Virtanen ja Uuden Kirkkokunnan miehet


Virtanen oli juuri palannut lomilta ja oli kävelemässä lempikahvilaansa kohti satamassa. Virtanen tykkäsi viettää aikaansa ihmisten parissa sataman rantakahviloissa ja puistonpenkeillä. Hänellä oli joskus tapana lähteä aamuisin sataman rantaan kävelemään, lueskelemaan ja rukoilemaan. Monet kerrat hänellä oli syntynyt hyviä keskusteluja ohikulkijoiden kanssa. Tämän lisäksi Virtasella ja muutamalla muulla hänen ikäisellään (ja kokoisellaan) veljellä oli tapana perjantai-iltaisin tehdä rukouskävelyjä samoille paikoille, kun nuoriso kokoontui "juhlimaan" sinne. Heillä oli tapana pysähtyä juttelemaan nuorten ja miksei periaatteessa kenen vaan kanssa perjantai-iltaisin. Nämä olivat hyviä tilanteita kertoa heille, mitä usko Jeesukseen voisi tuoda heidän elämäänsä.

Kesken rauhallisen kävelyn hänen eteensä kaartaa musta Volkkari, etupenkillä kaksi tutun näköistä miestä. Miehet nousevat ulos autosta ja käyvät juttusille Virtasen kanssa. Virtanen tunnistaa miehet kahden eri tunnustuskuntaseurakunnan jäseniksi, joiden hän nyttemmin tietää liittyneen uuteen, vasta perustettuun kirkkokuntaan. Näillä asioilla miehet ovat nytkin: alkutervehdysten ja kuulumisten vaihdon jälkeen he alkavat innokkaasti kertoa Uudesta Kirkkokunnasta, jonka asialla he nyt ovat.

Jossain vaiheessa tätä yli-innokasta informaatiotulvaa Virtanen kysyy, miten tämä Uusi Kirkkokunta (se nimittäin todellakin on sen nimi!) suhtautuu vanhoihin, jo olemassaoleviin kirkkokuntiin.

- Mehän ollaan siis yhtä isoa Jumalan perheväkeä kaikki, selittää toinen miehistä, Mietoinen nimeltään. Hän on nelikymppinen, laiskanpulskea ja leppoisa kaveri.

- Mutta seurakunnattomien kanssa me ei olla missään tekemisissä, täydentää Kärkkäinen, nuorempi mies, ja vilkaisee merkitsevästi Virtaseen, joka tuntee piston sydämessään, koska ei kuulu mihinkään olemassaolevista tunnustuskunta- eikä yhdistysseurakunnista. Huomatessaan Virtasen reaktion Kärkkäinen innostuu ja jatkaa:

- Laskujemme mukaan tässä kaupungissa on noin satakaksikymmentä seurakunnatonta uskovaa, jotka ovat siis vailla seurakuntayhteyttä, paimenuutta ja hengellistä suojaa...

- Niin, näin moni on luisunut kristittyjen yhteyden reuna-alueille, Mietoinen säestää lähes liikuttuneeseen sävyyn.

- No, te teette siis yhteistyötä VVK:n kanssa, Virtanen kysyi. (VVK oli Valtion Virallinen Kirkkokunta, johon suurin osa maan kansalaisista kuului syntymänsä perusteella.) Kärkkäinen rauhoittui ja vastasi virallisen oloisesti:

- Joo, ilman muuta tehdään. VVK on virallinen seurakunta, joten esteitä yhteistyölle ei ole.

- Mutta eikö VVK:n paikallisseurakunnassa täällä ole kirkkoherrana sukupuolensa vaihtanut transvestiitti? Virtanen ihmetteli ääneen. Tämä seikka oli jo pitemmän aikaa hämmentänyt Virtasta miltei yhtä paljon kuin se, että kaikkien muiden seurakuntien johtajien mielestä kyseessä oli "VVK:n oma sisäinen asia".

