkää joku menemään...". Rahan tulee sis olla apostolista rahaa, jolla on jokin missio.

Aiheesta ehkä myöhemmin vielä lisää. Heittäkää kommentilla, jos haluatte, niin minä heitän takaisin.

Valtakunnan taloudenhoito

Omassa kotiseurakunnassamme olemme tämän kevään aikana useampaan otteeseen käsitelleet talous ja raha-teemaa. Länsimaisen kristillisyyden suuri ongelma on sama kuin rikkaan nuorukaisen, jonka sai murheelliseksi Jeesuksen kehotus myydä kaikki, antaa se köyhille ja seurata Jeesusta. Suurimman osan länsimaista kristillisyyttä (so. seura- ja kirkkokuntia, järjestöjä ja palvelutöitä) perusongelma on sitoutuminen mammonaan. Puhutaan uskosta, mutta käytässössä talousarvio sanelee säännöt. Luulen, että tulevaisuudessa Jumala tulee riisumaan meitä entistä enemmän tästä mammonasidonnaisuudesta, jotta Hän voisi tulla kaikeksi meille: "vanhurskas on elävä uskosta".

Wolfgang Simson kirjoittaa Starfish-kirjassaan paljon myös rahasta ja suhteestamme siihen. Hän aloittaa koko aiheen ottamalla esille Jeesuksen maanpäällisen elämän neljä vaihetta suhteessa rahaan:

• Aluksi Hän oli lapsi, joka oli taloudellisesti riippuvainen sekä maallisista vanhemmistaan että taivaallisesta Isästään, joka lähetti Pojalleen lahjoja, esim. itämaan tietäjien mukana.
• Sitten noin 12 vuoden ikäisenä nuorena miehenä Jeesus meni mukaan liike-elämään. Toimittuaan noin 18 vuotta rakennusalan yrittäjänä Hän siirtyi seuraavaan vaiheeseen.
• Siinä Hän eli taloudellisessa mielessä hyvin eri tavalla. Hän eli käytännössä yhteistaloudessa, (kommuunissa, if you like it), palveli ihmisiä lahjoillaan ja nämä ihmiset puolestaan rahoittivat Häntä omilla varoillaan (esim. Luuk. 8:3). Saadut varat kerättiin rahakukkaroon, joka oli Jeesuksen ja opetuslasten eräänlainen yhteinen tili, jota Juudas hoiti. Sen varoja käytettiin opetuslapsijoukon elatukseen ja siitä annettiin avustusta myös köyhille (Mark. 14:5). Jeesus eli niin kuin opetti: Jumalalla on palkattua työtä jokaiselle, joka on valmis jättämään markkinapaikan palvellakseen "viinitarhan omistajaa", Jumalaa. Tämä messiaaninen talousperiaate voidaan tiivistää: "Jumalalla on palkattua työtä kaikille". Tässä kolmannessa elämänvaiheessaan Jeesus kutsui opetuslapsia seuraamaan itseään. Käytännössä Hän siis oli hengellinen isä näille seuraajilleen.
  
• Noustuaan kuolleista Jeesus jätti omille opetuslapsilleen tehtäväksi tulla isiksi seuraaville opetuslapsien sukupolville. Eli esiteltyään omille seuraajilleen käytännössä tämän hengellisen isyyden mallin, Hän itse vetäytyi tästä vaiheesta. Nyt Hän on, taloudellisin termein puhuen, suuremman vaurauden ympäröimänä kuin mitä me voimme käsittää.
  

Kun tutkimme alkuseurakunnan taloudellista systeemiä, näemme kuinka opetuslapset ymmärsivät Jeesuksen vallankumouksellisen sanoma ja elämän - ja panivat sen käytäntöön. Ei mitään Jeesuksen opetusten romantisointia, eikä mitään höpinöitä tämän kaiken kuvaannollisesta merkityksestä tai siitä, että ei Jeesus oikeasti sitä tarkoittanut, vaan niiden käytännössä todeksi elämistä. Eli toinen tärkeä messiaaninen talousperiaate on tämä: "Nämä taloudelliset periaatteet on tarkoitettu vakavasti otettaviksi".

