Saturday, May 28, 2011

Mediakatsaus 11 - Todellisuus ja sen varjo

Aamupäivällä kahvilan terassilla (juuri ennen kuin sadekuuro alkoi) Hesarin pääkirjoituksesta (28.05.2011) osui silmiini:

"Mannerlaatat eivät ole liikkeessä vain konkreettisesti, vaan myös vertauskuvallisesti: maailma on voimakkaassa murroksessa. Monet totuudet haastetaan ja ihmiset joutuvat punnitsemaan maailmankuvaansa ja arvojaan uusia yllättäviä ja usein järkyttäviäkin tapahtumia vasten. Kansainvälisen talouden muutokset heijastuvat kaikkialle. Valtiot, kunnat ja yksittäiset perheet joutuvat arvioimaan asemaansa uudelleen.

Uudet vallat vahvistuvat ja Euroopan pitkään jatkunut vaurauden aika on joutunut aivan uusien ja ankarien haasteiden eteen. Euroopan sisäinen keskustelu on saanut uusia, dramaattisia piirteitä: mitä tarkoittavat solidaarisuus, lupaukset ja velvollisuudet? Mikä on meidän vastuumme omasta elämästämme ja mikä muiden hyvinvoinnista?

Suomessa hämmästellään, miten nopeasti julkisen talouden tilanne on muuttunut. Valtio velkaantuu nopeasti ja kuntien taloudellinen asema on vaikea"

-------


Osuvasti sanottu, melkein kuin itse kirjoittamaani. (Menköön tuo itseironian piikkiin.)

Samaan ajankohtaan ilmeisen sattumoisin osuneet EU-kriittisten Perussuomalaisten vaalivoitto ja euroalueen vakava talouskriisi ravistelevat tilannetta koko mantereenlaajuisesti. Sitä suuremmalla syyllä monien mielestä Jyrki Kataisen on pakko onnistua luomaan Suomeen toimintakykyinen ja laajapohjainen hallitus - ilman persuja. Näihin "moniin" liitän ylikansallisen suuren rahan edustajat, joiden läsnäolo EU:n euroalueen päätöksenteossa on yhtä ilmeinen kuin paskan haju vanhan mallin puuhuussissa.

Persut ovat eittämätön pain in the ass EU-myönteiselle valtaeliitille yli koko poliittisen kentän. EU-kysymys on uudelleen ponnahtanut politiikan keskiöön. Älköön kukaan hyväuskoisuuttaan vain luulko, että Kreikka ja Portugali jäävät viimeisiksi. Euroalueen talous on saatava vakautettua suuren pääoman työrauhan turvaamiseksi.

Tätä taustaa vasten Timo Soinin ratkaisu jäädä hallituskuvioiden ulkopuolelle on anteeksiantamaton majesteettirikos, onhan nyt ensi kertaa pitkiin aikoihin astuttu politiikan pelikentän sääntöjen ulkopuolelle. Juha Ahviota lainaten, "poliittinen korrektius sai korvilleen" - ja kunnolla. Eipä ihme, että EU-myötäilevä media haukkuu Soinia rintamakarkuriksi ja syyttää häntä pyyhkeen heittämisestä kehään.

Persut ovat medialle kova pala, koska se edustaa sellaista ilmiötä kansan syvien rivien keskuudessa, jota se ei tunnistanut, eikä osannut ennakoida ajoissa. Sanalla sanoen: persut ovat osa suuntausta, jonka kehittyminen ei noudata sen enempää poliittisen eliitin kuin valtavirtamediankaan pelisääntöjä. Muuten voidaan olla tämän kehityksen luonteesta ja sen arvoista montaa mieltä, mutta näin näyttää jytkyn kanssa käyneen. Se on alkanut elää omaa elämäänsä. Hyvänä esimerkkinä tästä on viitasaarelainen helluntaikansanedustaja Teuvo Hakkarainen, jonka rosoisen menneisyyden esille kaiveleminen mediassa on vain lisännyt Perussuomalaisten suosiota.

