TILIVELVOLLISUUS

Olen viime aikoina lukenut paljon Sananlaskujen kirjaa. Alunperin ajattelin (vanhasta tottumuksesta) sen puhuvan minulle (ja sitä kautta muillekin... :)) lasten ja nuorten kasvattamisesta ja ohjaamisesta. No, puhuihan se (edelleenkin) siitäkin. Mutta yllätykseni on ollut suuri, kun olen huomannut miten paljon tilivelvollisuus ja vastuullisuus toisille tuleekaan esille tuossa kirjassa! Sananlaskujen kirja on täynnä viittauksia nuhteluun, ojentamiseen ja kuriin. Miten tulee ojentaa viisasta, ei tyhmää. Miten suuren siunauksen ihminen saa kun hän ojentautuu muiden kuritettavaksi. Jne.

Olin 80-90-luvulla pitkälti toistakymmentä vuotta erityisnuorisotyöntekijänä ja aina silloin tällöin törmäsin ilmiöön, joka nykyään saa hälytyskellot soimaan. Oli nuoria tehokkaita ja taitavia työntekijöitä – tässä tapauksessa aika usein miespuolisia – jotka olivat hyviä katutyöntekijöitä. He olivat aivan kuin kotonaan kaduilla iltaisin, öisin ja viikonloppuisin. (Usein tämä myös nousi heidän omasta taustastaan.) Kuitenkin kolikolla oli myös kääntöpuolensa; he eivät suostuneet minkäänlaisen, ei asemaan perustuvan, eikä yhteisöllisen auktoriteetin alle. He eivät suostuneet minkäänlaiseen keskusteluun, eivätkä vastuullisuuteen oman työnsä suhteen. He oppivat omasta mielestään hyvin nopeasti työn vaatimat taidot (tai sitten ne olivat heillä aivan kuin luonnostaan), eivätkä he tarvinneet neuvoja muilta.

Tällaiseen ilmiöön törmää aika usein myös hengellisissä ympyröissä. Kuitenkin kun UT:ssa puhutaan Kristuksen ruumiin jäsenyydestä, niin samaan Hengenvetoon Paavali liittää siihen ajatuksen siitä, että me olemme myös toinen toistemme jäseniä. Kukapa meistä ei haluaisi Kristuksen ruumiin jäsen olla, mutta että vielä toinen toistemmekin jäseniä... Tämä yhteinen jäsenyys ilmenee käytännössä keskinäisenä huolenpitona ja toinen toistemme tukemisena Kristuksen ruumiissa eli seurakunnassa. Samoin se ilmenee myös keskinäisenä vastuullisuutena ja tilivelvollisuutena. Seurakuntaa yhteisönä ajatellen meidän on siis pyrittävä luomaan sellaisia muotoja ja rakenteita, jotka mahdollistavat ja edesauttavat tämän toteutumista.

Mieti kenelle Sinä olet tilivelvollinen? Oletko antanut joidenkin tai jonkun ihmisen luvalla puuttua omaan elämääsi ja tekemisiisi? Muistan kuinka törmäsin entisessä ammatissani jengityöntekijänä tähänkin kysymykseen; joku kulmakunnan kovis ja lähiön kingi salli minun puuttua hänen elämiseensä, päihteiden käyttöönsä, rikolliseen elämäntapaansa, ihmissuhteisiinsa jne., kun olin ensin voittanut itselleni tuon auktoriteetin luottamuksen syntymisen kautta.

Meillä on suomalaisessa (ja ylipäätään koko länsimaisessa) kulttuurissa vahva individualismin korostus, josta meidän on pois opittava. Muuten ei se yhteisöllisyys, josta UT puhuu Kristuksen ruumiin jäsenyytenä, voi koskaan toteutua keskuudessamme. Me jäämme silloin ilman tätä tilivelvollisuuden siunausta.

”Korva, joka kuuntelee elämän nuhdetta, saa majailla viisaitten keskellä.” (Sananlaskujen kirjan 15. luku, jae 31.)