Mikä sitten oli varhaisten kristittyjen tulojen lähde? Simson antaa kolme vastausta tähän kysymykseen.

• Jumala varusti opetuslapsia yliluonnollisesti, josta hyvinä esimerkkeinä toimivat evankeliumien kertomukset leivän ja kalojen yliluonnollisesta moninkertaistumisesta tai Pietarin kalansaaliista tai kalasta, jonka suussa on raha. Muu Raamattu on täynnä tällaisia kuvauksia Jumalan yliluonnollisesta avusta: öljy tai jauhot eivät lopu, kaarneet tuovat ruokaa ja mannaa sataa taivaasta.
• Simson puhuu "ohjeellisesta sisääntulomaksusta kääntymishetkellä". Eli uudet uskovat, joilla oli paljon omaisuutta ja jotka omistivat enemmän kuin tarvitsivat, alistivat itsensä kokonaan Herralleen. He tiesivät olevansa pelastettuja olemaan uuden Työnantajan palveluksessa Hänen työssään (Matt. 28:18-20). Kyseessä oli siis sitoutuminen yhteisölliseen elämään ja omistusoikeudesta luopuminen (Apt. 2:44-45, 4:32-34). Käytännössä tämä oli suuri yksittäinen tulonlähde seurakunnalle. (Simson arvelee jopa 95%:n kaikista tuloista tulleen ekklesialle tätä kautta.)
• Kolmas tulokanava oli jakaminen ja uhraaminen omastaan ja uskovien lahjat. Kun ihmiset tulivat uskoon, he omaksuivat yhteisöllisen elämäntavan ja yrittivät uhrata ja lahjoittaa niin paljon kuin kykenivät (esim. 1.Kor. 16). Alkuseurakunnassa ei tunnettu kirkollisveroa, eikä kymmenyssysteemiä, mutta vallalla ei myöskään ollut mikään taloudellinen individualismi. Uskova ei siis tavallaan ollut vapaa antamaan kenelle huvitti, vaan hän ymmärsi olevansa osa yhteisöä, jossa taloudellinen puoli oli selkeästi osa Kristuksen seuraamista.
  

Surulliset poikkeukset, kuten Ananias ja Safira (Apt. 5) tai Korinttin seurakunta, joka kieltäytyi tukemasta jopa omaa hengellistä isäänsä, apostoli Paavalia, vain vahvistavat tämän yleisen säännön. Näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa (mutta myös työnsä pioneerivaiheissa) Paavalista tuli itse itseään kannattava teltantekijä. Näin hän selvisi eteenpäin sellaisissa vaiheissa, kun hän ei saanut taloudellista tukea seurakunnalta (Apt. 18:1-5).

Meritähti vai hämähäkki?

Kun Wolfgang Simson puhuu seurakunnan viimeisestä uskonpuhdistuksen vaiheesta, hän käyttää esikuvana meritähteä. Hän kutsuu sitä "profeetalliseksi eläimeksi", koska sen elämän perusominaisuuksiin kuuluu ainutlaatuinen kyky moninkertaistaa määrättömästi oma dna:nsa ja solurakenteensa. Perinteisiä seurakuntarakenteita taas voidaan verrata hämähäkkiin, jolla on pää ja kahdeksan jalkaa. Se on keskitetyn hierarkkisen organisaation symboli. Hämähäkkirakenteessa täytyy olla kuningas eli joku, joka on vastuussa sekä jalat eli ne, jotka tekevät työn, mutta joiden ei tarvitse ajatella. Vertailun vuoksi: meritähdellä ei ole päätä, vaan ne ovat tasonomaisia hermojärjestelmiä, solujen desentralisoituja verkostoja. Jos ne revitään palasiksi, jokaisesta osasta voi kasvaa uusi meritähti.

