Tuesday, February 13, 2024

Virtanen ja Puhdistajan tuli

 Virtanen istui kokoussalin takaosassa ja kuunteli laulua.

- "Sydän puhdista niin kuin hopea ja puhdas kulta..." 

Ihmiset istuivat ja seisoivat ja lauloivat, osa silmät kiinni ja kädet avoimina edessään, jotkut kohotetuin käsin, hiljaa liikuttaen itseään laulun myötä.

- "Puhdistajan tulta haluan, olla vain pyhä, sinulle kutsuttu, Herra..."

Virtasen mieleen pätkähti yhtäkkiä ajatus, mahtoivatko ihmiset ollenkaan ymmärtää, mitä he lauloivat. Puhdistajan tulihan tarkoitti oikeassa elämässä sitä, että metallista poltettiin pikkuhiljaa, korkeassa lämpötilassa pois kaikki siihen kuulumattomat ainesosat, roskat ja kuona, kuin myös muut metallit. Jos se aineellisessa mielessä, luonnollisessa maailmassa, esimerkiksi sepän tai taiteilijan toimesta, vaatisi tätä, jotta saataisiin jäämään jäljelle haluttu ja muokattava jalometalli, mitä se olisikaan Hengen maailmoissa. 

Virtanen ei lainkaan epäillyt näiden hyvin tuntemiensa ja hänelle rakkaiden ihmisten aitoutta ja vilpittömyyttä. Tästä huolimatta hänen täytyi olla rehellinen itselleen ja myöntää tässä olevan eräs hänen elämänsä suuria kysymyksiä. Miten voida haluta niin paljon ja palavasti jotain sellaista, mikä on niin vierasta hänen omalle mukavuudenhalulleen ja jopa kauhistuttavaa hänen sisäiselle ihmiselleen? Olihan Virtanen toki nähnyt monenlaista tuulella käyvää auringonlaskun ratsastajaa, että hän ymmärsi olevan suuri ero siinä, että haluaa jotain tällaista oman elämänsä karsimista tai muiden mukana, nuoruuden innossa tai jopa täysi-ikäisen miehen uhossa hoilata tällaista laulua.

- Kovempi koulu, kovempi koulu! Anna, Herra, veljelle kovempi koulu! 

Virtanen muisti palavat rukoukset seurakunnan nuorten miesten kesken joskus vuosikymmeniä siten, ennen niin monia nöyryyttäviä ja katkeriakin elämän opetuksia. Virtasen täytyi myöntää, että nykyisin hän lauloi tätä muuten niin paljon rakastamaansa aralla sydämen asenteella, joskus jopa sisäisesti vapisten tämän häntä niin paljon suuremman Todellisuuden edessä.

Virtanen muisti lukeneensa Vanhasta testamentista kuvausta Israelin erämaavaelluksen ajalta, jossa kansa Jumalan pyhyyden edessä vavisten sanoo Moosekselle: 

- "Puhu sinä meidän kanssamme, niin me kuulemme; älköön Jumala puhuko meidän kanssamme, ettemme kuolisi."  

Virtanen muisti joskus miettineensä, että kyllä hän mieluummin kuulisi Jumalan puhuvan hänelle suoraan. Itse asiassa hän suorastaan janosi kuulla Herran ääntä ja kaipasi tuoretta elävää sanaa Pyhältä Hengeltä. Tarkemmin ajatellen hän alkoi ymmärtää, että itse asiassa hän, erityisesti tiukan paikan tullen, kuuntelikin mieluummin ihan tavallista sananjulistusta, koska se antoi hänelle aina jonkinlaisen pakotien ja spekuloinnin mahdollisuuden. 

- "No, se nyt oli vain hänen näkemyksensä... kylläpä on veljellä tiukka tulkinta... tämä nyt on tätä ja tätä teologista koulukuntaa... kovin löi korkeelta tuolla tavalla julistaessaan..."

Virtasen täytyi myöntää, että oli tilanteita, jolloin hän itse asiassa pelkäsi Jumalan suoraa puhetta, koska se jätti niin minimaalisen vähän, jos ollenkaan, varaa estelyyn, kiertelyyn ja väittelyyn. Silloin oli vain yksinkertaisesti tehtävä niin kuin Jumala sanoi. Toinen vaihtoehto oli sanoa suoraan Jumalalle, ettei tahdo totella Häntä. Sitä vaihtoehtoa Virtanen oli oppinut pelkäämään ja välttämään viimeiseen asti. 

