Lueskelin tuossa aamuna muutamana Paavalin kirjeitä tessalonikalaisille. Minua nimittäin kiinnostaa mitä Paavali (ja sitä kautta koko Uusi testamentti) opettaa työn, kutsumuksen ja rahan välisestä suhteesta. En metsästä mitään perinteistä kymmenysopetusta (koska en löydä sitä UT:sta uuden liiton seurakuntaa koskien), vaan enemmänkin mielenkiintoni kohdistuu Paavalin opetukseen maallisten velvollisuuksien täyttämisestä.Alaviitteistä (1.Tess. 4:11) esiin ponnahti kuitenkin Paavalin mielenkiintoinen "itsekehu" Efeson seurakunnan vanhimmille pitämästä jäähyväispuheesta: "te tiedätte itse, että nämä minun käteni ovat työllänsä hankkineet, mitä minä ja seuralaiseni olemme tarvinneet" (Apt. 20:34). Muistan joskus ennenkin törmänneeni tähän kohtaan ja peilanneeni sen kautta koko länsimaista saarnaajakulttuuriamme, tuloisella veronkanto-oikeudella varustetuista valtiokirkkoinstituutioista puhumattakaan.
Tuossa kohdassa Paavali nimittäin pitää mainitsemisen arvoisena juttuna sitä, että hän - oman vaativan julistustoimensa ohella (vrt. 20:19-21, 31) - onkin itse elättänyt, paitsi itsensä, niin myös koko "apostolisen tiiminsä". Kas vain, siinäpä opettavainen periaate meille länsimaisille sananjulistajille! (Kiinalaiset evankeliumin työntekijät toteuttaessaan "Takaisin Jerusalemiin"-näkyä toki menettelevät näin.)
Ne ovat nimittäin eräätkin kerrat, kun olen tästä kohdasta pastoriystävieni kanssa keskustellut ja vääntänyt kättä Uuden testamentin taloudellisista periaatteista seurakuntaa ja hengellistä työtä ajatellen. Heidän argumenttinsa on yleensä - ja aivan oikein! - ollut se, että tämä käytäntö oli Paavalilla vain väliaikainen, joskin aina silloin tällöin toistuva. (Osan aikaahan Paavali tietenkin oli myös ns. "valtion leivissä" (so. vankilassa), jolloin ainakin kaikkein välltämättömin elatus tuli viranomaisten taholta.)
Ymmärrän kyllä uusitestamentilisen periaatteen olevan se, että "työmies on ruokansa ansainnut" (Matt. 10:10) ja että hengellisen työn tekijän kuuluu saada elantonsa työstään. Se on eri asia keneen Paavali tässä viittaa. Uusi testamentti ei nimittäin näytä tuntevan mitään erillistä palkattua "työntekijäluokkaa", vaan Paavali (ja itse asiassa Herrammekin tuossa em. Matteuksen kohdassa) näyttää puhuneen kiertävistä sananpalvelijoista.
(Tässä kohtaa monesta pastoriystävästäni kuoriutuu esiin huolestunut, jopa hämmentynyt ja ymmärrettävän turvallisuushakuinen pikku virkamies. Omia näkemyksiään esitellessään sitä tuntee joskus itsensä jopa "isoksi, pahaksi sudeksi", joka haluaa riistää leivän pastorin perheen ruokapöydästä.)
No, oli miten oli, niin Paavali kuitenkin kirjoittaessaan korinttilaisille pitää jopa kunnia-asianaan sitä, ettei nostanut palkkaa seurakunnalta, joka koostui pääasiassa hänen hengellisistä lapsistaan 1.Kor. 9:18, 2.Kor. 11:7). Ehkä tässä oli myös Paavalin puolelta tiettyä vapaudenkaipuuta ja realismia opetuksen ja julistuksen suhteen. Kun nimittäin lukee hänen ensimmäistä kirjettää Korinttin karismaatikoille, niin hänellä näyttää olleen yhtä ja toista skismaattista esille tuotavaa näille syntisen satamakaupungin hulivilileille.
Eli oliko Paavalin ajatus kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että "kun elätän itse itseni (plus tiimini siinä ohessa), niin minulla on vapaus opettaa ja julistaa, notta olisin mieliksi Herralle, enkä ihmisille"? Monen virkapastorin turvallisuushakuisuus ja urakehitys kun voi kääntyä hyvinkin seurakunnan silmää tekevien korvasyyhyn ja kasvonilmeiden mukaan saarnaamiseksi.
Toisessa tilanteessa taas Paavali työtovereineen ei halunnut olla taloudellisena rasitteena uudelle, vastaperustetulle seurakunnalle. Hän muistelee näitä tilanteita kirjeissään tessalonikalaisille ja toteaa, että "yöt ja päivät työtä tehden, ettemme ketään teistä rasittaisi, me julistimme teille Jumalan evankeliumia" (1.Tess. 2:9). Myöhemmin toisessa kirjeessään hän taas palaa tähän teemaan ja kehottaa tessalonikalaisia uskovia seuraamaan esimerkkiään siinä, että "me emme ole olleet kurittomia teidän keskuudessanne, emmekä ilmaiseksi syöneet kenenkään leipää, vaan työssä ja vaivassa me ahkeroitsimme yöt ja päivät, ettemme olisi kenellekään teistä rasitukseksi" (3:7-8).
No, kyllähän pastoriystäväni ovat Raamattunsa hyvin lukeneet eli tässäkin Paavali toteaa, että "ei niin, ettei meillä olisi siihen valtaa". Paavali kuitenkin pitää jotain muuta vieläkin tärkeämpänä kuin omista etuoikeuksistaan kiinnipitämistä, nimittäin opetuslapseuttamista: "me tahdomme olla teille esikuvaksi, että te kulkisitte meidän jälkiämme" (3:9).
Ehkä meidänkin (etten sanoisi: "heidänkin") olisi syytä arvottaa asioita samalla tavoin.
Eittämätön tosiasia Paavalin työhistoriassa kuitenkin siis oli, että kiertävässä apostolintoimessaan hän edellytti elantonsa tulevan evankekliumin julistuksestaan. Niinpä tietyn mittaisen välivaiheen jälkeen Korinttissakin luemme, että "kun Silas ja Timoteus tulivat Makedoniasta, oli Paavali kokonaan antautunut sanan julistamiseen ja todisti juutalaisille, että Jeesus on Kristus" (Apt. 18:5).
Ehkäpä mielenkiintoisin ja koko käytäntöä parhaiten avaava kohta aiheeseen liittyen Paavalin kirjeissä löytyy Filippiläiskirjeen 4. luvusta. Siellä Paavali nimittäin ensinnäkin kiittää filippiläisiä heidän rahalahjastaan, joka ei suinkaan ollut ainoa laatuaan (Fil. 4:10, 16,18). Sen jälkeen hän karulla ja realistisella tavalla kuvaa hengellisen työntekijän arkea: "osaan elää niukkuudessa, osaan myös elää runsaudessa; kaikkeen ja kaikenlaisiin oloihin minä olen tottunut; sekä olemaan ravittuna että näkemään nälkää, elämään sekä runsaudessa että puutteessa" (4:12).
David Pawsonia lainaten, on tärkeää nähdä, mikä on se konteksti, jossa Paavali kirjoittaa seuraavat, kuolemattomat menestysteologiset sanansa: "kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa" (4:13).
Tässä kohtaa alan taas ymmärtää saarnaajaveljiäni paremmin ja vanhat muistijäljet aktivoituvat taas eläviksi mielessäni. Jumalan kutsu ajaa liikkeelle: "voi minua, ellen minä evankeliumia julista!" (1.Kor. 9:16) Käytännössä asiat eivät vain aina mene niin. Jumalan tarkoituksen ja Hänen säätämänsä järjestyksen me tiedämme, mutta kuitenkin Paavalinkin arki oli tätä: "evankeliumin alkuaikoina, kun lähdin Makedoniasta, ei mikään muu seurakunta kuin te yksin käynyt minun kanssani tiliyhteyteen annetusta ja vastaanotetusta" (4:15).
