Jumalan tuntemisesta

Johdanto 

Pohdiskelen seuraavassa Jumalan tuntemista Raamatun valossa. Pidän Raamattua sellaisena, kuin se on meille tallennettu, Jumalan ilmoituksena ja sellaisenaan riittävänä sekä hyvään maanpäälliseen elämään että pelastumiseen. Ymmärrän sen valossa ihmisen perimmäisen maalin olevan iankaikkinen elämä. Haluan pitää sen tähden Raamatun kaiken pohdiskeluni perustana. Mikäli siis haluat kommentoida näitä pohdiskelujani, toivon Sinun tekevän sen Raamatun pohjalta (eikä esimerlkiksi jonkun muun uskonnollisen tai filosofisen tradition pohjalta). En ole laittanut tekstiini ylös mitään raamatunpaikkoja, koska a) oletan lukijani tuntevan sen verran hyvin tuon kirjan, että hän itse löytää käyttämäni kohdat (on lisäksi olemassa monia hyviä apuneuvoja tähän niin kirjallisena kuin digitaalisinakin) ja b) haluan laittaa joitain mahdollisia ajatusprosesseja liikkeelle lukijoideni korvien välissä sen sijaan, että antaisin kaiken valmiina.


Elämämme kallein asia

Jumalan tunteminen on ihmiselämän tärkein projekti ja korkein saavutus. Kaikki muut saavutukset elämämme aikana, olivatpa ne millaisia hyvänsä kalpenevat tämän rinnalla. Jollei ihminen opi tuntemaan ja tunne Jumalaa henkilökohtaisesti, niin hänen elämänsä on turhaa ja niin ovat kaikki hänen saavutuksensa myös. Jos otamme vakavasti ajatuksen Jumalan olenmassaolosta sekä siitä, että Hän on tunnettavissa, mikään muu ei voi olla tätä arvokkaampaa. Edelleen, mikäli otamme todesta Raamatun ilmoituksen iankaikkisuudesta ja ihmisestä tavalla tai toisella osallisena siitä, kysymys Jumalan tuntemisesta on, jos mahdollista, vieläkin tärkeämpi.


Kolme suljettua tietä

Miten voimme sitten oppia tuntemaan Jumalan? Tämä on aina askarruttanut ihmistä ja johtanut monenlaisiin ratkaisuihin maailmanhistoriassa. On kuitenkin olemassa kolme suljettua tietä, joiden kautta et voi oppia tuntemaan Jumalaa. Ensimmäinen niistä on inhimillinen viisaus ja oppineisuus, josta voidaan sanoa, että et voi oppia tuntemaan Jumalaa tätä kautta. Voit oppia tietämään jotain Jumalasta, mutta henkilökohtaisella tasolla et koskaan yllä oikeanlaiseen suhteeseen Hänen kanssaan. Jeesus sanoo - tai itse asiassa Hän kiittää Isäänsä siitä - että Tämä on salannut tämän tuntemisen viisailta ja älykkäiltä ja ilmoittanut sen vain lapsenmielisille. Jokainen voi itse päätellä, mitä tämä merkitsee käytännössä.

Toinen yhtä suljettu tie on ihmisen omien hyvien tekojen tie. Ihminen ei siis voi oppia tuntemaan Jumalaa oman luonteensa hyvyyden, käytöksensä esimerkillisyyden tai muun sellaisen luontaisen ominaisuutensa kautta, joka inhimillisessä elämässä saattaa nostaa hänet valioyksilöiden joukkoon. Puhtaasti maallista elämäämme ajatellen tällä kaikella saattaa olla jotain merkitystä, mutta itse aihettamme ajatellen - Jumalan tuntemista henkilökohtaisesti - sillä ei välttämättä ole mitään merkitystä.

Kolmas suljettu tie Jumalan yhteyteen on inhimillisen uskonnollisuuden tie. Me emme voi paikallistaa Jumalaa mihinkään tiettyyn paikkaan (tai aikaan), jossa Jumala olisi erityisellä tavalla kohdattavissa. Tämä (niinkuin nuo kaksi muutakin edellä mainittua suljettua tietä) on eräs inhimillistä uskonnollisuutta pahimmin loukkaava ajatus. Inhimillinen uskonnollisuus sen eri muodoissaan lähtee aina siitä, että voimme ikäänkuin vangita Jumalan johonkin tiettyyn kohtaan palveltavaksemme, jolloin Hän, tästä johtuen, olisi jotenkin erityisen suosiollinen meille. Tämän pohjalta saatetaan ajatella, että on olemassa jokin erityinen tietty pyhä aika päivässä (tai viikossa jne.), jolloin pyhässä paikassa pyhä henkilö pyhässä puvussaan toimittaa pyhiä toimituksia, joiden avulla ajatellaan päästävän kosketuksiin pyhän kanssa. Tämä on yksinkertaisesti torjuttavissa sillä perusteella, että Jumala ei asu missään käsin tehdyssä rakennuksessa. Hänet täytyy kohdata muuta kautta ja muilla perusteilla.


Ihmisen suurin ongelma

Tässä kohtaa tulemme kysymykseen siitä, mikä on ihmisen perimmäinen ongelma? Mikäli viisaus, älykkyys ja oppineisuus, tai hyvät teot ja mallikelpoinen elämä, tai hurskas uskonnollisuus sen ulkonaisine tunnusmerkkeineen eivät voi johtaa ketään todelliseen suhteeseen Jumalan kanssa, meidän täytyy kysyä, missä on silloin vika? Jumalan ilmoituksen mukaan syy ei ole ihmisen älykkyyden puutteessa (vaikka tosin tällä ongelmallisella tilalla voi ollakin vaikutuksia siihen) tai muussa sellaisessa. Ihmisen perusongelma on hänen täydellinen eronsa Jumalasta, joka johtuu synnistä. Tämä problematiikka on saanut alkunsa ajassa ja paikassa tapahtuneesta lankeemuksesta, jonka seurauksia voidaan kutsua termillä perisynti (vaikka en augustinolaiseen oppiin kadottavasta perisynnistä uskokaan).

