Saturday, January 07, 2012

Paavo Arhinmäki ja Faarao Pirttikangas

Suomalainen nuorisotutkija, fil. tri Helena Helve on tutkinut parin viimeisen vuosikymmenen ajan suomalaisen nuoren ja nuoren aikuisen sukupolven arvoja, asenteita ja maailmankuvaa. Helve on myös uskontotieteilijä ja perehtynyt myös nuorten arvomaailmassa ja maailmankuvassa tapahtuneisiin muutoksiin. Omassa väitöskirjatutkimuksessaan hän seurasi kymmenen vuoden ajan pääkaupunkiseudun erään lähiöalueen nuorten maailmankuvan muodostumista.

Itselleni Helven monipuolisesta tuotannosta ovat olleet antoisimpia artikkeli "Ystävämme kettu" ja uusi maailmankuva (teoksessa Näin nuoret - Näkökulmia nuoruuden kulttuureihin, Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1996), joka käsittelee modernin ja jälkimodernin ajan vaikutusta nuorten maailmankuvaan ja miten tämän kulttuurisen murroksen myötä syntyy uusi ns. "vihreä maailmankuva". Kannattaa myös tutustua Helven v. 2002 julkaistuun teokseen Arvot, muutos ja nuoret (Yliopistopaino).

Em. artikkelissa (s. 87-89) Helve kuvaa suomalaisen nuorison jakaantumista arvomaailmaltaan kolmeen erilaiseen ryhmään, nimittäin humanisteihin, individualisteihin ja traditionalisteihin.

Humanistinuorten arvomaailma nousee kristillis-humanistisesta maailmankatsomuksesta. Heidän asenteitaan voidaan löytää niin vihreiden, kristillisten kuin vasemmisoideologioistakin. He ovat ihmiskeskeisiä ja suhtautuvat ympäristökysymyksiin eettisen älyllisesti: luonnon saastuminen on kyllä saatava kuriin, mutta samalla on turvattava ihmisten perusoikeudet. Humanistit ovat valmiita tinkimään omastaan kestävän kehityksen hyväksi, eivätkä usko jatkuvaan kasvuun.

Vastaavasti individualistinuoret ovat hyvin pessimistisiä perinteisen puoluepolitiikan vaikutuskeinoihin. He ovat moderneja, kriittisiä nuoria, jotka eivät kuitenkaan ole omaksuneet perinteisten aatteiden arvoja ja asenteita. Helve epäilee juuri näiden nuorten joukosta löytyvän radikaaliin ympäristö- ym. aktivismiin kallellaan olevia nuoria. Toisaalta tätä ryhmää vaanii Helven mukaan myös helposti passiivisuus ja toivottomuus.

Traditionalistinuoret taas ovat asenteissaan konservatiivisia. Ei liene yllätys, että heitä löytyy helposti enemmän Etelä-Pohjanmaalta kuin Kehä III:n eteläpuolelta. He uskovat perinteiseen protestanttiseen työnteon etiikkaan, kuten ahkeruuteen ja yrittämiseen. Heille ovat tärkeitä taloudellinen hyvinvointi ja elintason vakaa kasvu. Pääasiassa traditionalistit ovat säilyttäneet positiivisen suhtautumisensa tulevaisuuteen.

Helve kuitenkin muistuttaa, että enemmistön asenteet ja arvot ovat kuitenkin ristiriitaisia ja tilannekohtaisia siten, että eri asioissa yksi ja sama nuori saattaa käyttäytyä hyvin eri tavalla niin että samasta nuoresta voidaan löytää kaikkia em. asenteita ja arvoja. Useimpien nuorten asenteet ja arvot eivät muutenkaan ole ankkuroituneet mihinkään perinteiseen poliittiseen, uskonnolliseen tai muuhun ideologiaan.