Simson lainaa tässä Rod A. Beckstromin ja Ori Brafmanin kirjaa "The Starfish and the Spider - The Unstoppable power of leaderless organisations". Kirjassa siis väitetään, että "perinteiser hierarkkiset organisaatiot ovat kuin hämähäkkejä, mutta nyt meritähti-organisaatiot ovat muuttamassa liike-elämän kasvoja ja samalla maailman". Koska meritähdellä on viisi kättä, niillä on Beckstromin & Brafmanin mukaan viisi tärkeää perustusta, joiden päällä ne seisovat:

1. Kehät. Kehät ovat itseorganisoituvia ihmisryhmiä, joilla on yhteinen syy tai huomion kohde. Ne voivat syntyä, laajeta, moninkertaistua tai kuolla spontaanisti, ilman "ylhäältä" tulevaa käskyä. Kehät eivät ole laittomia: niillä on sääntöjä (jonkun muun ideoita siitä, mitä pitäisi tehdä), mutta niillä on normeja (arvoja, etiikkaa, käyttäytymiskoodeja), jotka ovat kehän selkäranka. Jäsenet, jotka perustavat kehän tai liittyvät siihen, omaksuvat ja valvovat näitä normeja ja juuri siksi normeista tulee niin vahvoja. Tyypillisiä esimerkkejä kehistä ovat AA-kerhot, vertaisverkkoryhmät, jotka jakavat toisilleen tiedostoja, musiikkia yms., kveekarit (tai kotiseurakunta). "Tavalliset ihmiset, kehiksi organisoituneina, saavat suunnattomat voimat", sanovat Beckstrom ja Brafman.
2. Katalysaattorit. Katalysaattori on aine, joka saa aikaan (tai nopeuttaa) toisten aineiden reaktion, mutta ei itse ole osallisena reaktiossa. Keksijät, ideologit ja inspiraation omaavat ihmiset, jotka eivät suostu olemaan kontrollin alla, ovat meritähti-organisaatioiden katalysaattoreita. He ovat arkkitehtejä, jotka ovat elintärkeitä talon rakennuksessa, mutta jotka eivät itse muuta sisään. He siis toimivat täysin eri tavoin kuin toimitusjohtajat. Katalysaattorit, jotka jäävät paikalleen liian kauaksi aikaa, tulevat itse sisään imetyiksi omaan luomukseensa. Koska he ovat yleensä vahvoja persoonallisuuksia, he alkavat keskittää koko rakennetta ympärilleen, jolloin lopputulos onkin ihan päinvastaista kuin mitä he itse alunperin halusivat.
3. Ideologia.Meritähti-organisaatio tarvitsee "Suuren Idean", perustamisvision. AA-kerhojen ideologia on yksinkertainen: "Jos sinulla on ongelmia alkoholin kanssa, lakkaa käymästä ekjsperttien luona ja auttakaamme mieluummin toinen toistamme seuraamalla kahtatoista yksinkertaista askelta". Skypen motto on "Puhukaamme puhelimella ilmaiseksi!" Kristuksen seurakunnan idea taas on...
4. Etukäteen olemassa olevat verkostot. Aivan samoin kuin on mahdotonta laukaista raketti ilman laukaisualustaa, idea tarvitsee paikan, alustan, josta aloittaa. William Griffith Wilson, paremmin tunnett Bill W:nä, joka perusti AA:n, aloitti Oxford-ryhmästä, joka oli riippumaton kristillinen liike, jonka oli aloittanut kapinallinen luterilainen pappi. Toinen historiallinen esimerkki on kveekareiden rooli orjuuden hävittämisessä Englannista. Tässä Granville Sharp oli katalysaattori, Thomas Clarkson esitaistelija ja 20 000 kveekaria alusta, jotka auttoivat synnyttämään maan laajuisen ja lopulta menestyksekkään liikkeen. Keskitetyt organisaatiot eivät nimittäin kykene synnyttämään hajautettuja, verkostomaisia liikkeitä, vaan ne synnyttävät kaltaisiaan, hierarkkisia organisaatioita. Vastaavasti esim. internet on nykyisin kasvualustana monille meritähti-organisaatioille.
   
