Monday, April 07, 2008

KILTTEYDEN HARHA

Täytyy tunnustaa, että tämä juttu on myöhässä. Joskus tekee mieli heti välittömästi reagoida johonkin uuteen, ajankohtaiseen juttuun, mutta sitten tulee väliin kaikkea muuta mielenkiintoista. Näin kävi nytkin, sillä viime perjantain lehdessä (Etelä-Suomen Sanomat 04.04.2008) oli hyvä juttu lahtelaisista seurakuntanuorista. Ihan ok juttu siis; tasapuolinen ja jopa myönteinen. Kuitenkin toimittajan oma loppukommentti paljastaa erään yleisen harhan kristityistä.

”Päivän arvoitus: Se on kiltti, kultainen, viaton, naiivi ja tasainen, toisinaan verrattavissa laitumilla määkivään villaiseen otukseen. Mikä se on? Seurakuntanuori…”

Niin, tällaisenako ulkopuolinen maailma meidät uskovat näkee? Tai vain haluaa nähdä? No, ei totuus nyt ihan näin yksinkertainen ole ko. toimittajankaan mielestä, mutta jotain perää tässä stereotypiassa on. Eli totta toinen puoli; uskova halutaan nähdä kaiken hyväksyvänä, naiivin hyväuskoisena ja liikoja kyselemättömänä kunnon kansalaisena. Tottahan se on; osa meistä on ”kiltteydestä kipeitä”.

Ja tietty osa kristityistä pitää tällaista ”siunailen kaikkea mikä liikkuu”- julkisivua perusmissionaan. Viimeisin asia, mikä monelle kiltille, sisäsiistille kristitylle voisi tulla mieleen, on se, että hän alkaisi keinuttaa venettä, kyseenalaistaa ja jopa haastaa ympäröivää maailmaa, yhteiskuntaa ja kulttuuria. Monissa yhteisöissä se on lähes tulkoon talebanismiin rinnastettavissa oleva majesteettirikos. Tietysti tilanne kertoo myös paljon niistä yhteisöistä, joiden tuloksena tällaisia peruskilttejä tusinakristittyjä syntyy. Monen uskonnollisen yhteisön ehdottomin itseisarvo näet on rauhallinen rinnakkaiselo ympäröivän yhteiskunnan ja sen valtakulttuurin kanssa. Maailma ei häiritse meitä, emmekä me – Luoja paratkoon! – maailmaa.

Mutta auta armias, jos kristitty ei sovikaan tähän muottiin! Kun Jeesus vertaa omiaan tässä maailmassa suolaan, niin se tarkoittaa myös suolan kirvelevää vaikutusta jossain tilanteissa. Eli mitä tapahtuu, jos uskova osoittautuukin arvoistaan tiukasti kiinni pitäväksi, niitä jopa vähän aggressiivisesti puolustavaksi ja muiden käsityksiä haastavaksi? Ja entä jos hän peräti yrittää – Mestarinsa käskystä – voittaa myös muita samalle uskolle kuuliaisiksi? Tuolloin tapahtuu moniarvoisessa kulttuurissamme sangen tyypillinen ylösalaisin keikahtaminen; suvaitsevaisuus Sinua kohtaan, oi kristitty, muuttuukin lähes tulkoon fasistiset piirteet saavaksi suvaitsemattomuudeksi.

Mitä opimme tästä? Maailman ystävyyteen ja sen jakamiin ”hymypoika”-patsaisiin ei kannata luottaa.

Tällaisen fundamentalistiksi leimaamisen jälkeen näet olet jokaiselle vapaata riistaa. Kimpussasi voi olla ilkeämielinen tekstarien lähettelijä tai YouTube´n täyttäjä, nimetön blogikommentoija tai sekulaari valtamedia. Yhtä kaikki, et voi odottaa edes puolueetonta kohtelua miltään taholta, koska olet tehnyt tietoisen synnin systeemiä vastaan; astunut ulos median luoman julkisen mielipiteen kuvasta kilttinä uskiksena.

