Friday, May 20, 2022

"Pitää olla järkevä ja tietoinen siitä, mitä tekee."

 Tiedän ihmisiä, joille luonto on ehtymätön Jumalasta kertovien esimerkkien aarreaitta. Etenkin näin keväisin minustakin tuntuu siltä. Toisille ihmisten elämänkerrat ja historia toimivat samanlaisena innoittajana. Olen huomannut, että minulle urheilu ja sen ympärille rakentunut maailma toimii usein inspiraation lähteenä. Urheilijoiden harjoittelu ja kilpaileminen, valmentaminen, valmentajien elämänkerrat ja kokemukset... olen saanut monenlaista oppia, inspiraatiota ja mietittävää näistä.

Tiistaina (17.05.) luin Ylen nettisivuilta äskettäin Italiasta takaisin Suomeen palanneen jalkapalloilija Perparim Hetemaj´n haastattelun. Jutun näkökulma oli pitkän ja menestyksekkään uran salaisuus. Erityisesti siinä kohdassa, missä Hetemaj puhuu ikääntymisen vaikutuksista harjoitteluun, pelaamiseen ja valmentautumiseen, koin vahvan herätyksen; kaverihan puhuu ihan minun suullani!

"[Iän karttuessa] pitää olla valmis tekemään muutoksia elämäntavoissa, harjoittelussa ja ajattelussa. Silloin kannattaa miettiä, kannattaako pelata jokaisessa pelissä. Nuorempana minulla oli vaikeuksia tuossa asiassa, koska halusin pelata koko ajan, vaikka en ollut täydessä kunnossa. Nykyään sekin on helpompaa, koska vanhempana ihminen on paremmin tasapainossa. Pitää olla järkevä ja tietoinen siitä, mitä tekee. ... Aion tehdä tätä niin kauan, kun saan tästä lajista jotain irti. En sano, että pelaan 40-vuotiaaksi saakka, koska rajat tulevat vastaan. Toivottavasti joku kaveri viereltäni ottaa paikkani. Silloin se on minulle signaali lopettaa."

Viisaita ajatuksia Hetemaj´lta, niin HJK:n mies kuin onkin.

Tämä puhuu minulle paljon omasta elämäntilanteestani ja ikääntymisestäni. Vanhemmiten on säännöllisin väliajoin hyvä laittaa oma elämänsä, kutsumuksensa ja palvelutyönsä ikään kuin Herran alttarille ja antaa "tulen" koetella sitä ja polttaa epäoleellisen pois siitä. (En sano, etteikö tätä olisi syytä tehdä nuorempanakin, mutta itselläni ainakaan ei tuolloin ollut aikaa, malttia eikä viisautta sen tekemiseen.) 

Luin jostain, miten tässä on kyse siitä, että Herra tahtoo ohjata minua henkilökohtaisella tasolla ja jopa hyvin yksityiskohtaisesti Psalmin 37:5 sanoin: "Anna tiesi Herran haltuun ja turvaa Häneen...". Kyse on siis Ef. 2:10:n hienosäädöstä eli kulkemisesta edeltävalmistetuissa teoissa. Tämä on minulle tärkeää tässä ikääntymisen elämänvaiheessa. On osattava jakaa voimia oikein ja viisaasti. Ryhdy siis vain sellaiseen työhön, mikä on syntynyt Pyhästä Hengestä.

Kulkevatko siis vanhuus ja viisaus käsi kädessä? Toivottavasti.

 

Friday, April 01, 2022

Virtanen ja aprillipila

01.04. Virtanen luki uutisen, jonka mukaan paikallinen kansankirkkoseurakunta perustaa kristillisen kuntosaliyrityksen, jonka nimeksi tulee "Tahdon". Vanhana teologina ja Lutherinsa lukeneena Virtanen ajatteli, että tämäpä ei käy päinsä. 

- Ensinnäkään ihmisellä ei ole mitään vapaata tahtoa, kun on kyseessä jumalalliset asiat. Onhan tässä nyt sentään kyse kristillisestä gymistä, Virtanen ajatteli ääneen olohuonetta imuroidessaan.