Nämä Helven arvotutkimuksillaan viitisentoista vuotta sitten vetämät suuret päälinjat ovat alkaneet elää mielessäni meneillään olevia presidentinvaaleja seuratessani. Erityisesti on huomioni kiinnittynyt Paavo Arhinmäkeen. Hän on selvästi myöhäismodernin ajan presidenttiehdokas. Hänellä on tatuointeja, hän on entinen graffittiharrasatelija, jalkapalloaktivisti (huomatkaa maltillinen sanavalinta) ja hyväksyisi jopa kansalaistottelemattomuuden tietyissä tilanteissa.

Näine arvoineen Paavo Jr. pesee helposti kaimansa takapuoleen ammutun äkäisen karhun. Hän uskaltaa myös haastaa vihreän liikkeen ikonin, millä hän selvästi osoittaa vihreän ympäristöliikkeen radikaaliuden hävinneen vallan kabinetteihin. Paavon demarit taas näyttävät entistä selvemmin olevan menneen talven lumia - ainakin presidenttikysymyksessä. Demareiden jumiutumista viime vuosisadan taisteluhautoihin osoittaa hyvin heidän haikailunsa vanhojen puoluelehtien perään. Demareiden kannattajat kun eivät kuulemma netissä aikaansa vietä. No, sehän kuulostaa ihan samalta kuin että viimeisenä lähtevä sammuttaa valot.

Luulen siis, että Paavo Jr. jos kuka on tulevaisuuden mies. Tarkoitan tällä sitä. että hänestä kuulemme vielä. Ymmärtäkää minut nyt oikein: en jaa hänen arvojaan, enkä ihannoi häntä mitenkään. Puhun aiheesta ja miehestä puhtaasti ns. ilmiön tasolla. Luulen hänen olevan Helven mainitsemien individualistinuorten aikuisten mieleen - ja jopa selvästi yksi heistä.  Mutta älkää pelätkö minun äänestävän häntä.

Luulen myös tulevaisuuden yhteiskunnallisen ja poliittisen polarisoiutumisen tapahtuvan akselilla Helven esittelemät individualistit - traditionalistit. Helven tutkimuksen ajan nuoret ovat tämän päivän nuoria aikuisia ja parhaassa äänestysiässä. Luulen monien traditionalistien kapinan kanavoituneen perussuomalaisten Ison Jytkyn kautta. Vastakkainasettelu Suomen poliittisessa kentässä tulee rajuimmin personoitumaan Timo Soinin ja Arhinmäen kaksintaisteluun. Omine näkemyksineen ja arvoineen he edustavat kahta hyvin kaukana toisistaan olevaa kansanosaa, joita  saattaa kyllä löytyä samasta talosta, samasta perheestä, samasta työpaikasta ja samasta seurakunnasta. Kristittyjen esirukous yhteiskuntarauhan säilymisen puolesta on tarpeen.

-------

Hauska esimerkki jälkimodernin ajan kulttuurisista ja tässä tapauksessa musiikillisista ilmiöistä on Faarao Pirttikangas ja Kuhmalahden Nubialaiset. Kun kuuntelee heidän mainiota biisiään Unta se vain on, niin mieleen tulee, että vapise, Joose Keskitalo, haastajasi tulee! Se, mikä minua tässä myöhäismodernissa ajassa niin kiehtoo, on se ennakkoluulottomuus esim. hengellisten asioiden suhteen sinänsä. Tarkoitan sitä, että katsokaa nyt näitä kavereita laulamassa Levykauppa X:ssä ns. uskon asioista. Eihän tämä tietenkään mitään julistavaa musaa sinällään ole, mutta aiemmin, modernissa kontekstissa - tai siis käytännössä esim. 70-luvulla - tämä ei olisi onnistunut. Samaan seikkaan kiinnitin huomiota ollessani viime keväänä esikoiseni Oskun kanssa kuuntelemassa Joosea Lahessa tai kun katsoin suomi-rockin grande finalea Yle-Teemalta, jossa Jätkäjätkät muina miehinä lauloivat Joosen Seitsenkertainen aurinkoa.

