Oma pääsiäiseni

Ortodoksisen kristillisyyden pääsiäisliturgiassa lauletaan siitä, miten Kristus nousi kuolleista ja kuolemallaan voitti kuoleman. Tämän paremmin ei pääsiäisen sanomaa ehkä voikaan sanoiksi pukea. Siitä, minkä piti olla lopullinen niitti, viimeinen tuomio ja kaiken tyhjäksi tekevä piste, siitä tulikin nyt uuden elämän aamu, portti elämään ja nyt iankaikkiseen sellaiseen. Niinpä nyt (so. tämän jälkeen) ei kuolema enää Jeesusta hallitse. Kaikki on nähty, viimeisellä veräjällä käyty ja pahin mahdollinen vihollinen nujerrettu.

Tätä taustaa vasten ymmärtää niin alkukristillisenä aikana kuin nykyäänkin sen valmiuden, joka kristityillä on uhrata henkensä uskonsa puolesta, Kristuksen todistukseksi. Fariseusten ajatus tappaa Jeesuksen ohella myös jo kertaalleen kuolleista herätetty Lasarus (Joh. 12:10-11) kuulostaa tätä taustaa vasten miltei tragikoomiselta. Aivan kuin Lasarus toteaisi hämmentyneenä moisten uhkausten edessä: "mutta minähän jo kerran olin siellä...". Sen, minkä Kristus voitti, se on kertakaikkisesti voitettu. Joka uskoo Häneen, ei kinä kuole.

Arkkipiispa Martti Simojoki totesi kerran eräässä puheessaan Jerusalemin puutarhahaudalla: "Tämä on ainoa paikka maailmassa, josta on sanottu: ei Hän ole täällä!" Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus ovat ja tulevat aina olemaan se asia, perusfundamentti, jonka varassa kristinusko seisoo tai kaatuu - tai oikeammin seisoo. Nykyisenä uskontojen sekoittumisen luvattuna aikana on myös - edelleen ja taas kerran kirkkohistorian saatossa - hyvä korostaa ylösnousemuksen historiallisuutta.

Jeesus kuoli ja nousi kuolleista todellisesti ja historiallisesti, ajassa ja paikassa. Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus olivat ruumiillisia, fyysisesti totta, eikä kyse ollut mistään esoteerisesta ruumiista irtautumisesta äärimmäisen hädän hetkellä. Huolestuttavaa ajassamme on se, että jotkut kristitytkin saattavat pitää Jeesuksen häväistystä ristillä Jumalan Pojan arvolle sopimattomana juttuna. Se oli kuitenkin autuutemme hinta.

Eräs 1900-luvun merkittävimpiä suomalaisia teologeja, Osmo Tiililä kirjoittaa kirjassaan Oma pääsiäiseni siitä, miten jo silloin oli olemassa hyvin paljon puhetta ja opetusta evankeliumista, mutta hyvin vähän itse evankeliumin julistusta. Tämä on nähdäkseni eräs länsimaisen teologian suurimpia ongelmia: Jumala-suhteesta on tullut enemmän juridiikkaa kuin palvontaa.

Oswald Chambers kirjassaan Parhaani Hänelle puhuu siitä, miten Jeesuksen ajan kirjanoppineet saattoivat teologisesti jallittaa esim. Maria Magdaleenaa mennen tullen, mutta kuitenkin oli yksi juttu, mitä he eivät voineet Marialta viedä: Jeesus oli ajanut hänestä ulos seitsemän riivaajaa. Niinpä alkukristittyjenkin - ja kaikkien kristittyjen edelleen - julistuksen keskiössä oli ja on Ylösnoussut Kristus. Kyse ei ole vain oikeasta opista, vaan ennen kaikkea Todellisesta Persoonasta, johon minulla on uskon ja Jumalan armon kautta henkilökohtainen suhde.

Edesmennyt helluntaisaarnaaja David Wilkerson totesi joskus elämänsä päivinä, että ilman pääsiäistä meillä ei olisi helluntaitakaan. Tämäkin Pyhän Hengen lahja on ristillä voitettu, jonka Herra taivaaseen korottamisensa merkiksi on vuodattanut ihmiskunnan siunaukseksi (Apt. 2:33). Tämä on sikäli mielenkiintoista, että näitä pääsiäiskertomuksia eri evankeliumeista luettuani totesin taas kerran, että juuri kärsimyshistorian alla Jeesus antaa lupauksen Pyhästä Hengestä opetuslapsilleen. Hän ei jätä meitä orvoiksi, vaan tulee luoksemme Pyhän Hengen kautta.

Pyhä Henki, ylösnousemuksen voima on se Suurin Yhteinen Nimittäjä, joka leimaa kaikkea kristillistä elämää pääsiäisen ja helluntain jälkeen. Tähän voimaan valjatettuina alkukristityt saivat aikaan evankeliumin räjähdysmäisen nopean leviämisen yli koko tuon ajan tunnetun maailman. Tällä hetkellä maallistuneessa ja uususkontoisessa Euroopassa alamme olla janan toisessa päässä - tai palaamassa alkulähteille, miten vain haluatte. Suomessa hiljattain vieraillut kristinuskon kehitystrendejä tutkinut Patrick Johnstone kyseleekin tämän mantereen kohdalla, "mitä Jumalan tarvitsee tehdä ravistellessaan meitä pois materialismista ja itsetyytyväisyydestä?"

Palaan vielä tuohon Osmo Tiililän huomioon evankeliumista puhumisesta. Sitä meillä on kristillisessä kulttuurissamme kylliksi, mutta se ei riitä, vaan tarvitsemme uskonvarmaa julistusta Ylösnousseesta Jeesuksesta, joka elää ja vaikuttaa Henkensä kautta edelleen. Tarvitsemme nöyrtymistä ja parannuksentekoa noista Johnstonen mainitsemista "materialismista ja itsetyytyväisyydestä". Kyseessä on meidän kohdallamme kuoleminen pois vanhasta ja ylösnousemista uuteen elämään, jossa elämme Jumalan Voiman varassa.