Viimeistään tässä vaiheessa – mikäli haluat elää rauhassa tässä maailmassa – Sinun kannattaa luopua Uuden testamentin liian tarkasta lukemisesta. Siellä nimittäin kerrotaan ihan toisenlaisesta todellisuudesta;

- Messiaan edelläkävijästä, joka kovin sanoin haastoi oman aikansa uskonnollisen systeemin; ”kyykäärmeen sikiöt” etc.

- Mestarista, jota kutsuttiin ”kansanvillitsijäksi” ja jota vastustamaan nousivat samaiset valtaapitävät hänen väkivaltainen kuolemansa tavoitteenaan,

- opetuslapsista, jotka vähän väliä totuudenrakkauttaan riitautuivat systeemin kanssa ja perustelivat toimintaansa monien mielestä uskomattoman kevyin perustein; ”enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä”.

Ei sovi myöskään unohtaa sitä tosiseikkaa, että tuohon samaan aikaan uusi usko, jonka Jeesus vaikuttaa, levisi ennätysmäisellä nopeudella ja voimalla saavuttaen yhä uusia alueita ja ihmisryhmiä puolelleen.

Miksiköhän enää ei käy samoin? Olemmekohan tulleet liian kilteiksi?

PS. Tällä kirjoituksellani en mitenkään viittaa siihen, että em. artikkelissa esiintyneet nuoret olisivat olleet tämän kaltaisia. Näin en usko lainkaan asian olevan.

8 comments:

Anonymous said...

Moro


En edes muista mitä kautta eksyin blogiisi, koska tekstisi vei mennessään. Luin parikymmentä postausta ajallisen skaalan molemmista ääripäistä.

Asiaa, ja esität asiasi herkullisen herättävästi.

Mä olen itse ex-luterilainen ja tieni kulki teinivuosina heränneen materialistisen ateismin ja idän filosofian/buddhalaisuuden kautta ortodoksiseen kristinuskoon, jonka kirkon jäseneksi liityin jokunen vuosi sitten. Koin hitaan ja hiljaisen uskoontulon löytäessäni ko. palveluksista ja opetuksista armollisen & henkisen kodin Kristuksessa. Tuntui, että luterilainen kirkko kumisi tyhjyyttään antaen periksi maalliselle & modernille & rationaaliselle menettäen samalla aidon uskonsa.

Ex-ateistina mä olen suhtautunut aina erittäin kriittisesti kaikkeen herännäisyyteen & karismaattisuuteen; hyvin pitkälle varmasti negatiivisen julkisuuskuvan vuoksi jo ennalta tuomiten ottamatta itse selvää asioista.

No, mullon menneillään uskon syventämisen vaihe, jossa mä luen, pohdin, käyn palveluksissa ja yritän tutustua myös muihin kristillisiin ajatteluperinteisiin & kirkollisiin liikkeisiin.

Olen kauhukseni huomannut olevani itse aiemmin niin vihaamani fundamentalisti. Kirjoitat täyttä asiaa, että ns. periaatteellisesti / vanhoillisesti ajattelevia kristittyjä saa nykyään lyödä kuin vierasta sikaa. Suvaitsevat suvaitsevat ainoastaan kaltaisiaan suvaitsevia ja onnistuvat vielä sumuttamaan yleisöä tällä savuverholla toimivansa muka humaanein periaattein.

Anteeksi pitkä vuodatus. Asiaan:

Harrastin nuorena aikuisena aktiivisesti mm. poliittisen anarkismin periaatteita ja käytäntöä erilaisissa ympäristön ja markkinataloudesta vapaiden tilojen puolesta kamppailevissa ryhmissä.

Sun mainitsema kotiseurakunta- yms. liikehdintä(?) on mulle tyystin tuntematon juttu, mutta viitaten aiempaan harrastukseeni, niin esittämäsi kysymykset kuulostavat erittäin tutuilta. Oletko sinä perehtynyt autonomisen organisoitumisen perinteeseen poliittisella puolella?

