Minua on joskus moitiskeltu siitä - tiedättehän, "kristilliseen tapaan" vaivihkaa vihjaillen ja huokaillen ja useimmiten takana päin - että olen ottanut blogissani niin kriittisen kannan voimakkaaseen johtajuuteen. Olen nimittänyt sitä "kovaksi paimenuudeksi" ja nähnyt siinä paljon huolestuttavia piirteitä ja väärää hedelmää.

Mutta mitä sanotte tästä? Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli on määrännyt Vammalan luterilaisen seurakunnan entisen pastorin Markus Malmivaaran erotettavaksi kolmeksi kuukaudeksi papinvirastaan. Syynä ovat nämä jo tutuksi tulleet naispappeuden vastaiset mielipiteet. Tämä on ennakkotapaus Suomen kirkossa suhteessa naispappeuteen. Varmasti tulemme näkemään lähitulevaisuudessa vastaavanlaisia kirkollisen sanktiokoneiston rattaiden pyörähdyksiä suhteessa samaa sukupuolta olevien vihkimiseen. Historia toistaa tässä kohtaa taas itseään, sillä Markus Malmivaaran esi-isä, Pohjanmaan herännäisyyden armoitettu johtomies, Nils Gustaf Malmberg erotettiin puolitoista vuosisataa sitten hänetkin määräajaksi papinvirasta. Syynä oli tuolloin kotikokousten pitäminen ja varojen kerääminen lähetystyöhön. Eli ihan yhtä rankkoja olivat tuomion perusteena olevat argumentit jo tuolloinkin. Amen, MOT ja muita sen tapaisia asioita. Eikä virallinen kirkko vieläkään tai taaskaan ole oppinut mitään omasta historiastaan.

Mitä tämä tuomio tarkoittaa käytännössä? Tuomiokapitulin päätöksen mukaan Malmivaara ei saa toimittaa jumalanpalvelusta, jakaa sakramentteja, hoitaa kirkollisia toimituksia, suorittaa yksityistä sielunhoitoa eikä toimia ripin vastaanottajana ja synninpäästön julistajana. Hm. mielenkiintoista... Kuka tässä nyt ottaa kenenkin paikan ja mitkä olisivat seuraukset, jos ottaisimme tämän tuomion lainvoimaisuuden todesta? (Tämä nyt ihan täysin teoreettisesti funtsien, sillä ei kai kukaan nyt tosissaan tätä ota? Tai en minä tiedä, ehkä joku ottaa...)

Eivätkö nämä asiat olekaan riippuvaisia Jumalan kutsusta, Jeesuksen käskystä ja Pyhän Hengen valtuutuksesta? Millä ihmeen oikeudella jokin inhimillinen oikeus ottaa itselleen tällaisia oikeuksia? En tunne henkilökohtaisesti tätä veljeäni Markus Malmivaaraa, mutta haluan jättää hänelle ja kaikille vastaavanlaisessa tilanteessaa kipuileville tämän Paavalin sanan 1.Korinttilaiskirjeen 4. luvusta: "Mutta siitä minä hyvin vähän välitän, että te minua tuomitsette tai joku inhimillinen oikeus; en minä itsekään tuomitse itseäni, sillä ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä silti ole vanhurskautettu, vaan minun tuomitsijani on Herra" (jakeet 3 ja 4).

Erityisesti huomio kiinnittyy tuomiokapitulin lausahduksen kahteen viimeiseen kohtaan: hän ei saa suorittaa yksityistä sielunhoitoa eikä toimia ripin vastaanottajana ja synninpäästön julistajana. Oletetaan siis, että esim. minä tunnustaisin ko. henkilölle syntini, pyytäisin esirukousta ja sitä, että hän Jumalan palvelijana julistaisi minulle katuvalle syntini anteeksi annetuiksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Normaali veljellinen tukitoimenpide, läpinäkyvyyttä ja tilivelvollisuutta veljien kesken. Ei niin että sillä olisi minulle mitään merkitystä, mutta kirkon kannalta kaveri kerjäisi siis verta nenästään eli lisää hankaluuksia. Salibandytermein sanottuna "jatkuva väärä pelitapa". Jalkapallossa kyse on paitsiotilanteesta eli jos kosket palloon, niin pilli soi.

Suurin kysymys on kuitenkin se, että voisinko minä - kirkon kannalta katsottuna tietenkin - todella uskoa syntini anteeksi annetuiksi vai en? Okei, myönnän että tämä on spekulointia, koska kuten jo aiemmin totesin, niin ei kai kukaan tosissaan tätä ota? Mutta siis teoriassa: kirkon virallisen kannan mukaan koko homma olisi täysin jumalatonta, niinkö? "Väärin sammutettuko"?

Ja edelleen: pitäisikö ko. henkilön itsensä oma-aloitteisesti, kuuliaisena kirkon opetuslapsena varoittaa kaikkia lähelleen tulevia, ettei hänen pakeilleen kannata pyrkiä kuormaansa keventämään - häneltä kun nämä oikeudet (ja velvollisuudet) on kirkon johdon toimesta evätty?

Neljä käytännön juttua nousee mieleeni tältä pohjalta:

• Haloo, kaikki Suomenniemen ansioituneet apologeetat! Samaan aikaan kun käytte säihkyvin sapelein evoluution & co kimppuun, niin täällä olisi ihan pieni käytännöllinen kysymys, jossa puolustaa uskoa. Ovatko kirkon johdon määräämät sanktiot raamatullisia ja jos eivät, niin mitä meidän sitten olisi tästä ajateltava? Vai ovatko nämä kysymykset kenties liian kiusallisia esille otettaviksi?
  
• Olen jo pitempään ihmetellyt kristillisen median hampaattomuutta. Nyt olisi hyvä tilaisuus synnyttää uudenlaista kristillistä tutkivaa journalismia ja haastaa kirkon johtoa vastaamaan edellä esitettyihin kysymyksiin. Vai annammeko ennemmin epäoikeudenmukaisuuden jatkua, jotta työrauha ja taloudellinen tasapaino säilyisivät?
• Sitten lopuksi kaiken uhallakin: olisiko nyt jo viimeinkin aika lähteä ulos kirkosta? Jos kyseessä on babylon, niin ei sen puolesta Raamatussa kehoteta rukoilemaan, vaan siitä kehotetaan lähtemään. Tällä hetkellä useimmat kirkon teoista edustavat selkeästi babylonia - niin tämäkin. Älkää antako pettää itseänne vakuutteluilla siitä, miten "yhdessä voimme muuttaa kirkkoa vielä" etc. Mutta älkää myöskään enää kauemmin itse pettäkö itseänne tyyliin "sitten kun tämä ja tämä tapahtuu kirkossa, niin sitten kyllä on aika lähteä". Tällä tavalla vain siirretään rajapyykkiä eteenpäin kerta kerran jälkeen.
• Väsyksiin asti toistan vielä tätä: milloin näemme vastaavanlaisia esimerkkejä häikäilemättömästä kirkollisesta vallankäytöstä vapaiden suuntien ja uusien seurakuntien piirissä? Kun synnytetään kirkollista hierarkkiaa valvontakoneistoineen, ei siedetä toisin ajattelijoita. Kyseenalaistajia vielä vähemmän.