Nykyisin puhutaan paljon näyistä ja ilmestyksistä. Ilma on sakeana salaista tietoa salaisista hankkeista ja teorioita maailman valloituksesta. Ja niin edelleen. Näyttää siltä, että tällainen aktivoituu enemmän tällaisina aikoina, joita nyt elämme. Koronavirus on aktivoinut myös apokalyptiikan.
Muistan kiinnittäneeni huomiota J.R.R. Tolkienin kuuluisassa trilogiassa Taru Sormusten Herrasta sen esittämiin sankarihahmoihin, hobbitteihin. Nämä "puolituiset" olivat kaikkien sotasankarien ja samoojien ohella Tolkienin sankarihahmoja. Itse asiassa juuri heidän osoittamansa sankaruus, sinnikkyys ja urheus, jopa epätoivon hetkellä esiin puskeva itsepintainen rohkeus oli ratkaiseva tekijä voiton saamisessa pimeyden voimista.
No millaisia hahmoja nuo hobbitit sitten muutoin olivat? Tavallisia laiskanpulskeita maajusseja, jotka rakastivat hauskanpitoa, hyvää ruokaa ja leppoisaa elämää luonnon rauhassa. Millaisen elämäntavan ja millaiset arvot Tolkien siis asettaakaan korkeaan asemaan, ihannoitaviksi? Tolkien itse asiassa kuvaa noilla (kaikkea muuta kuin hovi- tai edes salonkikelpoisilla) tyypeillä perienglantilaista keskiluokkaista maaseutuasujaa.
Mitä jos mekin - kaiken kiireen, paineiden ja kiivaan elämänrytmin sijaan - asettaisimmekin tavallisen elämän kaikkine arkipäiväisine tarpeine ja tehtävineen korkeammalle jalustalle kuin missä se tähän asti on ollut? Eikö se hieman tasaannuttaisi höyryjä ja jopa tervehdyttäisi meitä nykypäivän koronaeskatologian keskellä?
Profeetta Miika vastaa osuvasti Jumalan eteen tuloa miettivälle ihmiselle: "Hän on ilmoittanut sinulle, ihminen, mikä on hyvää. Mitä muuta Herra sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä on oikein, rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalan edessä?" (6:8) Ihmiselämän normaalit tehtävät ja luonnolliset vastuut ovat niitä asioita, joissa Herra ensimmäisenä kysyy meidän uskollisuuttamme.
Paavalin ensimmäinen meille säilynyt kirje osoitettiin alun perin Tessalonikan seurakunnalle, jossa vallitsi tihentynyt eskatologisen odotuksen ilmapiiri. Näin jopa siinä määrin, että jotkut alkoivat laiminlyödä omia arkipäiväisiä velvollisuuksiaan Herran tulemuksen odottamisen takia. Näille höyrypäille Paavali kirjoittaa: "Pitäkää kunnia-asiananne, että elätte hiljaisuudessa, toimitatte omia tehtäviänne ja teette työtä omilla käsillänne, niin kuin olemme teitä käskeneet." (4:11)
Muistan huvittuneena kiinnittäneeni joskus huomiota erään englanninkielisen raamatunkäännöksen ilmaisuun "...mind your own business..." tuossa jakeessa.
Jeesus opetti opetuslapsilleen "Isä meidän"-rukouksen, johon sisältyvät kaikki ihmiselämän tärkeät asiat. (Matt. 6:9-13) Hän kehotti meitä rukoilemaan ensinnäkin "jokapäiväisen leipämme" puolesta. Tähän liittyen Hän myöhemmin varoittaa kuulijoitaan syyllistymästä mammonan palvelemiseen eli rahan perässä juoksemiseen. (6:19-21)
Sitten Hän kehottaa meitä pyytämään Taivaalliselta Isältä syntejämme anteeksi "niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet". Välittömästi rukouksen opettamisen jälkeen Jeesus vetää yhteen oleellisen: "Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin myös teidän Taivaallinen Isänne antaa teille anteeksi." Ja sama asia toisin päin, niin kovalta kuin se kuulostaakin; mikäli me emme anna anteeksi meitä vastaan rikkoneille, ei meidän Taivaallinen Isämmekään anna meille anteeksi. (6:14-15)
Tämä on kaukana kaikesta uskonnollisesta fraseologiasta. Tämä on jääkylmää ja teräksen kovaa hengellistä realismia. Anteeksiantamattomuus tuhoaa ihmisen sisältä päin. Se on kuin myrkkyä, jota ihminen ottaa, toiveena, että se vahingoittaisi muita. Niin ei kuitenkaan käy, vaan katkeruus, kaunaisuus ja anteeksiantamattomuus myrkyttävät minun mieleni. Sama asia toisin päin: anteeksiantaminen on se Jumalan yleisavain, jolla Hän kykenee avaamaan kovimmatkin lukot ihmisen elämässä. Se on tie vapautumiseen, parantumiseen ja muiden rakastamiseen.
Mieti siis Jumalan edessä, kenelle Sinun pitäisi antaa anteeksi tai keneltä Sinun olisi syytä pyytää anteeksi. Sovinto on aina Jumalan mieleen. Tiedän omasta kokemuksestani anteeksiantamisen olevan joskus hyvin vaikeata, jopa tuskallista, mutta voimme aina pyytää siihen voimaa Herralta. Hän osaa käsitellä omaa kipuamme ja ymmärtää vaikeuttamme tässä asiassa. Mutta on tärkeää tunnustaa ja ikään kuin puhua auki nämä tunteet ja kokemukset Jumalan edessä. Usein se on hyvä tehdä rukouksessa yhdessä jonkun toisen kanssa.