Hassua, Virtanen ajatteli, miten hänen mieleensä tulikin eräs kohta lastenkirjasta Velho ja leijona. (Liekö ihmisen mieli näin rakennettu, että se tiukoissa tilanteissa etsi helpotusta ja pakotietä yllättäviltä tahoilta?) Yhtä kaikki, Virtanen muisti, miten Narniaan tiensä löytäneet lapset olivat istuneet kotoisasti herra ja rouva Majavan lämpimässä kolossa, kun oli tullut puhetta Aslanista.


- "Mutta näemmekö me hänet? Susan kysyi.

- Kyllä vain, Eevan tytär, sitä vartenhan olen tuonut teidät tänne. Vien teidät paikkaan, jossa tapaatte hänet.

- Onko hän - onko hän mies? kysyi Lucy.

- Aslanko mies! sanoi herra Majava juhlallisesti. Ei tietenkään. Sanon teille, että hän on metsän kuningas ja suuren merentakaisen majesteetin poika. Ettekö tiedä, kuka on eläinten kuningas? Aslan on leijona - oikea leijona, suuri leijona.

- Ooh! henkäisi Susan, luulin, että hän on mies. Onko hän - vaarallinen? Minua hermostuttaa leijonan tapaaminen.

- Se ei ole mikään ihme, kultaseni, rouva Majava sanoi. Jos joku uskaltaa lähestyä Aslania muuten kuin polvet tutisten, niin hän on urhoollisempi kuin useimmat meistä tai sitten kerta kaikkiaan typerä. 

- Sitten hän on vaarallinen, Lucy sanoi.

- Vaarallinenko? herra Majava sanoi. Etkö kuullut. mitä rouva Majava juuri sanoi? Onko joku sanonut jotain muuta? Tietenkin hän on pelottava. Mutta hän on hyvä. Hän on kuningas, sen minä sanon.

- Minun tekee kovasti mieleni nähdä hänet, Peter sanoi, vaikka tietenkin minua hirvittää, kun se tapahtuu." *


Virtanen ymmärsi, että ajatus tuon Pyhän "vaarallisuudesta" hänen omien pikkuympyröidensä sekoittajana olikin se oleellinen asia koko jutussa. Aslan ei ollut kesy leijona. Suostuminen Hänen tahtoonsa merkitsi usein yllättäviä tilanteita, odottamattomia haasteita ja kuluttavia tilanteita. jopa kokonaisia ajanjaksoja ihmisen elämässä. Samaan aikaan Virtanen koko sydämestään kaipasi saada kokea sitä lämpöä, hyväksyntää ja parantumista, mitä vain Hänellä oli tarjota. Tosiasiassa Virtanen ei mistään hinnasta luopuisi kummastakaan.

-------

* C.S. Lewis, Velho ja leijona, luku 8.


Monday, December 11, 2023

Mielen uudistuminen

Useimmilla meistä (ellei peräti jokaisella) on epäterveitä ydinuskomuksia liittyen esimerkiksi siihen, millaisia ja keitä me olemme, mitä olemme tehneet tai saaneet aikaan elämässämme ja miten meille tulee käymään tulevaisuudessa tai ylipäätään siihen, millainen meitä ympäröivä maailma todellisuudessa on. Hyvin usein nämä uskomuksemme ovat salattuja meiltä itseltämme, emmekä juurikaan kykene itse niitä liikauttamaan suuntaan tai toiseen. Jumala, joka on Valo, haluaa auttaa meitä tunnistamaan näitä uskomusjärjestelmiä mielessämme. 

Lääkkeeksi niiden epäterveelle vaikutukselle elämässämme Hän haluaa tarjota Totuuden. Tämän Hän tekee meille monin eri tavoin, vaikkapa eri tilanteiden, ihmisten tai tiettyyn hetkeen saatujen "rhema-sanojen" kautta. Yhteistä näille tilanteille on se, että ne koskettavat meitä syvästi tuoden positiivisen ja pysyvän muutoksen elämäämme. Oman asenteemme tulisi olla se, että kaikin keinoin haluaisimme totuutta omassa elämässämme. Tämä nimittäin johtaa avoimuuteen ja myös muutoksen odottamiseen.

