Paavo Arhinmäki ja Faarao Pirttikangas

Suomalainen nuorisotutkija, fil. tri Helena Helve on tutkinut parin viimeisen vuosikymmenen ajan suomalaisen nuoren ja nuoren aikuisen sukupolven arvoja, asenteita ja maailmankuvaa. Helve on myös uskontotieteilijä ja perehtynyt myös nuorten arvomaailmassa ja maailmankuvassa tapahtuneisiin muutoksiin. Omassa väitöskirjatutkimuksessaan hän seurasi kymmenen vuoden ajan pääkaupunkiseudun erään lähiöalueen nuorten maailmankuvan muodostumista.

Itselleni Helven monipuolisesta tuotannosta ovat olleet antoisimpia artikkeli "Ystävämme kettu" ja uusi maailmankuva (teoksessa Näin nuoret - Näkökulmia nuoruuden kulttuureihin, Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1996), joka käsittelee modernin ja jälkimodernin ajan vaikutusta nuorten maailmankuvaan ja miten tämän kulttuurisen murroksen myötä syntyy uusi ns. "vihreä maailmankuva". Kannattaa myös tutustua Helven v. 2002 julkaistuun teokseen Arvot, muutos ja nuoret (Yliopistopaino).

Em. artikkelissa (s. 87-89) Helve kuvaa suomalaisen nuorison jakaantumista arvomaailmaltaan kolmeen erilaiseen ryhmään, nimittäin humanisteihin, individualisteihin ja traditionalisteihin.

Humanistinuorten arvomaailma nousee kristillis-humanistisesta maailmankatsomuksesta. Heidän asenteitaan voidaan löytää niin vihreiden, kristillisten kuin vasemmisoideologioistakin. He ovat ihmiskeskeisiä ja suhtautuvat ympäristökysymyksiin eettisen älyllisesti: luonnon saastuminen on kyllä saatava kuriin, mutta samalla on turvattava ihmisten perusoikeudet. Humanistit ovat valmiita tinkimään omastaan kestävän kehityksen hyväksi, eivätkä usko jatkuvaan kasvuun.

Vastaavasti individualistinuoret ovat hyvin pessimistisiä perinteisen puoluepolitiikan vaikutuskeinoihin. He ovat moderneja, kriittisiä nuoria, jotka eivät kuitenkaan ole omaksuneet perinteisten aatteiden arvoja ja asenteita. Helve epäilee juuri näiden nuorten joukosta löytyvän radikaaliin ympäristö- ym. aktivismiin kallellaan olevia nuoria. Toisaalta tätä ryhmää vaanii Helven mukaan myös helposti passiivisuus ja toivottomuus.

Traditionalistinuoret taas ovat asenteissaan konservatiivisia. Ei liene yllätys, että heitä löytyy helposti enemmän Etelä-Pohjanmaalta kuin Kehä III:n eteläpuolelta. He uskovat perinteiseen protestanttiseen työnteon etiikkaan, kuten ahkeruuteen ja yrittämiseen. Heille ovat tärkeitä taloudellinen hyvinvointi ja elintason vakaa kasvu. Pääasiassa traditionalistit ovat säilyttäneet positiivisen suhtautumisensa tulevaisuuteen.

Helve kuitenkin muistuttaa, että enemmistön asenteet ja arvot ovat kuitenkin ristiriitaisia ja tilannekohtaisia siten, että eri asioissa yksi ja sama nuori saattaa käyttäytyä hyvin eri tavalla niin että samasta nuoresta voidaan löytää kaikkia em. asenteita ja arvoja. Useimpien nuorten asenteet ja arvot eivät muutenkaan ole ankkuroituneet mihinkään perinteiseen poliittiseen, uskonnolliseen tai muuhun ideologiaan.

Nämä Helven arvotutkimuksillaan viitisentoista vuotta sitten vetämät suuret päälinjat ovat alkaneet elää mielessäni meneillään olevia presidentinvaaleja seuratessani. Erityisesti on huomioni kiinnittynyt Paavo Arhinmäkeen. Hän on selvästi myöhäismodernin ajan presidenttiehdokas. Hänellä on tatuointeja, hän on entinen graffittiharrasatelija, jalkapalloaktivisti (huomatkaa maltillinen sanavalinta) ja hyväksyisi jopa kansalaistottelemattomuuden tietyissä tilanteissa.