Todellisuus ja sen varjo, jota media meille iltauutisissa syöttää, näyttävätkin elävän omaa elämäänsä suhteellisen kaukana toisistaan. Nyt esille pulpahtaneen kehityksen lopputulemaa emme voi vielä nähdä. Kun ulkopoliittiseen kriisiin liitetään sisäpoliittinen kuohunta, niin puut ja sytykkeet ovat valmiit. Moni asia on kuitenkin tyystin muuttunut.

Persujen sopeuttaminen onkin jo aloitettu mediassa. Esim. lehdistössä puhutaan siitä, miten perussuomalaisuutta onkin niin vaikeaa määritellä: mitä se oikeastaan on? Persuista yritetään tehdä vähemmän pelottavia ja jotenkin tutunomaisempia meille taviksille, ketä ikinä sillä sitten tarkoitetaankaan. Lähiöiden kapina on kuitenkin liian kova pala purtavaksi viralliselle hyvinvointi-Suomelle. Kun Suomi voittaa kiekkokultaa, niin Helsingin keskustassa Kolmen sepän patsaan tuntumassa haastatellaan afrikkalisperäisiä maahanmuuttajanuorukaisia, miten he kokevat Suomen kiekkokullan ja ennen kaikkea finaalivoiton Ruotsista? Tämä onkin eräs valtavirtamedian suuria lopunajallisia missioita ylikansallisessa maailmassa: tasoitella ääripäät ja luoda vaikutelma jännitteettömästä ja rauhallisesta maailmankylästä.

-------

Mitä tämä kaikki sitten merkitsee yksityiselle uskovalle ja koko Kristuksen seurakunnalle Suomessa?

Onnellisen ja rauhallisen yhtenäiskulttuurin aika on auttamatta ohi. Meidän on alettava ymmärtää oma osamme ja roolimme vähemmistökulttuurina. Olemme osa marginaalia ja lähestymässä esikristillistä lähetystilannetta, jossa sellaiset evankelioinnin peruskäsitteet kuin Isä, Jumala, Jeesus, pelastus, synti ja seurakunta on oltava valmiit määrittelemään uudelleen. Nyt tuo määrittely on tehtävä puhtaasti Raamatun sanan pohjalta ja voi itse asiassa olla lopputuloksen kannalta parempi, kun et hyödynnä tässä apologiassasi mitenkään kristillistä traditiota. Kulttuurinen tilanteemme on peruuttamattomasti muuttumassa.

Toisaalta juuri tässä vähemmistönä olemisessa on myös meidän mahdollisuutemme. Lontoon Hillsongin ylistyskonsertti Lahden Kirkkopäivillä oli hyvä esimerkki siitä, miten kirkon moniarvoistumisen aiheuttaman rapautumisen myötä meille tulee jatkossa avautumaan paljon uusia tilanteita "tehdä hyvää", Jyrki Kataista lainatakseni. Mutta tämä edellyttää vähemmistöltä aina selvää käsitystä omista arvoistaan ja tavoitteistaan sekä määrätietoisuutta niiden saavuttamisessa.

Kaiken keskellä voimme varautua yllättävinkiin mielipideilmaston muutoksiin. Viime syksyn homokeskustelu ja monet sitä seuranneet yksittäiset tapahtumat Salossa, Torniossa, Kankaanpäässä tai Kokemäenjoella puhuvat omaa kieltään asenteiden kovenemisesta kristittyjä kohtaan.

Mumford & Sons´in eräässä laulussa lauletaan osuvan postmodernisti, että "miten sä voit sanoa, että sun totuutesi on muka parempi kuin minun?" Aidon missiologisen tilanteen tunnistaa siitä, että opin voima ei ole sanoissa, kirjoissa tai kirjastoissa, vaan elämässä ja voimassa. Vasta tästä käsin sanatkin saavat uuden, syvemmän merkityksen: "meidän Herramme on Voittaja ja Hän elää!" Tätä Jumalan voiman vastaansanomatonta esiinpurkautumista vasta haikailemme ja odotamme täällä länsimaissa. Se on kuitenkin edessä päin, Herran tulee vain vielä saada riisua meitä pois omasta voimastamme.

No comments: