Mitä tämän jälkeen?

Luin hiljattain erään kaverin fb:ssä jakaman linkin kymmenen vuotta sitten syyskuun 11. terroritekojen vaikutuksesta uuden kalvinismin nousuun teologiassa ja ajattelussa. Lähinnä siis Jenkeissö, mutta joka tapauksessa mielenkiintoista analyysiä siitä, miten pahan ongelma on jälleen nostettu teologisen keskustelun keskiöön. Enää eivät riitäkään "popevankelikaalisuuden helpot vastaukset", vaan vastaukset näihin mieltä hämmentäviin kysymyksiin joudutaankin suorastaan kaivamaan esiin Raamatusta.

Olen joskus aiemmin viitannut siihen tulevaisuuden skenaarioon, että seuraava sukupolvi tulee kasvamaan suhteessa uskoonsa hyvin erilaisessa maailmassa kuin mitä heitä edeltäneet sukupolvet. He tulevat jo pienestä pitäen tottumaan siihen ympäröivän yhteiskunnan ja sekulaarin kulttuurin taholta tulevaan paineeseen, johon me vasta totuttelemme. Todennäköisesti he tulevat monin tavoin kyseenalaistamaan meidän uskomme ja elämäntapamme. Luulen, että jos nyt näkisimme tulevaisuuteen ja tulkitsisimme heidän uskoaan omaa taustaamme vastaan, pitäisimme monia heistä hyvin lakihenkisinä ja tiukkapipoisina.

Joka tapauksessa näyttää siltä, että tulevaisuudessa - ja jo nyt - joudumme kohtaamaan asioita, elämänkohtaloita ja tulevaisuuden kuvia, jotka tulevat muuttamaan jumalakuvaamme radikaalisti. Kuten sanottu, "popevankelikaalisuuden helpot vastaukset" eivät enää riitä, vaan vastaukset näihin mieltä hämmentäviin kysymyksiin joudutaankin suorastaan kaivamaan esiin Raamatusta. Tämän näen pelkästään hyvänä asiana. Tässä kohtaa myös menneiden sukupolvien kokemukset (so. kirkkohistoria ja traditio sanan myönteisessä merkityksessä) ja vainottujen kristittyjen kantapään kautta oppimat asiat ovat meille tarpeellista opintomateriaalia.

Myös me itse tulemme muuttumaan. Me olemme liikaa mukautuneet tämän maailman ajan ja sen hengen mukaan. Uskomme on ollut liikaa oman aikamme näköistä, eikä siinä ole ollut tarpeeksi särmää, vääntöä ja todellista vaihtoehtoa oman aikamme menolle. Tämä tilanne tulee tulevaisuudessa muuttumaan. Se on ainoa vaihtoehtomme. Mikä ei edisty, se taantuu. Jumalan puhdistava tuomiotoimi alkaa aina ensin hänen omiensa joukosta.

Käytännössä näen nyt jo jumalankuvan polarisoituvan toisaalta humanistiseen, suvaitsevaan ja moniarvoiseen ja toisaalta raamatulliseen, pyhään ja autoritääriseen kuvaan Jumalasta. Ensin mainitun jumalakuvan todellisuus ilmenee jo nyt hämmennyksenä ja neuvottomuutena terroritekojhen, tsunamien ja talouskriisien maailmassa. Viime mainitusta kiinni pitäminen taas tulee saattamaan uskovat vainon kohteeksi, koska tuo kuva Jumalasta on luonteeltaan niin vieras ja vastakkainen länsimaiselle ajattelulle.

Olemme turhamaisesti kuvitelleet, että me, meidän näkymme ja meidän tarpeemme ovat Jumalalle jotenkin yli kaiken muun meneviä. Jumala ei ole olemassa meidän unelmiemme toteuttamista varten.  Jeesus ei ole "poikaystävämme", vaan jotain ihan muuta. Nämä käsitykset kun ovat hyvin yleisiä länsimaisten kristittyjen ajattelussa. Jossain Kiinassa taas kristityt ovat jo vuosikymmeniä tottuneet elämään uskoaan todeksi aivan toisenlaisissa olosuhteissa. Yhtyvätkö tiemme tulevaisuudessa kolmannen maailman kristittyjen ja heidän kokemusten kanssa?

Jumala joka tapauksessa on edelleen pyhä ja vanhurskas Herra, ymmärsi tai hyväksyi länsimainen ajattelu sitä tai ei. Hän tulee tuomitsemaan koko maailman. Luin aamulla Jesajan kirjasta siitä, miten "Herra käy tuomiolle kaiken lihan kanssa tulella ja miekallaan ja Herran surmaamia on oleva paljon" (Jes. 66:16). Tiedän tämän kuvan Jumalasta kauhistuttavan monia humanistiystäviäni, mutta yhtä lailla myös monia kristittyjä veljiäni ja sisariani. Mukautumisemme tämän ajan mukaan tulee ilmi ehkä selvimmin juuri tällaisten Raamatun kohtien ymmärtämisessä: olemme menettäneet sekä kokemuksen että sitä kautta myös ymmärryksen Jumalan pyhyydestä.

Mitä tapahtuukaan meille ja miten suhtaudumme siihen, kun se Jeesus, jonka kuvittelit olevan jonkinlainen "poikaystäväsi" onkin se Jeesus, jonka Johannes näki Patmoksella ja jonka näyn seurauksena hän kaatui kuin kuolleena maahan? Monella meistä tuntuu olevan sellainen käsitys, että kohdatessamme Jesajan tavoin (ks. Jes. 6. lukua) pyhän Jumalan ja Häntä ympäröivän todellisuuden, niin voisimme jotenkin ikäänkuin käsitellä Häntä tai tuota tilannetta. Näin ei tule käymään. Bob Dylania lainaten, "He´s got plans of His own, to set up His throne, when He returns".

Samaan aikaan meidän on opittava "tarkkailemaan aikain merkkejä" raittiisti ja oikein; toisaalta ilman höyrypäisyyttä, jolla saatamme koko evankeliumin asian naurunalaiseksi, mutta toisaalta myös ilman vaarallista kyynisyyttä. Vaikka sivuuttaisimmekin kaikki salaliittoteoriat hörhöilyinä, on silti hyvä olla realisti sen suhteen, että kyllä 911-tapahtumia on sangen hyvin hyödynnetty länsimaisessa - ja erityisesti USA:n - politiikan teossa ja suurvaltapyrkimyksissä. Tältä se näyttää asioita näin kymmenen vuoden periodilla taaksepäin tarkasteltaessa. Yhtä lailla Suomessakin on opittu jotain tästä opportunismista, kun ajattelee vaikka sitä, miten Norjan terroriteoista oitis otettiin kotimaan politiikassakin kaikki hyöty irti. Niinpä kun lehdissä esiteltiin uhkakuvia mahdollisista uusista terroriteoista, niin mieleen tuli, että jos sellainen nyt tapahtuisi, niin silloin mitä luultavammin alkaisi myös länsivaltojen hyökkäys Syyriaan.

Ja kaiken tämän kohta kirkastuvan taivaanrannan tarkkailemisen ohella meidän on koko ajan muistettava, että ensisijainen päätehtävämme on evankeliumin eteenpäin vieminen ja Jumalan valtakunnan edistäminen.