- Toisekseen tämä tällainen johtaa vain lain tekoihin. Nimeksi sopisi paremmin "Wellness armon varassa" tai "Levosta käsin Gym", Virtanen jatkoi vaihtaessaan suukappaleen uudenuutukaiseen Mieleensä.

- Sitäpaitsi, mikä se sellainen kristillinen yritys oikein on? Lihan tekoja ne semmoset yritykset vain ovat...

Virtanen raahasi imurinsa makuuhuoneeseen ja huomasi kaipailevansa vanhoja hyviä aikoja, kun körttiopiskelijoiden urheilujaoksen kannustushuuto oli ollut:

"Tappio vaikk´ on niin syvä, alatie on aina hyvä! Hei hei hei!" 

Virtanen sammutti imurin ja päätti alkaa viettää hyvin ansaittua lepoa teoistaan.


Wednesday, March 30, 2022

Virtasen hyvä harrastus

Virtanen mietti omia eläkepäiviään, joita oli nyt kestänyt reilut pari vuotta. Tuona aikana hänelle oli kehittynyt tietynlainen päivä- ja viikkorytmi, jota hän melko uskollisesti noudatti, ilman että siihen olisi liittynyt mitään sen kummempaa pakkoa. Välillä hän tosin ihan tarkoituksellisestikin poikkesi näistä totutuista kaavoistaan, koska muisti lukeneensa jostain, että näin kyettäisiin estämään tai ainakin hidastamaan muistisairauksia ja muuta sellaista. Virtanen hymähti mielessään ja hymyili itsekseen - ja itselleen.

Virtanen luki säännöllisesti Raamattua, nelisen lukua päivässä, kaksi aamulla ja kaksi illalla tai myöhään iltapäivällä. Näin hän oli tehnyt jo vuosikymmeniä. Hän ei vain lukenut, vaan myös tutki ja pyrki syventymään lukemaansa kunnolla. Hän käytti paljon eri käännöksiä ja sanakirjoja, hakuteoksia ja kommentaareja ja niin edelleen. Virtanen ajatteli, että jonkun sosiologin tai ihan vaan random sekulaarin kaverin mielestä kyse oli hänen harrastuksestaan. Tavallaan Virtanen ajatteli, että kyse oli juuri siitä.

Mutta ei vain siitä. Kyse ei ollut vain jostain mieltä ylentävästä harrastuksesta tai hobbysta, joka valitaan eläkepäivien ratoksi. 

Virtanen muisti kyllä olleensa aina kiinnostunut lukemisesta, historiasta ja politiikasta. Niinpä, kun hän nuorena miehenalkuna oli kokenut radikaalin kääntymyksen, tuo kiinnostus kanavoitui, myös ympäriltään saatujen esimerkkien voimasta, Raamatun ja hengellisten asioiden tutkimiseen. Hän muisti, miten hänen äitinsä oli hyväksyvästi (ja ehkä liian holhoavastikin) todennut hänelle:

- Se on hyvä asia, että luet paljon. Ihmisellä täytyy olla korkeampia päämääriä. Sinähän olet ollut aina kiinnostunut historiasta ja sen sellaisesta...

- Mutta, äiti, minä luen Raamattua! oli Virtanen puuskahtanut, olettaen äitinsä omien nuoruuden kokemustensa perusteella ymmärtävän eron Raamatun ja muun kirjallisuuden välillä.

Tilanne oli ollut vähän samanlainen Virtasen isän kanssa. Virtanen oli nuoruuden innossaan kertonut isälleen aikovansa ryhtyä matkasaarnaajaksi, johon isä, vanha työväenluokan veteraani, oli todennut ykskantaan, että "hanki vaan kuule ensin joku kunnon ammatti". Niinpä kun Virtanen ajatteli omia vuosiaan työelämässä, hän huomasi olleensa suurimman osan niistä jonkun muun työnantajan, kuin jonkun seurakunnan tai kristillisen järjestön palveluksessa.