Meidän on hyvä olla määrätietoisia ja päättäväisiä tekemään oma osamme paranemisprosessissamme. Se valmistaa sydäntämme Jumalan totuuden kosketukselle. Ajatellaan vaikka sokeaa Bartimeusta Jerikon tien varrella, joka muiden kielloista ja vaientamisyrityksistä huolimatta äänekkäästi ja itsepintaisesti huusi: "Daavidin Poika, armahda minua!" Hänet Jeesus paransi niin, että hän sai näkönsä. (Mark. 10:46-52)

Toinen yhtä tärkeä asia on täyttää mielemme Jumalan totuudella; pitää ajatuksemme Hänessä, Hänen tahdossaan ja Hänen tavassaan toimia elämässämme. Ajattele, viivy ajatuksissasi kaikessa siinä, mikä on kunnioitettavaa ja oikeaa, puhdasta ja rakastettavaa, mikä hyvältä kuulostavaa ja hyveellistä ja kiitettävää. (Fil. 4:8)

Kolmas asia on vihollisen valheiden vastustaminen, joita meihin eri elämäntilanteissa on istutettu ja syötetty ja jotka tulevat esiin tietoisissa ajatuksissamme. (Jaak. 4:7) Muista, että et ole omien tietoisten ajatustesi uhri, ellet halua olla sitä. Tosiasia on, että me voimme hallita ajatuksiamme Pyhän Hengen avulla ja vangita ne kuuliaisiksi Kristukselle. (2.Kor. 10:5) Ota siis vastaan ja pidä kiinni totuudesta aina, kun Jumala ilmoittaa sen sinulle.   

Kiitollisuus Jumalalle kaikesta Hänen hyvyydestään eri muodoissa avaa sydämemme syvemmälle totuudelle. Täytä siis rukouksesi ylistyksellä ja kiitoksella. Itse pidän päiväkirjaa rukouksista, joihin on vastattu ja totuuksista, joita olen alkanut ymmärtämään. Kannattaa myös jakaa muille siitä, mitä olet ymmärtänyt ja mitä Jumala on sinulle tehnyt.

Hengellisessä elämässä on äärimmäisen tärkeää keskittyä oikeisiin asioihin; etsiä syvempää suhdetta Jumalaan, ravita itseään säännöllisesti Jumalan Sanalla ja harrastaa yhteyttä muiden Jumalan omien kanssa. Kristinusko ei ole yksilölaji. Ennen kaikkea, lepää siinä varmassa tiedossa, että Jumalalla on täydellisen hyvä suunnitelma ja aikataulu sinun matkallesi. Hänen laskemansa perusta elämällesi on vahva ja kallisarvoinen. Vain Hän voi täyttää syvimmät tarpeemme.

 

Sunday, November 12, 2023

Midsomer Murders

Tykkäämme vaimoni kanssa katsoa brittiläisiä rikossarjoja. Tämän vuoksi olemme Britboxin suurkuluttajia. Hercule Poirot'in ohella eräs suosikkejani on Midsomer Murders, joka sijoittuu kuvitteelliseen Midsomerin kreivikuntaan, jossa rikosylikomisario Barnaby ratkoo murhamysteerejä. Viimeksi katsomani jakso sijoittuu perienglantilaiseen yksityiskouluun, sisäoppilaitokseen, jossa yläluokan pojat opetetaan tavoille ja perehdytetään kuriin ja kulttuuriin. Tässä jaksossa tapahtumien keskipisteessä on salaseuranomainen sisäpiiri, Pudding Club, joka tuntuu heijastelevan yhteiskunnan ja sen kulttuurin toimintatapoja hyvin selvästi. Sen jäseniltä edellytettiin ensisijaisesti uskollisuutta ja kuuliaisuutta klubille ja sille, jota se edustaa eli koululle. 

Tässä kohtaa ajatukseni lähtivät laukalle (ja tämä toistuu melko usein) ja aloin hahmottaa laajempia yhteyksiä (mikä varmasti on tämänkaltaisten sarjan tekijöiden ideanakin - nehän heijastelevat ympäröivää maailmaa ja sen ongelmia, eikö?). Uskollisuus ensin Vanukasklubille ja tuolle yksityiskoululle? Mihin tämä kaikki lopulta johtaakaan? Tämänkertaisessa jaksossa se johti taidevarkauksiin koulun rahoituksen ja kehittämisen turvaamiseksi (mikä innostava ajatus, onhan kehityksen mentävä eteenpäin!), häiritsevien kyseenalaistajien raivaamiseen pois tieltä (on olemassa korkeampi hyvä, jota on ajateltava!), jopa näiden toisinajattelijoiden murhaamiseen ja sekä ruumiin että todisteiden hävittämiseen (valitettavasti jonkun on tehtävä uhrauksia muiden edestä, "siivottava jäljet"). 