Näine arvoineen Paavo Jr. pesee helposti kaimansa takapuoleen ammutun äkäisen karhun. Hän uskaltaa myös haastaa vihreän liikkeen ikonin, millä hän selvästi osoittaa vihreän ympäristöliikkeen radikaaliuden hävinneen vallan kabinetteihin. Paavon demarit taas näyttävät entistä selvemmin olevan menneen talven lumia - ainakin presidenttikysymyksessä. Demareiden jumiutumista viime vuosisadan taisteluhautoihin osoittaa hyvin heidän haikailunsa vanhojen puoluelehtien perään. Demareiden kannattajat kun eivät kuulemma netissä aikaansa vietä. No, sehän kuulostaa ihan samalta kuin että viimeisenä lähtevä sammuttaa valot.

Luulen siis, että Paavo Jr. jos kuka on tulevaisuuden mies. Tarkoitan tällä sitä. että hänestä kuulemme vielä. Ymmärtäkää minut nyt oikein: en jaa hänen arvojaan, enkä ihannoi häntä mitenkään. Puhun aiheesta ja miehestä puhtaasti ns. ilmiön tasolla. Luulen hänen olevan Helven mainitsemien individualistinuorten aikuisten mieleen - ja jopa selvästi yksi heistä.  Mutta älkää pelätkö minun äänestävän häntä.

Luulen myös tulevaisuuden yhteiskunnallisen ja poliittisen polarisoiutumisen tapahtuvan akselilla Helven esittelemät individualistit - traditionalistit. Helven tutkimuksen ajan nuoret ovat tämän päivän nuoria aikuisia ja parhaassa äänestysiässä. Luulen monien traditionalistien kapinan kanavoituneen perussuomalaisten Ison Jytkyn kautta. Vastakkainasettelu Suomen poliittisessa kentässä tulee rajuimmin personoitumaan Timo Soinin ja Arhinmäen kaksintaisteluun. Omine näkemyksineen ja arvoineen he edustavat kahta hyvin kaukana toisistaan olevaa kansanosaa, joita  saattaa kyllä löytyä samasta talosta, samasta perheestä, samasta työpaikasta ja samasta seurakunnasta. Kristittyjen esirukous yhteiskuntarauhan säilymisen puolesta on tarpeen.

-------

Hauska esimerkki jälkimodernin ajan kulttuurisista ja tässä tapauksessa musiikillisista ilmiöistä on Faarao Pirttikangas ja Kuhmalahden Nubialaiset. Kun kuuntelee heidän mainiota biisiään Unta se vain on, niin mieleen tulee, että vapise, Joose Keskitalo, haastajasi tulee! Se, mikä minua tässä myöhäismodernissa ajassa niin kiehtoo, on se ennakkoluulottomuus esim. hengellisten asioiden suhteen sinänsä. Tarkoitan sitä, että katsokaa nyt näitä kavereita laulamassa Levykauppa X:ssä ns. uskon asioista. Eihän tämä tietenkään mitään julistavaa musaa sinällään ole, mutta aiemmin, modernissa kontekstissa - tai siis käytännössä esim. 70-luvulla - tämä ei olisi onnistunut. Samaan seikkaan kiinnitin huomiota ollessani viime keväänä esikoiseni Oskun kanssa kuuntelemassa Joosea Lahessa tai kun katsoin suomi-rockin grande finalea Yle-Teemalta, jossa Jätkäjätkät muina miehinä lauloivat Joosen Seitsenkertainen aurinkoa.

Nyt siis ollaan ihan uudella tavalla avoimia hengellisille asioille, mutta unohda instituutiot ja virallistettu kristinuskon tulkinta. Näin se vaan menee: Jeesus on okei, mutta kirkko ei. Älkää minua siitä syyttäkö...

Kysymys, joka ainakin minulle heitä kuunnellessa herää, on se, kuinka paljon porukassa on entisiä ns. seurakuntanuoria, isosia, aktiolaisia, nuorisotiimiläisiä tmv? Eli onko kyseessä jonkinlaista muuttunutta uskontulkintaa, jota oman varhaisaikuisiän pettymykset, pätkätyöt ja pidentyneet opiskeluajat, yleinen toivoton maailmantilanne ja muuten vain postmoderni kyynisyys sävyttävät? Tämä ajatus nousi mieleeni ekoja kertoja Jooseakin kuunnellessa.

Se, mikä myös pistää vahvasti silmään niin Faaraon kuin Joosenkin kohdalla on sellainen outo kuolemanläheisyys. Mistä se nousee ja mitä se kertoo?