Siellähän on ongelmana mm. sama alkuvision tuoreena pitäminen ynnä institutionalisoitumisen välttäminen jne.

Koska anarkistinen ideologia on vasemmistolaisuutensa vuoksi hyvin uskonnonvastaista (erit. katolista kirkkoa kohtaan), niin en muista yhdenkään ko. filosofin taikka historioitsijan puhuneen mitään vastaavista uskonnollisista autonomiaan tähtäävistä liikkeistä. Sääli.

Minusta tämä kysymys on juuri nyt tärkeämpi kuin koskaan, kun ihmiskunta on tekemässä ekologista & henkistä itsemurhaa materialistisessa maallistumisessaan ja luonnonvaroja kiihtyvällä tahdilla tuhoavalla jatkuvaan kasvuun perustuvalla talousjärjestelmällään.

Tässä mielessä alkuseurakunnan esimerkki rikkaudesta luopumisessaan ja henkisen elämän korostuksessaan (Jeesuksessa Kristuksessa)olisi ihmiskunnalle enemmän kuin tarpeen.

Voisipa jopa sanoa viimeinen oljenkorsi.

Mä itse toivon, niin vakaumuksellinen kristitty kuin olenkin, että kunpa maailmalla heräisi globaalia liikehdintää, jossa kunkin valtauskonnon jäsenet ryhtyisivät palaamaan juurilleen keskittyen maallisen rakentamisen sijaan lähimmäisistä huolehtimiseen ja henkiseen elämään oman uskontonsa mukaisesti. Tuo sama opetuksellinen ydin kun löytyy kaikista valtauskonnoista.

Menneillään kun on todellakin ennennäkemätön "globaali kokeilu", jossa koko ihmiskunta revitään juuriltaan ja suistetaan kasaamaan rikkauksia rikkaammille. Pahaa jälkeä syntyy jo nyt puhumattakaan miltä vaikkapa 20 vuoden kuluttua näyttää, jos nykymeno jatkuu.

En tiedä oletko mahdollisesti jo kirjoittanut näistä aiheista.

Siunausta!

- Johannes -

Anonymous said...

Johannes vielä


Haluan varulta tarkentaa, etten suinkaan pidä muita kun kristinuskoa ainoana oikeana tienä Jumalan luo.

Toiveeni liittyy suureen huoleen ihmiskunnan puolesta. Jos kristityt keskittyvät ainoastan kristinuskon puolesta taisteluun, niin saattaa käydä, ettei muutaman sukupolven kuluttua ole enää pelastettavia, kun ihmiskunnan sivilisaatio on romahtanut ekologisen katastrofin myötä.

- Johannes -

Anonymous said...

Hei Timo! kiitos viestistä, vastasin oman blogin puolella. Tuli mieleen laittaa, ei nyt liity tähän postaukseesi, mutta johonkin aikaisempaan.. tsekkaa: http://asbojesus.wordpress.com/2008/04/08/434/

Kriittistä ja ajatuksia herättäviä näkökulmia!

Kuten myös täällä: http://nakedpastor.com/

t. Mimosa

Anonymous said...

Kiitos postista, Johannes!

Mitä tulee tähän kotisrk tai oikeammin orgaanisen srk:n ideaan ja käytäntöön, niin siitä kyllä löytyy juttua mun blogistani. Parhaiten siitä voisi saada kuvaa netistä esim. http://cmaresources.org/ sekä http://www.simsonwolfgang.de/index.html.
Viime mainitussa olen ertyisen ihastunut meritähti-vertauskuvaan. Srk on oikeasti organismi (=Kristuksen ruumis), ei organisaatio ja kaikkea muuta kuin hierarkkinen laitos. Jos haluat lukea suomen kielellä hyvän kirjan srk:n olemuksesta niin suosittelen Neil Colen kirjaa Orgaaninen seurakunta (www.suolakauppa.com).

Itse en enää kuulu mihinkään kirkkokuntaan, vaan näen Kristuksen ruumiin yhteyden toteutuvan uskovien välisessä yhteydessä seurakuntarajoista piittaamatta periaatteella "Henki puhaltaa missä tahtoo". Tunnustaudun raamattu-uskolliseksi herätyskristityksi, jolla on kokemusta ja näkemystä armolahjojen toimimisesta Pyhän Hengen vaikutuksesta. Mulla on paljon ystäviä eri srk:issa, herätysliikkeissä ja kirkkokunnissa, mutta mikään niistä ei omista valoa.

Näen myöskin Jumalan kokoavan omaa Siioniaan ylitse koko ihmiskunnan ja haluan itse olla siinä hommassa mukana. Sepä on bloginikin tarkoitus. Se on kuitenkin jotain ohi instituutioiden tapahtuvaa toimintaa Pyhän Hengen vaikutuksesta. Instituutiot eivät palvele Jumalaa, vaan ihmistä. Seurakunnan tarkoituksena taas on korottaa Kristusta ja olla Hänen todistajansa tässä maailmassa. Tämän tähden nämä kaksi - orhganisaatio ja organismi - ovat väistämättä törmäyskurssilla.

Olipas hajanaisia ajatuksia...

Siunausta

Timo Koivisto

Viher-Tuomo said...

Kiitos taas viimeisimmistä blogikirjoituksista ja niihin liittyvistä kommenteista, joiden kautta tulee taas uusia, rikastavia näkökulmia. :)

Timo, viimeisimmässä kommentissasi oli mielestäni jälleen hyviä ajatuksia. Haluan kuitenkin kysyä, koetko, että sinulla on jokin tietty kotiseurakunta, vaikka et kuulukaan mihinkään kirkkoon?

Itsekin ajattelen, että varsinaista valoa ei millään kirkkokunnalla ole, sillä missä on ihmisiä, siellä on syntiä ja virheellisiä tulkintoja. Silti ei mielestäni ole mitenkään väärin kuulua johonkin kirkkoon ja seurakuntaan, jossa kokee, että Jumalalle ja Hänen Sanalleen pyritään olemaan kuuliaisia ja jossa sen ilmapiirin vuoksi myös viihtyy - toiset viihtyvät räväkässä ylistyksen ilmapiirissä, jotkut taas hiljaisuudessa. Kumpikaan ei mielestäni ole väärin, olemmehan erilaisia. Afrikassa ollaan monesti vapautuneempia tekemään monia asioita kuin täällä Pohjolassa, silti kummallakin alueella on armahdettuja kristittyjä.

Ja vielä kotiseurakunnasta. Mielestäni on hyvä se systeemi, että seurakuntalaiset ovat sitoutuneita ja kutsuvat keskuudestaan työntekijöitä, joiden elatuksen kymmenyksillään maksavat - vähän kuin Israelin muut sukukunnat leeviläisille. Tähän Raamattu mielestäni rohkaisee.

Henki toki puhaltaa missä tahtoo, mutta olemme yhteisöllisiä ja sosiaalisia olentoja, ja kutsuttu julistamaan evankeliumia. Tämän varmasti olet myös itse ottanut todesta, ja sivuat sitä kommenttisi viimeisessä kappaleessa. Herra siinä minuakin auttakoon - toivottavasti musiikin lahjan välityksellä, kuten tähänkin asti enimmäkseen on tapahtunut! :)

Siunausta kevääseenne!

Anonymous said...

Kiitokset Tuomolle hyvistä kommenteista ja täsmennyksistä. Olen paljossa samaa mieltä.

Kyllä, minulla on kotisrk, joka ei kuulu mihinkään kirkkokuntaan tai tunnustuskuntaan. Itse asiassa vastaavanlaisia orgaanisia eli luonnonmukaisia (luomu?-)srk:ia ja srk:nomaisia yhteisöjä on Suomi (ja maailma) täynnä. Jotkut niistä eivät joko uskalla, ymmärrä tai tahdo käyttää omasta uskovien yhteydestään nimitystä "seurakunta". Kuitenkin asiat, jotka niissä tapahtuvat ovat asioita, jotka UT liittää selvästi seurakuntaan ja seurakunnassa tapahtuviksi; uskovat harrastavat keskinäistä yhteyttä, syövät yhdessä, rakentuvat toinen toistensa uskosta, hoitavat toisiaan, rakentavat armolahjoillaan srk:a etc. - niin ja jopa nauttivat ehtoollista yhdessä.

Emme kuulu siis kmihinkään kirkkokuntaan, emmekä näe mitään syytä miksi meidän pitäisi. Emme ole ketään vastaan, vaan Kristuksen srk:n puolesta. Monien meidän yhteinen ajatuksemme on, että nimenomaan yhteisöllisyyden takia toimimme näin; kokoontuminen yhteen, syöminen, ihmissuhteet, vuorovaikutus, yhteinen elämän jakaminen jne.

Jos joku kokee - niin kuin monet ystäväni tekevät - että hänen paikkansa on jossain perinteisiin kirkkokuntiin kuuluvassa srk:ssa tai kristillisen järjestön tai palvelutyön piirissä, niin minulla ei ole mitään ongelmia sen kanssa. Jokainen olkoon uskollinen sille kutsulle, jonka on Jumalalta saanut. Se on ainut peruste, jolla meidät kerran punnitaan Kristuksen tuomioistuimen edessä.

Sitten on tietysti asian profeetallinen puoli; mikäli jossain uskovien yhteisössä, oli se sitten suuri kirkkokuntakunta tai pieni kotisrk tai jotain siltä väliltä, esiintyy asioita, joista Jumalan Henki selvästi varoittaa, niin minun tehtäväni on sanoa se ääneen. Tästä en voi kieltäytyä, se on minun kutsuni. Jos minä en tee sitä, niin joku tekee sen, mutta voi minua silloin.

Pääasia on se, että pääasia on ja pysyy pääasiana; Kristusta julistetaan ja seurakuntaa rakennetaan.

Kristuksen ja Hänen srk:nsa puolesta,

Timo

Anonymous said...

Itsekin heräsin tuohon , että pitäiskö sitä olla vaan kiltimpi , että asiat alkaisivat lutviutua srk:ssa , mutta sitten ajattelin mihin Jumala on minut kutsunut?
Tulee mieleen se kohta jossa puhtaan "Herran Taakasta" nahkamuitista olisi se hepr. massa ? niin tästä tulee ajatus , kumpaa minun tulee totella enemmän , ihmistäkö vaiko Jumalaa? Vastaus on helppo , mutta sen toteuttaminen elämässä

Huom Seurakunnan keskellä on ISo askel - "hierarkisen papiston varpaille" , allekirjoittanut tietää miltä sen jälkee tuntuu.

Timoa lainatakseni: uskova veli muttuu talebaniksi ,jota voidaan syyttää kaikella mahdollisella... Tässä sairauslomalla olessani olen tullut siihen tulokseen , että aikomani "omakustanne kirja" on syytä kirjoittaa. Jotenkin silloin olisi itselleni ja Vaimolleni helpompaa lähteä Italiaan opiskelemaan: elämää ja teologiaa:)

Mitenkäs Timo näkisi oman Jumalan mission kirjoittamisen kirjaan?

t:Se joka profetoi :)

Anonymous said...

Miten muuten tälläiseen "nimimerkki" tyyppiseen postaukseen olemme päätyneet? siis tarkoitan niitä , jotka eivät uskalla tai halua nimeä julkiseksi?
Johtuuko se jostain yli-kirkollisesta valvontajärjestelmästä? siis tarkoitan nyt lähinnä itseäni..

Onkohan se sittekin itsesuojeluvaisto, joka ajaa
tekemään niin?

t:tm