Aluksi…
Seuraavassa esittelen amerikkalaisen
seurakunnanistuttaja Neil Colen ajatuksia seurakunnasta, sen olemuksesta ja
toimivuudesta kirjassa Orgaaninen
seurakunta (Itätuuli-Kustannus 2007). Cole kyseenalaistaa
mielenkiintoisella tavalla monia itsestäänselvyyksinä pitämiämme käytäntöjä ja
tapoja. Monet hänen esittämistään näkemyksistä saattavat tuntua aluksi hyvinkin
radikaaleilta, jotkut jopa toteuttamiskelvottomilta, mutta niitä kannattaa tutkia
ja miettiä rauhassa. Tarkoitus ei tietenkään ole kopioida mitään mallia yhtenä
ainoana oikeana vaihtoehtona sellaisenaan, vaan etsiä parhaiten omaan
tilanteeseemme sopivia ratkaisuja ja malleja. Oman ja monien muiden kokemuksen
mukaan Colen ajatukset antavat hyviä aineksia tällaiseen prosessointiin.
Seurakunta on orgaaninen luomutuote
Colen mukaan seurakunnan
perusolemus on orgaaninen. Dynaaminen ja elämää muuttava seurakunta syntyy
luonnollisesti, orgaanisesti. Seurakuntaa ei voi rajata mihinkään tiettyyn rakennukseen,
olipa sen katolla sitten kirkontorni tai savupiippu. Kansainvälisessä
kotiseurakuntaliikkeessä kristityt saattavat kokoontua mitä kummallisemmissa
paikoissa; tyhjillä tonteilla, puistoissa, parkkipaikoilla, pukuhuoneissa,
opiskelijayhdistyksissä tai työpaikoilla. Tämä piirre kertoo orgaanisen
seurakuntanäkemyksen integroitumisesta myöhäismoderniin ajatteluun. Colen
mukaan he eivät vaadi, että seurakunnat pysyvät pieninä ja kokoontuvat
kodeissa, vaan tavoitteena on, että seurakunta on terve ja se lisääntyy (so.
istuttaa uusia seurakuntia).
Seurakunta
on elävä organismi, ei paikalleen pysähtynyt instituutio. Useimmat Jumalan
valtakuntaa ja seurakuntaa koskevat kielikuvat Uudessa testamentissa ovat luonnollisia
käsitteitä, kuten ruumis, morsian, oksat, viljapelto, sinapinsiemen, perhe,
lauma, hapate, suola ja valo. Silloinkin kun seurakunnasta käytetään ilmaisua
”rakennus”, lisätään pikaisesti, että seurakunta koostuu elävistä kivistä.
Jeesus
käytti orgaanisia kielikuvia kuvatakseen Jumalan valtakuntaa tavalla, jota
voimme ymmärtää. Markuksen evankeliumin 4. luvussa on eräs keskeinen vertaus,
jonka luonnollinen, maanviljelyyn liittyvä teema havainnollistaa Jumalan
valtakunnan orgaanista luonnetta. Vertauksen opetus on siinä, että kun kylväjä
kylvää siemenen peltoon, siemen ”aivan itsestään” (kr. automate) tuottaa sadon. Tärkeintä on kylvää oikeanlaista siementä
hyvään maaperään. Ajatellaanpa Paavalin sanoja korinttilaisille: ”Minä istutin,
Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun.”
”Simple church”
Kotiseurakuntaliikkeessä
USA:ssa ja Euroopassa käytetään termiä ”simple
church”, josta on tullut heidän liikkeensä kasvun myötä suosittu, koska he
arvostavat ”yksinkertaista elämää Herraa seuraten” ja halusivat välttää ”monet
tavanomaisen seurakunnan monimutkaisuudet”. Monet tällaiset seurakunnat ovat
keskimäärin 16 hengen yhteisöjä. Kyse on siitä, että halutaan ”madaltaa
seurakunnan määritelmän rimaa ja korottaa opetuslapseuden rimaa”.
Tavanomaisesta seurakunnasta on monien mielestä tullut niin monimutkainen ja
vaikeasti toteutettava, että vain harva ammattilainenkaan selviää siitä
kunnialla. Tämä johtaa passiiviseen seurakuntaan, jonka jäsenet toimivat
enemmänkin yleisönä kuin Jumalan valtakunnan täysivaltaisina edustajina.
Orgaaninen,
yksinkertainen seurakunta pystyy Colen mukaan paremmin kuin mikään muu
seurakuntamalli täyttämään jonkin maantieteellisen alueen, koska se on
vapaamuotoinen, ihmissuhteita arvostava ja helposti liikkuva. Sillä ei ole
taloudellisesti rasittavia yleiskustannuksia ja se voidaan helposti istuttaa
monenlaisiin ympäristöihin, joissa se myös lisääntyy nopeammin ja leviää
laajemmalle. Orgaaninen seurakunta voi olla hajautettu lähestymistapa johonkin
alueeseen, kansaan tai ihmisryhmään, eikä se ole riippuvainen palkatuista
työntekijöistä. Olisiko siis hyvä hylätä perinteisen seurakunnallinen
työntekijäkeskeinen tapa toimia ja alkaa puhua jokaisesta seurakuntalaisesta
työntekijänä?
Olisiko
myös aika hylätä perinteinen hierarkkinen rakenne? Olisiko parhaiten toimiva
organisaatio adhokratiivinen, joka on postmoderni organisaationäkemys ja jolla
tarkoitetaan organisaation tehtävänjaon joustavuutta ja tilapäisyyttä.
Ympäristössä, joka on sekä dynaaminen että monimutkainen, organisaation tulisi
olla orgaaninen, epämuodollinen, ryhmätyöskentelylle ja ihmisten
asiantuntemukselle ja lahjoille perustuva. Työ on tällöin usein projektiluontoista
ja johtamisessa on enemmän kyse sitoutumisesta kuin valvonnasta ja
käskytyksestä. Johtamistapa on osallistavaa ja työtehtävät itsenäisiä, haasteellisia
ja vaihtelevia. Organisaatiorakenne on matala, koska sekä suunnittelu,
päätökset ja toteutus tehdään mahdollisimman lähellä tiedon lähdettä. Monet em.
ominaisuuksista sopivat hyvin orgaaniseen seurakuntamalliin.
Seurakunta
on suhdekeskeinen
Älä koskaan aliarvioi
ihmisen muuttuneen elämän todistusvoimaa evankeliumin leviämisessä, joka tapahtuu
parhaiten suhdekeskeisessä yhteisössä. Kuvattaessa ihmisen luonnollista
suhdeyhteisöä Uudessa testamentin käytetään sanaa oikos, joka viittaa kodin tai perhekunnan merkitykseen. Sanan
käyttö ulottuu kuitenkin laajemmalle kuin vain omaan taloon tai ydinperheeseen.
Toisinaan henkilön oikos saattoi
käsittää perheen ohella myös ystävät, naapurit ja työtoverit. Esimerkkinä UT
käyttää roomalaisen upseerin Korneliuksen perhekuntaa, oikosta, jonka tämä kutsuu koolle Pietarin tullessa vierailemaan
hänen kodissaan. Tuohon oikokseen
kuuluivat Korneliuksen ja hänen perheensä lisäksi sukulaiset, lähimmät
työtoverit ja alaiset sekä orjat ja palvelijat.
Oikos
on ihmisten sosiaalisten suhteiden verkosto, joka voi viedä evankeliumin uusiin
paikkoihin. Agraariyhteisöissä perhe ja suku on yhteiskunnan perusyksikkö.
Urbaanissa ympäristössä ihmiset eivät rakenna sosiaalista elämäänsä perheen,
vaan samanlaisten mielenkiinnon kohteiden ympärille. Henkilön oikos ei enää koostukaan sukulaisista,
vaan ihmisistä, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista tai harrastuksista
tai ovat samassa työssä. Apostolien teoista voidaan nähdä, miten evankeliumi
levisi nopeasti oikoksesta oikokseen.