Kuitenkin, kun hän edelleen ajatteli tätä "harrastustaan", Sanan tutkimista, hän ymmärsi kyseessä olevan enemmän kutsumuksen, kuin "vain" harrastuksen. Tosin hän oli jostain oppinut, miten "harrastaa" sanan kantasana olisi "harras", millä ei ollut mitään tekemistä jonkin eteerisen tunnetilan kanssa, vaan joka kuvaa enemmänkin vakavaa paneutumista asiaan. No, siinä mielessä Virtanen ajatteli kysymyksessä olevan harrastus, joka otettiin tosissaan ja johon vakavasti paneuduttiin.

Lisäksi Virtasen kohdalla kyse ei ollut vain sisäänhengityksestä, vaan myös aktiivisesta uloshengityksestä. Hän halusi, suorastaan rakasti, opettaa Raamatun sanasta oppimiaan asioita toisille. Hän arvosti kyllä tietoa sinänsä, mutta sen tuli ennen kaikkea olla sovellettavissa käytäntöön. Sen tuli herättää vastakaikua toisissa, vaikuttaa kuulijoiden elämään ja ohjata heitä itseään tutkimaan, suorastaan rakastamaan Raamatun tutkimista. 

Virtanen mietti, miksi oli näin - ja nyt tultiin Virtasen ajattelussa ja näkemyksessä oleelliseen kohtaan - ja miten kyse tuntuikin olevan niin paljon tavanomaista harrastusta (kävihän Virtanen uimassakin ja matseissa!) suuremmasta ja vakavammasta asiasta. Virtanen mielellään puhui "nuoruuden radikaalista kääntymyksestä" (mitä se varmasti monen ulkopuolisen silmin olikin), mutta joutui samaan hengenvetoon myöntämään kyseessä olleenkin vain lähtölaukaus koko elämän mittaiselle matkalle. Tällä matkalla kyse oli omista sielunvammoistaan, jopa avoimista haavoistaan parantumisesta, valaistuksi tulemisesta omien pelkojensa, odotustensa ja toiveidensa ja syvimmän kaipuunsa kohdalla. 

Matka oli siis vielä pahasti kesken ja tämän tähden tämä hänen "harrastuksena" oli hänelle äärimmäisen tärkeä asia. Virtanen nimittäin oli vuosikymmenien mittaan huomannut, miten tuo hänen tutkimansa Sana oli vaikuttanut häneen itseensä. Se Sana oli muuttanut häntä ja jopa tutkinut häntä itseään. Se oli rohkaissut häntä muiden ihmisten esimerkin kautta, opettanut häntä jopa hänen omien vastoinkäymistensä ja epäonnistumistensa kautta ja lopulta antanut hänelle jopa täysin uuden Virtasen identiteetin. Matkantekoa ajatellen tämä oli tärkein asia. Virtanen tiesi nyt, paremmin kuin koskaan aiemmin, kuka hän oli, kenen oma hän oli ja mikä oli hänen elämänsä mittaisen matkan suunta ja tarkoitus.          

Siitä oli siis kysymys, tiellä pysymisestä ja perille pääsemisestä. Siinä matkanteossa hänen harras harrastuneisuutensa Raamatun sanan tutkimiseen oli tarpeen, ei vain hänelle itselleen, vaan myös muille.


Friday, February 25, 2022

Riittääkö pelkkä raamattuopetus?

Eilen ilmestyneessä Uusi tie-lehdessä eräs Kansanlähetyksen johtajista, pastori Mikko Tiira kaipaa lisää raamattuopetusta evl. kirkkoon. 


"Kaikkien kristittyjen tulisi tuntea Jumalan sana mahdollisimman hyvin. Meillä on seurakunnissa joogaa, jumppakerhoja ja vaikka mitä, mutta ei riittävästi raamattuopetusta."


Pahassa kriisissä olevan ja kohta katastrofaaliseksi käyvästä jäsenkadosta kärsivän kansankirkon kaikkien ongelmien ratkaisuksi ehdotetaan siis yksinkertaisen, systemaattisen raamattuopetuksen lisäämistä evl. kirkossa. Näinkö helposti tämä käy...?

Olen nyt vähän ahtaalla näiden kahden välissä. Toisaalta olen kutsumukseltani Sanan opettaja ja lujasti sitoutunut Raamatun arvovaltaan niin yksittäisen uskovan kuin kristillisen yhteisön, seurakunnankin elämässä. Olen opiskellut elämässäni kymmenkunta vuotta Raamattua ja teologiaa eri yhteyksissä ja suorittanut kolme tutkintoa Raamatun ja teologian alalta. Olen viimeisten lähes viidenkymmenen vuoden ajan pitänyt tapanani lukea ja tutkia päivittäin Jumalan sanaa, jollaiseksi Raamatun ilmoituksen ymmärrän. Olen opettanut sitä eri yhteyksissä useiden vuosien ajan ja edelleen teen niin säännöllisesti. Tällä hetkellä olen sitoutunut tähän kutsumukseni työhön enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin ja pidän kunnia-asianani kaivautua syvemmälle Jumalan ilmoitukseen Raamatussa ja jakaa näitä löytöjäni muille.

Toisaalta olen niin kovin usein törmännyt tähän länsimaisen kristillisyyden perusongelmaan eli siihen, miten teoreettinen, teologisesti korkealentoinen ja älyllisesti vetoava raamattuopetus itse asiassa vain passivoi kuulijansa. Puhun nyt omasta kokemuksestani: säännöllisesti kirkossa käyvät, pitkään uskossa olleet ihmiset hymisevät tyytyväisinä em. kaltaisen opetuksen äärellä - mutta heidän elämässään tapahtuu harvoin mitään todellista muutosta ja kasvua. Tämä on kipeä tosiasia, jonka sanon omasta kokemuksestani. 

Yhtä tärkeää, ellei tärkeämpääkin kuin pelkkä Sanan opetus, on saattaa ihminen rukouksessa Herransa eteen niin, että hän voi vapautua häntä sitovista asioista ja hän alkaa parantua sisäisesti ja myös ulkoisesti. Käytännössä tämä voi tapahtua rukouspalvelutilanteessa, joka on enemmän kuin vain karismaattisessa rukousjonossa seisominen tai perinteinen "eteen tuleminen". Kyse on meitä sitovien elämän ongelmien ja raskauttavien menneisyyden painolastien purkamisesta. Tällaisia voivat olla henkilökohtaiset epäonnistumiset ja lankeemukset elämän eri vaiheissa, meitä kohdanneet onnettomuudet ja traumaattiset kokemukset, meille elämämme aikana muiden toimesta tapahtuneet asiat, kuten sanotut väärät sanat tai teot tai jopa sukupolvien takaa ikään kuin perimässämme meitä seuraavat asiat, jopa suoranaiset kiroukset.

Viimeisten vajaan kymmenen vuoden aikana olen sekä omassani että muiden elämässä nähnyt Jumalan vapauttavan ja parantavan työn etenevän, joskus jopa hyvinkin voimallisesti, sekä omassa että muiden elämässä, kun olemme yhteydessä Herraan ja seuraamme Hänen tahtoaan. Meidän on aktivoiduttava itse ja toimittava yhteistyössä Pyhän Hengen kanssa. Kaikki kunnia uskolliselle ja pitkäjänteiselle Raamatun opetukselle, jollaisen edustaja itsekin olen, mutta pelkästään tällä ei ihmisiä auteta eteenpäin uskon tiellä. 

Kyse on sen sisäisen ihmisemme maaperän muokkaamisesta, johon Jumalan sanan siemen voidaan hyvän, jopa moninkertaisen sadon toivossa kylvää. Sanan ja Hengen tulee saada toimia yhdessä elämässämme. Sana on pantava käytäntöön. Hengellisesti puhuen, Sanan on tultava lihaksi tai muuten se menee läskiksi. Seurauksena on tällöin vain hyvin syöneitä ja hyvin istuvia kokouksissa kävijöitä, kun heidän itsensä pitäisi jo tehdä opetuslapsia. 

Tällaisen prosessin jälkeen itse Sanan kuuleminen ja sen tutkiminenkin on itse asiassa helpompaa, mielenkiintoisempaa ja hedelmällisempää. Käy niin kuin Jeesus luonnehtii oikeaa Sanan kuulemista, että se tapahtuu aivan itsestään, automaattisesti (Mark. 4:28). Samoin on kasvun laita omassa elämässämme.


      

Thursday, February 24, 2022

Tältä päivältä

Eilen mietin, että nyt eletään huimaa shakkinappuloiden hyppäysten sarjaa, eikä muutaman siirron jälkeen mikään ole ennallaan. Edessä näyttää olevan pidempi vähintäänkin jännitteinen ajanjakso, jossa näyttää olevan se piirre, että menneisyys herää uudelleen henkiin. 

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Seuraako USA:n romahdus, Kiinan nouseminen, Venäjän levittäytyminen länteen ja mahdollisesti etelään, länsimaisen demokratian alasajo ja mitä tuo tullessaan Eurooppaan demokratian jälkeinen aika ja eetos? Nyt on paljon pelissä.

Niinpä tänään Venäjän massiivisen hyökkäyksen vyöryessä Ukrainaan, huomaan mielessäni pyörivän monenlaisia tunteita ja ajatuksia. Isänmaallista paatosta, huolta ja pelkoa uhkakuvien edessä ja merkkejä aidosta Jumalan valtakunnan todellisuuden esiin murtautumisesta. Kokemukseni mukaan nämä ovat sekaisessa vyyhdissä keskenään, jopa yhteen linkittyneinä. Niinpä näitä kaikkia on vaikeaa eritellä ja erottaa toisistaan. Sovinnon rukoileminen on kuitenkin aina lähellä Jumalan sydäntä. Meille on uskottu sovituksen virka. 

  



Friday, February 18, 2022

Haja-ajatuksia

Kiina näyttäytyy tällä hetkellä selvästi eräänlaisena johtavana valtiomahtina, jota toiset valtiot ja niiden valtaapitävät, erityisesti suurvalloiksi mielivät, tarkkailevat ja josta ne ottavat oppia. Suomikin siinä mukana. Kiinan tuotteita ja käytäntöjä benchmarkataan esim. olympialaisissa ja teknologiassa. Kaikkien näin toimivien tärkeimpänä intressinä on kehittää niitä eteenpäin itselleen, omaan tilanteeseensa parhaiten sopiviksi applikaatioiksi. Miten kontrolloida kansalaisiaan pehmeästi tai kovasti, sama se, mutta mahdollisimman hyvin ja kattavasti. 

Elämme ilmiselvästi totalitarismin uuden nousun aikaa, joka näkyy yksilön-, sanan- ja uskonnonvapauden raamittamisena yhteiskunnan sisäisin perustein. Ei ole enää mitään yhteiskunnan ulkopuolista korkeampaa ilmoitusta, joka määrittelee totuuden. Jatkossa totuus, samoin kuin oikea ja väärä määritellään yhteiskunnan toimesta, tarvittaessa taannehtivasti.

Sama totalitarismi näkyy myös kansojen välisissä suhteissa, kun suuremmat valtiot alkavat määritellä muiden maiden sisä- ja ulkopolitiikkaa, ulottaen otteensa jopa muiden heikompien valtioiden ja niiden naapureiden välisiin suhteisiin. Niinpä Ranska haluaa määritellä Ukrainan ulkopolitiikkaa, ehkä Saksa Suomenkin? Historia toistaa helposti itseään, enkä ihmettelisi, vaikka etupiirijakojen aika ei vielä olisikaan ohi. Vai liekö koskaan ollutkaan?

Kaiken tämän keskellä ja Jesajan ja muiden vanhojen profeettojen tekstien äärellä on hyvä miettiä, mitä Kansojen Jumala ajattelee tästä kaikesta? "Kaikki maanpiirin asukkaat, te, jotka asutte maan päällä, katsokaa, milloin viiri nostetaan vuorille, ja kuunnelkaa, kun soofar-torveen puhalletaan" (Jes. 18:3) On hyvä seurata aikojen merkkejä.

-------

Erään pitkähkön kirjeensä lopulla Paavali kehottaa kirjeensä vastaanottajia olemaan lujia, järkähtämättömiä ja aina innokkaita Herran työssä. Oikeanlainen vaivannäkö ei koskaan ole turhaa, hän kirjoittaa (1.Kor. 15:58). 

Ihminen voi väsyttää itsensä monenlaisella uskonnollisella puuhastelulla ja inhimillisellä hössötyksellä, mutta näillä ei ole mitään tekemistä tässä mainitun oikeanlaisen "vaivannäön Herrassa" kanssa. 

Kutsumuksen Herra arvostaa omissa työntekijöissään uskollisuutta, nöyryyttä ja kuuliaisuutta. Hengellinen kylvö on aina pitkällinen juttu, ja sen aidon sadon esilletuloa on syytä odottaa hartaasti ja hoitaa huolella. Liian usein organisatoriset menestyspaineet tai johtajuuteen kytkeytyvät henkilöristiriidat pilaavat hyvin alkaneen hengellisen prosessin. Kärsivällisyys on oman aikamme aliarvostettu kristillinen hyve.

Näinä aikoina - ja luulen, että tulevaisuudessa vielä enemmän - monen hengellisen yhteisön arvo Herran työssä punnitaan siinä, miten ne suhtautuvat uusiin Hengen inspiroimiin alkuihin. Erityisesti tämä koskee evankelisluterilaista kirkkoa Suomessa. 

Jokaisen hengellisen yhteisön elämän ja kuoleman kysymys on se, ettei sammuteta Jumalan tulta lyhytnäköisellä politiikalla tai suurta yleisöä kosiskelevalla nöyristelyllä. 

-------

Elämme globaalia huutolaislapsen aikaa. Ajassamme on olemassa valtava tarve terveelle, vastuulliselle hengelliselle vanhemmuudelle. Tätä on kuullut väsyksiin asti toistettavan, mutta samaan aikaan on yhtä suuri tarve vastaanottavaiselle, opetettavissa olevalle lapseudelle. Paavalin kehotuksen "ottakaa vastaan kehotuksia" ei soisi kaikuvan kuureille korville (2.Kor. 13:11). Pojat ja tyttäret ovat aina jonkun Isän lapsia suhteessa, jossa tunnustetaan isyys ja lapseus puolin ja toisin. Kaikki kasvatus, opetuslapseuttaminen ja mentorointi lähtee tästä. Ja vielä syvemmin ymmärrettynä, kaikki tämä lähtee Isän ja Pojan välisestä suhteesta, alkaen luomisesta. (Ks. Sananl. 8:22-31 ja Joh. 5:19-20.)

-------

Muistan erään ikäiseni kaverin kertoneen, miten hän ja hänen kaverinsa joskus eskatologisen jännityksen tihentämällä 1970-luvulla olivat spekuloineet ajatuksella kristittyjen vainoista tyyliin "mitä tekisit, jos aseen piippu painettaisiin otsaasi, ja kysyttäisiin, kiellätkö Jeesuksen vai...?" Tämä kaveri totesi sitten lakonisesti, monen kymmenen vuoden kokemuksella: "Eivät useimmat meistä mitään vainoja tarvinneet, elämässä itsessään oli ihan kylliksi."

No, voihan se olla, että edessämme on tulevaisuudessa suoranaisten valtiollistenkin vainojen aikoja, mutta sitä suuremmalla syyllä on hyvä lukea tarkasti ja painaa mieleensä Jaakobin sanat:

"Autuas se mies, joka kestää koetuksen. Kun hänet on koeteltu, hän on saava elämän kruunun. Herra on sen luvannut niille, jotka Häntä rakastavat." (Jaak. 1:12)

Ainoa asia, millä voimme voittaa, on säilyttää uskomme ja kärsivällisyys.

  

Thursday, January 27, 2022

"The First Professional Army in History" - ja mitä sitten tapahtui?

Jesajan kirja kertoo meille 700-luvun eKr. suurvaltapoliittisesta tilanteesta Lähi-idässä, jossa nykyisten Syyrian ja Irakin alueella sijainnut Assyria oli nousemassa sotilaalliseksi ja poliittiseksi mahdiksi. Käytännössä tämä tapahtui ympäröivien kansojen ja valtakuntien kustannuksella siten, että Assyria ulotti vaikutuksensa nykyisen Turkin ja Egyptin alueille saakka. Assyrian armeija oli tappavan tehokas ja ammattimainen järjestelmä, jossa käytettiin tehokkaasti hyväksi eri aselajien yhteistoimintaa. Yleensä ne kaupungit, joita sen armeija piiritti, aikaa myöten myös valloitettiin. Valloitusta seurannut tuho ja hävitys olivat järjestelmällisiä ja henkiin jääneet ihmiset siirrettiin usein pakkosiirtolaisuuteen kauas omilta kotikonnuiltaan.

Jesaja kutsuu Assyriaa "minun vihani vitsaksi" ja "suuttumukseni sauvaksi" nimenomaan suhteessa Israelin kansaan. Me ymmärrämme Jesajan profetoineen Jumalan Hengen vaikutuksesta ja sen tähden on hyvä seurata, mitä Herra Assyriasta sanoo. 

Assyria oli Jumalan suurvaltapolitiikan välikappale, jonka sallittiin hyökätä Israeliin. Näin tehdessään se siis toteutti Jumalan tuomion. Tämä on täysin selvää tekstimme mukaan, vaikka ajatus tällaisesta tuomiosta saakin monen nykyihmisen (ja kristitynkin) suupielet nykimään. Edelleen Jumala antoi Assyrialle tietyn toimintavapauden ja -ajan, jonka puitteissa se sai vapaasti toimia. Langennutta ihmisluontoa tuntien ei ollut kovin yllättävää, että nämä Jumalan määräämät rajat ja ajat eivät kuitenkaan riitä Assyrialle, vaan ahneus valtaa sen johtajat. Lisää pitää saada ja rutosti. Kun sotilaallisen koneiston tuhovoimat on kerran päästetty irti, niitä on vaikea pysäyttää. 

Lopulta Assyria menee saaliinhimossaan aina vain pitemmälle ja tämä koituu lopulta sen omaksi tuhoksi. Tähän liittyy ennen kaikkea Israelin Jumalan suvereenisuuden pilkkaaminen ja oman sotilaallisen ja poliittisen voiman korottaminen omassa mielessään Kaikkivaltiaan Jumalan yläpuolelle. Assyria syyllistyy laajamittaisesti klassiseen ylpeyden syntiin. Tämän tähden sitä itseään kohtaa myös Jumalan tuomio, kun sen aika on. Lähi-idän seuraava supervalta Babylonia valloitti ja tuhosi Assyrian pääkaupungin Niiniven noin 612 eKr.

Niin Raamatun kuin sekulaarinkin historian valossa näyttää vahvasti siltä, että tällainen usein pitkällinenkin historian kiertokulku ja tapahtumasarja on toistunut ja edelleen toistuu ihmiskunnan historiassa. Lopputulema kaikesta on, että viisautta on säännöllinen ja aktiivinen esirukous oman kansan puolesta, Jumalan laissaan ilmoittaman tahdon tekeminen niin yksilön kuin yhteisönkin elämässä sekä kaikenlaisen, niin kansallisen, kirkkokunnallisen kuin minkä muun tahansa ylpeyden, välttäminen.

Lue itse: Jesaja 10:5-19.