Puut, sytykkeet ja hämmennys

Kirjoitin viime helmikuun puolivälissä eräässä postauksessani siitä, mitä ounastelin olevan tulossa:

"Se, mitä maassamme tapahtuu on sekä reagointia koko maanosamme poliittis-taloudelliseen kehitykseen että turhautumista maamme sisäpoliittiseen tilanteeseen. On todennäköistä, että EU tulee lähitulevaisuudessa ajautumaan jonkinlaiseen kriisiin, jonka vakavuutta on vielä vaikea arvioida. Voi hyvinkin käydä niin, että koko Unioni hajoaa nykyisen tilanteen mahdottomuuteen. Perussuomalaisten ohella monet muutkin piirit Suomessa odottavat tätä tilaisuutta irrottaakseen Suomen irti EU:sta.

Tämä tulee aiheuttamaan jännitteitä Suomen sisäpolitiikassa. Tämä tilanteen kärjistyminen tulee näkymään yhtä hyvin eduskunnassa kuin lähiöiden ostoskeskuksissakin. Timo Soini on tässä kohtaa asetettu jo nyt paljon vartijaksi. Paljolti hänen persoonansa vaikutusta on se, miten hyvin erilaiset ääriainekset saadaan suitsittua ja yhteiskuntarauha säilytettyä."

Nyt siitä, mitä edellisessä postauksessani esittelin EVA:n kymmenen vuotta vanhasta raportista, löytyy niitä sytykkeitä, joihin Euroopan ja erityisesti euroalueen järkähtelystä lentävät kipinät saattavat hyvinkin osua. Pinnan alla muhii ja moni kaipaa muutosta nykyiseen tilanteeseen. Tämä tyytymättömyys poiki perussuomalaisten sydämet pysäyttäneen vaalivoiton. Olemme kuluneen kevään aikana siirtyneet täysin uuteen ajanjaksoon maamme poliittisessa historiassa. Tässä tilanteessa emme vain kykene näkemään kovin kauan eteenpäin. Polarisoituminen ja ristiriidat ovat edelleen todellisuutta. Ne eivät ole nyt vasta syntyneitä, kuten mediassa usein on virheellisesti esitetty, mutta nyt ne ovat vihdoin saaneet äänensä kuuluviin.

Seuraukset tässä tilanteessa voivat olla järkyttävät ja kauaskantoiset. Liioittelematta voi sanoa, että eräs skenaario lähitulevaisuuteen voi olla euron kaatuminen, liittovaltiokehityksen pysähtyminen ja sitä seuraava lamaannus ja hämmennys. Yllättäen, ei ainoastaan Timo Soini, vaan itse asiassa Suomi suvereenina kansakuntana on asetettu paljon vartijaksi. Suomi voi hyvinkin löytää itsensä - jopa tahtomattaan - väkikiven roolissa, jonka avulla kammetaan jotain...

Mitä tulee kotimaan tilanteeseen, niin kuten EVA:n raportissa mainittiin, arvojohtajaa kaivataan. Onko se tuleva presidentti (koska nykyinen se ei ole)? Kirkko ja sen johto se ei ainakaan ole, se on jo käynyt hyvin selväksi. Kun on seurannut kirkon nykytilaa, niin mieleen on usein noussut psalminkirjoittaja Aasafin sanat "merkkejämme me emme näe, ei ole enää profeettaa, eikä ole joukossamme ketään, joka tietäisi, kuinka kauan" (Ps. 74:9). Toisaalta en voi osoittaa syyttävällä sormella kirkkoa (sen härskistä luopumuksesta) huolimatta, sillä sama hämmennys on luonteenomaista myös muulle kristikunnalle Suomessa. Mitä minun pitäisi siis ajatella tästä "muusta kristikunnasta"? Entä miten on minun itseni laita, kun omaakin mielentilaani tältä keväältä kuvaava sana on juuri tuo hämmennys? Olisi tekopyhyyttä ja hurskastelua väittää jotain muuta.

Rehellinen ollakseni, en oikein löydä kunnon profeetallista ääntä virallisten tunnustuskuntien piiristä, mutta en oikein myöskään niiden ulkopuoleltakaan. Kuitenkin juuri tämä olisi sitä, mitä me kaikkein kipeimmin tarvitsisimme. Jos tämän Herran Hengen inspiroiman profeetan julistuksen kuulumisen jälkeen löytyisi esim. valtionjohdosta kuulevia korvia, näkeviä silmiä ja ymmärtäväisiä sydämiä, niin tilanteessamme olisi huomattavasti enemmän toivoa nykyiseen verrattuna.