Tulevaisuuden ennustamisen vaikeus

"Kun yhdysvaltalainen filosofi ja politiikan tutkija Francis Fukuyama kirjoitti 1990-luvun alussa teoksensa Historian loppu ja viimeinen ihminen, elettiin ideologisessa mielessä toiveikasta aikaa. Kylmä sota oli päättynyt Neuvostoliiton kaatumiseen ja yleisesti uskottiin, että demokratia, markkinatalous ja ihmisoikeudet yleistyisivät maailmassa. Fukuyama uskalsi mennä niin pitkälle, että hän ennusti ihmiskunnan saavuttaneen lakipisteensä markkinatalouteen nojaavassa demokratiassa.

Nyt, vajaat 20 vuotta myöhemmin, Fukuyaman amerikkalaisesta arvomaailmasta kumpuava ennuste näyttää menneen täydellisesti pieleen. Maailma ei ole siirtynyt yhden ideologian aikaan, ja Jumala voi paremmin kuin koskaan."

(J. Hänninen & J. Hänninen, Tuhansien aatteiden maa - ääriajattelua nyky-Suomessa, s. 15)

Tulevaisuuden ennustaminen on kyllä vaikeaa. Helpompaa on skenaroida 4-5 vaihtoehtoista mallia, miten asiat voisivat mennä. Esim. Saksojen yhdistyminen silloin parisenkymmentä vuotta sitten yllätti kaikki nopeudellaan ja ennalta-arvaamattomuudellaan. Ne, joilla olisi pitänyt olla eniten ja paras informaatio käsissään olivatkin yllättäen eniten väärässä sen suhteen kuinka löyhässä sosialistisen systeemin perusta todellisuudessa oli.

No, mitä tällä hetkellä on sellaista, jota pidämme joko kiveen hakattuna tai ohimenevänä ilmiönä ja jonka kohdalla näemme todellisuuden vasta paljon myöhemmin?

Kuinka hyvin pystymme esim. ennakoimaan kirkon tulevan kehityksen? Kuka meistä uskaltaa ryhtyä kertomaan, millainen kirkon tilanne on 10 vuoden kuluttua? Kirkon johto näyttää nyt tekevän sellaisia pelinavauksia ja siirtoja, joiden vaikutuksia kauemmas tulevaisuuteen on hyvin vaikea ennakoida. Enemmänkin vallalla näyttää olevan jonkinlainen kirkollis-yhteiskuntapoliittinen evvk-asenne, joka on yhdistelmä härkäpäistä "näillä mennään"-jyräämistä ja edesvastuutonta median ja yleisen mielipiteen nuoleskelua.

Tulevaisuuden ennustamista ei saa rajoittaa jonkinlaiseksi uskonnollisen elämän alueen monopoliksi. Profeetallisuus ei saa olla vain hengellisen elämän puitteissa tapahtuvaa rohkaisua, lohdutusta ja kehoitusta. Muuten supistetaan profeetallisuuden vaikutusalaa ja sitä kautta koko kuvamme Jumalan valtakunnan kaikenkattavuudesta surkastuu. Vanhan testamentin profeetat olivat profeetallisuudessaan yhteiskunnallisia arvokeskustelijoita (esim. Aamos), uskonnollisen elämän puhdistajia (esim. Hoosea), Jumalan tuomion julistajia (esim. Jeremia) ja Jumalan lupausten tuojia (esim. Jesaja), mutta myös suurvaltapoliittisen pelikentän haltijoita (esim. Daniel). Heidän vaikutuksensa ulottui paljon kauemmas kuin vain oman kotiseurakuntansa seinien sisälle. Se näkyi, kuului ja tuntui kuningashuoneissa, hengellisten johtajien kabineteissa, armeijoiden liikkeissä ja oman aikansa suurpääoman liikkeissä.

Jumalan valtakunta on paljon laajempi, syvempi ja korkeampi kuin vain oman sunnuntaikokouksemme seinät, katto ja kesto. Seurakunta on suolana ja valona maailmassa ja tämän vaikutuksen tulee ulottua kaikille elämänalueille. Samoin myös Hengen inspiroiman profeetallisuuden vaikutuksen tulee ulottua kaikkialle. Elämme maailmanhistoriallista murrosaikaa, eivätkä kaikki pelimerkit ole vielä suinkaan löytäneet oikeaa paikkaansa pelilaudalla. Suomen tasolla olemme varmasti ajautumassa jonkinlaiseen konfliktien sarjaan ensinnäkin maamme uskonnollisessa kentässä, mutta myös laajemmin erilainen polarisoituminen tulee varmasti lisääntymään. Erityisesti tulevat eduskuntavaalit sekä kirkon ratkaisut näyttävät suuntaa tulevaisuuteen. Nyt olisi siis kysyntää oikealle tulevaisuuden ennustamiselle. Profeetan äänen olisi hyvä kaikua eduskuntatalossa, hallituksen kabineteissa ja monikansallisten yritysten hallituksissa.