Mistä tämä Paavalin apostolintoimen hylkiminen johtui? Häntä dissaavista superapostoleista ja tuon aikuisista voimaveljistä, jotka mielellään käyttivät valtaansa yli laumasieluisten uskonnollisten ihmisten (niin Herran omia kun he olivatkin)? Vaiko Paavalin "tiukasta" teologisesta linjasta toisaalta evankeliumin puhtauden puolesta (vrt. judaistit) ja toisaalta Jumalan vaatiman pyhän elämän suhteen (vrt. korinttilaiset haureetikot)?
Oli syy mikä hyvänsä, niin juuri tällaisia tilanteita, elämänvaiheita ja pioneerityötä ajatellen Paavalilla oli ässä hihassa: teltantekijän ammattitaito, jolla sekä elättää itsensä ensihätään että välttyä vääriltä sidonnaisuuksilta "seurakuntaeliitin" suuntaan, ihmisiä kun kuitenkin ollaan. Mielenkiintoista on sitten myös se, että omien sanojensa mukaan Paavali halusi siirtää tämän saman käytännön eteenpäin omille hengeliisille lapsilleen (2.Tess. 3:7, 9).
(Isommassa kuvassa Paavali toki ymmärsi Jumalan tarkoituksen olevan se, että kukin seurakunta toimisi apostolisen työn sillanpääasemana muihin alueen paikkakuntiin. Tältä pohjalta hän kirjoittaa roomalaisille halustaan julistaa Kristusta Espanjassa asti (Room. 15:22-24, 28), mikä Jerusalemista katsottuna alkoi jo olla "maan äärissä". Korinttilaisille kirjoittaessaan hän puhuu siitä vaikutusalasta, jonka Jumala on hänelle (ja hänen kutsumukselleen apostolina) mitannut. Siinäkin apostoli näkee Korinttin ponnahduslautana siihen, että "saamme julistaa evankeliumia vielä teitäkin etäämpänä asuville" (2.Kor. 10:16).)
-------
Tämä postaus olisi voitu otsikoida esim. "Keskusteluja pastoriveljieni kanssa", mutta kun tämä nyt toimii tällaisena pitkähkönä (ja aiheesta vähän sivuun poikkeavana johdantona varsinaiseen aiheeseen, niin lisään tuonne yllä olevaan otsikkoon vain roomalaisen ykkösen. Eli seuraavassa lisää (ja toivottavasti varsinaisesta aiheesta).
33 comments:
Keskustelin jokin aika sitten erään ystäväni kanssa siitä, tulisiko seurakunnassa olla palkattuja työntekijöitä ja mitä UT antaa asiasta ymmärtää.
Eikö pitäisi nähdä siunauksena se, että on mahdollisuus palkata työntekijä seurakuntaan? Kokoaikatoimisena työntekijänä hän voi antaa täyden panoksensa srk:lle. Se joka palvelee sodassa, ei sekaannu elatuksen toimiin, sillä hän tahtoo olla mieliksi sille, joka on hänet palkannut (2Tim 2:4).
Kiitos kommentista ja hyvästä kysymyksestä, Jani.
Vastaan, siis kysyn: Miten suuri vaara on siinä, että palkataan joku ihminen tekemään seurakunnan työ? Mitä seurauksia sillä voisi olla ns. "tavallista" seurakuntalaista ajatellen?
(No, tosin tämä kysymykseni on sikäli irrelevantti, että UT ei tällaista jakoa/eroa tunne.)
Hmm..."kiertävät sananpalvelijat"?
Miten kommentoisit vaikkapa sleyläistä virkateologiaa ja sen näkemystä: "Monien opettajien mukaan alussa ei seurakunnissa ollut lainkaan virkaa, vaan vallitsi ”karismaattinen vapaus”, jossa jokainen teki mitä tahtoi. Lainattujen raamatunkohtien mukaan virka on ollut olemassa alusta lähtien. Luterilaisen uskomme mukaan Jumala on asettanut (saks. versio) evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen viran (CA 5)." Ja: "1) Luterilainen käsitys, jonka mukaan Jumala on asettanut saarnaviran, on hyvin helppo perustella Raamatulla. Niin kauas kuin voimme nähdä, seurakunnissa on ollut johtajat ja heillä johtajan vastuu. Heistä käytetyt nimitykset vaihtuvat, mutta asia on sama Paavalin kirjeissä, Heprealaiskirjeessä, Ensimmäisessä Pietarin kirjeessä ja Apostolien teoissa.
2) Seurakunnan paimenen virassa eivät toimineet naiset.
3) Paimenen virka ei tukahduttanut seurakuntalaisten aktiivisuutta:
4) Myös naiset toimivat aktiivisesti seurakunnissa, jopa myös muissa seurakuntaviroissa kuin paimenen virassa.
http://www.sley.fi/luennot/ESITYS/VirkaEK06.htm
Näin äkkiseltään tuntuisi vähintäänkin oudolta, etteivät nämä evankeliset veljet, sanotaan nyt vaikkapa Sinunkin välillä mainitsemasi Jari Rankinen, olisi selvittäneet itselleen juurta jaksaen virkaoppia - kun juuri siihen liittyvistä käsityksistään joutuen joutuvat nyt, eivät vain luopumaan kirkon heille maksamasta palkasta, vaan päin vastoin maksamaan itse lisähintaa mm. menetetyllä maineella...
Toisaalta he toimivat juuri kuvaamallasi "teltantekijän" tavalla: mieluummin antavat kirkon palkan ja viran mennä kuin lähtevät muuttamaan julistustaan, eikö? Esikuvallista vai jo perusteissaan epäonnistunutta? :) Miten näet?
Liian usein ilmenee sellaista, että tavallinen työtä tekevä unelmoi helpommasta elämästä niin, ettei tarttisi tehdä työtä, vaan voisi olla "kokoaikaisessa hengellisessä työssä".
Uuden liiton kirjoitusten opetus on kuitenkin se, että meitä ohjataan kunnialliseen elämiseen, johon kuuluu rehellinen työ. Miten sananjulistaja voi johtaa toisia sellaiseen, ellei tee sitä omalla esimerkillään. Johtaminen srk:ssa tapahtuu nimenomaan olemalla laumalle esimerkkinä. Siksi Paavali kertoo Efeson vanhimmille
niin perusteellisesti kuinka hän oli vaeltanut heidän keskuudessaan.
Kari K
Anonyymin kysymyksiin lyhyesti (koska muualla blogissani olen näitä kysymyksiä pohdiskellut pitempään):
Apostolien tekojen ja UT:n kirjeiden (sis. Ilmestyskirjan srk-kirjeet luvuissa 2-3) ei näytä vallinneen minkäänlaista "karismaattista kaaosta", "jossa jokainen teki mitä tahtoi". Jumalan srk:ssa on alusta alkaen vallinnut tietty Sanan mukainen ja Hengen johtama järjestys.
Srk:n johtajia kutsutaan UT:ssa vanhimmiksi ja kaitsijoiksi ja heitä kehotetaan paimentamaan heille uskottua Jumalan laumaa Jeesuksen esimerkin mukaisesti. Niinkuin Kari tuossa edellä kommentoi, niin tämä johtaminen tapahtuu mitä suurimmassa määrin oman elämän esimerkillä.
Mainitsemastasi "sakramenttien jakamisesta" en löydä vain joihinkin tiettyihin ihmisiin rajoittuvaa käytäntöä, vaan kastamisen on voinut suorittaa periaatteessa kuka hyvänsä uskova (esim. Filippus Gazan tiellä) tai siitä on voinut myös pidättäytyä apostolin tms. kutsun saanut henkilö (esim. Paavali Korinttissa). Mitä ehtoollisen viettoon tulee, niin Apt. toteaa hyvin yksinkertaisesti, että uskovat "mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella" (2:46). Tällöin yhteisen ehtoollisen viettoa on varmaan käytännössä johtanut perheen isä tai vanhin.
"Seurakunnan paimenen virassa eivät toimineet naiset." Totta, paitsi Priskilla miehensä Akyllaan kanssa. (Vrt. 1.Kor. 16:19.) Mutta olivatko he enemmän kiertäviä julistajia ja opettajia, joilla oli enemmän apostolinen kutsu? Mielestäni kyllä ja nähdäkseni tämä käy hyvin ilmi kun seurataan heidän ja Paavalin yhteistä historiaa.
"Paimenen virka ei tukahduttanut seurakuntalaisten aktiivisuutta." Hyvä huomio, näin näyttää todellakin olleen UT:n aikana. Olennainen kysymys tässä kohtaa on, miksi näin ei käynyt? Ja edelleen, miksi tämä seikka kuitenkin näyttää olevan yleisesti tunnustettu ongelma länsimaisessa kirkollisessa kristillisyydessä?
En löydä perusteita sille, että em. "virka" olisi merkinnyt haltijalleen jotain teologista koulutusta, tiettyä pukeutumista tai virkasuhdetta palkkoineen ym. privilegioineen. Löydätkö Sinä?
"Myös naiset toimivat aktiivisesti seurakunnissa, jopa myös muissa seurakuntaviroissa kuin paimenen virassa." Tämäkin on totta UT:n valossa, joskaan mainitsemasi "virat" eivät vastaa mitenkään nykyistä kirkollista tai säätiöläistä käytäntöä. Apostolisen kutsun saaneiden joukossa taas näyttää hyvinkin olleen muitakin naisia, kuten Room. 16:7 antaa ymmärtää. Emme siis suoraan voi vetää yhtäläisyysmerkkejä evl. kirkon ja alkusrk:n välille.
Koko UT:n srk-konteksti on ollut lähtökohdiltaan ja tilanteeltaan ihan toisenlainen. Ensinnäkin srk:t olivat ensisijaisesti paikallisia, verkostomaisia yhteenliittymiä, eivät hierarkkisia pyramidiorganisaatioita. (Näiden alkuperä ja esikuva taas näyttää olevan muussa UT:n ulkopuolisessa antiikin ajan uskonnollisuudessa, oli se sitten hellenististä tai juutalaista alkuperää.)
Toisekseen - ja tämä on tärkeintä! - srk:an kuuluivat vain kastetut uskovat. Srk:n puhtautta myös valvottiin ja tämä seikka näyttää UT;n valossa olleen erityisesti srk:n Herran itsensä intresseissä. Elettiin siis aikaa ennen ns. konstantinolaista paradigmaa ja valtiokirkkojärjestelmää. Tämä on nähdäkseni suurin ja ratkaisevin ero nykyiseen tilanteeseen esim. Suomessa verrattuna.
Tämä seikka myös ratkaisevasti vaikuttaa ja vaikeuttaa esim. niin luterilaisten ortodoksien kuin herätyskristittyjenkin yrityksiä rakentaa siltaa omien kirkollisten käytäntöjensä ja UT:n esittämän mallin välille. (Tämä malli todellakin on löydettävissä UT:sta, vastoin monien kyynisten teologien epäilystä.)
Pieni pyyntö kaikille kommentoijille ja keskustelijoille: identifioikaa itsenne jotenkin, vaikkapa vain nimimerkillä, jotta keskustelun seuraaminen olisi kaikille helpompaa. Kokemukseni mukaan kun asnonyymejä on useita, niin voivat henkilöt mennä sekaisin.
Timo kirjoitti:
Vastaan, siis kysyn: Miten suuri vaara on siinä, että palkataan joku ihminen tekemään seurakunnan työ? Mitä seurauksia sillä voisi olla ns. "tavallista" seurakuntalaista ajatellen?
Viittaat ilmeisesti "tavallisen" seurakuntalaisen passivoitumiseen. Eivätpä nuo palkatut työntekijät koskaan tee kaikkea srk:n työtä (ainakaan vapaissa srk:ssa) ja siksi tarvitaan vapaaehtoisia palvelemaan monissa käytännön hommissa. Mitä pahaa siinä on?
Timo, olen hyvin kiitollinen sinun blogistasi haastaa meidät suomalaiset turvautumanaan yksin Kristukseen ja Jumalan kirjoituksiin.
Pari kommenttia:
1) Sanoit: "Ymmärrän kyllä uusitestamentillisen periaatteen olevan se, että "työmies on ruokansa ansainnut" (Matt. 10:10) ja että hengellisen työn tekijän kuuluu saada elantonsa työstään. Se on eri asia keneen Paavali tässä viittaa. Uusi testamentti ei nimittäin näytä tuntevan mitään erillistä palkattua "työntekijäluokkaa", vaan Paavali (ja itse asiassa Herrammekin tuossa em. Matteuksen kohdassa) näyttää puhuneen kiertävistä sananpalvelijoista."
Viittaat varmastikin 1 Tim. 5:17-18 joka sanoo: " Vanhimpia (presbuteroi), jotka seurakuntaa hyvin hoitavat (proshistami= johtavat (vrt. Room. 12:8), pidettäköön kahdenkertaisen kunnian ansainneina, varsinkin niitä, jotka sanassa ja opetuksessa työtä tekevät. Sillä Raamattu sanoo: “Älä sido puivan härän suuta”, ja: “Työmies on palkkansa ansainnut”"
Konteksti puhuu nähdäkseni juuri paikallisseurakunnan vanhemmista/johtajista, joiden päärooli on Sanassa ja opetuksessa. Kahdenkertainen kunnia ei sinänsä varmaankaan tarkoita ainoastaan taloudellista tukea, mutta todennäköisesti sisältää sen 5. Moos. 24:4 ja Luuk. 10:7 ja Matt 10:10 siteerauksen johdosta.
2) Viittaat Priskillaan pastorina miehensä rinnalla (1 Kor 16:19). Tekstihän ei sitä kerro vaan että seurakunta kokoontui heidän kodissaan. Tästä ei vielä voi suoraan vetää väittämääsi johtopäätöstä. Lisäksi Paavali käskee Tiitusta nimenomaan asettamaan vanhimmat/johtajat jokaiseen kaupunkiin (Tiit. 1:5, 7), ei niinkään kiertäviä "apostoleja"
3) Olen samaa mieltä vaarasta palkata joku tekemään seurakunnan työn. Vanhimman/johtajan/paimenen päätehtävä onkin palvella Sanassa ja opetuksessa ja näin valmistaa muut elämään kristillistä elämää (lue: Rakastamaan Jumalaa ja lähimmäistä) (Vrt. 1 Tim. 3:2, 4:13; 5:17, 2 Tim. 2:15, 24; 2 Tim. 4:2; Efes. 4:12). Tämä sisältää opetuksen ja oman elämän. (1 Tim 3:1-8).
Joten: älä Timo ole arka selvästikin sinulle annettua armoitusta opettaa (jota toivottavasti elämäsi heijastaa) puhua rohkeasti Kristuksesta, hänen tuomiostaan ja pelastuksestaan kirjoitusten varassa. Ymmärrän että länsimainen kristillinen konteksti on hyvin erilainen 1. vuosisadasta. Mutta julistajan ja opettajan palvelustehtävä paikallisseurakunnassa ja maailmalle on vieläkin erittäin tärkeä.
