Virtanen ja uskonnollinen yhteisö

Virtanen tapasi kansankirkkoon kuuluvan ystävänsä Herneisen. He eivät olleet tavanneet pariin kolmeen vuoteen ja viimeksi kun Virtanen oli jutellut Herneisen kanssa, niin tämä oli ollut täynnä intoa ja puhunut siitä, miten "nyt ovat virvoitusten ajat tulleet taas isoon kirkkoonkin". Kun Virtanen oli kysellyt vähän lisää, niin tuntui siltä kuin Herneisen hengellinen koti, Yhteisö olisi ollut liekeissä. Monenlaista uutta toimintamuotoa oli viritelty ja aiemmin porukkaa vaivanneet erimielisyydet ja kiistat oli saatu sovittua. Ne kysymykset, joista oli eniten väännetty kättä, olivat ihmeellisellä tavalla selvinneet eräällä ulkomaan matkalla.

Yhteisön johtotiimi oli näet tehnyt tutustumismatkan erään sisaryhteisön pariin ulkomaille ja kun he olivat tulleet takaisin kotimaahan, ei ollut enää epäilystäkään, etteikö Yhteisön uusi suunta olisi ollut oikea. Uusia toimintatapoja aiemmin vastustaneet johtotiimin jäsenet olivat suorastaan sulaneet seuratessaan seurakuntatyön sulavaa soljumista ulkomaan sisaryhteisössä. Jopa suurin vastarannankiiski, Vänkänen (joka muuten oli Virtaseenkin suhtautunut aina kaikkein kriittisimmin - tämä kun ei juurikaan antanut arvoa kansankirkon tunnustuksille) oli pikku hiljaa lämmennyt ja myöntänyt, että "uudet tuulet toisivat varmaan aikaa myöten relevanttia annettavaa myös vanhan tunnustuskunnan rakenteisiin".

Virtanen ei ollut tuolloin halunnut kauheasti lyödä jäihin veljensä palavaa intoa, mutta oli kokenut kuitenkin tarpeelliseksi muistuttaa siitä, että "ei pelkää formaattia muuttamalla todellista uudistumista tule". Kuten Virtanen oli arvannutkin, tämä ei suuremmin vaikuttanut Herneisen intoon tuolloin. "Parhain olisi edessä päin" ja nyt vihdoin, "Jumalan kansan monituisten esirukousten myötä, seurakuntalaivan kurssi kääntyisi". Tuolloin uskottiin laajalti kansankirkon uudistumiseen ja kielteisen kehityksen pysähtymiseen.

Tämän jälkeen oli paljon vettä virrannut Tonavassa ja edellisen vuoden aikana kansankirkon jäsenmäärä kotimaassa oli ensi kertaa laskenut alle 75%:n koko väestöstä. KKTK:ssa (Kansankirkon tutkimuskeskus) selitettiin kyllä, että tämä selittyi pitkälti maahanmuuttajien määrän lisääntymisellä ja syntyvyyden laskemisella. Sitä tosiasiaa ei mikään kuitenkaan tehnyt tyhjäksi, että suurin osa kansankirkosta eroavia oli nuoria aikuisia 20-30 ikävuoden väliltä. Käytännössä he olivat sitä samaa porukkaa, joka muutamia vuosia aikaisemmin oli ollut aktiivisia seurakuntanuoria ja mukana isoskoulutuksessa kansankirkon jättimäisissä megaseurakunnissa. (KKTK:n pääsihteeri, missiologian dosentti Harhavainen ei osannut antaa mitään järkevää syytä tähän. Vuoden lopulla hän olikin eronnut tehtävästään ja palannut yliopistoon tutkimaan mieliaihettaan, intialaisten miniseurakuntien räjähdysmäistä kasvua islamilaisilla alueilla.)

Itse asiassa Yhteisö oli syntynyt sekä protestina tälle maallistumiskehitykselle että tarpeesta kehittää uudenlaisia jumalanpalvelusyhteisöjä. Yhteisön kotikirkossakaan, Vanhassa Katedraalissa ei käynyt sunnuntaiaamuisin messussa kuin vajaat kymmenen iäkkäämmän puoleista seurakuntalaista. Osan väestä oli karkoittanut muutama vuosi sitten tapahtunut messukirjan uudistaminen - uusi liturgia oli vieras monille vanhuksille - sekä kaupungin bussivuorojen supistaminen. Tässä tilanteessa toimintaansa aloitteleva Yhteisö oli tehnyt kansankirkkoneuvostolle aloitteen saada Vanhan Katedraalin tilat käyttöönsä omia kokoontumisiaan varten. (Toinen vaihtoehto olisi ollut vuokrata ne paikallisen urheiluseuran bingoiltaa varten.) Kansankirkkoneuvosto oli suostunut, vaikka urheiluseuran vuokra olisikin ollut huomattavasti korkeampi kuin Yhteisön tarjoama. Vanhan Katedraalin kansankirkkoseurakunta oli kuitenkin suostunut, kunhan vain Yhteisön ilmoituksiin aina muistettiin laittaa tieto siitä, että Yhteisön toiminta oli kansankirkkoherran hyväksymää ja tapahtui yhteistyössä paikallisen kansankirkkoseurakunnan kanssa. Näin keski-iältään vanheneva kansankirkkoseurakunta sai hyvää mainosta ja näkyvyyttä kaupungilla.

