Ei mitään uutta auringon alla

Olen tässä kesäloman ratoksi harrastellut pienimuotoista tutkiskelua alkukristilliseen aikaan liittyen (josta myöhemmin varmaan lisää). Mielenkiintoisena juttuna nousee esille apostolisten isien kirjoituksissa varoitukset seurakunnille kiertävien puhujien suhteen. Esim. profeetan viran pneumatologisesta luonteesta johtuen myös erilaiset arveluttavat lieveilmiöt näyttävät tulleen jo varhain esille. Didakhe eli "Kahdentoista apostolin opetus" (erityisesti 11. luku) toisaalta korostaa alkukristillisen ajan kiertävien apostolien ja profeetallisen julistajien korkeata arvoa, mutta toisaalta myös heittää realismia ja maalaisjärkeä kehiin näiden ilmiöiden arvioimisessa.
Näyttää siltä, että väärinkäytöksiä oli ollut ja ohjeista saattaa hyvin lukea, että seurakuntiin oli ilmaantunut korkean spiritualiteetin omaavia puhujia, joilla ei sitten kuitenkaan ollutkaan ihan puhtaita jauhoja pussissa. Eli monia kiertäviä julistajia houkuttelivat jo tuolloin erilaiset aineelliset edut.

Heillä saattoi olla kyseenalainen taipumus majoittua seurakuntien elätettäväksi yli kohtuullisena pidetyn ajan ja eri tavoin houkutella itselleen erilaisia aineellisia hyödykkeitä, kuten rahaa. Näitä toivomuksia sitten saatettiin vielä vauhdittaa erilaisin profeetallisin ilmestyksin ja ne saatettiin näin esittää jopa jumalallisina käskyinä. Jossain kohtaa viisari oli ilmeisesti heilahtanut ihan toiseenkin laitaan, joten Didakhe kehottaa myös olemaan arvostelematta profeettoja kesken heidän toimintansa. Joka tapauksessa heihin nähden oltiin varovaisia. Erityisen mielenkiintoiselta kuulostaa jo tuolloin lausuttu kehotus: "Älkää kuulko häntä, joka hengessä sanoo: Anna minulle rahaa tai jotain muuta." (11:6,9, 12)

Tätä juttua vielä täydentää vähän myöhäisemmältä ajalta peräisin oleva roomalaisen satiirikon Lukianoksen kirjoitus Peregrinnoksen kuolema. Siinä kerrotaan kiertelevää elämää viettävästä huijarista nimeltä Peregrinnos, joka lukuisia petoksia ja huijauksia tehtyään päätyi kristittyjen profeetaksi ja käytti häikäilemättä hyväkseen heidän liikuttavan altista palvelumieltään. Kuvauksen huippukohtana on sitten Peregrinnoksen joutuminen telkien taakse ja sen, miten tämä julma kohtalo vain innostaa hyväuskoisia kristittyjä yhä harkitsemattomampaan anteliaisuuteen tämän veijarin hyväksi.

Niinpä niin, ei mitään uutta auringon alla. Mieleen tulevat pari Mika Waltarin juttua. Ensinnäkin kirjasta "Kuka murhasi rouva Skrofin?" (leffana "Kaasua, komisario Palmu"), jossa muutamin vedoin eteemme kuvataan hesalainen huijarisaarnaaja Mustapää, joka kyseenalaisin metodein paimentaa omaa Paratiisiseurakuntaansa. Sitten on tietysti tämä huijariklassikko "Gabriel, tule takaisin", jossa nyt ei sinänsä olla tekemisissä uskonnollisuuden tai kristinuskon kanssa, mutta joka hyvin kuvaa huijarin häikäilemätöntä toimintaa.

No, tällä kaikella en nyt yritä viitata mihinkään suuntaan tai kehenkään. Jokainen tehköön itse omat johtopäätöksensä. Sen voin sanoa omasta kokemuksestani, että puhdasverisen huijarin tavattuaan ja oltuaan hetkenkin hänen suorastaan demonisen manipulointinsa kohteena, sitä ei unohda koskaan. Se on näytös, jonka jokaisen soisi näkevän - turvallisen välimatkan päästä ja ilman pelkoa joutua itse vaikutetuksi.

Miten siellä Raamatussa sanotaankaan? "Mitä on ollut, sitä vastakin on ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla. Jos jotakin on, josta sanotaan: ´Katso, tämä on uutta´, niin sitä on kuitenkin ollut jo ennen, ammoisina aikoina, jotka ovat olleet ennen meitä." (Saarnaajan kirjan 1. luku, jakeet 9 ja 10.)

Se on sitten eri asia, oppiiko ihminen mitään.