4) Room 16:7 on erittäin kiistelty kohta tulkinnaltaan. On totta että on mahdollista, jopa todennäköistä että Junia oli nainen (tekstikriittinen ongelma), mutta on myös mahdollista ja todennäköistä "suuri arvo apostolien joukossa" tarkoittaa Apostolit arvostivat heitä (en tois apostolois).
Kiitos keskustelusta.
Kristuksessa, Mikko
"En löydä perusteita sille, että em. "virka" olisi merkinnyt haltijalleen jotain teologista koulutusta, tiettyä pukeutumista tai virkasuhdetta palkkoineen ym. privilegioineen. Löydätkö Sinä?"
- - -
No jaa, kyllähän jo Jeesus apostolejaan koulutti ja vaikkapa meidän pakanoiden oma apostoli Paavalikin oli varsin väkeväksi Raamatuissa opiskellut. (Ja opetti muita/seuraavaa työntekijäpolvea kirjeissään ja välillä itse läsnäolleen koko ajan - vrt. Timoteuskirjeet.) Ja syystä, kuten tulevissa väännöissä sitten havaittiin. Miksi oma aikamme olisi erilainen? Mitä pahaa on suuressa lukeneisuudessa?
Itse iloitsen siitä, että seurakunnissa on koulutettuja paimenia, jotka kykenevät antamaan vastauksen toivomme perusteista silloinkin, kun itse menen oppimatomuuttani aivan "tymäksi". Iloitsen suunnattomasti myös esim. prof. Antti Laaton uudesta Vt:n selitysteoksesta, niin yliopistomies kuin onkin kyseessä...
...Pukeutumisesta taas on ainakin se hyöty, että seurakunnan sisäpiiriin kuulumatonkin voi tunnistaa vastaantulevan papin tai diakonin ja mennä juttelemaan murheistaan. (Erilaisia pukukoodejahan oli sinänsä jo Jeesuksen aikaan -vrt. laupias samarialainen-kertomus ja ohikulkijoiden vaikeus päätellä alastomasta uhrista tämän identiteettiä).
Privilegiot taas mahdollistavat sellaista työlle antautumista, mistä oto-miehet vain uneksivat. (Vaikka toki privilegiot voivat tuudittaa laiskanpulskeaan vatsanpalvontaankin.)
Mutta sekä pukuun että palkkaan liittyen (ja aika käytännöllisesti katsoen): eihän asian väärinkäyttö kumoa sen oikeaa käyttöä, edelleenkään?)
a-a
Kiitos Janille kysymyksistä. En suosittele mihinkään raamatullisiin kysymyksiin lähestymistapaa "Mitä pahaa siinä on?" Mielestäni siinä on jo vähän samaa sävyä, kuin kysymyksessä "Onko Jumala todella sanonut?" Suosittelen ennemmin kysymään esim. srk:n työntekijäkysymyksessä "Mihin Jumala on meitä kehottanut? Miten Herra on käskenyt toimimaan?" Raamatussa kun ei erikseen kielletä kaikkia asioita, mutta se ei kuitenkaan oikeuta niitä.
Palkattujen työntekijöiden loppuun palamisen ongelmasta vapaiden suuntien srk:ssa ei tarvitse erikseen kirjoittaa, vaan se on yleisesti tunnettu ja ongelmaksi tunnustettu tosiasia. Valitettavasti sama koskee usein myös ns. maallikoita. Eli silloin meidän on kysyttävä mitä vikaa on systeemissä, joka toimii näin - tai oikeastaan siis ei toimi. Emme näet loputtomiin voi elää siten, että vaihdamme vaan uudet, tuoreet tyypit burn-outin kokeneiden tilalle.
a-a (joka ilmeisesti on tuo "alkuperäinen anonyymi") kirjoitti osuvasti siitä, miten jo Jeesus koulutti apostolejaan. Paavalikin oli varsin väkeväksi Raamatuissa opiskellut ja opetti muita/seuraavaa työntekijäpolvea kirjeissään ja välillä itse läsnäollen koko ajan (vrt. Timoteuskirjeet.)
Tämä on herkullisella tavalla totta! Tästä nimittäin seuraa kaksi jatkokysymystä:
- miten ja millä tavoin Hän ja Paavali sen tekivät?
- entä eroaako heidän tapansa meidän tavastamme kouluttaa uusia työntekijöitä?
"Ja syystä, kuten tulevissa väännöissä sitten havaittiin." Totta tämäkin, sen allekirjoitan.
"Miksi oma aikamme olisi erilainen?" Ehkä kyse ei olekaan ajan/aikojen erilaisuudesta, vaan opetus- ja koulutustavan erilaisuudesta. Tässäkin kohtaa haluan haastaa Sinua raamatullisuuteen.
"Mitä pahaa on suuressa lukeneisuudessa?" Ei välttämättä mitään, kuten itsekin osoitat viittaamalla prof. Antti Laatoon, jota itsekin arvostan teologina. Mutta lukeneisuuden ongelma on siinä, että myös esim. Heikki Räisänen ja Wille Riekkinen ovat yhtä lailla lukeneita. Uskoakseni (ja toivoakseni) et pidä heidän lukeneisuuttaan Jumalan valtakunnalle kunniaa tuottavana.
Eli huomaamme, että lukeneisuus sinänsä ei tee kenestäkään kyvykästä paimenta. Sen tekee Jumalalta saatu kutsumus ja Pyhän Hengen vaikuttama armolahja, syvä perehtyminen Jumalan Sanaan ja kokosydäminen antautuminen Kristukselle. Tämä kutsu voi olla korkeasti oppineella teologilla, mutta se voi myös olla oppimattomalla levyseppähitsaajalla. Viime kädessä Jumala, aika ja seurakunta koulivat hänestä aidon paimenen.
Tietty pukeutuminen, palkka ja muut privilegiot ovat tietenkin ns. kehällisiä asioita, joiden ambivalenttiin luonteeseen itsekin viittaat.
Kiitos kommenteista & vastakysymyksistä. Tällaiset kysymykset auttavat keskustelua eteenpäin.
PS. Mainitsit, a-a, Antti Laaton VT:n kommentaarista. Kerro lisää, koska en ole kuullut tuosta teoksesta, mutta se kiinnostaa kyllä. Itse olen saanut kovasti ravintoa Thurénin UT:n kommentaareista.
Kiitos Janille kysymyksistä. En suosittele mihinkään raamatullisiin kysymyksiin lähestymistapaa "Mitä pahaa siinä on?" Mielestäni siinä on jo vähän samaa sävyä, kuin kysymyksessä "Onko Jumala todella sanonut?" Suosittelen ennemmin kysymään esim. srk:n työntekijäkysymyksessä "Mihin Jumala on meitä kehottanut? Miten Herra on käskenyt toimimaan?" Raamatussa kun ei erikseen kielletä kaikkia asioita, mutta se ei kuitenkaan oikeuta niitä.
Palkattujen työntekijöiden loppuun palamisen ongelmasta vapaiden suuntien srk:ssa ei tarvitse erikseen kirjoittaa, vaan se on yleisesti tunnettu ja ongelmaksi tunnustettu tosiasia. Valitettavasti sama koskee usein myös ns. maallikoita. Eli silloin meidän on kysyttävä mitä vikaa on systeemissä, joka toimii näin - tai oikeastaan siis ei toimi. Emme näet loputtomiin voi elää siten, että vaihdamme vaan uudet, tuoreet tyypit burn-outin kokeneiden tilalle.
a-a (joka ilmeisesti on tuo "alkuperäinen anonyymi") kirjoitti osuvasti siitä, miten jo Jeesus koulutti apostolejaan. Paavalikin oli varsin väkeväksi Raamatuissa opiskellut ja opetti muita/seuraavaa työntekijäpolvea kirjeissään ja välillä itse läsnäollen koko ajan (vrt. Timoteuskirjeet.)