Systeemeillä ja organisaatioilla on aina ollut niin uskolliset lakeijansa, jotka eivät turhia kysele ja innokkaat pyrkyrinsä, jotka ajattelevat edessä siintävää uraputkea ja ovat valmiita uhrauksiin sen takia, kuin hierarkian huipulla istuvat johtajansakin, joissa ikään kuin ruumiillistuu tuo korporatiivinen ja yhteisöllinen henkivalta.  

Raamatun ilmoittama ja synnyttämä Jeesus-usko edustaa täydellistä vastakohtaa ensisijaiselle uskollisuudelle Vanukasklubille. Siinä ollaan ensisijaisesti uskollisia Isälle Jumalalle, Hänen lähettämälleen Vapahtajalle ja Pyhälle Hengelle, joka johdattaa seuraajansa kaikkeen totuuteen (enkä nyt luettele näitä minkään kuriositeetin vuoksi, vaan jotta ymmärtäisimme asian vakavuuden ja syvyyden - loppupelissä kyse on meidän iankaikkisista sieluistamme). 

Tämän tähden aito usko Jeesukseen kaikessa ehdottomuudessaan ja radikaalisuudessaan edustaa täydellistä vastakohtaa kaikille tämän maailman vanukasklubeille, jotka nostetaan Kaikkivaltiaan rinnalle tai yläpuolelle. Itse asiassa se edustaa ainoaa toimivaa vastavoimaa totalitarismille ja diktatuurille, koska siinä yksityinen ihminen astuu ulos massasta ja asettuu tilivelvollisuuteen yksin Herralle ja vasta sen jälkeen, ja tämän kautta maalliselle esivallalle. Edelleen, tämän takia vain evankeliumin sanoma voi vapauttaa ihmisen minkälaisesta orjuudesta hyvänsä, myös vääristä siteistä. "Hän on lähettänyt minut julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleiden kirpoamista" (Jes. 61:1b).

Palaan brittiläisen rikossarjan pariin ja nautin sen lopusta, jossa paha saa palkkansa, vääryydet sovitetaan (sikäli kuin se on tässä maailmassa mahdollista) ja asiat asetetaan jälleen kohdalleen. Oikeanlainen, Jumalan tahdon mukainen järjestys palaa ihmisten ja yhteisön elämään. Mikä innostava kuva lopullisesta vanhurskaasta tuomiosta, kun Herra palaa takaisin ja palauttaa oikeudenmukaisuuden (missä näemme vielä rippeitä kohta jo mailleen painuvasta kristillisestä kulttuurista maanosassamme).


PS. Olen ollut huomaavinani, että jotkut läheiseni ovat jo pidempään olleet jonkin verran huvittuneita tästä tavastani vetää suoria linjoja yksityiskohdista laajempiin yhteyksiin. Minusta itsestäni se on pelkästään rikastuttavaa ja osoittaa, että kaikkien noiden jännärien keskellä olen ajatteleva ihminen. 


Tuesday, October 17, 2023

Pari pientä asiaa...


 Pari viikkoa sitten kävin katsomassa elokuvan Jesus Revolution. Leffa kertoo 60-70-lukujen vaihteessa USA:n länsirannikolla syntyneestä ja yli maailman levinneestä Jeesus-hippien herätyksestä. Hyvä leffa, paljon muistoja herättävä ja hyvää musaa. Kaivoin Spotifystä jopa Love Song-bändin ensimmäisen levyn (silloisen LP:n, joka minulla oli C-kasetilla haha), joka edelleen kestää kuuntelemisen.

Omaa elämääni ja uskoontuloani lähelle tuo leffa tulee sikäli, että sillä karismaattisella ja evankelioimisintoisella 70-luvun nuorisoherätyksellä Lahden Joutjärven evl seurakunnassa, johon vahvasti tuolloin integroiduin, oli paljon yhteyksiä tuohon amerikkalaisten Jeesus-hippien herätysliikkeeseen. Tuo yhteys poiki paljon tapaamisia, ihmissuhteita, lauluja, koko elämän mittaisia lähetysmatkoja, hiustyylistä yms. rekvisiitasta puhumattakaan. 