Jos ihmisen perusongelma on synti, se johtaa hänet väistämättä, ei ainoastaan eroon Jumalasta, vaan myös törmäyskurssille Hänen tahtonsa eli lakinsa kanssa. Tällöin ihmisen suurin ongelma ei ole köyhyys, aliravitsemus, hyväksikäyttö, väkivalta tai ihmisoikeudet, vaan hänen kadotettu tilansa. En mitenkään väheksy ihmiselämän kärsimyksiä (ja olen itse asiassa työskennellyt suurimman osan työhistoriastani tavalla tai toisella hädänalaisten auttamiseksi), mutta on vakavasti ymmärrettävä niiden luonne seurauksina, ei varsinaisena ongelmien syynä. Tämän tosiasian tulisi edes jollain tavalla näkyä tekemässämme hengellisessä työssä.


Uusi tie

Tämä johtaa meidät uuteen kristosentriseen näkökulmaan: tärkeintä on henkilökohtainen suhde Jumalaan Jeesuksen Hänen Poikansa kautta. Taivaaseen päästään vain suhteen kautta. Se ei tarkoita mitään muuta suhdetta, kuin Jeesuksen tuntemista. Hyvät suhteet kirkkoherraan, saarnaajaan, pastoriin tai vanhimpaan, niin hyviä kuin ne muuten ovatkin, eivät kelpoista ketään oikeaan iankaikkiseen elämään.

Mutta miten se on mahdollista? Jumala on suhteessa langenneeseen ihmiseen kahtalaisessa suhteessa: Hän toisaalta rakastaa ihmistä, niin syntinen kuin Hän onkin, mutta toisaalta Hänen pyhä lakinsa tuomitsee tämän saman ihmisen juuri tämän syntisyyden takia. Raamatun mukaan tuomio on iankaikkinen kadotus erossa Jumalasta, joka on kaiken elämän, valon ja rauhan lähde ja alkuperä. Ihminen itsensä varassa on toivottomassa tilanteessa.

Jumala lähetti Poikansa maailmaan sovittaakseen Hänen kuolemansa kautta ihmiskunnan synnin ja tämän Jeesus teki. Merkkinä siitä Jeesus nousi kuolleista kuolleista ja nousi kaikkia muita korkeammalle istumaan Jumalan oikealle puolelle. Jeesus on ainoa tie Isän Jumalan luokse ja ainoa oikea tapa hankkiutua oikeaan suhteeseen Jumalan kanssa. Tämän tähden emme koskaan voi puhua mistään Isän rakkaudesta, opetuslapseuttamisesta, karismaattisuudesta tai seurakunnasta ohi Jeesuksen. Tämän Jumalan ja ihmisen välisen perusasetelman korjaannuttua kaikki muukin asettuu oikealle kohdalleen ihmisen ja hänen yhteisönsä elämässä; viisaus ja oppineisuus, hyvät teot ja kelvollinen elämä sekä suhde materiaan jne. Vain Jumalan tuntemisen kautta on mahdollista ratkaista myös muut ihmiselämän ongelmat, kuten köyhyys ja alikehittyneisyys, ihmisoikeusrikkomukset tai ympäristön turmeleminen. Jumalan tunteminen muuttaa ihmisen - tai oikeammin saattaa hänet takaisin alkuperäiseen tilaansa ja suhteeseen Luojaansa.


Tuntemisesta tuntemiseen

Kuinka paljon Jumalan tuntemista sitten vaaditaan pelastumiseen? Ajattelen vastauksen tähän olevan yksinkertaisesti sen suhteen Jumalan kanssa, joka on todellisuutta nyt, oli se sitten kestänyt päivän tai kymmeniä vuosia. Vaikka olisin tuntenut Jumalan vain päivän se riittää iankaikkiseen hyvään osaan. Ja vaikka olisin elänyt tässä suhteessa jo vuosia ja kymmeniä, niin sen suhteen tulee olla tuore ja elävä juuri nyt, onhan kyse kahden elävän persoonan välisestä suhteesta. Mutta mitä pitempään elät tässä suhteessa, sitä enemmän se muuttaa Sinua. Tuntemisessa on eroja, ja ajan myötä, suhteen syvetessä, myös tunteminen muuttuu. On eri asia tietää joku esimerkiksi ulkonäöltä ja tuntea tämä henkilökohtaisesti.

Entä tunnenko minä Jumalan? Voin vastata tähän lyhyesti tai pitkän kaavan mukaan, joten valitsen jonkinlaisen välimuodon. Kyllä, minä tunnen Hänet, johon minä uskon. Olen tuntenut Hänet siitä alkaen, kun Hän pelasti minut. Vielä tärkeämpää kuitenkin on se, että Hän tuntee minut. Kyllä, minä edelleenkin tunnen Hänet, mutta eri tavalla kuin aiemmin. Nyt nimittäin alan myös tuntea itseäni paremmin ja eri tavalla kuin ennen. Tämä saa minut hakeutumaan entistä tiiviimpään suhteeseen - etten sanoisi, jopa riippuvaisuussuhteeseen - Hänen kanssaan. Jumalan tunteminen on elämä.