V. 1996 turkulainen sosiologi ja metodistipastori Håkan Sandström piti esitelmän aiheesta vapaan kristillisyyden pysähtyneisyys ja dynaamisuus, joka syväluotasi hyvin Suomen hengellistä tilannetta vapaiden suuntien kannalta. Sandströmin esitelmä herätti jo tuolloin ansaittua huomiota, lausuihan hän siinä ääneen monen jo havaitseman tosiasian vapaiden suuntien muuttumisesta dynaamisista muutos- ja protestiliikkeistä pysähtyneiksi, turvallisuushakuisiksi ja pikkuporvarillisiksi perinneyhteisöiksi. Suomen Viikkolehti julkaisi Sandströmin esitelmän kaksiosaisena kirjoituksena v. 1996 numeroissa 37-38.
Esitelmänsä lopussa Sandström esittää kolme skenaariota siitä, miten ja mihin suuntaan maamme hengellinen tilanne voisi kehittyä seuraavien 15 vuoden kuluessa. Kun tuosta esitelmästä Tampereella on nyt kulunut jo aikaa liki 17 vuotta, niin on hyvä palata siinä esitettyihin hahmotelmiin hengellisen tilanteen muutoksista ja katsoa myös lyhyesti sitä, miten sitten kävikään.
Sandströmin ensimmäinen skenaario kuuluu näin:
"Ensimmäinen skenaario on nollaskenaario. Mitään suuria muutoksia ei tapahdu. Jäsenmäärä laskee jonkun verran, mutta ei dramaattisesti. Uusien seurakuntien merkitys jää vähäiseksi."
Ensimmäinen skenaario näyttää kiusallisen tutulta, kun tarkkailee maamme hengellistä kenttää vapaiden suuntien näkövinkkelistä. Mitään varsinaista läpimurtoa ei näytä tapahtuneen missään - päinvastoin, uudetkin herätyksen alut (esim. Nokian herätys) ovat kuivuneet aikaa myöten kokoon. Monia vapaiden suuntien johtomiehiä näyttääkin vaivaavan jonkinlainen Hiskian tauti: "Onpahan rauha minun aikanani."
Toinen skenaario kuuluu puolestaan näin:
"Syntyy suuri herätys, joka koskee laajasti vapaita suuntia. Jäsenmäärä kasvaa ja koko vapaan kristillisyyden asema vahvistuu."
Valitettavasti tällä hetkellä mikään ei näytä olevan kauempana todellisuudesta kuin tämä skenaario. Aitoa herätyksen janoa ja antautunutta esirukousta maamme puolesta on hyvin vähän havaittavissa. Vapaat suunnat, erityisesti perinteiset yhteisöt ovat enemmän kiinnostuneita nyt vielä olemassaolevien linjojen säilyttämisestä kuin uusien asemien valloittamisesta.
Kolmas skenaario:
"Kirkollinen uusjako. Vapaat suunnat taantuvat ja jäsenmäärä vähenee. Seurakuntia yhdistetyään. Niitä kuolee. Perinteinen vapaa kristillisyys heikentyy. Uusia itsenäisiä seurakuntia syntyy. Osa perinteisistä vapaista seurakunnista irtaantuu kirkkokunnastaan, jotkut kokonaan, jotkut käytännön tasolla. Samanaikaisesti perinteisellä luterilaisuudella on suuria vaikeuksia. Uudet luterilaiset karismaattis-evankelikaalit ryhmät kuitenkin menestyvät."
Siis yhdistelmä kahdesta edellisestä toivon näkökulmalla vahvistettuna. Vaikka Sandström esitelmänsä lopuksi varovasti toteaakin tuskin minkään näistä skenaarioista toteutuvan sellaisenaan, tämä vaihtoehto näyttää osuneen lähimmäksi todellisuutta 2010-luvulla. Sandström pitää aivan oikein perinteisten vapaiden suuntien suhtautumista uusien seurakuntien istuttamiseen ratkaisevana. Nyt yli 15 vuoden jälkeen voimme jälkiviisaasti todeta, että uusien seurakuntien istuttaminen sinänsä ei muuta mitään. Uusien yhteisöjen on uskallettava antaa olla aidosti uusia. Se hengellinen dna, mitä välitämme ja monistamme eteenpäin, on avainasemassa.
Toinen seikka, johon Sandström vielä lopuksi viittaa on luterilaisen kirkon tilanne. Tässä kohtaa näyttää siltä, että kukaan ei osannut oikein ennakoida muutoksen rajuutta. Syksyn 2010 surullisenkuuluisan TV2:n homoillan jälkeen mikään ei enää ole ollut ennallaan maamme hengellisessä ilmastossa. Raamatulle uskollisten kristittyjen käsitykset (esim. homoliittoihin liittyen) eivät sinänsä ole muuttuneet, mutta maailma ympärillämme on polarisoitunut. Sisäministeri Päivi Räsäsen kokema mediakaltoinkohtelu heinäkuussa 2013 on hyvä osoitus tästä.
Suurin yllätys on kuitenkin ollut siinä, että luterilainen kirkko ei ole joutunut ulkoapäin tulevan kovan hyökkäyksen kohteeksi. Se on alkanut yllättävän helposti haperoitua sisältä päin.
Uudet yhteisöt - missionaariset, läpinäkyvät ja vuorovaikutukselliset - ovat avainasemassa tulevaisuutta ajatellen. Voi olla, että emme ehkä koskaan enää saa nähdä kansanherätyksen pyyhkäisevän yli koko maan. Jumala suokoon minun olevan tässä väärässä! Mutta voimme kyllästyttää koko maan tällaisilla uudenlaisilla yhteisöillä, joissa sitoutuminen Herraan, Hänen Sanaansa, Pyhän Hengen puhdistavaan työhön ja keskinäiseen veljeyteen ja sisaruuteen ovat avainasemassa.
That would be something.
1 comment:
Mielenkiintoisia skenaarioita Håkan Sandströmiltä.
Minulla on "paha tapa" kyseenalaistaa joitain herätyskristillisissä piireissä itsestään selvinä pidettyjä asioita. Yksi sellainen on tämä mainitsemasi antautunut esirukous maamme puolesta. Kuulostaa jalolta ja varmasti onkin Herran mielen mukaista, jos sitä vilpittömällä sydämellä harjoitetaan. En kuitenkaan näe Raamatussa olevan selkeää ohjetta siitä, että maan (valtion, päättäjien, kansakunnan?) puolesta tulisi jatkuvasti ja antautuneesti rukoilla. Kristittyjä toki kehotetaan toimimaan kulloistenkin yhteisöjensä parhaaksi niitä rakentaen ja esivaltaa kunnioittaen, ja toki tähän voidaan nähdä sisältyvän myös rukouksen. UT:n aikana kuitenkin nämä asiat käsitettiin laajimmillaankin kaupunki- tai provinssikeskeisesti, ja meidän tuntemamme kansallisvaltio on vasta 1700-luvun perintöä.
Voi olla, että suuri kansanherätys jää minun sukupolveltani näkemättä, vaikka toki minäkin toivon että näin ei ole. Toisaalta voidaan kysyä, onko vaikkapa maahanmuuttajaherätys sen vähemmän uusitestamentillinen ilmiö kuin kansanherätys valtaväestön keskuudessa? Tuskinpa. "Jos he eivät huutaisi, kivet huutaisivat", vai mitenkäs se menikään...
Se, mitä sanot uusien yhteisöjen merkityksestä - that would be something indeed.
Post a Comment