Kuinka ollakaan, seuraavana viikonloppuna Jovilla oli tuon ajan 50-vuotismuistelot, jotka (ainakin jollain tasolla) oli kyllä laitettu alulle jo ennen tietoa leffan näytöksistä Lahdessa. Noin 160-170 entistä tai nykyistä jovilaista oli mukana muisteloissa. Ymmärrän (ja tiedän) monista sellaisista, jotka eivät tulleet, koska niin vanhojen tuttujen kuin vanhojen muistojenkin kohtaaminen koettiin sen verran raskaaksi, jopa ylivoimaiseksi, että jäätiin pois. 

Noita aikoja ja tuota tapahtumaa ajatellen oli itselläni jo aiemmin ollut vahvasti mielessä kaksi asiaa. 

Ensimmäinen näistä on anteeksiantamus. Kehotan kaikkia harjoittamaan anteeksiantamusta suhteessa menneisiin aikoihin ja tapahtumiin ja ennen kaikkea niihin ihmisiin, jotka niihin liittyvät. Menneitä emme saa tekemättömäksi, mutta omaan nykyhetkeemme ja tulevaisuuteemme voimme vaikuttaa antamalla anteeksi niille ihmisille, jotka tieten tai tietämättään ovat meitä joskus loukanneet. Muuten emme pääse eteenpäin, vaan pyörimme saappaat syvällä savessa sijoillamme ties kuinka kauan, pahimmillaan hamaan paruusiaan saakka.

Toinen asia, mikä oleellisesti liittyy edelliseen, on se tosiasia, että Herramme ja Vapahtajamme ei ole vielä sanonut viimeistä sanaa kenenkään meistä kohdalla. Jokaisella meistä on mahdollisuus vapautua, parantua ja kasvaa ulos aiemmista sudenkuopista. Mutta, kuten sanoin, nämä asiat liittyvät saumattomasti toisiinsa. Et voi saada toista ilman, että otat vakavasti ensimmäisen.

 

Monday, September 11, 2023

Lyhyt lainaus eräältä minua viisaammalta


Kirjassaan Parantuminen vapauttamalla, raamatullisen vapauttamispalvelun perusteet (Ellel Ministries Finland, 2022) Peter Horrobin opettaa Jeesuksen kohtaamista kiusauksista (s. 125-126). Kolmannen kiusauksen (Matt. 4:8-10; Luuk. 4:5-8) kohdalla hän kirjoittaa:

"Saatana ja hänen demoninsa käyttävät uskoviin usein tätä kolmannen kiusauksen tarjoamaa mallia. He ehdottavat Jumalan suunnitelmasta poikkeavaa reittiä Jumalan päämäärien saavuttamiseksi. Jeesuksen seuraaminen maksaa, minkä saatana hyvin tietää. Hän käyttää sitä tehokkaasti johtaessaan Jumalan omia ajattelemaan, että on parempia tapoja tehdä asioita kuin Pyhän Hengen tie. Ne ovat tapoja, joista ei tarvitse maksaa niin paljon, mutta jotka saatanan vakuuttelun mukaan ovat aivan yhtä tehokkaita.

Kun yksilöt tai seurakunnat alkavat seurata maailman demonisoituja tapoja Hengen asioita hoitaessaan ne ajautuvat syöksykierteeseen, joka voi johtaa vain hengelliseen (ja jopa fyysiseen) tuhoon ja kuolemaan. Ne kuuntelevat samaa ääntä, joka tarjosi Jeesukselle maailmaa ilman ristiä. Esimerkiksi kristityt, jotka on kutsuttu liike-elämän parista, saattavat pitää työstä kertyviä eläke-etuja liian kallisarvoisina ja ajatella, että tulevaisuudessa he voivat "tehdä töitä Herralle hyvän eläkkeen turvin". Nuo ylimääräiset kymmenen vuotta saattavat kuitenkin olla juuri ne vuodet, jotka Jumala olisi voinut käyttää tehokkaimmin. 

Isossa kirkkokunnassa työskentelevät pastorit saattavat joutua punnitsemaan, mitä etuja on tarjolla, jos noudattaa virallista linjaa. He vilkuilevat ehkä olkansa yli mahdollista tilaisuutta kirkon sisällä tarjoutuvaan ylenemiseen, sen sijaan, että olisivat kuuliaisia Jumalan henkilökohtaiselle kutsulle. Kuuliaisuus Jumalan kutsulle koskee yhtä hyvin yksilöä kuin koko seurakuntayhteisöä. Ole varuillasi, ettet tule petetyksi ja päädy puolustelemaan tottelemattomuutta. 

Yksi tämän kolmannen kiusauksen osa-alue, jota vastaan tulee suojautua, on usein seurausta menestyksestä kristillisessä palvelutyössä. Saatana haluaa palvontaa. Heti kun alamme tuntea väärää ylpeyttä saavutuksista Jumalan työssä, avaamme itsemme juuri sille synnille, jonka takia saatana karkotettiin taivaasta. Jos saatana ei pysty viemään näyn kantajaa harhapoluille ja siten tuhoamaan työtä, hän yrittää harhauttaa tätä myöhemmin uudelleen suurimman menestyksen hetkellä. Hän houkuttelee ihmisen ottamaan kunniaa itselleen. 

Tämä kuulostaa päivänselvältä, kun asiaa tarkastelee julkisen aseman ulkopuolelta käsin. Tämän maailman jumala kuitenkin sokaisee silmät. Pienikin julkisen profiilin nousu tuo mukanaan kiusauksen ylpistyä ja etsiä omaa kunniaa. Sellaisen, joka on tottunut olemaan Jumalan työn keskiössä, saattaa olla vaikea tunnistaa tätä." 

  

Friday, August 11, 2023

Menneistä ja tulevista

 Jokin aika sitten pari ystävääni kysyi minulta, mitkä ovat mielestäni merkittävimmät muutokset Kristuksen seurakuntaruumista ajatellen sitten 1970-luvun, kun tulin uskoon. Mainitsin ensimmäisenä karismaattisuuden leviämisen paljon laajemmalle Jeesukseen uskovien keskuudessa, kuin mitä se oli 70-luvun puolivälissä. Karismaattisuuteen liittyvät ilmiöt, armolahjat ja ylipäätään koko ajattelutapa ovat muuttuneet suuresti ja tuo muutos on tapahtunut ikään kuin huomaamatta. Asiat, jotka 70-luvulla olivat "harvojen herkkua", ovatkin nykyään "kaiken kansan leipää".

Toisena asiana mainitsin seurakunnan orgaanisen luonteen ymmärtämisen leviämisen paljon laajemmalle kuin vain tuota ajattelua käytännössä toteuttavien keskuuteen, jopa niin että monissa historiallisissa kirkkokunnissa nähdään tämä ajattelu ikään kuin resurssina ja jopa tapana puhaltaa uutta henkeä vanhoihin rakenteisiin. Tarkoitan orgaanisella ajattelulla seurakunnan näkemistä enemmän organismina kuin organisaationa tai enemmän ketteränä, adhokratiivisena kuin hierarkkisena yhteisönä.

Kansainvälisen kotiseurakuntaliikkeen piirissä on perinteisesti nähty tämä kehitys "kolmantena uskonpuhdistuksena". (Näin Wolfgang Simson kirjassaan "Houses That Ghanges the World, s. 6-7.) Saksalainen seurakunnan kasvun tutkija Christian A. Schwarz näkee ensimmäisen reformaation olleen 16. vuosisadan reformaatio, "teologian reformaatio", jossa monet näkevät olleen kolme haaraa, luterilainen, reformoitu ja anabaptistinen. Toisena reformaationa Schwartz näkee 18. vuosisadalla alkaneen "spiritualiteetin reformaation", jossa pääpaino oli henkilökohtaisella, intiimillä suhteella Jeesukseen. Tämä taas on poikinut valtavan innon evankelioimiseen ja lähetykseen 19. vuosisadalla. 

Simson lisää tähän kolmannen ja hänen mukaansa viimeisen osan reformaatiota, nimittäin seurakunnan rakenteiden reformaation, jossa lyhyesti sanottuna kyse on luopumisesta monista perinteisistä kristinuskon maamerkeistä länsimaissa. Simsonin ajatteluun yhtyvät monet amerikkalaiset "simple church"-liikkeen veteraanit, kuten esim. Neil Cole ja Frank Viola tai vaikkapa australialainen Alan Hirsch. Seurakunta nähdään Jeesuksen uskovien perusyksikkönä, jonka kokoontumispaikka voi vaihdella, jopa niin että, Colea lainaten, seurakunnan kokoontumispaikan katolla voi yhtä hyvin olla risti, savupiippu tai satelliittiantenni. Tärkeintä ei ole niinkään ohjelmiston läpipyörittäminen kuin keskinäinen jakaminen 1.Kor. 14:26:n mukaisesti.

Itse näen tässä tapahtuneen uskovien keskuudessa samanlaisen kehityksen, kuin karismaattisuudessa. Asiat, ymmärrys ja opetus, jotka joskus olivat marginaalissa, ovatkin ikään kuin huomaamatta tulleet osaksi valtavirtaa. Tässä kehityksessä on ilmiselvästi niin hyvät kuin vähemmän hyvät puolensa.       

Jeremian kirjassa puhutaan ajasta, jolloin Herra lähettää sekä kalastajia että metsästäjiä kokoamaan kansansa takaisin kotimaahansa (16:14-16). Näyttää siltä, että seurakunnan Herra käyttää samanlaista toimintatapaa viedessään läpi Simsonin mainitsemaa "seurakunnan rakenteiden reformaatiota". Hän on selvästi puhunut tästä teemasta joukolle hyvin erilaisia ihmisiä eri puolilla maailmaa. Tämän seurauksena meillä on saatavilla paljon hyviä resursseja niin teoriassa kuin käytännössäkin tähän aiheeseen liittyen. Ne ovat yhtä lailla nuorten radikaalien kuin korkeiden kirkonmiestenkin saatavilla ja niitä käytetään tämän tähden hyvin eri tavoin, ihmisestä ja yhteisöstä riippuen. Joka tapauksessa tietty ajattelutapa on lyönyt itsensä läpi. 

Toisaalta olemme viime vuosina nähneet, miten kristityt eri puolilla maailmaa ovat joutuneet miettimään seurakunnan toimivia rakenteita ikään kuin pakon edessä. Maailmanlaaja pandemia jokin aika sitten oli yksi esimerkki tästä. Toinen laajempi ja pidempiaikainen pakottava tekijä on kristittyjen toiminnan- ja sananvapauden kapeneminen. Globaalissa kristinuskossa tämä on ollut todellisuutta jo pitkään ja nyt tilanne on muuttumassa myös länsimaissa. Kaikki tämä haastaa meitä etsimään viisautta niin Sanasta kuin Hengestä, mitkä olisivat helposti eteenpäin siirrettävissä olevia, vainot kestäviä, joustavia ja mukautumiskykyisiä rakenteita. Vastaus näihin kysymyksiin on lähempänä meitä kuin ymmärrämmekään. 

Seurakunnan Herra on puhdistamassa seurakuntaansa, eikä meidän ole syytä aliarvioida Hänen kiivauttaan oman seurakuntaruumiinsa puolesta. Tämän tähden Hän sallii nykyisen kaltaisen, monin eri tavoin ilmenevän seulomisen tapahtua. Tämä seulominen tarkoittaa monella tavalla olemassa olevien rakenteiden järkyttämistä, jopa hajottamista. Sen tarkoituksena ei ole vain jonkin asteinen sosio-ekonominen uudistaminen, vaan ennen kaikkea tuoda esille Hänen oma pyhyytensä seurakunnassaan ja sen kautta tälle maailmalle. 

Mieti itse, mikä on maanviljelyksessä seulomisen tarkoitus? Jyvien ja akanoiden erottaminen toisistaan.

Mietittäväksi: Ef. 5:22-33, Hes. 20:37-38 ja Mal. 3:1-5.



Tuesday, July 25, 2023

"Hyvä ruoka, parempi mieli" - Ajatuksia ruokailemisesta

 Lueskelin hiljattain Malcolm Smithin kirjaa "The Power of the Blood Covenant", jossa kirjoittaja puhuu "liiton ateriasta" eli ehtoollisesta. Hänen kirjoituksensa peilaa raamatullista ateriayhteyden käsitettä laajemminkin. Puhutaan siis syömisestä.


Ajatellaanpa oman aikamme kiireisen perheen arkea ja miten se näkyy vaikkapa perheen sisäisessä whatsapp-ryhmässä.

"Tulen vasta kuudelta. Ottakaa jääkaapista lasagnea ja lämmittäkää mikrossa."

"Lol. En oo himas viel kolmeen tuntiin. Käyn kotimatkalla kebabilla tai jotain."

"Minäkään en ehdi tuohon aikaan kotiin. Nappaan jotain tuosta matkalta."


