Jatkoa edelliseen...


Olimme päivällä ystäväni Villen kanssa Hesassa kiertelemässä antikvariaatteja ja juttelimme matkalla aamulla bongaamastani Jari Rankisen blogikirjoituksesta. Ville on koulutukseltaan sotilas, joten aika nopeasti löytyivät pääpointit tuosta Rankisen jutusta. Rankinenhan asettaa jutussaan vaakakuppeihin ammattimaisen Nato-armeijan ja toisaalta sissiarmeijan, jolla olisi kansan laaja tuki takanaan.

Yksi tärkeä pointti sissiarmeijassa olisi se, että menestyäkseen sillä tulisi olla korkea motivaatio, vahva sitoutuminen ja hyvä sisäinen ryhti. Silloin tällaista armeijaa olisi todella vaikea lyödä, koska siihen olisi vaikea päästä käsiksi. Ammattimainen armeija on helposti hidas ja kankea, kallis ja motivaatio voi olla todellinen ongelma sen kohdalla. Villeä lainaten, sodankäynnin historia tuntee useita esimerkkejä siitä, miten tällainen ammattimainen armeija häviää taistelun, vaikka kaikki onkin tehty ohjesäännön ja oppikirjojen mukaisesti. Sissiarmeijan etuina ovat yllätyksellisyys ja nopea iskukyky.

Näitä asioita sitten kelatessa alkoi pikku hiljaa muhia ajatus siitä, mistä se Rankinen oikeasti kirjoittaakaan? Nimittäin hahmotellessaan sissiarmeijan toimintatapaa hän itse asiassa kuvaa maanalaisen seurakunnan vainot kestävää rakennetta. Jos verrataan Natokelpoista ammattiarmeijaa johonkin perinteisesti organisoituneeseen, hierarkkiseen kirkkokuntaan, niin sen voi helposti lyödä, koska se on ominaisuuksiltaan ja toimintatavoiltaan helposti ennustettava ja sen heikot kohdat (esim. talous, kiinteistöt, mahdolliset valtionavut tai muut privilegiot) löytyvät nopeasti. Jos taas verrataan kansanliikkeenomaista seurakuntaverkostoa sissiarmeijaan, jolla on kansan vahva tuki takanaan, niin siinä meillä on kädessämme avaimet em. seurakunnan vainot kestävään rakenteeseen: motivaatio, sitoutuminen ja moraali. En tietenkään tarkoita, etteikö näitä voisi löytyä ensin mainitustakin esimerkistä, mutta siellä ne eivät vain yleensä ole ensisijaisia ja niiden kohdalla on olemassa suuri vaara muuttua sisäisestä ulkokohtaiseksi. Ensisijaisia ovat sensijaan koulutukseen perustuva pätevyys, asemaan perustuva johtajuus ja taloudellisiin resursseihin perustuva palkkaus.

No, ehkäpä Jari Rankinen itsekään ei tiennyt, mitä kirjoitti - tässä suhteessa. Muuten herää kysymys, että mitä ihmettä siellä Sley:n johtoportaassa oikein puuhataan. Mutta oikeesti: jokaisen herätysliikkeen (ja sen pohjalta syntyneen järjestön) kannattaa nykyisessä tilanteessa hankkia itselleen joku tämän kaltainen strategia b. (Tai no, mistäs minä tiedän, jos vaikka...) Näinhän Jari Rankinen toki itsekin kirjoittaa: "Ei saisi olla liian hyväuskoinen. Nyt saamme elää hyvin vakaissa ja rauhallisissa oloissa. Sekin on suuri Jumalan lahja. Onko näin aina, sitä emme tiedä."

Irokeesi-intiaanit puhuivat kansallispelistään lacrossesta "sodan pikkuveljenä", Liikkeenjohdon ja yritymaailman hahmot ovat jo aika päivää sitten löytäneet Sun Tzun ja von Clausewitzin ajatuksista yhtäläisyyksiä bisneksen tekoon. Välimatka hengellisen ja maallisen sodankäynnin välillä ei sekään ole mikään kovin suuri ja yhtymäkohdat ovat sieltäkin suht helposti löydettävissä.

Mutta joo, ehkä Jari Rankinen ei siis tietoisesti kirjoittanut mistään muusta kuin maanpuolustuksesta. Mutta hänen kirjoituksestaan nousee vain niin helposti esille em. kaltaisia näkökohtia, joista edellisessä postauksessa peräänkuulutin: "mikä voisi olla tämän kaiken käytännöllinen sovellus uskon elämään?" Näitä olen nyt sitten tässä halunnut eteemme hahmotella, kun ne ovat päivän pääkopassa muhineet.

Aamulla luin Johannes Kastajasta, miten hän varoitti oman aikansa fariseuksia siitä, että Jumala voi kivistä herättää lapsia Aabrahamille, mikäli tämän biologiset jälkeläiset eivät osoittaudu uskollisiksi. (Ks. Matt. 3:9.) Tältä pohjalta puhutaan aina silloin tällöin siitä, miten "kivet huutavat", jos Herran omat ovat hiljaa.

Itse olen kuullut tänään "kivien huutavan" kahdessa kohtaa: ensinnäkin tässä Jari Rankisen maanpuolustushenkisessä ammattiarmeija - sissiarmeija-polarisoinnissa (ei niin, etteikö Rankinen olisi Jumalan lapsi).

Toisen kerran kuulen "kivien huutavan" Villen Palava pensas-blogissa. Käykääpä tsekkaamassa!