Sunnuntaiaamun mietteitä…

Mielessäni on ollut edellinen postaukseni ja ennen kaikkea se Viola & Barnan opus ”Pagan Christianity”. Ei niin, etteikö vastaavanlaisia tutkimuksia kristillisiksi miellettyjen tapojen raamatullisuudesta olisi jo aiemminkin tehty. Mieleen tulee esim. Uppsalan kirkkohistorian proffan Gunnar Westinin tutkielma ”Alkukristillinen aika – Seurakunta, sakramentit ja seurakuntavirat vuoteen 200 jKr.” (Ristin Voitto, 1975) sekä adventistien piiristä eräs parhaista suomenkielisistä kastetta niin teologisesti kuin historiallisestikin käsittelevistä kirjoista, Wiljam Aittalan ”Joka uskoo ja kastetaan” (Kirjatoimi, 1971).

Mutta kuitenkin. Näidenkin hyvien ja suositeltavien opusten kritiikin kohde on ollut enemmän liberaaliteologian ja humanismin hapettamassa korkeakirkollisuudessa. Mutta nyt Jumala alkaa selvästi ravistella meitä ”evankelikaaleja” eli raamattu-uskollisia, ”oikealla tavalla” perinteisiä, jopa karismaattisia herätyskristittyjä. Onko kaikki se, mitä ”pyhänä lehmänä” palvotaan vapaissa seurakunnissamme todellakin linjassa Raamatun Sanan kanssa?

Tämä johtaa meidät miettimään omaa suhdettamme Jumalaan Sanaan yleensä. Erityisesti joudumme miettimään omaa suhdettamme Apostolien tekoihin; onko se ”vain” kuvausta siitä, miten asiat nyt ”sattuivat” menemään alkukristillisenä aikana? Vai onko se meitä edelleen velvoittava ohjeellinen kuvaus siitä, miten apostolit ja muut Jeesuksen opetuslapset sovelsivat Hänen opetuksiaan käytäntöön Pyhän Hengen johdossa?

• Jeesus opetti Jumalan valtakunnan periaatteista sen syntyyn, elämään ja kasvuun liittyen (esim. siemen, pelto, kasvi) ja toi esille sen elämän orgaanisen eli luonnonmukaisen luonteen.
• Opetuslapset näkivät tältä pohjalta seurakunnan luonteen orgaanisena (srk ruumiina, yhteisönä, jossa jokaisella on elämänmukainen paikkansa ja tehtävänsä omien lahjojensa mukaisesti), eivät hierarkkisena uskonnollisena järjestelmänä.

Hyvin usein kuulee vastaväitteenä edelliseen esitettävän, että näin oli alussa ja hyvä niin, mutta sitten kun olot vakiintuivat ja ”ensirakkauden huuma” meni ohitse, niin oli pakko luoda organisaatio hierarkkisine johtaja- ja virkajärjestelmineen, jotta homma pysyisi kasassa eli se olisi valvottua ja vältyttäisiin harhoilta. Näin jopa vapaiden suuntien ja uusien seurakuntien taholta, mikä mielestäni vain osoittaa, missä kohtaa ne itse ovat menossa omassa kirkkokunnallistumiskehityksessään. Meillä on viime pelissä hyvin vähän luottamusta Pyhään Henkeen ja Jumalan Sanaan. Paljon paremman turvallisuuden tunteen meille takaavat perinteet, rakenteet ja ohjelmat. Niistä kuitenkin puuttuu elämä. Miten sen pukikaan sanoiksi muuan jenkeissä matkaillut ja srk-elämään siellä tutustunut korealainen pastori? ”On se vaan kumma, miten paljon te täällä saatte aikaiseksi ilman Pyhää Henkeä!”

Niin, kuuliaisuus Jumalan Sanalle ja Pyhälle Hengelle saattaa hyvinkin viedä meidät tulevaisuudessa – tai peräti jo nyt! – uudenlaisten haasteiden eteen. Jumala ilmiselvästi ravistelee seurakuntaansa haluten saattaa sen samaan linjaan oman ilmoituksensa kanssa. Tämä ei voi tapahtua ilman kipua ja vaivannäköä. Raamatussa puhutaan ”synnytystuskista”. Nyt Jumala etsii niitä, joilla on voimaa ja halua synnyttää uutta. Jumala voi kyllä siunata uskovia mitä erilaisimmissa kirkollisissa ja sosiaalisissa ympyröissä, mutta on kuitenkin olemassa selvä ero Hänen tahtonsa ja Hänen sallimuksensa välillä. On kaksi aivan eri asiaa pyytää Häntä siunaamaan meidän ohjelmiamme ja työtämme, kuin haluta tehdä sellaisia asioita, joita Hän ehdottomasti siunaa.

Itse olen viime aikoina lukenut Apostolien tekoja UT:sta juuri siitä näkökulmasta, millä tavoin apostolit ja opetuslapset toimivat käytännössä ja millä perusteella he tekivät ratkaisunsa. Pyhän Hengen konkreettisen johdatuksen ja opetuslasten kuuliaisuuden merkitys tulee vahvasti esille. Taas esitetään vasta-argumenttina tähän, että näin toimittiin lähetystilanteessa, mutta nyt kun tilanne on vakiintunut, niin muiden asioiden merkitys korostuu. Höpö höpö – Jumala haluaa meidän olevan apostolisessa lähetystilanteessa jatkuvasti. Tai mikäli emme ole, niin meidän on kysyttävä olemmeko kenties jo kuolleet pystyyn?

Eli Raamattua opiskelemaan, evankelikaalit, karismaatikot ja muut herätyskristityt! Jos se kerran on elävää sanaa tai elämän sanaa, niin kuin niin herkästi väitämme, niin kyllä se sana silloin puhuu meille – väistämättä ja ehdottomasti. Hajottakaa maahan epäraamatulliset rakenteet, purkakaa alas ihmistekoiset systeemit ja rakentukaa itse tilalle Jumalan asumukseksi Hengessä!

Niin ja säästäkää minut, pliis, niiltä pilkallisilta kommenteilta tyyliin ”pitäisikö meidän sitten edelleen pukeutua toogaan ja sandaaleihin?” Ne vain osoittavat sekä keskustelukumppanin arroganttia aliarvioimista että pintapuolisen kevyttä suhtautumista Jumalan ilmoitukseen Raamatussa.