Erään seurakunnan elinkaari

Terveisiä ”Paimenten illallisilta”, jossa käsittelimme yllä mainittua aihetta. Apostolien teoissa on kuvattu erään seurakunnan elinkaari, joka alkaa siitä kun Pyhän Henki vuodatetaan. Ihmisiä tulee uskoon, heidät kastetaan ja seurakunta syntyy. Kun luemme eteenpäin apostolien kepposia, niin näemme miten herätys etenee etenemistään, vaikka tuon ajan uskonnollinen järjestelmä pyrki kontrolloimaan, painostamaan ja suorastaan vainoamaan tuota Hengen synnyttämää liikehdintää.

Herätys saavuttaa lakipisteensä tuossa Jerusalemin kaupungissa siinä tilanteessa, kun kerrotaan ”suuren joukon pappejakin tulleen uskolle kuuliaisiksi”. Tämä on ihan ymmärrettävää, koska tuollainen seikka selvästi ravistelee minkä tahansa uskonnollisen instituution perusteita voimakkaimmin kuin mikään laajamittainenkaan ”maallikoiden” massakääntyminen.

Syntyy vaino ja sen seurauksena herätys itse asiassa vain leviää lähiympäristöön. Vähän myöhemmin nuori seurakunta saa yllättävän voiton, kun eräs sitä vainoavan uskonnollisen systeemin päsmäreistä (Saulus/Paavali) kääntyy uuteen uskoon. Mutta herätyksen levitessä joudutaan yllättäen tilanteeseen, jossa evankeliumia julistetaankin myös Israelin kansaan kuulumattomille pakanoille. Itse asiassa pääkohderyhmäksi Antiokian suurkaupungissa muodostuukin kreikkalaiset ym. pakanat. Syntyperältään juutalaiset jäävätkin pian vähemmistöön.

Herätyksen painopiste siirtyy hyvin pian kokonaan uudelle pakanalliselle maaperälle, Antiokiaan, valtakunnan kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin. Tämä herättää Jerusalemin vanhan emoseurakunnan huomion, ehkä vähän hälytyskellojenkin soiton. Paikalle lähetetään luotettava veli (Barnabas), joka hyvin pian huomaakin asioiden olevan ihan ok. Hän itse asiassa siirtyykin herätyksen uuden vaiheen johtoryhmään.

Evankeliumin levitessä yhä syvemmälle pakanuuden neitseelliseen maaperään, syntyy jännite entisen emoseurakunnan kiihkomielisten traditionalistien ja ennakkoluulottoman ja kulttuurisesti vapaan uuden herätyksen välille. Vaaditaan uskollisuutta perinteille ja vanhalle järjestelmälle. Uusi herätys halutaan kahlita sen yhteisön piiriin ja alle, jossa se alun perin syntyi.

Antiokiassa on kuitenkin syntynyt uusi identiteetti herätyksen uuden vaiheen myötä; Jeesuksen opetuslapsia aletaan kutsua ”kristuslaisiksi” ja se alkaa hitaasti, mutta varmasti irtautua alkuperäisestä asemastaan yhtenä juutalaisuuden lahkona. Kun Antiokiasta lähteneet apostolit saavuttavat uusia ihmisryhmiä evankeliumille he palaavat kertomaan näistä Jumalan suurista töistä Antiokiaan, eivät Jerusalemiin. Päinvastoin, Jerusalemista lähtee ikään kuin jälkijunassa perinteisen linjan miehiä, jotka hämmentävät uusia uskoontulleita vaatimuksillaan.

Näitä asioita lähdetään sitten selvittelemään Jerusalemiin periaatteella ”jäljet johtavat sylttytehtaalle”. Täällä edessämme on mielenkiintoinen asetelma; uuden herätyksen keskuksen, Antiokian apostolit kertovat Jumalan suurista teoista lähetysmailla ja Jerusalemin emoseurakunnan johtoryhmä kuuntelee. Seuranneessa väittelyssä vastarinta personoituu uskoontulleisiin judaisteihin, jotka ovat uusia seurakuntia mm. Galatiassa hämmentäneen ”ympärileikkaus ja Mooseksen laki pelastuksen ehtona”-opetuksen takana.

Lopulta välirikko aiempaan emoyhteisöön, juutalaisuuteen ja Jerusalemiin ja Juudeaan on edessä; tämä tapahtuu ensin uuden herätyksen etulinjassa Korinttissa ja Efesossa, mutta sitten myöhemmin myös itse pääpaikalla Jerusalemissa. Tämä kärjistynyt tilanne näkyy selvästi myös Jerusalemin emoseurakunnassa; kun Paavali tulee helluntaijuhlille Jerusalemiin, varoittavat paikallisen seurakunnan johtajat häntä omista seurakuntalaisistaan.

"Sinä näet, veli, kuinka monta tuhatta juutalaista on tullut uskoon, ja he ovat kaikki lainkiivailijoita…” (Apt. 21:20). Näin tilanne paljastuu kaikessa karmeudessaan; uskoontulostaan huolimatta nämä eivät olleet katkaisseet suhdettaan entiseen uskonnollisuuteensa. Se maailman henki, josta Paavali (ilmeisesti siis myös omiin kokemuksiinsa vedoten) varoittaa Room. 12:2:ssa ilmenee siis, ei vain uskovien paheksumana syntielämänä, myös Jumalan ulos sulkevana uskonnollisuutena.

Näin prosessi on saatu päätökseensä; Luukkaan kirjoittaman nuoren seurakunnan historiikin valossa näemme, että entisen uskonnollisen yhteisön johtomiehet ja siihen edelleen sidoksissa olleet uskoontulleet nousevat Pyhän Hengen työtä vastaan.

Lopputuloksen voimme lukea Ilmestyskirjan alusta, missä ylösnoussut Herra lähettää sanoman seitsemälle seurakunnalle nykyisen Turkin länsiosissa. Kahdelle niistä hän lähettää myös varoituksen ”saatanan synagoogasta” ja juutalaisista, jotka eivät oikeasti ole sitä. (Ks. Ilm. 2:9 ja 3:9.)

MOT