Tämä on herkullisella tavalla totta! Tästä nimittäin seuraa kaksi jatkokysymystä:
- miten ja millä tavoin Hän ja Paavali sen tekivät?
- entä eroaako heidän tapansa meidän tavastamme kouluttaa uusia työntekijöitä?
"Ja syystä, kuten tulevissa väännöissä sitten havaittiin." Totta tämäkin, sen allekirjoitan.
"Miksi oma aikamme olisi erilainen?" Ehkä kyse ei olekaan ajan/aikojen erilaisuudesta, vaan opetus- ja koulutustavan erilaisuudesta. Tässäkin kohtaa haluan haastaa Sinua raamatullisuuteen.
"Mitä pahaa on suuressa lukeneisuudessa?" Ei välttämättä mitään, kuten itsekin osoitat viittaamalla prof. Antti Laatoon, jota itsekin arvostan teologina. Mutta lukeneisuuden ongelma on siinä, että myös esim. Heikki Räisänen ja Wille Riekkinen ovat yhtä lailla lukeneita. Uskoakseni (ja toivoakseni) et pidä heidän lukeneisuuttaan Jumalan valtakunnalle kunniaa tuottavana.
Eli huomaamme, että lukeneisuus sinänsä ei tee kenestäkään kyvykästä paimenta. Sen tekee Jumalalta saatu kutsumus ja Pyhän Hengen vaikuttama armolahja, syvä perehtyminen Jumalan Sanaan ja kokosydäminen antautuminen Kristukselle. Tämä kutsu voi olla korkeasti oppineella teologilla, mutta se voi myös olla oppimattomalla levyseppähitsaajalla. Viime kädessä Jumala, aika ja seurakunta koulivat hänestä aidon paimenen.
Tietty pukeutuminen, palkka ja muut privilegiot ovat tietenkin ns. kehällisiä asioita, joiden ambivalenttiin luonteeseen itsekin viittaat.
Kiitos kommenteista & vastakysymyksistä. Tällaiset kysymykset auttavat keskustelua eteenpäin.
PS. Mainitsit, a-a, Antti Laaton VT:n kommentaarista. Kerro lisää, koska en ole kuullut tuosta teoksesta, mutta se kiinnostaa kyllä. Itse olen saanut kovasti ravintoa Thurénin UT:n kommentaareista.
"Eli huomaamme, että lukeneisuus sinänsä ei tee kenestäkään kyvykästä paimenta." Amen.
Ja jaan myös käsityksesi esim. Riekkisestä & co.
Mutta (vähintään) yhtä vähän se lukemattomuuskaan tekee kenestäkään hyvää paimenta, kuten jatkossa näytät itsekin ajattelevasi: "Sen tekee Jumalalta saatu kutsumus ja Pyhän Hengen vaikuttama armolahja, syvä perehtyminen Jumalan Sanaan ja kokosydäminen antautuminen Kristukselle."
Jumalan Sanaan perehtyminenhän on kaikkein oleellisinta työntekijäkoulutuksessa - ainakin sen tulisi olla.
Laiskuuttaan ei saa koettaa pyhittää tällä kohtaa, luottaen vaikkapa siihen, että "kyllä Henki antaa sanottavan" - vai mitä? (Vaikken Hengen antokykyä toki epäilekään.)
a-a (tosiaankin "alkuperäinen" anonyymi, heh)
Ps. Se kirja on siis Antti Laato: Vanhan testamentin viikohartauskirja, Perussanoma 2010 (708 sivua ykkösrivivälillä, varustettuna raamatunpaikkahakemistolla + syvällisellä eksegeesillä + mitä moninaisimmilla sovellutuksilla omaan aikaamme)
"Suosittelen ennemmin kysymään esim. srk:n työntekijäkysymyksessä "Mihin Jumala on meitä kehottanut? Miten Herra on käskenyt toimimaan?" Raamatussa kun ei erikseen kielletä kaikkia asioita, mutta se ei kuitenkaan oikeuta niitä."
- - -
Toki Raamattu on auktoriteetti.
Mutta toisaalta: onhan Raamatun mukaan olemassa myös aitoja ehdonvallan asioita, sellaisia, joissa saamme päättää aivan itse (toki aina ns. heikompaa veljeä muistaen), siis silloin, kun Sana ei käske sen enempää kuin kiellä jotakin asiaa - eikä löydy myöskään sellaista raamatullista periaatetta, josta vastaus olisi suoraan johdettavissa.
Olisiko tämä kouluttautumiskysymys ja sen järjestäminen nähtävissä näin? Silloinhan voisi/tulisi kai kysellä sitäkin (tai juuuri sitä), mitä hedelmää = mitä pahaa/mitä hyvää mistäkin koituu? Vai?
Burnout-ongelman ymmärrän syvästi, believe me, ja jaan näkemyksesi, että: "ei hyvä".
a-a taas
a-a kirjoitti: "Laiskuuttaan ei saa koettaa pyhittää tällä kohtaa, luottaen vaikkapa siihen, että "kyllä Henki antaa sanottavan" - vai mitä?" - Kyllä, näin on. Hyvin sanottu. Joskus myös laiskuuden ja hurmahenkisyyden välinen ero on kuin se kuuluisa "veteen piirretty viiva". (Olen tätä problematiikkaa hieman työstänyt jo aiemminkin, mm. postauksessa "Virtanen ja teologian vastustajat".)
a-a:n toiseen kommenttiin:
Hedelmän perään kyseleminen on juuri sitä, mitä itse haluan tehdä ja mitä meidän tuleekin tehdä. Mielestäni juuri tältä pohjalta mietinkin (enkä vain minä), mikä olisi enemmän Uuden testamentin periaatteilla tapahtuva uusien työntekijöiden kouluttaminen, kuin nykyiset mallimme?
Eli edelleen kysymykseni on:
- miten ja millä tavoin Jeesus ja Paavali valitsivat, kouluttivat ja varustivat Jumalan valtakunnan työntekijöitä?
- entä eroaako heidän tapansa meidän tavastamme kouluttaa uusia työntekijöitä?
Mielestäni siihen ei riitä vastaukseksi pelkästään se, että aikamme, kulttuurimme ja historiamme on erilainen. Kysymys on enemmänkin tavasta elää yhdessä, muokata luonnetta ja tehdä hengellistä työtä yhdessä - eikä niinkään pelkästään teoreettisen tiedon omaksumisesta koulumuotoisessa oppimisympäristössä. UT:a läpi kahlatessani en ole löytänyt juurikaan esimerkkejä tästä tavasta kouluttaa, joka kuitenkin on meidän kaksi vuosituhantinen tapamme, mutta jonka juuret ovat enemmänkin antiikin hellenismissä kuin apostolisessa lähetystyössä (vrt. kuvaukset Apt:ssa) tai juutalaisessa tavassa opettaa seuraavaa sukupolvea.
Eli voisimmeko miettiä asioita uudestaan ja kehittää jotain sellaisia malleja ja tapoja, joissa yhdistyy rehti uusitestamentillisuus ja omaan aikaamme sopiva relevanssi?
Jos minulta kysytään, niin vastaan, että kyllä, me voimme.
A-a kirjoitti:
"Jumalan Sanaan perehtyminenhän on kaikkein oleellisinta työntekijäkoulutuksessa - ainakin sen tulisi olla."
Minä kyllä asettaisin tuon aksiooman kyseenalaiseksi... Ellei sitten oleteta, että koulutuksen ainoa tehtävä on täyttää "työntekijä" Raamattuun liittyvällä informaatiolla ja muut ominaisuudet (kuuliaisuus, eheys, riittävä rukouselämä, käytännön "voitelu", yms. oleelliset hengellisen johtajan ominaisuudet) tulevat sitten itsestään jostain muualta.