Molemmat Uuden Kirkkokunnan miehet menivät sanattomiksi ja katsoivat toisiaan, ikäänkuin yhdessä pähkäillen, mitä tuolle kummajaiselle vastaisi. Virtaselle tilanne oli hyvin tuttu, sillä hän oli kuuluisa siitä, ettei hän arkaillut ylittää erilaisia mukavuusvyöhykkeitä. Sitten Mietoinen sanoi:

- Niin, helppoa se on aina sivusta päin huudella, mutta tulepa itse mukaan vaikuttamaan asioihin, jotta saadaan muutos aikaiseksi. Kannattaa mennä itse muuttamaan asioita siellä, missä näkee epäkohtia.

Mietoinen oli itse entinen VVK:n aktiivijäsen, joka vasta hiljattain oli liittynyt Uuteen Kirkkokuntaan. Tätä ratkaisuaan hän luonnehti "radikaaliksi paluuksi apostolisen uskomme juurille".

- No, en minä nyt niin hirveästi usko, että siellä juurikaan voi enää asioihin vaikuttaa... Virtanen mutisi enemmänkin itsekseen. Tämän vastustajan äkillisen heikkouden - tai niin hän ainakin sen tulkitsi - huomatessaan Kärkkäinen painoi päälle:

- Tuota nyt ei sinun tapauksessasi voi kutsua oman pesän likaamiseksi, mutta peloista käsin työskentelemistä se kyllä on. Kuitenkin niin paljon uusia asioita tapahtuu koko ajan...

Virtanen ei viitsinyt kysyä, mitä nämä Kärkkäisen mainitsemat "uudet asiat" olisivat. Virtanen tunsi Kärkkäisen monen vuoden takaa ajoilta, jolloin he olivat vielä kuuluneet samaan Tunnustuskuntaseurakuntaan. Kärkkäinen oli nuorena miehenä ollut mukana Virtasen vetämässä raamattupiirissä ja ollut tuolloin nuori ja innokas, Raamattunsa läpikotaisin tunteva, terävä kaveri. Jossain vaiheessa yhteistä matkaa Kärkkäisestä oli sitten paljastunut toinenkin puoli: taipumus hengelliseen ylpeyteen, joka oli vain pahentunut tiedon lisääntyessä ja muuttunut suoranaiseksi ylenkatseeksi "maallikoita" kohtaan hänen käytyään Tunnustuskuntaseurakunnan "Vain yksi johtaja"-johtajuuskoulutuksen.

- Niin, ehkä meidän jokaisen tulisi joskus miettiä olemmeko väärän hengen alla, myötäili Mietoinen yrittäen samalla vähän tasoitella kiivashenkisen veljensä sanomisia.

- Me ei haluta puuttua naapuriseurakuntien sisäisiin asioihin, kun ollaan kuitenkin sitouduttu puhumaan hyvää toisistamme, Mietoinen vielä jatkoi.

- Nii-in, mutta entäpä jos tuo kaikki tapahtuukin totuuden kustannuksella? Virtanen ei malttanut olla kysymättä. Vastaukseksi molemmat miehet ähkäisivät, yhtä aikaa sekä närkästyneenä että turhautuneena. Kärkkäinen jopa naksautti kitalakeaan merkitsevästi. Mietoinen katsahti surullisesti veljeensä Kärkkäiseen ikään kuin myöntääkseen virheensä, kun oli ehdottanut tälle tätä vilpitöntä ja hyvää tarkoittavaa keskustelua Virtasen kanssa.

- Kyllä mää uskon yhteisen tien vielä löytyvän kun jätetään aikaa ja tilaa yhteisten kipupisteiden työstämiselle, eikä pyritä tekemään liian hätäisiä johtopäätöksiä. VVK:ssahan on kuitenkin perustettu jo työryhmäkin pohtimaan näitä vaikeita - tässä kohtaa Mietoinen huokaisi syvään ikään kuin osanottonsa merkiksi - kysymyksiä. Nyt on tärkeää antaa tälle työryhmälle VVK:n sisällä työrauha, eikä pyrkiä mihinkään hätäisiin ratkaisuihin. Työryhmä antaa ensi vuoden lopulla vastauksensa ja sitten seuraa normaali kirkollisen hallintomenettelylain mukainen lausuntokierros. Lopullinen pätös tullee sitten varmaan joskus 4-5 vuoden päästä.