5. Esitaistelijat. Siinä, missä katalysaattorit ovat visionäärejä, esitaistelijat ovat toimeenpanijoita. He soveltavat, ilmentävät, ajavat ja myyvät jonkun toisen ideaa ja antavat sille siivet. Taipumalla näkyyn, joka ei ole heidän omansa, tulemalla sille ääneksi, he saavat vision toimimaan ja inkarnoitumaan katalysaattorin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Katalysaattorit ja esitaistelijat ovat siis luonteeltaan hyvin erilaisia, mutta molemmat tarvitsevat toisiaan, jotta perusvisio voisi toimia.

Kun näitä lueskelin ja kirjoitin, niin mielessäni kävi monen ystävän ja tutun kasvot, työ ja kutsumus. Yksi yhteinen piirre näille henkilöille oli se, että ns. "virallinen organisaatio" ei oikein missään vaiheessa antanut heille "virallista lupaa" toimia heidän oman näkynsä ja kutsunsa mukaan. Monet turhautuivat ja lähtivät pois, joko luopuivat näystä tai yrittivät toteuttaa sitä muualla. Moni yritti pitää matalaa profiilia ja puolivaloillakin ajaen yritti optimistisesti toteuttaa Jumalalta saamaansa näkyä, jota instituutio ei suostunut hyväksymään.

Jatkossa meidän on luotava sellaisia kasvualustoja, kukkapenkkejä ja hautomoita, jotka mahdollistavat tällaisten ihmisten (usein apostolisen tai profeetallisen) kutsumuksen toteutumisen tukemalla, varustamalla ja näyttämällä heille suuntaa eteenpäin. Entisen kehityksen kierre on tässä(kin) suhteessa saatava poikki.

Taas yksi mokoma déjà-vu...

Täysin pahaa-aavistamattomana ja vilpittömin mielin loikoilin aamulla kirjastohuoneeni sohvalla ja lueskelin päivän Etelä-Suomen Sanomia. Siinä oli juttu Lapin kolttasaamelaisista, jotka elävät omalla kohdallaan todeksi samaa kulttuurista murrosta, mitä me etelässä asuvatkin.

Kyse on nimittäin uuden sukupolven suhtautumisesta vanhoihin perinteisiin. Paikallisen koltan, Natalia Sanilan mukaan monet asiat tulevat muuttumaan, kunhan nuori sukupolvi "saa otteen vallankahvasta". Vanhemman sukupolven kolttien hegemoniaa hän pitää suoraan sanottuna kehityksen esteenä. Esimerkiksi hän nostaa kolttapuvut.

- Naisten puku on ihan kauhea. En halua näyttää 70-vuotiaalta mummolta. Nyt, kun me muutamat nuoremmat olemme omineet kolttapukuperinteitä vähän kauempaa historiasta ja olemme hiukan modernisoineet kaavoja, niin se ei sovi kaikille. On paheksuttu, että emme muka noudata perinteitä, Natalia Sanila ihmettelee.

Hän uskoo, että kun elokuussa Sevettijärvellä juhlitaan kolttien asuttamisen 60-vuotisjuhlaa, nähdään jotain uutta ja erilaista. Nuori polvi haluaa repäistä ja näyttää, että kolttaperinteet kyllä elävät, mutta ovat myös muuntautumiskykyisiä.

Siinä sohvalla aamun hiljaisina tunteina koin jonkinlaisen déjà-vu-kokemuksen: ihmettelin, missä ihmeessä olin aiemmin törmännyt vastaavanlaiseen tilanteeseen ja tuntenut samanlaisen tunteen?

-------

Olisikohan Lapin miehellä, Aslakilla, mitään sanottavaa tähän?

-------

Vaihdoin hiljattain autoa ja pääsin siis eroon vanhasta romusta. Mikään ei enää saisi minua palaamaan entiseen, sen mokoman vanhan romun käyttäjäksi.

Eli toinen déjà-vu-kokemus: missä ihmeessä aiemmin olin törmännyt samanlaiseen tilanteeseen, kokemukseen ja tunteisiin?