Myös Jeesuksen omassa tavassa toimia kontekstina olivat luonnolliset
ihmissuhteet, mikä käy ilmi evankeliumeista. (Ks. Apt. 16:15, 31-34 ja 18:7-9
sekä Joh. 1:35-51.)
Aidon
suhdekeskeisyyden avainasioina voidaan Colen mukaan pitää seuraavia viittä
seikkaa:
·
Aika ja käytettävissä oleminen, jotta
tutustutaan ihmisiin ja syntyy vuorovaikutus heidän kanssaan.
·
Muuttunut elämä on muihin helposti
tarttuvaa.
·
Vieraanvaraisuus on keino rakentaa siltoja
syvempiin ihmissuhteisiin.
·
Hengellinen intuitio, mikä edellyttää sekä
ihmisten että Pyhän hengen tarkkaa kuuntelua.
·
Anteliaisuus, joka tapahtuu vapaasti ja
iloiten.
Missionaarisuus
Niin yllättävältä kuin se
kuulostaakin, uudet kristityt ovat usein parhaita työntekijöitä. Otetaanpa
lähtökohdaksi Jeesuksen sanat opetuslapsille tämän nähdessä suuret
kansanjoukot: ”Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia on vähän.” Tämän
sanottuaan Hän käski rukoilemaan sadon Herraa lähettämään enemmän väkeä
elonkorjuuseen. Voidaan kysyä, mistä opetuslapset olettivat vastauksen näihin
rukouksiin tulevan? Cole vastaa, että ”olemme tehneet hirvittävän erehdyksen,
kun olemme erottaneet uskoon tulleen työntekijästä”. Hänen mukaansa jokainen
uusi kristitty on uusi Jumalan valtakunnan työntekijä.
Uudella
kristityllä ei ole vanhempaan verrattuna mitään sellaista ratkaisevaa eroa,
mikä estäisi häntä heti toimimasta Jumalan valtakunnan työntekijänä. Ainoana
erona Cole mainitsee kypsyyden, joka on seurausta vuosikymmenien
uskonvaelluksesta. Hengellinen valtuutus on molemmilla sama. Niinpä on tärkeää
panna uuden kristityn kypsymisprosessi alulle mieluummin ennemmin kuin
myöhemmin. Uusilla kristityillä on myöskin se etu, että heidän ystäväpiiriinsä
(oikokseensa) kuuluu vielä paljon
uskosta osattomia ystäviä, mikä tekee heistä vielä relevantimpia. He puhuvat
sitä kieltä ja tuntevat sen kulttuurin, joka oli ennen heidänkin maailmaansa. Kaikki
nämä edut menetetään, mikäli uudet kristityt pidetään aloillaan suojelunhalun
takia.
Neil
Colen seurakuntanäkemys on maallikkovetoinen. Toisaalla hän painottaa sen
tärkeyttä, että siirrytään pois hyvin koulutettujen pastorien ajasta hyvin
koulutettujen seurakuntalaisten aikaan. Cole asettaa vastakkain perinteisen
instituution hierarkkisen rakenteen ja uuden tyyppisen orgaanisen rakenteen.
Colen ajattelulle, kuten koko seurakunnan istuttamisen liikkeellekin, on
ominaista subsidiariteetti- eli läheisyysperiaate. Seurakunta on ensisijaisesti
paikallinen lähiyhteisö, jonka tulee löytää tiensä ihmisten luokse, eikä
päinvastoin. Hän ei tarkastele seurakuntaa perinteisten tunnustuskuntien ja
niiden traditioiden kautta, eivätkä uudet seurakunnat enää välttämättä miellä
itseään osana jotain historiallista jatkumoa, vaan em. läheisyysperiaate sekä ajankohtaiset
ilmiöt ja tarpeet nousevat ratkaisevaan rooliin. Tällainen missionaarisuus on
hyvin pragmaattista, jossa kristityn luonnolliset sosiaaliset suhteet muodostavat
lähetyskentän, jota hän käyttää kontaktipintanaan.
Tutustu myös näihin:
No comments:
Post a Comment