Nyt siis ollaan ihan uudella tavalla avoimia hengellisille asioille, mutta unohda instituutiot ja virallistettu kristinuskon tulkinta. Näin se vaan menee: Jeesus on okei, mutta kirkko ei. Älkää minua siitä syyttäkö...

Kysymys, joka ainakin minulle heitä kuunnellessa herää, on se, kuinka paljon porukassa on entisiä ns. seurakuntanuoria, isosia, aktiolaisia, nuorisotiimiläisiä tmv? Eli onko kyseessä jonkinlaista muuttunutta uskontulkintaa, jota oman varhaisaikuisiän pettymykset, pätkätyöt ja pidentyneet opiskeluajat, yleinen toivoton maailmantilanne ja muuten vain postmoderni kyynisyys sävyttävät? Tämä ajatus nousi mieleeni ekoja kertoja Jooseakin kuunnellessa.

Se, mikä myös pistää vahvasti silmään niin Faaraon kuin Joosenkin kohdalla on sellainen outo kuolemanläheisyys. Mistä se nousee ja mitä se kertoo?


11 comments:

Mimosa said...

Humanistinuori täällä kyllä ilmoittautuu.. Arhinmäessä on kyllä jotakin, tuoretta Suomen poliittisella kentällä vaan älkää peljätkö, en kuitenkaan meinaa äänestää :)

Pekka Sahimaa said...

Terävää analysointia Timolta...

En usko Arhinmäen nousuun jatkossakaan. Hän edustaa ideologiselta taustaltaan kyvyttömäksi osoittautunutta kommariaatetta. Jotenkin tuntuu mahdottomalta uskoa, että suomalaiset nuoret aikuiset olisivat niin tyhmiä, että alkaisivat mennen ajan ideologian keulakuvaa äänestämään.

Sen sijaan Timo Soini on mielestäni uhka Suomen tulevaisuudelle. Mikäli taloudellinen tilanne olennaisesti pahenee, hänellä tulee olemaan erittäin merkittävä rooli yhteiskuntarauhan säilymisessä.

Kansalaissota syttyi siinä tilanteessa, kun ulkopoliittinen tilanne (Venäjän vallankumous) loi edellytykset itsenäistymisellemme. Vasemmisto olisi ollut valmis vallankumoukseen. Olen lukenut kainuulaisesta Hallan ukosta, joka kierteli sikäläisiä metsäkämppiä ja yritti saada vallankumousaatteen nielleitä metsätyömiehiä tulemaan ensisijaisesti Suomen itsenäistymishankkeen taakse ja hylkäämään vallankumoushankkeet.

Sotien jälkeen oli ulkopoliittisesti vaikea tilanne sanoutua irti Saksasta ja toisaalta estää vasemmiston vallankumous ja säilyttää itsenäisyys Neuvostoliiton miehitysuhan alla. Sisäpolitiikka sodanjälkeisessä kurjuudessa vaati viisautta ja taidollisuutta, jotteivat eri osapuolet alkaneet taistella toisiaan vastaan.

Nyt ollan ulkopoliittisesti EU:n kanssa jollakin tavoin vastaavanlaisessa tilanteessa. Voi olla, että EU hajoaa omaan mahdottomuuteensa. Soini voi pahimmassa tapauksessa ajaa maamme turhautuneen sekalaisen sakkinsa(äärioikeistosta äärivasemmistolaisiin)jopa sisällissotaan. Tilanteet muuttuvat yllättävän nopeasti. Ja taloudellinen ahdistus, mahdollinen leivän loppuminen ajaa oman käden oikeuteen. Pystyykö Soini johtamaan joukkojaan maamme kannalta rakentavasti? Itse en usko.

Presidentinvaalista vielä sen verran, että tärkeintä olisi nyt, ettei Haavisto saa toista sijaa. Hän on ainoa, joka voi uhata Niinistöä toisella kierroksella. Halonenkin nousi vuoden 2000 vaaleissa kampanjan loppumetreillä ohi Esko Ahon. Suomen tyhmä kansa äänesti hänet vielä toiseen kertaan presidentiksi. Tämä kansa voi äänestää vaikka Haaviston presidentiksi! Pelottavaa...