Pikku hiljaa Yhteisön toiminta oli kasvanut ja kävijämäärät sen tilaisuuksissa olivat muutaman ensimmäisen toimintavuoden aikana lisääntyneet huimasti. Oli kehitetty lapsi- ja varhaisnuorisotyötä, avioliitto- ja perhetyötä ja luotu oma pienryhmäverkosto, jota monet olivat pitäneet varsinaisena läpimurtona uskovien keskinäistä yhteyttä ajatellen. Kodeissa kokoontuvat pienryhmät olivat täälläkin monien asiantuntijoiden mielestä "vieneet kristittyjen yhteiset kokoontumiset aimo askeleen lähemmäs sitä mallia, mikä meillä on löydettävissä Uudessa testamentissa". Tätä ei kuitenkaan saanut virallisesti kovasti korostaa, koska "sunnuntaiaamun messu edelleen oli perinteisen kansankirkkoseurakunnan pääkokoontuminen". Niihin aikoihin, kun Virtanen ja Herneinen viimeksi olivat nähneet, Yhteisö oli sekä kävijämäärältään että muutenkin volyymiltään kasvanut kirkkaasti ohi kansankirkkoseurakunnan.

Ei siis ihme, että Herneinen tuolloin oli ollut kuuro tai ainakin hieman huonokuuloinen kokeneen Virtasen varoittelujen edessä. Nyt oli "taottava kun rauta on kuuma ja Jumalan rattaat pyörivät", oli Herneinen vaan todennut. Olihan Virtanen toki itsekin käynyt Yhteisön kokoontumisissa ja huomioinut sen lapsiperheiden ja hyvätuloisten ylempään keskiluokkaan kuuluvien kävijöiden suuren määrän. Yhteisön kokoontumisen ohjelma oli myöskin ollut moitteetonta ja esiintyjät tosi omistautuneita esityksilleen. Tosin tässä kohtaa Virtanen näki sen tyypillisen sudenkuopan, joka tämäntyyppisissä ohjelmaseurakunnissa alati väijyi. Toimintaa pyöritettiin sujuvasti kuin hyvin öljyttyä koneistoa - ah, mikä oiva raamatullinen vertaus! - ja kymmenet vapaaehtoiset palvelivat hiki hatussa erilaisissa vastuutehtävissä. (Itse asiassa jokaisella Yhteisön uudella jäsenellä teetettiin heti alussa erityinen armolahjatesti, jonka perusteella väki jaettiin kahvinkeitto-, kolehti-, roudaus- ja siivoustiimeihin.) Käytännössä tämä ohjelmakeskeisyys johtikin muutamassa vuodessa toimintaa pyörittävien loppuun palamiseen ja vastuutiimien (ja varsinkin niiden vetäjien) vaihtumiseen.

Virtasen omien havaintojen perusteella kaikkein tasapainoisimmat ja terveimmät uskovat Yhteisön piiristä löytyivät niistä, jotka olivat mukana avoimessa ja palavassa "kotiryhmässä", eivätkä hirveästi panneet painoa keskusorganisaation rattaiden pyörimiselle. Tosin näitä uskovia helposti syyllistettiin siitä, että he olivat "vapaamatkustajia" ja "halusivat vain poimia rusinat pullasta". Virtanen oli puolestaan neuvonut näitä uskovia tuttujaan pitämään vain huolta siitä, että "Pääasia pysyy pääasiana".

No, nyt kun he tapasivat Herneisen kanssa, niin tämä oli alla päin. Monenlaiset riidat ja näkemyserot raastoivat porukkaa sisältäpäin. Väki Yhteisön sunnuntaikokouksissa oli vähentynyt. Yhteisön toiminnanjohtaja oli burnout-lomalla ja monenlaista vetoa kävi ovista ja ikkunoista. Kuitenkin monet "kotiryhmät" toimivat hyvin ja itse asiassa jotkut niistä olivat alkaneet elää ihan omaa elämäänsä: kokoontumisten pääpaino oli kodeissa, joissa tutkittiin Raamattua yhdessä, ylistettiin ja laulettiin sekä nautittiin ehtoollista. Monet ryhmät myös kasvoivat, kun naapureita ja ystäviä kutsuttiin mukaan. Yhteisön toiminta, varsinkin "yksityiset ehtoollisenvietot", oli kuitenkin herättänyt paljon närää kansankirkkoseurakunnan johtajien piirissä. Puhuttiin "rinnalla elätetystä käenpoikasesta", vuokran korottamisesta ja tiukemmasta lojaaliudesta "emoseurakuntaa" kohtaan. Lisäksi monet vastuunkantajat olivat väsyneitä ja turhautuneita ja miettivät miten tästä mentäisiin eteenpäin?

