Tuesday, December 06, 2016

Jakamisesta nakittamiseen

Aamuyöllä, puoliunessa mieleen nousee kaikenlaisia ajatuksia, joita ei ehkä päiväsaikaan tule miettineeksi tai sallineeksi itselleen. Ehkäpä alitajunta tuolloin nostaa käsittelemättömiä asioita tietoiseen mieleen, kun sekä sielu että ruumis ovat yön jäljiltä rentoina ja levänneinä.

Mieleen nousee esimerkiksi kokemus yhteydestä, joka olikin pikku hiljaa muuttunut nakittamiseksi, velvoittamiseksi ja vastuitten jakamiseksi. Tarkoitan tällä sitä, että yhteys, joka ennen oli ollut elämää jakavaa, avoimen vuorovaikutteista ja miehen mielen syviäkin tuntoja peilaavaa, olikin salakavalasti muuttunut toimintakeskeiseksi palaveeraamiseksi, jossa tulevaisuutta suunniteltiin kuin missä hyvänsä mainostoimistossa tai projektityöryhmässä. Asiat asioina ja pulinat pois.

Asioiden todelliset kasvot alkavat kuitenkin paljastua pikku hiljaa. Tosiasiassa kyse ei olekaan mistään muusta kuin vallankäytöstä ja jonkun omista mielihaluista, joita halutaan saada koko koneisto palvelemaan. Erilaisia nakkeja jaellaan ylhäältä käsin annettuina. Vallankäyttö ei aina ole edes julkista, läpinäkyvästä puhumattakaan. Pahimmillaan se on salakähmäistä, jopa ollessaan tiedostamatonta. Kyse on kuitenkin verta ja lihaa olevia ihmisiä, joista monet kaipaavat syvempää yhteyttä, kuin vain sitä, että kalenterit pikku hiljaa (huolestuttavasti) täyttyvät ja painopiste siirtyy pois keskinäisestä yhteydestä ohjelmiston pyörittämiseen. Ollaan eksytty pois, hairahduttu kauas orgaanisen elämän alkulähteiltä.

Oliko alunpitäenkään kysymys mistään todellisesta yhteisöllisyydestä? Odottiko joku tai jotkut vain sopivaa hetkeä iskeä kiinni tuhannen taalan paikkaan ja valjastaa pyhien yhteys palvelemaan omia tarkoitusperiään? Vallankäyttö ja sen lieveilmiöt on hyvin ajankohtainen teema nykyään.

Tunnustan avoimesti omalla kohdallani, että kun elämän jakaminen muuttuu nakittamiseksi, niin haluan vaihtaa maisemaa. Mielen valtaa pettymys, turhautuminen ja jopa pienimuotoinen suuttumus...

Mutta koska on aamuyö, on hyvä kääntää kylkeä ja jatkaa unia. Tai ainakin yrittää, vaikka ulkona tuulee tosi kovasti. Toivomus on, niinkuin Eput laulavat, "että uni voittaisi tuulen suhinan".



2 comments:

Steve Dynell said...

Niin, valitettavan usein jakaminen näyttää kristillisissäkin yhteisöissä muuttuvan nakittamiseksi. On niitä uskonveljiä ja -sisaria, jotka nöyrästi suostuvat tekemään sellaisiakin tehtäviä, joihin heillä ei ole lahjoja. On niitäkin, jotka miellyttääkseen yhtä tai useampaa seurakuntalaista suostuvat palvelemaan eri tehtävissä (nimimerkki: kokemusta on). On toki onneksi niitäkin, jotka rukoilevat hartaasti asioiden ja tehtävien puolesta, ja vakuuttuvat Jumalan tahdosta sekä johdatuksesta omalla kohdallaan. Rukoillaan, että meillä kaikilla olisi ilo palvella kristillistä yhteisöämme jossain tai joissain tehtävissä silloin, kun se on Jumalan tahto kohdallamme. Rukoillaan myös, että oppisimme ymmärtämään ja näkemään Jumalan tahdon sekä johdatuksen omassa elämässämme - ja neuvomaan tai auttamaan lähimmäisiämmekin löytämään nuo kalliit asiat omalla kohdallaan. Siunattua ja rauhallista joulun aikaa sinne koti-Suomeen! Miika Tynjälä, Filippiinit

Timo Koivisto said...

Samoin hyvää joulun aikaa teillekin sinne!

Olen hyvin huolestunut sellaisesta kehityksestä, jossa aito Hengen yhteys muuttuu kalenterien täyttämiseksi tai että ensin msainittua ei koskaan edes saavuteta tämän jälkimmäisen takia. Se on surullista.