Pekka Sahimaa said...

Eilisillan (ke 11.1.) uutisissa politiikan tutkija Sami Borg esitti arvionsa, että Sauli Niinistö voi tulla valituksi jo ensimmäisellä kierroksella. Hänen todellinen kannatuksensa on lähellä 50 %.

Kahdella edellisellä kerralla kristityt ovat jääneet nuolemaan näppejään, kun Halonen rukouksista huolimatta valitiin. Éikä ole julkisesti edes mietitty, mikä meni pieleen - ainakaan isopisten uskonnollisten johtajien toimesta.

Rohkenen nyt ehdottaa, että äänestetään Niinistö suoraan ensimmäisellä kierroksella presidentiksi. Peli on sillä selvä. Ei tarvitse pelätä Haaviston nousua...

Minusta KD ja RKP tekivät virhearvion, kun asettivat oman ehdokkaansa. Jos ne olisivat puolueina asettuneet kannattamaan suoraan Niinistöä, olisi lopputulos ollut parempi. Nyt on se vaara, että humanisti Biaudetin arvoliberaaleista kannattajista osa menee Haaviston taakse, jos tämä on toisella kierroksella.

Niinistö teki puoluejohtajana virheen vuoden 2000 vaaleissa, kun vasta jälkikäteen ilmoitti äänestäneensä Esko Ahoa. Jos hän olisi etukäteen tehnyt saman ilmoituksen ja suositellut puolueväelleen Ahon äänestämistä, niin osa kokoomuksen naisista (jotka itseasiassa ratkaisivat vaalin Haloselle) olisi luultavasti äänestänytkin Ahoa.

Vuoden 2000 vaaleissa Ahoa vastaan nostettiin mitä ihmeellisimpiä syytöksiä Halosen vankkureista. Esimerkiksi hänen perhearvoistaan. Häntä väitettiin kännykkäisäksi, joka kasvatti lapsiaan Helsingistä käsin Pohjanmaalle kännykällä.

Nyt on aika äänestää ja toimia järkevästi - eikä vain rukoilla. Olen tavannut monia kristittyjä, jotka eivät osaa päättää, ketä äänestävät.

Otan kantaa näin voimakkkaasti Niinistön puolesta, koska jälkikäteeen ei kannata enää surkutella niin kuin kahdella edellisellä kerralla.

Ja kyllä Niinistö oli vakuuttava YLEn vaalitentissä ke 11.1. Katso vaikka YLE Areenasta.

DrMark said...

Hienoa Pekka - sinä et ainakaan pidä porvarillista kynttilääsi vakan alla! Jeesuskin olisi äänestänyt Niinistöä, miksi eivät siis myös hänen seuraajansa (eikö niin)?

Pekka Sahimaa said...

Jeesuksen on väitetty olleen homo.

Hänen on sanottu olleen ensimmäinen sosialisti.

Tarpeen vaatiessa hänen on kerrottu olleen humanisti, joka ajoi kaiken karvaisen poikkeusväen asiaa.

Muutamien mielestä hän oli suurpääoman intressejä ajava likainen lobbari.

Jotkut ovat sanoneet Jeesuksen olleen aina pienimmän puolella.

Ja ovatpa jotkut väittäneet häntä kaikkitietäväksi messiaaksi.

Joidenkin mielestä hän on kokematon kuin kyyhkynen Suomen talvessa.

En tiedä, ketä Jeesus äänestäisi. Mutta minä ainakin aion äänestää Sauli Niinistöä. Ja suosittelen muillekin...

Pekka Sahimaa said...

Timo kuvaus Arhinmäen vetovoimasta nuorten keskuudessa sai eilisillan (to 12.1.) YLEn vaalitentissä vahvistusta.

Joissakin osioissa Arhinmäki pärjäsi 300 lukio-opiskelijan raadin mukaan parhaiten, jopa 32 %:n mielestä. Joissakin parhaiten pärjännyt oli Haavisto.