Mietoinen oli viittä vaille valmis teologian maisteri, mutta ei ollut koskaan suorittanut opintojaan loppuun, eikä ottanut vastaan pappisvihkimystä. Tätä ratkaisuaan hän oli useaan otteeseen, varsinkin viime vuosina, perustellut "haluna palata alkukristillisen seurakunnan jatkumoon nykyisessä kontekstissa". Virtanen oli joskus huomannut pitävänsä sitä enemmänkin saamattomuutena ja haihatteluna, mutta ei ollut koskaan sanonut mitään. Mietoinen esiintyi kuitenkin mielellään edelleen aina sopivassa yhteydessä oppineena teologina.

- Mutta silloinhan Jeesus on voinut jo tulla takaisin! Virtanen ei malttanut olla huudahtamatta.

Taas UKk:n veljet vilkaisivat merkitsevästi toisiaan. Kuin yhteisestä sopimuksesta Mietoinen jatkoi "hyvä poliisi"-rooliaan.

- Nyt ois hirmu tärkeetä, ettei annettas tunteille valtaa, vaan haluttais kuunnella toisiamme. On niin helppoo olla tekemisissä vain sellaisten kristiveljien kanssa, joilla on jo valmiiks samanlaiset käsitykset asioista. Paljon vaikeempaa, mutta toisaalta hurjan hienoo on olla yhteydessä niiden kanssa, jotka esimerkiks toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan eri tavalla kuin myö, mut kuiteskii Taivaan Isän lapsina. Siinä kyllä oppii hurjan paljon elämän monimuotoisuudesta.

Virtanen tunsi Mietoisen vuosien takaa, joten hän nopeasti tunnisti hänen käyttämänsä taktiikan, jossa siirrytään puhumaan kiistakysymyksistä tunteisiin vetoavaan sävyyn. Taktiikka oli yleisesti käytössä VVK:ssa, varsinkin sen ammattilaisten piirissä. Se oli osoittanut toimivuutensa melkein aina silloin kun piti tyynnytellä oppimattomia, levottomasti vellovia maallikkojoukkoja. Tätä nykyä se oli entistä enemmän levinnyt myös muiden, pienempien kirkkokuntien keskuuteen ja jopa niiden työntekijäkoulutukseen saakka.

Virtanen oli kuitenkin liian kova luu, jotta häntä voitaisiin manipuloida tällaisilla alkeellisilla emotionaalisilla vippaskonsteilla. Sen tähden Kärkkäinen hyppäsi kehiin. Tilanne muistutti epätasaista vapaa-painiottelua, jossa on kaksi yhtä vastaan-tilanne: kun toinen oli aikansa omilla keinoillaan pehmittänyt vastustajaa, toinen hyppää vuorostaan rinkiin ja aloittaa oman osuutensa. Virtanen muisti tämän vanhasta kokemuksesta ja tiesi, mitä tuleman piti. Jos Mietoisen rooli oli olla "hyvä poliisi" tässä keskustelussa, niin Kärkkäinen puolestaan oli suvereenisti ominut "pahan poliisin" roolin.

- Uskon kuitenkin, että johtajamme ja pastorimme tietävät mitä tekevät. He ovat Jumalan voitelemia Heran palvelijoita, joilta voi aina kysyä tietä. Näin ollen ei meillä tavallisilla seurakuntalaisilla ole mitään hätää, kun saamme olla näin hyvien paimenien alaisuudessa.

- Puhutko nyt siis VVK:sta vai tästä uudesta...? Virtanen tarkisti.

- Uudesta Kirkkokunnasta, joo..., molemmat sanoivat yhteen ääneen. Kärkkäinen kaivoi esille muutamasivuisen monivärijulkaisun ja ojensi sen Virtaselle.