MERITÄHTI - profeetallinen eläin?

Olen suurella mielenkiinnolla lueskellut Wolfgang Simsonin julkaisua "Starfish-näky", jonka sain suomennettuna käsiini. Kirjan idea voidaan tiivistää kysymykseen "kuinka Jumalan Valtakunta-keskeinen seurakunta voi opetuslapseuttaa puolet planeetasta?" Simsonin teksti on haastavaa, mikä ei ole mikään kiertoilmaisu sanalle "vaikea" (niinkuin sitä kovin usein nykyään käytetään). Simsonin ajatukset oikeasti haastavat koko meidän nykyisen kristillisyytemme valtavirran, laitoskirkollisuudesta puhumattakaan. Simson itse kutsuu tätä nykyistä (erityisesti länsimaissa) vallalla olevaa kristillisyyden harjoittamisen muotoa termillä CAWKI, mikä tulee sanoista "Church As We Know It" ("Seurakunta sellaisena kuin me sen tunnemme"). Simsonin mukaan olemme nyt siirtymässä historiallisten uskonpuhdistusten sarjassa tämän seurakunnan puhdistus- ja rakennusprosessin viimeiseen vaiheeseen nimeltä CAGWI eli "Church As God Wants It" ("Seurakunta sellaisena kuin Jumala haluaa sen").

Tulikos jo kättelyssä liikaa vaikeaselkoisia termejä? No, ei se mitään eli sama englanniksi sanottuna, "you haven´t seen nothing yet". Simson nimittäin ottaa vertauskuvaksi luonnosta "profeetallisen eläimen" eli "meritähden", jonka perusominaisuuksiin kuuluu kyky moninkertaistaa itseään periaatteessa loputtomiin. Simson vertaa seurakuntaa meritähteen - tai siis CAWGI-seurakuntaa (so. "Jumalan Valtakunta"-keskeinen seurakunta). Useimmat seurakunnathan eivät nimittäin moninkertaistu, eivätkä useimmat edes haaveile sellaisesta.

Jos repäiset irti yhden meritähden viidestä sakarasta, niin tapahtuu seuraavaa: ensinnäkin meritähti kasvattaa itselleen uuden sakaran, joka on täsmälleen samanlainen kuin irtirepäistykin. Toiseksi irtileikatusta sakarasta kasvaa samanlainen kokonainen meritähti kuin mistä se leikattiin irti. Ja jos tästä meritähdestä leikataan taas irti yksi tai useampia sakaroita, niin...

USA:n länsirannikolla levinneessä orgaanisten, kotona kokoontuvien seurakuntien liikkeessä vaikuttaneen Neil Colen kertoman mukaan jossain päin Australian rannikkoa kärsittiin meritähtien paljoudesta. Paikalliset asukkaat päättivät hankkiutua eroon kertaheitolla rannikolle ilmaantuneesta meritähtiongelmasta ja päättivät silputa ne lapioilla, haravilla yms. puutarhatyövälineillä palasiksi. No, juttu on hyvin simppeli: tämän jälkeen heillä vasta olikin meritähtiongelma...

Tämä kuvaa hyvin seurakunnan orgaanista luonnetta, joka kykenee mukautumaan vaihtuviin, uusiin olosuhteisiin ja kehittämään itselleen vainot kestävän rakenteen ja muodon. Käytännössä me näemme tämän toiminnassa esim. Kiinan, Intian tai eri muslimimaiden kotiseurakuntaliikkeissä.

Käypä kuule itse vilkaisemassa lisää täältä, niin palataan myöhemmin uudelleen asiaan. Erityisesti suosittelen tämän lukemista Sinulle, joka olet pettynyt, turhautunut, väsynyt, loppuun ajettu tai hyväksikäytetty nykyisten ohjelmistoseurakuntien oravanpyörissä: se, mitä Sinulle on kerrottu seurakunnan olevan ei ole lähellekään koko totuutta siitä, millaiseksi Jumala on tarkoittanut seurakunnan.