Vielä kasteesta 3.

Onko kaste portti jonkun tunnustuskuntaseurakunnan jäsenyyteen? Vastaus on, että se voi joidenkin mielestä olla sitä. Jotkut seurakunnat esim. vapaissa suunnissa jopa edellyttävät sitä tyyliin "jollet liity seurakuntaamme, et saa kastetta".

Tästä (valitettavasti) vallitsevasta käytännöstä emme kuitenkaan voi vetää sitä johtopäätöstä, että näin tulisi olla. Emme nimittäin löydä tälle menettelylle mitään tukea UT:sta. Siellä kerrotaan vain kasteesta, jonka uskoontulleet ihmiset ottivat, oli heidän seurakuntayhteytensä siitä eteenpäin mikä tai missä hyvänsä. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa Saulus eli apostoli Paavali, jonka opetuslapsi Ananias kastoi pian uskoontulon jälkeen - ja loppu onkin sitten kirkkohistoriaa.

En itse uskalla rajoittaa kastetta mihinkään muuhun kuin Kristuksen seuraamiseen. Käsitykseni mukaan kaste ei siis ole liittämistä johonkin jonkun kirkkohistoriallisen skisman tai henkilöristiriidoista johtuvan splitin tuloksena syntyneeseen uskonnolliseen yhteisöön. Kaste liittää meidät uskon kautta Kristukseen, Hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa ja Hänen ruumiiseensa, joka on seurakunta. Tämä on hyvä muistaa ja tätä tosiasiaa on syytä kunnioittaa.

Onko kaste sitten välttämätön pelastukselle? Ei ole, ihmisiä pelastuu ilman kastettakin. Perusesimerkkinä vaikkapa ryöväri ristillä. Jeesus kuitenkin liittää kastamisen opetuslapseuttamiseen. Kaste on siis pelastukseen kuuluva asia, mutta ei itse asia. Pelkkä toimitus itsessään ei vielä pelasta ketään, tehtiinpä se missä iässä tai kenen toimesta tai mitä toimitustapaa, liturgiaa, sanamuotoa, raamatunkäännöstä tms. hyvänsä käyttäen. Vesikään ei pelasta ketään, siinä ei ole mitään maagista. Kaste uskoon liitettynä pelastaa.

Suuret historialliset kirkkokunnat aina konstantinolaisen paradigman alusta asti ovat mielellään käyttäneet kastetta painostuskeinona liittämällä sen pelastuksen ehdoksi. Ja tekevät niin edelleen. Osittain sen takia kastekiistoilla on niin suuri merkitys niille. (Toinen merkittävä syy on raha, mutta ei mennä nyt siihen sen enempää.) Niiden oppien mukaan kaste sakramenttina on välttämätön pelastukseen ja kun sakramentteja saavat jakaa ja toimittaa vain papisto, niin vallankäytön kuvio ns. tavalliseen kansaan nähden onkin jo valmis.

Mutta joo, kaste liitetään UT:ssa enemmän kuin läheisesti pelastukseen. Kastetuksi tuleminen ei siis pelasta ketään, mutta se on pelastuneen julkinen tunnustautuminen Kristuksen opetuslapseksi. Paavali sanoo (Roomalaiskirjeen 6. luvussa), että meidät on kasteen kautta haudattu kuolemaan yhdessä Kristuksen kanssa ja kasteessa me myös olemme yhdessä Kristuksen kanssa nousseet kuolleista. Kaste on tämän hengellisen tosiasian ulkonainen, näkyvä tunnus.Tämä ei kuitenkaan ole vielä koko totuus, vaan kasteessa on vahva hengellinen lataus ja sillä on arvaamattoman suuri siunaus ottajalleen. Eli kyse ei siis kuitenkaan ole pelkästään ulkonaisesta tunnusteosta.

Kasteessa on siis monta ulottuvuutta: puhdistautuminen ja pesu, hauta (vrt. edellä kuolema ja ylösnousemus), mutta myös kohtu (uudestisyntyminen). Kyseessä on peruuttamaton luopuminen entisestä elämästä; vanha kuolee ja haudataan ja uusi nousee ylös. Tästä eteenpäin, Lutheria lainaten, meidän on jokapäiväisessä parannuksenteossa haudattava vanha ihmisemme kuolemaan kasteen hautaan. Uskovan ihmisen elämää ja vaellusta leimaa tämä jännite, jonka Paavali tuo esille Kolossalaiskirjeen 3. luvussa: "te olette kuolleet ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa... kuolettakaa siis maalliset jäsenenne..." (v. 3, 5).

Lähetyskäskyn täyttämistä ajatellen kasteessa on selkeä ja yksinkertainen opetuslapseuttamisen toimintamalli. Se voidaan haluttaessa toteuttaa missä olosuhteissa hyvänsä, eikä se välttämättä vaadi mitään sen kummempia järjestelyjä.  Se sisältää vahvan yhteisöllisyyden idean: olemme kaikki kastetut saman ruumiin jäseniksi ja olemme pukeneet päällemme Kristuksen. Jumalan idea on se, että yksi opetuslapsi kastaa uskoontulleen, joka taas voittaa uuden ihmisen Kristukselle, jonka kastaa jne. Opetuslapsen tekeminenhän tapahtuu Jeesuksen mukaan "kastamalla ja opettamalla" (Matt. 28:19). Kasteella on suuri todistusarvo, kuten edellisessä postauksessani ollut esimerkki USA:n länsirannikon orgaanisen kotiseurakuntaliikkeen piiristä kertoo.

Toisaalta kasteessa on myös pelottava puolensa: kyseessä on julkinen tunnustautuminen Kristuksen omaksi kaikkien ihmisten ja näkymättömien henkivaltojen edessä. Niin kuin Jeesuskin kasteensa jälkeen joutui erämaahan sielunvihollisen kiusattavaksi, niin samoin voi moni todistaa, että sielunvihollinen ei jätä rauhaan ketään sellaista, jonka näkee olevan menettämässä.

David Pawson kertoi (em. "suuressa kastekeskustelussa") palvelleensa sotilaspastorina Britannian Kuninkaallisissa ilmavoimissa jossain arabimaassa sijainneessa tukikohdassa. Tuossa islamilaisessa ympäristössä hän tapasi monia muslimeja, jotka lähtivät seuraamaan Jeesusta, tutkivat innokkaasti Uutta testamenttia ja kävivät seurakunnassa. Mutta kun he kävivät kasteella, he menettivät henkensä.