En sanonut "ainoa", vaan "oleellisinta". Lukitaanko vastaus?
a-a :)
Ps. Tuskin Sanaan perehtyminen on aivan merkityksetöntä mainitsemiesi asioidenkaan positiivisen kehkeytymisen kannalta...?
A-a: kiinnitin huomiota nimenomaan sanaan "oleellisinta". Pidän Sanan tuntemista erittäin tärkeänä, mutta jos pitäisi valita, kumpi on tärkeämpää (=oleellisempaa), niin ottaisin mieluummin Jumalalle kuuliaisen hengellisen johtajan kuin hyvin Sanan tuntevan hengellisen johtajan. Minusta tuota Sanan tuntemisen tärkeyttä liioitellaan välillä (ja tunnen keskimääräistä enemmän Sanaa tuntevia ihmisiä), vaikka tietysti vastakkaistakin ilmiötä kohtaa valitettavan usein.
Mutta jos siis on pakko asettaa asioita tärkeysjärjestykseen, niin raamattutietous ei mielestäni oli ykkössijalla.
Marko nostaa esille hyviä pointteja: terve kyseenalaistaminen on useimmiten hyvästä.
En tiedä pyrinkö (tiedostamattani?) liikaa harmonisoimaan asioita, mutta itse ajattelen niin, että oikea, sisäinen Sanan tunteminen ei tapahdu koskaan irrallaan uskovan omasta sisäisestä hengellisestä kasvusta, johon liitän Markon ensimmäisessä kommentissaan mainitsemat asiat (kuuliaisuus, eheys, riittävä rukouselämä, käytännön "voitelu", yms. oleelliset hengellisen johtajan ominaisuudet).
Pelkkä ulkokohtainen Raamatun, sen alkukielien tai muun teologian tietous ja ymmärrys ei vielä sinänsä riitä (senhän voi hankkia periaatteessa kuka tahansa), vaan tarvitsemme omakohtaisesti todeksi elettyä Sanaa. Esim. armolahjojen käyttö on kiinteästi sidoksissa Sanan tuntemiseen. Kasvun täytyy tapahtua molemmissa käsi kädessä ja yhtä jalkaa.
Näin ymmärtääkseni myös ns. työntekijäkoulutuksessa.
"...jos pitäisi valita, kumpi on tärkeämpää (=oleellisempaa), niin ottaisin mieluummin Jumalalle kuuliaisen hengellisen johtajan kuin hyvin Sanan tuntevan hengellisen johtajan"
- - -
Ok. Mutta jos Jumalalle kuuliaisuus on ensisijaisesti jotakin muuta kuin kuuliaisuutta Hänen Sanalleen (mikä taas edellyttää sen syvällistä tuntemista), niin - sitten minä puolestani "poistan aseestani varmistimen". :)
a-a
Ps. Hyvää uutta vuotta kaikille tasapuolisesti!
Huh, on kyllä syvälliseksi mennyt tämä keskustelu. Kunnia Timolle, että näet vaivaa opettaa, kirjoittaa ja kommentoida, vaikka se on varmasti aikaavievää. Respect.
En nyt suoraa ota kantaa keskusteluun, vaan suosittelen muutamaa erinomaista kirjaa talouskysymyksen työstämiseen omassa elämässämme. Omasta taloustilanteestani johtuen tutkin tätä talous/antaminen-teemaa varsinkin kesällä ja kaksi kirjaa oli suureksi avuksi. Ensinnäkin Randy Alcornin Money Possessions and Eternity, joka on syvästi haastava, mutta toisaalta tasapainoinen 500-sivuinen käsikirja raamatullisesta taloudenhoidosta ja käy koko raamatun läpi antamisen näkökulmasta soveltaen sen opetusta nykyajan kaikenlaisiin ongelmiin. Mies itse elää opetuksensa todeksi. Hänen oma tarinansa on hyvin inspiroiva. Kaveri on myös hyvä kirjoittaja, jonka tekstiä on ilo lukea. Ongelmamme länsimaissa on, että annamme todella niukasti jos tilastoja on uskominen. Materialismi jyrää.
Toinen kirja on Yhdysvaltojen arvostetuimmasta päästä olevan UT tutkijan Ben Witheringtonin kirja rahankäytöstä UTssa nimeltä Jesus and Money, joka avaa koko rahankäytön kulttuuria Jeesuksen aikana ja käy koko UTn läpi sen näkökulmasta. Erinomainen teos, joka muutti mun näkemystäni hieman jopa siitä miten Paavali opettaa hengellisten työntekijöiden palkkaamisesta. Koska välillä hän käyttää kiertoilmaisuja hän puhuu siitä enemmän ja painokkaammin kuin olen ymmärtänyt. Anyway, koska kysymys taloudenhoidosta on raamatussa ehkä selvin mittari hengellisen elämämme tilasta, tätä asiaa kannattaa työstää omassa elämässä ja pohtia mitä tästä raamatussa oikeasti opetetaan. Oivallukset ovat paitsi haastavia, ennenkaikkea vapauttavia sekä iankaikkisuusperspektiivistä äärimmäisen merkittäviä. Tuossa siis pari oivaa työkalua asian työstämiseen. Nuo kirjat ovat olleet tärkeitä apuvälineitä itselleni ja halusin vain laittaa hyvän kiertämään.
Siunausta Timo ja muut veljet ja sisaret,
Petri Patronen
Heippa
Kyllähän sitä saa esittää erilaisia näkemyksiä ja vaihtoehtoisia teorioita, mutta taitaa olla aika työlästä muuttaa maailmaa tässä asiassa kovin paljon. Kun Jumala näyttää puhuvan monille ihan eri tavalla tässäkin asiassa, niin lienee helpointa sitten perustaa oma putiikki, niinkuin useimmat tuntuvat tekevänkin. Ehkä se on rikkautta ja Jumalan viisautta? Onhan meitä joka lähtöön jo nyt, että on mistä valita ... Pitää kai olla hyvä valikoima työkaluja. Tärkeintä lienee, että työtä tehdään - ei niinkään se miten sitä tehdään.
Mutta sellaisen tiedonjyvän haluaisin jakaa tuosta teltantekijän ammatista , mihin aina viitataan Paavalin yhteydessä.
Paavalin koulutus oli Fariseuksen ja rabbin koulutus ja siihen kuului osana vihkiytyminen rukousliinojen tekoon. Se tehtiin ihan tietyllä tavalla ja pyhitettiin ja ties mitä muuta. Sen voi tehdä vain siihen kuolutuksen saanut rabbi. Rukousliinaa, jolla juutalaisen peittävät päänsä ja kasvonsa voidakseen rauhassa rukoilla kutsutaan myös teltaksi. Eli Paavali ei tehnyt tavallisia telttoja vaan rukousliinoja juutalaisille. Niitä ei ehkä kovin moni kaupitellut niillä seuduilla missä Paavali kierteli. Juutalaisia oli kuitenkin vähän joka puolella.
(lähde: Morford: "The Power New Testament")
Siunaten Timo A
Timo a kirjoitti: "taitaa olla aika työlästä muuttaa maailmaa tässä asiassa kovin paljon". Lausahdus paljastaa kaikessa karuudessaan sen pysähtyneisyyden tilan, mikä länsimaisessa kristikunnassa monin paikoin vallitsee: uskonpuhdistus on pysähtynyt.
Pelkään, että jos hengellisillä isillämme historiassa olisi ollut tuo asenne vallalla, niin olisimme edelleen katolisen kirkon sateenvarjon suojissa. Taitaisi siinä ollut jäänyt muutama vapaa kirkkokin perustamatta...
