Virtanen erehtyi ovesta

Virtanen oli ollut aamulla rukouskävelyllä satamassa, mukanaan Raamattu ja sieltä luettu neljä lukua galatalaista. Hän oli matkalla tavannut viiden nuoren kristityn miehen joukon, jotka olivat olleet aamulenkillä ja vaihtanut muutaman sanan heidän kanssaan. Satamasta hän oli oikaissut läheisen ostarin poikki himahoodeja kohti ja kulkenut läheisen kirkon seurakuntatilan ohi. Ovella oli ollut muutama vanhempi ihminen menossa sisään ja Virtanen oli bongannut joukossa pari hyvän päivän tuttua.

- Tuu Virtanen mukaan seuroihin! oli ystävällinen puolituttu täti-ihminen huikannut hänelle, varmaan ainakin puoliksi leikillään.

No, koskapa kutsu oli käynyt, Virtanen tuumi, että mikäpäs siinä, otetaan tämä johdatuksena. Kyllähän hän heti sisälle astuttuaan oli joidenkin toisten yhtä puolituttujen kasvoilta lukenut sekä hämmästystä että epäluuloa, mutta ei ollut antanut sen häiritä. Virtanen, omaan sarkastiseen tyyliinsä ajatteli jopa tekevänsä palveluksen joillekin heistä - ties vaikka kuvittelisivat kalastavansa hänet takaisin kirkon yhteyteen, Virtas-poloisen...

Tilaisuus oli alkanut - kyseessä oli kaikille avoin raamatun tutkistelu - ja Virtasellekin oli jossain vaiheessa - paikallisen naispastorin toimesta - oikein tyrkytetty tilaisuutta sanoa jotain omasta puolestaan. Ja koska tekstinä oli ollut Toisen Korinttilaiskirjeen viides luku, niin Virtanen jakoi jotain omia ajatuksiaan, erityisesti jakeen 17 pohjalta. Siitä, miten Kristuksessa olen uusi luomus ja se, mikä on vanhaa on kadonnut ja uusi on tullut tilalle...

Kovin kauaa Virtanen ei ollut saanut jatkaa, kun tuo topakka naispastori oli keskeyttänyt hänet ja kaikella papillisella arvovallallaan ottanut puheenvuoron itselleen. Ja myös pitänyt sen visusti itsellään. Heillä kun ei virallisen kirkon piirissä ollut tällaista opetusta, vaan "me olemme kaikki yhtä syntisiä ja Jumalan armahtamia. Vasta ajan rajan tuolla puolen, kun usko vaihtuisi näkemiseen, tulisi uusi. Oikeastaan siitä, mitä sitten seuraisi, ei olisi mitään varmaa sanottavaa. Raamattukin kun puhuu niistä vain epämääräisin viittauksin."

- Mutta tämän elämän ajan olemme sidotut tähän synnin ruumiiseen ja tottelemme sen himoja. Näin on meille hyväksi, jotta ymmärtäisimme armon merkityksen oikein elämässämme. Uuden luomuksen perään meidän ei parane haikailla...

Tilaisuus oli sitten pikku hiljaa ikään kuin kuivunut kokoon. Pastori oli päättänyt tilaisuuden todeten, että "näiden suurten asioiden äärellä jäämme vain kyselemään." Niinpä Virtanenkin oli poistunut ulos kadulle ihmisten epämääräisten kuiskuttelujen saattelemana. Ulkona hän vielä varmisti seurakuntatilan ovikyltistä, ettei vain ollut erehtynyt ovesta...

Ulkona paistoi aurinko ja oli lämmin. Vieno tuuli tervehti häntä virvoittavasti kasvoihin puhaltamalla.