Thursday, August 13, 2009

Se on Raamattu-kysymys!



"Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä."
(Joh. 15:14)

Entistä enemmän mielessäni soi, että seurakunta ei ole ehdonvallan asia, jossa jokainen voi menetellä niinkuin lystää.

Näinhän me nykyään moniarvoisessa länsimaisessa kristillisyydessämme ajattelemme: "jokainen tehköön oman traditionsa mukaisesti" ja "ainahan se on vähän tulkintakysymys" ja "mistä sitä loppupelissä tietää mikä on oikea seurakuntanäkemys..." jne. Tämän kaiken suhteellistavan ajattelun tuloksena olemme menettäneet voimamme sanoa asiat niinkuin ne ovat UT:ssa. Olemme menettäneet uskomme, kun tilalle ovat tulleet inhimilliset systeemit, suunnitelmat ja tekijät.

Niinpä oppikysymykset eivät enää jaa seurakuntia, herätysliikkeitä ja kirkkokuntia. Ennemmin niitä hajottavat johtajuuskiistat, taloudelliset kysymykset tai kulttuurikysymykset (esim. ylistys vs. perinne). Poikkeuksen tähän tekee se, joka uskaltaa kyseenalaistaa tämän moniarvoisuuden. Hän huomaakin aiemman suvaitsevaisuuden yllättäen muuttuvankin lähes tulkoon fasistiseksi suvaitsemattomuudeksi. Kaiken huippu on se, kun sitten lopulta sitä, joka peräänkuuluttaa raamatullisuutta syytetäänkin suvaitsemattomuudesta tai siitä, ettei "hän anna tilaa muille näkemyksille" tai että "aina lyödään Raamatulla päähän".

Muistan elävästi toissasyksynä, kun Nokia Mission "Suuressa kastekeskustelussa" raamatullista linjaa edustaneelta David Pawsonilta kysyttiin suoraan, että "eikö se ole vähän arroganttia vedota aina siihen, mitä Raamattu sanoo?" Sanopa se.

Noin vuosi sitten lesboparin Espoossa vihkinyt rovasti Liisa Tuovinen totesi homoutta koskevan tieteellisen informaation olevan hänelle "eettisesti velvoittavaa". Vaikka en mitenkään voi jakaa Tuovisen käsityksiä ko. aiheesta, en voi olla ihailematta tätä vetoa: "eettisesti velvoittavaa". Se kuulostaa painokkaalta, varsinkin meitä kristittyjä ajatellen. Sitä se onkin.

Meille raamattu-uskollisille kristityille tässä on paljon opittavaa. Eikö Raamatun opetus seurakunnasta olekin meille "eettisesti velvoittavaa"? Eli käytännössä: missä vaiheessa UT:n opetus Kristuksen seurakunnasta tulee meille niin "eetisesti velvoittavaksi", ettemme yksinkertaisesti enää voi jatkaa entisiä hiekkalaatikkoleikkejämme?

Kysymys seurakunnasta on aina myös Raamattu-kysymys. Mikä on Jumalan Sanan arvovalta ja rooli meidän elämässämme? Uskallammeko kaiken yksin sen varaan ilman niitä tukirakenteita, joita meidän inhimillinen luontomme niin mielellään rakentelee puskureiksi niiden tarjoaman Matrix-todellisuuden ja uskonvaraisen Jumalan valtakunnan välille?

1 comment:

Mimosa said...

Tokavikaan kappaleeseen:

jep!!

Todellakin pitäisi Jumalan ja Hänen Sanansa meitä velvoittaa enemmän kuin mikään muu...