Muistan erään suuresti arvostamani Jumalan miehen kerran todenneen, miten he yrittävät istua koko perhe yhteiseen ruokapöytään ainakin kerran päivässä. Yhteisellä ruokailulla on suuri merkitys. Tärkeintä on yhdessä syöminen eli se, mitä Raamattu kutsuu ateriayhteydeksi. Ajan ottaminen yhdessä olemiseen ja aloilleen istumiseen, yhteiseen syömiseen, kuulumisten vaihtamiseen ja elämän jakamiseen, sillä on merkityksensä.

Itselläni on ollut jo pitkään tapana tavata minulle rakkaita ihmisiä yhteisen syömisen merkeissä, jolloin kyse ei ole vain syömisestä. Ihminen ei elä ainoastaan leivästä. Tarvitsemme myös hengen ravintoa. Aterialla hengellisyys tulee ilmi keskinäisessä yhteydessä ja ihmissuhteissa. Jumalan ajatus ateriayhteydestä on paljon syvempi, kuin me ymmärrämmekään. Se on yhteyden tai ainakin sen aloittamisen merkki.

Raamattu puhuu tästä paljon ja, mikä mielenkiintoisinta, liittää sen Jumalan ja ihmisen väliseen kohtaamiseen. Kerrotaan Aabrahamin aterioineen yhdessä Herran Jumalan kanssa, Mooseksen ja kansan vanhinten istuneen Jumalan pöydässä vuorella ja syöneen ja juoneen. 

Tuon ajan kulttuurissa ateriayhteys oli merkkinä liitosta näiden kahden osapuolen välillä. Ihmiset, jotka olivat syöneet samaa ruokaa ja murtaneet samaa leipää, eivät saattaneet pettää toisiaan. Herran pöydässä istuminen ja ruokaileminen oli merkki sovinnosta ihmisen ja Jumalan välillä.


Entä sitten Jeesus?

Paitsi, että Jeesus piti tärkeänä ateriayhteyden toteutumista opetuslastensa kanssa (jopa niin, että asetti sen pysyväksi ja toistuvaksi merkiksi liitosta), Hän käytti yhdessä aterioimista metodina vetää ihmisiä puoleensa ja sisälle Jumalan valtakuntaan. Hän toteutti tätä tapaa hyvin ennakkoluulottomasti ja myös hyvin tuloksin, jopa niin, että Hänen oman aikansa hyvät ja uskonnollisesti puhtaat ihmiset loukkaantuivat. (Voin kertoa sinulle, etteivät ajat, eikä ihminen ole juurikaan muuttunut noista ajoista.)

Kun apostolit Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen todistivat Herrastaan, he mainitsivat Hänen syöneen ja juoneen heidän kanssaan. Entä sitten kun Herra lähettää sanoman omalle seurakunnalleen eräällä paikkakunnalla, joka oli jo pahasti luopunut Hänestä? Mitä Hän kertoo haluavansa tehdä yhdessä heidän kanssaan? Jos Hänelle avattaisiin ovi, Hän tulisi heidän luokseen ja aterioisi heidän kanssaan. Tässä on kyse jostain paljon enemmästä, kuin pelkästä semantiikasta.


Oletko koskaan miettinyt Psalmin 23 loppujakeita? Mitä Daavid itse asiassa sanoo Herran tekevän? 


"Sinä katat minulle pöydän minun vihollisteni nähden. 

Sinä voitelet minun pääni öljyllä, minun maljani on ylitsevuotavainen. 

Sula hyvyys ja armo seuraavat minua kaikkina elämäni päivinä 

ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti."


Joka kerta, kun käyn aterialle, jopa yksin ollessani, kyse on Herran kohtaamisesta ja Hänen lahjoistaan nauttimisesta. Psalmissa Daavid kuvaa, miten hän itse asiassa on aterialla oman Paimenensa kanssa. Hyvän Paimenen läsnäolo aterialla riitti karkottamaan vihollisen pelon. Opettihan Jeesus meitä rukoilemaan, "anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme"

Näin ollen, aina kun olemme ruokailemassa yhdessä toisten kanssa, kyse on jostain paljon syvemmästä yhteydestä, kuin "vain" syömisestä ja juomisesta.


-------

1.Moos. 18:1-8

2.Moos. 24:9-11

Luuk. 19:1-10

Matt. 9:9-13

Apt. 10:41

Ilm. 3:20

Ps. 23:5-6