Timo A:lle:
En pidä esittämääsi hypoteesia - jota en ole koskaan aikaisemmin kuullut - Paavalista rukousliinojen tekijänä täysin mahdottomana, mutta totuuden nimessä täytynee myöskin mainita se, että tämä ei ole alan asiantuntijoiden ja/tai tutkijoiden näkemys aiheesta. Ks. esim. "Tentmaking" teoksessa Dictionary of Paul and His Letters.
Petrille:
Witheringtonin kirjaa en ole (vielä) lukenut, mutta kaverilla on yleensä mukavan provosoiva ja originelli ote, vaikka hän ei aina oikeassa olisikaan. Varmasti stimuloi ajattelua, joten yhdyn suositukseesi :-)
HUOM! Nimimerkki Timo a, olen onnettomasti onnistunut hävittämään viimeisimmän kommenttisi, joten voisitko ystävällisesti laittaa sen tulemaan uudelleen, jotta saamme sen näkyville. Kiitos!
Hei
Aika hankala tässä on muistaa mitä kirjoitin, mutta ehkä ajatus meni jotenkin näin:
Timolle vastine:
En puhunut siitä, että pitäisi luovuttaa ja antaa asioiden olla. Sanoin, että voi aina perustaa oman putiikin - mikä on aivan eri asia.
Ei katolinen kirkkokaan varmaan paljon siitä muuttunut mitä Luther teki ( en tosin ole historiaexpertti) mutta sen sijaan syntyi Lutherin nimeä kantava toinen kirkko aikaa myöten.
Pidän itseäni hyvinkin kriittisenä ihmisenä, enkä niele suinkaan asioita purematta ja tuhelointi ärsyttää paljonkin. Mutta koetan nähdä ne asiat joihin voin vaikuttaa ja säästää energiani ja voimani sille alueelle, johon Jumala on antanut minulle vastuuta ja vaikutusalaa. (2KOR10:15)
Suuri osa kristittyjen ihmisten ja liikkeiden riidoista ym. johtuu siitä, että toimitaan ohi ja yli oman vaikutusalan. VAin sillä alueella, jonka Jumala on meille uskonut ja antanut jonkinlaista vastuuta voimme toimia tehokkaasti. Muualla toimintamme aiheuttaa vain riitaa, eikä meitä oteta vastaan. Jeesuskaan ei mennyt kuin poikkeuksellisesti ohi oman alueensa (antamaan muruja pöydältä).
Esimerkki: Jos joku kiertävä julistaja alkaa puhumaan jotain toista julistajaa vastaan (kuten vaikka Benny Hinn tms.) kaikkialla minne menee, hän toimii väärin.
Ainoa henkilö, joka voi sanoa seurakuntalaisille, että älkää menkö sen miehen tilaisuuksiin on ko. seurakunnan johtaja tai pappi, joka on laumastaan vastuussa. Hän taas on vastuussa siitä sanomisestaan Jumalalle. Mutta meilläkin on nähty näitä koko kansan vartijoita, joilla on omasta mielestään oikeus varoitella ja sanoa toisia vääriksi profeetoiksi ja pahempaakin. Se on kuitenkin itse otettu valtuutus ja todella väärin.
Esim Luther toimi omassa kirkossaan, jossa hänellä oli vastuuta ja vaikutusalaa. Siksi sillä oli myös Jumalan tuki takana. Hän ajatteli ja puolusti omaa laumaansa ja oli siitä vastuussa. En usko, että muu olisi ollut mahdollista.
Sitten Markolle:
Valitettavasti ko. teosta ei ole käytössäni. Mutta ei tarvitsekaan, sillä tiedän muutenkin, että lähes kaikki kommentaarit ym. selitysteokset ovat ei juutalaisten kirjoittamia ja sovitettu tavalla tai toisella länsimaiden pakana-ajatteluun. Eli ymmärrys juutalaisuudesta ja sen ajattelusta puuttuu.
On usein unohdettu - kentiest tarkoituksella - että Raamattu on juutalaisten kirjoittama juutalaisille lukijoille kertoen juutalaiseta Jeesuksesta. Toki Paavali laajensi aluetta paknoihin tehokkaasti. Mutta kuitenkin siellä on todella paljon vertauksia ja muuta, jota on mahdoton ymmärtää oikein, jos ei tunne yhtään juutalaisia tapoja ja ajatusmaailmaa.
Joten en yhtään ihmettele, että teltantekijä on lähes kaikissa teoksissa tavallisen paimentolaisteltan väsääjä. En tiedä miksi korkeasti oppinut fareiseus olisi hyvä normaalin teltan tekijä? Vaatiko se edes kovin kummosia taitoja ja ketkä olivat asiakkaita? Eivätkö siellä perheet tehneet itse telttansa jos niissä asuivat?
Joka tapauksessa olen kuullut mielenkiintoisia opetuksia messiaaniselta juutalaiselta esim. siitä kohdasta, missä sanotaan naisen pelastuvan lasten (lapsen) syntymän kautta. Sellaista ei varmasti löydy mistään tutuista kommentaareista. Eli monissa kohdissa juutalainen ajattelee todella erilailla.
Jos aihe kiinnostaa enemmän voit panna postia tka@phnet.fi
Shalom.
Timo A
Timo A:lle:
Uskoin vuosien ajan, että juutalaisilla olisi jotenkin oletusarvoisesti parempi ymmärrys Raamatusta vain siksi, että he ovat juutalaisia. Tätä mielikuvaa pitivät yllä mm. karismaattiset messiaaniset saarnaajat (ja välillä pakanapuhujatkin).
Valitettavasti tosiasia on se, että geenit eivät tee kenestäkään sen raamatuntutkijaa, eikä juutalaisilla ole mitään inside-trackiä oikeaan Raamatun tulkintaan. VT:n tutkijoissa on tietysti pilvin pimein juutalaisia (jotka tosin saavat osittaista etua silloin, kun heprea on äidinkielenä, eli Raamatun heprea on helpompi omaksua), mutta UT:n tutkijoidenkin joukossa juutalaisia on aivan riittävästi. Jos jonkun messiaanisen juutalaisen esittämällä teorialla on mitään vakuuttavuutta tai pohjaa todellisuudessa, niin kyllä semmoiset teoriat tunnetaan myös niiden keskuudessa, joiden elämäntyönä on Raamatun tutkiminen ja ymmärtäminen. Se, että viitteitä tähän mainitsemaasi teoriaan en löytänyt alan kirjallisuudesta johtuu nähdäkseni todennäköisemmin siitä, että sitä ei pidetä hyvänä kuin siitä, että eksegeetit ja 1. vuosisadan historioitsijat olisivat jotenkin täysin pihalla omasta työstään.
Mutta kysynpä asiaa yhdeltä ystävältäni, joka on messiaaninen rabbi ja tutkija (PhD Uudessa testamentissa) ja joka on ollut mm. Messianich Jewish Theological Instituten opettajana. Palaan asiaan kunhan kuuln hänen mielipiteensä...
Timo A:lle uudestaan:
Sain vastauksen ystävältäni aika pikaisesti, tässä se vapaasti suomennettuna:
"En ole kuullut tästä [teoriasta Paavalista juutalaisten rukousliinojen tekijänä] aikaisemmin ja olen ollut messiaanisen juutalaisyhteisön jäsen 35 vuotta. Niinpä mielestäni kyseessä on näkemys, jolla ei ole mitään perustaa UT:n tutkimuksessa tai messiaanisten juutalaisten yhteisöllisessä reflektiossa."
Näin siis aiheesta juutalainen UT:n tutkija ja messiaaninen rabbi.
Marko kirjoitti: "geenit eivät tee kenestäkään sen raamatuntutkijaa, eikä juutalaisilla ole mitään inside-trackiä oikeaan Raamatun tulkintaan".