Nuorille eivät asia-argumentit painaneet. Arhinmäki heitti ihan sisällötöntä juttua ja silti keräsi pisteet kotiin. Lisäksi hän yritti tekomodernisoidan itseään väittämällä Facebookia nykypäivän työväen taloksi. Huhhuh.

Kylläpä lukionuoret olivat sinisilmäisiä...en muistanut enää omaa nuoruuttani.

Pekka Sahimaa said...

Nyt menee taktikoinniksi.

Näyttää siltä, ettei Niinistö tulekaan valituksi ensimmäisellä kierroksella.

Haaviston (naiset ja nuoret äänestävät häntä) on pahempi vastus Niinistölle kuin Väyrynen. siksi kannattaa ensimmäisen kierroksen äänet ohjata Väyryselle.

Ei kannata ottaa sitä riskiä, että Haavisto tulee presidentiksemme. Hän on ollut toistuvasti nettikyselyissä (joihin vanhat eivät toisn vastaa) parhaiten paneeleissa yleisön mielestä pärjännyt ehdokas.

Nyt on järjen käyttö sallittua - myös kristityille.

Anonymous said...

Kenelle annan ääneni tulevissa vaaleissa? No tietysti sille ehdokkaalle jonka arvomaailma ei ole ristiriidassa Jumalan sanan kanssa. Jos tiedän ehdokkaan arvomaailman olevan eri kuin raamatun ilmoituksen ei minun tarvi montaa sekunttia miettiä annanko ääneni hänelle vaikka järkeni ja yleinen mielipide sanoisi aivan toista. terv.J.Nikkilä

Pekka Sahimaa said...

Jukka!

Valoja päälle. Ei ole mitään järkeä äänestää nyt esimerkiksi Essayhia. Äänesi menee aivan hukkaan. Se vain parantaa Haaviston asemaa ja arvoliberaalien nousua maassamme.

Ainakin ensimmäisessä Halosen valinnassa monet kristityt naiset äänestivät häntä. Toivottavasti ovat katuneet äänestystään. Maan kannalta olisi ollut ehdottomasti parempi valita silloin Esko Aho.

Ja vielä toistamiseen tämä kansa valitsi kristittyjen rukoillessa Halosen.

Kyllä järkeä saa käyttää...eikä olla sokea.

Pekka Sahimaa said...

Juttelin erään tuttavani, miehekkäänä pitämäni miehen kanssa. Hän kertoi evoimesti mielipiteenään, että jos toisella kierroksella on vastakkaisn Niinistö ja Haavisto, niin silloin kyllä ääni menee homolle.

Voi pimeys! Ajatelkaa nyt. Suomalainen raavas duunari on valmis äänestämään homon presidentiksi, maan isäksi, ja samalla hänen iljettävän asuinkumppaninsa maan äidiksi. Ja sitten he lähtevät esimerkiksi Sudaniin valtiovierailulle. edustamaan pohjoisen takapajuista maatamme. Ei siis pelkät humanistinaiset ja sinisilmäiset nuoret tee näin!

Laittakaa nyt ihmeessä sana kiertämään, että ääni Väyryselle eka kierroksella tekee tyhjäksi Haaviston iljettävän nousuyrityksen maamme presidentiksi.

Timo Koivisto said...

No, tämähän ei nyt ole mikään varsinainen vaalisivusto ja Pekan kommentit alkavat jo mennä aika lailla sivuun alkuperäisestä aiheesta. Kommentaattoreilla on oikeus täällä julkisesti keskustella omalla nimellään. Samoin myös vaaleissa jokaisella on demokraattisessa maassa oikeus äänestää omien näkemystensä ja arvojansa pohjalta. Vaikka sen enempää Arhinmäki kuin Haavistokaan eivät arvomaailmaltaan edusta omaani, niin heillä on täysi oikeus omaan vaalityöhönsä (paitsi tietysti ei tämän blogin palstoilla). Tässä normaalissa kansalaistoiminnassa ei sinänsä ole mitään "iljettävää".