- Joo, katsos tässä on esiteltynä tämä uusi yhteisömme ja sen perusperiaatteet, Kärkkäinen käänteli Virtaselle esitteen sivuja.

- Siinä on pastoritiimimme... tuossa johtajuusrakenteemme... uusi toimiva ohjelma, se on Jenkeissä saavuttanut valtavia massoja... niin, ja tuossa on viikko- ja kuukausiohjelmamme, nettisivujen osoite ja... Kärkkäinen oli selvästi innoissaan niin kuin pikku poika, joka on saanut upouuden lelun.

- Haluamme tuoda uutta viiniä näihin vanhoihin leileihin tässä kaupungissa, Mietoinen hymyili maireasti ja kohotti katseensa ylöspäin, taivaita kohti.

- Juu-u eli näillä asioilla ollaan. Tuo nimi Uusi Kirkkokunta tulee lähiaikoina vaihtumaan toiseen nimeen, joka kommunikoi paremmin nykyisessä kontekstissamme. Se uusi nimi on Denomi, mikä tulee englannin kielen kirkkokuntaa tarkoittavasta sanasta "denomination", Kärkkäinen hehkutti.

- "Denomi - uusi usko saavuttaa kaikki!" - se on uusi sloganimme, säesti Mietoinen, mikä sai Virtasen ihmettelemään, mikä ihmeen vimma oli saanut Mietoisenkin kaltaisen pitkän linjan tyypin tuolla tavalla höyrähtämään. Mietoinen kun oli jossain yhteydessä aiemmin korostanut UKk:n perustamista "todella radikaalina panostuksena tulevaisuuteen". Virtanen oli ihmetellyt, mitä ihmeen radikaalia siinä nyt oli, että perustettiin uusi, samankaltainen kirkkokunta kuin kaikki vanhatkin olivat?

- Me ollaan menossa nyt tämän hyvän sanoman kanssa tavoittamaan ihmisiä satamaan ja kaupungille, Kärkkäinen sanoi ja nyökkäsi autoonsa päin, jonka takapenkillä lojui tuhansia moniväriesitteitä. Virtanen mietti kuinkahan paljon tuokin painosmäärä oli tullut maksamaan, mutta ei viitsinyt sanoa enää mitään. Ei hän myöskään viitsinyt kysyä, mitä kaverukset tarkoittivat tällä "hyvällä sanomalla". Kirkkokuntaako he julistivakin?

- Uusi esite tulee painosta ensi viikolla, palaillaan silloin asiaan! Mielonen huikkasi vielä ennen kuin Kärkkäisen Volkkari kääntyi keskustaan päin vievälle kadulle. Virtanen lähti kävelemään sataman suuntaan mietteissään.

-------

Pari viikkoa myöhemmin Virtanen istuskeli satamassa ja katseli - tai pikemminkin kuunteli - lokkien kirkunaa aallonmurtajalla. Hänen luokseen ajoi fillarilla eräs parikymppinen kaveri, jonka hän oli oppinut tuntemaan perjantai-illoista kaupungilla. Hän oli muutaman kerran jutellut tämän nuoren miehen kanssa uskon asioista kun tämä oli ollut kavereineen kaljalla puistossa. Heidän välilleen oli syntynyt hyvä yhteys ja aina tavatessaan he vaihtoivat kuulumisia.

- Moro Virtsu, ootsä tästä kuullu?

Kaveri löi Virtasen eteen Uuden Kirkkokunnan uuden uutukaisen esitteen, jossa etusivulla suurilla kirjaimilla vakuuteltiin uuden uskon saavuttavan pian kaikki. Virtanen katsoi esitettä ja sitten kaveria - Jaska taisi olla hänen nimensä. Jaskan suupieltä nyki hienoinen pilkalliseksi tulkittavissa oleva hymyn poikanen. Katsottuaan UKk:n uutta esitettä tarkemmin häntäkin alkoi hymyilyttää.

Uudessa esitteessä oli sattunut pienoinen moka, kun "Denomi"-sanassa olivat n- ja m-kirjain vaihtaneet paikkaa.