Apostolisella voitelulla varustettu henkilö on useimmiten jonkun yhteisön ulkopuolelta tuleva henkilö, tiimi tai työmuoto. Yhteisö voi olla jokin yksittäinen tunnustuskuntaseurakunta, kaupunginlaaja seurakunta, herätysliike, kristillinen järjestö. Se voi myös olla jokin inhimillinen yhteisö, kuten kunta, kylä, kaupunki tai laajempi etninen ryhmä. Hän/he kykenee näkemään ja arvioimaan ko. yhteisön elämää, toimintaa ja olemusta paremmin, syvemmin ja hengellisemmin kuin yksikään tuon yhteisön piirissä elävä.
Tämä johtuu toisaalta osaltaan juuri tuosta ulkopuolisuudesta. Useimmitenhan olemme itse täysin sokeita oman yhteisömme typeryyksille, yksipuolisuuksille tai suoranaisille synneille. Eniten kyse on kuitenkin hengellisestä arvovallasta ja arviointikyvystä, jonka Pyhä Henki antaa. Se kuuluu osana apostoliseen voiteluun, joka tekee kykeneväksi esim. tunnistamaan sokeat kohdat ja kipeät paikat jonkun yhteisön käytännöissä, toimintatavoissa ja kulttuurissa.
Tämä apostolisen voitelun ominaispiirre ja sen aikaansaama vaikutus herättää usein ihmisessä tai yhteisössä kiivasta vastustusta, kajotaanhan apostolisen voitelun kautta usein juuri noihin yhteisön kipeisiin kohtiin, sokeisiin paikkoihin tai pyhiin lehmiin. Jostain syystä näihin kajoamiseen löytyy niin harvoin paukkuja tai siviilirohkeutta omasta porukasta. Kuitenkin juuri tämä toimintatapa kuuluu osana apostoliseen palvelutyöhön. Voit kutsua sitä "keihäänkärjeksi", "muurinmurtajaksi" tai "järjen päätelmien maahan hajottamiseksi", mutta yhtä kaikki tästä on kyse.
Hyvänä esimerkkinä tällaisesta on apostoli Paavalin toiminta Kreetalla. Hänen työtoverilleen Tiitukselle osoittamassa kirjeessä, joka ei siis ole mikään pastoraalikirje, vaan apostolisen tehtävän valtuutus (1:5-9), tämä apostolinen voitelu tulee esille. Kun hän puhuu kreetalaisista, hän määrittelee heidän todellisen identiteettinsä hengellisesti: "... kurittomia, tyhjänpuhujia ja eksyttäjiä... he kääntävät ylösalaisin kokonaisia perhekuntia... onhan eräs heistä, heidän oma profeettansa, sanonut: ´Petturi Kreetan mies, peto ilkeä, ahmatti laiska!´ Tämä todistus on tosi." (1:10-13)
Paavali käyttää apuna tässä tunnistamisessa 500-luvulla eKr. elänyttä kreetalaista runoilijaa, Epimenidestä. Tämä runosäe oli kyllä kreetalaisille jo ennestään tuttu, varmaan jo pienten lasten tuolla saarella hokema loru. Sen todellinen merkitys ei kuitenkaan ollut todella auennut kreetalaisille itselleen. Siihen tarvittiin apostolinen voitelu. Tuo sanonta on saattanut olla kreetalaisille vähän niinkuin "läppä", mutta se sisälsi kuitenkin syvän totuuden heistä itsestään. Se avautui vasta ilmestyksen kautta.
Näin on myös meidän kulttuurissamme. Vai mitä ajattelisit piilevän esim. sellaisten hengellisten fraasien taustalla, kuten "minä vaivainen oon, mato, matkamies maan" tai "min en oo oikein mittään, enkä oikein kunnolla sitäkään..." Nämä saattavat omassa kontekstissamme kuulostaa mitä nöyrimmiltä ja hengellisimmiltä, mutta mitä niiden taustalla todella piilee?
No comments:
Post a Comment