Herneinen itsekin mietti juuri sitä: mitä tehdä jatkossa? Hänen oma kotiryhmänsä toimi suhteellisen hyvin, olihan hän itse juuri äsken osallistunut suureen videokonferenssiin pääkaupungissa. Virtanen itse oli kuitenkin sitä mieltä, että Herneisen kotiryhmän toimivuus personoitui pariin mukana olevaan sydämelliseen uskovaan pariskuntaan, jotka olivat todella antautuneita Jumalalle. Herneisen mieltä askarrutti kysymys mennäkö mukaan uuteen, kansankirkosta eroavaan ryhmään, jolla oli näkynä käynnistää uudenlaista yhteisöllistä toimintaa: perustettaisiin uusi kirkkokunta, vastuut jaettaisiin uudestaan ja koko homma aloitettaisiin taas uudestaan alusta.

Virtanen ei voinut ollut puuskahtamatta ääneen näihin Herneisen tulevaisuudenkuviin:

- Taasko uudestaan haluatte sitoa itsenne orjuuden ikeeseen? Ettekö te ole mitään oppineet? Eikö teidän kodissanne kokoontuva seurakunta toimi ihan hyvin? Mitä vielä haluat siihen lisää, ikäänkuin Kristuksen päälle?

Herneinen oli nyt vihdoinkin kuunnellut Virtasta, epätoivoissaan kun oli, mutta vastannut ikäänkuin vanhasta tottumuksesta:

- Mutta täytyyhän meidän olla osa jotain suurempaa kokonaisuutta... ja täytyyhän meillä olla jokin nimi, että ihmiset tietävät kenen kanssa ovat tekemisissä. Vai miten sitten talous ja hallinto hoidettaisiin?

Virtanen yritti hillitä itsensä, ettei menettäisi malttiaan. (Se ei aina ollut Virtasen vahvimpia puolia.) Hän laski kätensä masentuneen ja neuvottoman ystävänsä olkapäälle ja sanoi:

- Eikö jokainen, joka uskoo Kristukseen olekin osa Kristuksen ruumista?

Herneinen nyökkäsi väsyneenä. Virtanen jatkoi:

- Mihin muuhun silloin tulisi vielä kuulua, kun on jo jäsenenä Kristuksen seurakunnassa, joka on Hänen ruumiinsa tällä meidän kotipaikkakunnalla?

- Niin, mutta täytyyhän jokaisella olla oma hengellinen kotinsa... Herneinen aivan kuin haparoiden haki turvakseen Yhteisön jäsenyyskurssilla opetettuja teesejä.

- No, eikö sinulla jo ole hengellinen koti, vieläpä sanan varsinaisessa merkityksessä, omassa kodissasi?

- Mutta tarvitsemmehan me jotain isompaa kokoontumista... jotain missä voidaan ylistää isommalla porukalla.

- No, noittehan te järjestää sellaisia isompia kokoontumisia eri kotiryhmien kanssa vaikka joka kuukausi. Virtanen rauhoitteli ystäväänsä. Herneinen näytti nyt jotenkin helpottuneelta ja mietti selvästi asioita kuumeisesti. Virtanen kuvitteli tilanteen jo rauhoittuneen ja ystävänsä pään selvenneen, kun kadun kulman takaa ampaisi paikalle Herneisen yhteisötoveri Kalmanen, joka tarttui Herneistä hartioista ja huikkasi iloisesti:

- Mitäs salajuonia täällä puidaan? Lähdetääs me kuule veli Herneinen sinne UT:n perustamiskokoukseen. Se alkaa ihan viiden minuutin päästä!

- UT:n kokoukseen? Virtanen katsoi kysyvästi Herneiseen. Tämä näytti taas luovuttaneen ja vanha epämääräisen neuvoton ja alakuloinen ilme hiipi uudelleen Herneisen silmiin ja kasvoille.

- UT on Uusi Tosiyhteisö, joka toimii uuden kirkkokunnan perustamiskokouksena. Minun täytyy nyt mennä. Herneinen huokasi ja häipyi Kalmasen kanssa käsikynkkää keskustan kansankirkkokodille päin.

Virtanen jäi seisomaan yksin kadunkulmaan. Pyrytti lunta ja tuuli.