Tulee mieleen eräs uskovien kokoontuminen, jossa oli puhujana messiaaninen juutalainen rabbi. Hänen erinomaisuuttaan raamatunopettajana (jota sinänsä en kiellä) perusteltiin sillä, että hän on leeviläinen.
Jälkeenpäin olen miettinyt, miten kauas tuossa lausahduksessa ollaankaan etäännytty siitä globaalista Hengen vuodatuksen todellisuudesta, joka on meille esitettynä Jooelin kirjan 2. luvun profetiassa.
Markolle:
Kiitos paneutumisesta asiaan. Minä en ole "lukinnut itseäni" mihinkään maaliin ja olen avoin perustellulle tiedolle. (Avoimuuden ylläpito silloin kun oma tieto lisääntyy ja ollaan käytetty jo vuosia esim. tutkimustyöhön on kyllä hyvin vaativa tehtävä ja moni siinä epäonnistuu. Tämä pätee niin raamatun- kuin muunkin tieteen tutkimukseen.)
Olisi mielenkiintoista tietää millaista se teltantekeminen ja kaupittelu tuon juutalaisen ystäväsi mielestä on silloin ollut.
Voisitko ehkä kysäistä vielä sitäkin?
En ole oikein koskaan ymmärtänyt tätä kunnolla. Ainakaan se ei ole istunut omaan mielikuvaani sen ajan elämisestä ja asumisesta. Ketkähän mahtoivat olla tuon teltantekijän kohderyhmä? Ei ne mitään soputelttoja silloin olleet... Ehkä nahkasta tai jostain kankaasta tehtyjä paimentolaisluomuksia. Olen nähnyt sellaisia joissakin historiadokumenteissä hyvinkin vanhojen perinteiden ja heimojen elämän kuvauksissa ja sen mukaan niitä koottiin useista palasista ja usein vain laitettiin päällekkäin ja narulla tms. kiinni. Ne olivat aika nopeat purkaa ja kasata ja myös niitä oli helppo vahvistaa. Niiden teko oli jokaisen paimentolaisen elinehto, eikä niitä keneltäkään ostettu.
Paavalilhan oli kaikkea muuta kuin paimentolainen - hän oli varsin korkeasti koulutettu ja "yläluokan" edustaja, joka tuskin oli mitään erityistä teltantekijän koulua tai käytännön harjoittelua joutunut käymään läpi.
Tässä on paljon sellaisia kysymysmerkkejä, joihin tuo rukousliinaselitys antaisi ihan hyvän vastauksen.
Sitä tuskin juutalainen ystäväsi kuitenkaan voi kieltää, että rukousliinaa kutsuttiin teltaksi ja kai kutsutaan vieläkin - näin olen ymmärtänyt.
Voin olla väärässäkin, mutta tässä asiassa on nyt juutalaiset keskenään erimieltä. Minä en ole juutalainen tai judaisti.
Siinä olen samaa mieltä kanssasi, että ei juutalaisuus itsessään tee kenestäkään raamatuntutkijaa, mutta on siitä etua silti.
Timo A
Pieni lisäys vielä Paavalin telttailuun ym.
Tiedän kyllä, että jotkut ovat sitä mieltä, että kyse oli lähinnä nahkurin ammatista, eli he tekivät jostain esim. vuohen nahasta (tai karvasta) materiaalia, josta voi tehdä telttoja.
Ehkä kaupankäynti oli kuitenkin silloin paljon vilkkaampaa kuin voisi kuvitellakaan...
Ja senkin olen kyllä kuullut, että rabbiskoulutukseen liityi mahdollisesti jonkin käsityöammatin opiskelu. Mutta rukousliinojen teko oli kai ainakin yksi ammatti noille rabbiopiskelijoille.
Voi kyllä kysyä, että oliko siellä lähetysmatkojen reiteillä tarpeeksi juutalaisia, että liinoista saa riittävän elannon? Mutta emme tietenkään tiedä minkä arvoisia tuotteita liinat olisivat olleet.
Yhtälailla voi kysy miten paljon siitä telttanahkaa tarvittiin seuduilla ja ketkä tarvitsivat?
Ehkä siitä tehtiin aurinkokatoksia teattereihin tms. ulkojuhliin???
Sitten voi pohdiskella vielä sitäkin, että mistä Paavali sai materiaalit niihin käsitöihinsä?
Nahkurin pitäisi ainakin luoda toimiva alihankkijaverkko seudun karjankasvattajiin. Tai jopa tuottaa nahkoja jostain kauempaa.
No tämä on tietysti mielenkiintoista pohdiskelua, mutta ei ehkä uskomme kannalta mitenkään oleellista tai keskeistä.
Ehkäpä annamme oppineiden kinata asiasta keskenään...
Uusia ajatuksia ja ideoita ei kuitenkaan kannata ampua alas vain sillä perusteella, että yleisesti on hyväksytty joku muu näkemys. Se ei sovi minun uteliaaseen mielenlaatuuni lainkaan, eikä käsitykseeni oikeasta tieteen tekemisestä.
(Ei olisi lainkaan ensimmäinen kerta, kun jonkun tutkijan ajatus tyrmätään heti tiedepiireissä ja sitten myöhemmin kaikki pitävätkin sitä oikeana, kun asiaa tulee jostain vähän lisätietoa.)
Timo A
Timo A kirjoitti: "No tämä on tietysti mielenkiintoista pohdiskelua, mutta ei ehkä uskomme kannalta mitenkään oleellista tai keskeistä."
Niinpä. Alkuperäinen ajatushan oli se, että Paavalin apostolisessa työhistoriassakin oli aikoja, jolloin hän ansaitsi leipänsä tavallisella työllä.
Mitä meillä on tästä opittavaa, oli postaukseni tarkoitus.
Timo A:lle:
Vielä pientä tarkennusta kysymykseen siitä, ovatko juutalaiset jotenkin itseisarvoisesti parempia Raamatun/UT:n ymmärtäjiä kuin "pakanat":
Jos samalle viivalle asetetaan Jerusalemissa syntynyt ja kasvanut juutalainen, joka puhuu äidinkielenään hepreaa, niin hänellä on todennäköisesti paremmat mahdollisuudet ymmärtää monia kohtia Raamatusta kuin vaikkapa ei-juutalaisella matti tai maija meikäläisellä, jolla ei ole mitään käsitystä Lähi-idän kulttuurista, kielestä tai elintavoista. (Toki toisaalta myös näennäinen tuttuus voi joskus johtaa harhaan, vrt. vieraiden kielten opiskelusta tuttu "false friends" -ilmiö, tai vaikkapa sanojen merkityksen muuttuminen ajan kuluessa.)
Jos sen sijaan ajatellaan raamatuntutkijoita tai vaikkapa toisen temppelin aikaiseen juutalaisuuteen keskittyneitä historioitsijoita, niin nämä kaverit tietävät aivan varmasti - etnisestä taustastaan riippumatta - kaiken sen, mitä tiede ja/tai tutkimus on onnistunut saamaan selville esim. teltantekemisestä ensimmäisellä vuosisadalla. Juutalaisilla ei siis ole mitään ohituskaistaa tällaisissa asioissa, joita pitkin he löytävät totuuden siinä missä akateeminen maailma (joista siis osa on juutalaisia) ovat täysin pihalla. Tämä on hyvä ymmärtää, sillä välillä virheelliset käsitykset tällä alueella johtavat kaikenlaiseen gnosis-tietoon, kun tiettyjen piirien karismaattiset puhujat kiertävät jakelemassa "tiedonjyviä", jotka ovat nykytiedon ja kaiken tarkastelun valossa vailla kunnollista pohjaa.
Jos siis kaipaat lisätietoa tästä aiheesta, niin oletan sitä löytyvän alan kirjallisuudesta. Joku on kuitenkin kirjoittanut aiheesta väitöskirjan tai monografian :-)
Post a Comment