TULEVAISUUS. NYT? (osa II)

”Kahdenkymmenen vuoden päästä sinua harmittaa enemmän se, mitä et tehnyt, kuin se, mitä teit. Irrota siis köydet. Purjehdi pois turvallisesta satamasta. Anna pasaatituulen tarttua purjeisiisi. Tutki. Unelmoi. Löydä.” (Mark Twain)

Aloitetaanpa negaatiosta eli luodaan tulevaisuuden uhkakuva: millainen on kotiseurakuntien tulevaisuus v. 2017, jos nykyisen kaltainen kehitys jatkuu?

• Onko tulevaisuus se, että ”suuri osa itsenäisistä kotiseurakunnista tulee olemaan varsin eksoottisia teologisia viriyksiä muutamassa vuodessa tai vuosikymmenessä”, kuten eräässä blogini palautteessa epäiltiin?

• Jos ihmisiä ei tule uskoon, jos ei saada uutta verta, niin onko kotisrk-liike Suomessa kymmenen vuoden päästä vanhoillinen, kaavoihinsa kangistunut porukka, jonka piirissä uskollisesti vaalitaan tiettyjä samoja opinkappaleita ja korostuksia autuuden ehtoina, samaan aikaan kun ahdasmielisesti torjutaan kaikki uudet tuulet vaarallisina harhaoppeina?

• ”Kotiseurakunnat – Suomen mennoniitatko?” - Niin, tiedäthän nämä patavanhoilliset, hevoskärryillä USA:n sydänmailla kulkevat amishit ym....

• Ovatko kodeissa kokoontuvat pienet, itsenäiset ryhmät tulevaisuudessa pysähtyneisyyden linnoituksia, joissa muutoksen pelko ohjaa valintoja?

• Vai muodostuuko olohuoneseurakunnista mukavuudenhaluisia, laiskanpulskeita ”pastors anonymous”-ryhmiä, joissa suurin osa energiasta menee erilaiseen itsehoitoon?

Mikä voisi olla ratkaisu tähän uhkakuvaan?

• Miten päästä tilanteeseen, jossa esim. vuosittain pidettävillä valtakunnallisilla kotiseurakuntapäivillä näkyy joka vuosi yhä enemmän uusia kasvoja?

• Ideaalitilanne voisi olla se, että vuoden parin välein kotiseurakunnissa yli puolet porukasta olisi uusia, ”pystymetsästä” uskoontulleita jäseniä?

• Ja vielä enemmän; miten päästä sellaiseen vaiheeseen, jossa tänä vuonna uskoontulleet tuovat ensi vuonna mukanaan uusia uskoontulleita kotiseurakuntalaisiaan?

Onko se palvelutyön suuntautuminen kahtaalle?

1. Vanhojen uskovien rakentaminen opetuksella ja paimenuudella oikealla tavalla

Mitä opettaa kotiseurakunnissa? Esim. Jeesuksen ristin työn kahtalaisesta merkityksestä; Kristus meidän puolestamme ja Kristus meissä.

Mikä on siis identiteettimme Kristuksessa? Ovatko suomalaiset ”identiteetitön kansakunta” , jolla on historiallisista syistä opittu kansallinen selviytymisstrategia, ”rähmällään olo aina johonkin suuntaan”? Entä heijastuuko sama problematiikka myös hengellisyyteen? Mitä jos Jumala haluaisikin antaa meille kokonaan uuden kansallisen identiteetin Kristuksessa? Entä mikä olisikaan tämän käytännön sovellutus?

2. Seurakuntien varustaminen uusien ihmisten voittamiseen Kristukselle

Uudet uskovat ovat usein myös vanhojen uskovien pelastukseksi, sillä heidän mukaan tulollaan voidaan tehokkaasti estää Hepr. 5:11-14:n problematiikka. Tärkeää on myös se, että uusista uskovista tulee mahdollisimman pian uusien opetuslasten tekijöitä. Jeesuksen käsky kastaa ja opetuslapseuttaa kansoja koskee jokaista uskovaa, ei vain jotain erityistä ryhmää seurakunnassa. Virheiden tekemistä ei saa liikaa pelätä; parempi on tehdä jotain, jopa radikaalejakin irtiottaja entisestä, kuin ”jäädä tuleen makaamaan”. Eli kuten W. Simson sanoi; ”jollei mitään tapahdu, tapahdu Sinä!” Kotiseurakunnan istuttaminen ei ole myöskään niin suuri synti kuin jotkut haluavat antaa ymmärtää :)

Tavoite voisi olla se, että jo muutaman vuoden kuluttua yli puolet kotiseurakuntien jäsenistä olisi ns. uusia uskovia.

Unelma taas olisi se, että tulevaisuudessa yli koko Suomen, Skandinavian ja Euroopan on olemassa uskossaan elävä ja ympäristöönsä aktiivisesti vaikuttava kotiseurakuntien verkosto, joka evankelioi jälkikristillisen Euroopan ja jonka suola vaikuttaa kaikilla elämänalueilla. Toteutuuko tämä v. 2017 mennessä? Sitä en tiedä, mutta sen tiedän, että nämä ovat ajatuksia, jotka ovat Herramme sydämellä omaa maatamme ja maanosaamme ajatellen.

Tässä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä. Tavoite ei ole mitenkään ylivoimainen, eikä unelma ole mahdoton toteuttaa. Kirkkohistoriassa kerrotaan 1200-luvun valdolaisista, roomalaiskatolisen kirkon ulkopuolisesta vapaasta herätysliikkeestä, joka tuolloin oli levinnyt niin laajaksi verkostoksi yli koko Euroopan, että heitä oli Kreikassa, Bulgariassa, Romaniassa ja entisen Jugoslavian alueella. Lännessä nämä valdolaiset levisivät niin laajalti eri puolille Eurooppaa, että valdolainen saattoi kulkea Kölnistä Firenzeen ja Englannista Roomaan ja yöpyä joka yö jonkun uskonveljensä luona.

Jumala joka tapauksessa kaataa uutta viiniä uusiin leileihin. Meidän tehtävämme on etsiä ja rakentaa sitä seurakuntamallia ja – rakennetta, jonka löydämme UT:sta. Uskollisuus Sanan totuudelle on ensiarvoisen tärkeää. Se näet synnyttää automaattisesti aitoa opetuslapseutta, johtajuutta ja vaikutusta ympäristössään.

Lopuksi: Mikäli tilanne kulkee edellä kuvattuun suuntaan Euroopassa ja Suomessa, niin silloinhan tilanne olisi hyvin pian samanlainen kuin esim. Kiinassa (tai edesmenneessä Neuvostoliitossa), jossa on olemassa:

• sekä ns. virallinen ja valtiovallan hyväksymä, sen suomia etuja (esim. nyky-Suomessa oikeus kirkollisveroon) nauttiva kirkkoinstituutio/instituutiot

• että vapaa, epävirallinen, ”maanalainen” seurakunta, jollaisia muuten em. valdolaisetkin olivat ja joita virallinen roomalaiskatolinen kirkko vainosi.