Kaksi jumala- ja todellisuuskuvaa

Viimeisimmässä Näky-lehdessä (6/2010) Peter Hackzell kirjoittaa hengellisestä näkökyvystä ja henkien koettelemisesta 1.Joh. 4:1-3:n periaatteen mukaisesti.

Kysymykset
- Jeesuksen jumaluudesta
- Hänen syntymisestään ihmiseksi
- Hänen kuolemastaan Golgatalla
- ja Hänen ruumiillisesta ylösnousemuksestaan
ovat kriteerejä*, joiden perusteella kuka tahansa voi arvioida onko jokin kirjoitus, opetus, julistus tai profetia Pyhän Hengen inspiroima vai ei. Voimme näin siis myös arvioida kaiken tuon em. takana olevan hengellisen todellisuuden laatua ja alkuperää.

Tässä kohtaa on hyvä myös erikseen korostaa Jeesuksen ruumiillisuutta: Hänen syntymänsä, elämänsä , kuolemansa ja ennen kaikkea Hänen ylösnousemuksensa ovat Raamatun mukaan selvästi ruumiillisia asioita ja tapahtumia. Ne ovat fyysisesti historiassa, ajassa ja paikassa tapahtuneita ja siten verifioitavissa.

Miksi kysymys nimenomaan Jeesuksen ruumiillisesta ylösnousemuksesta on meille niin oleellisen tärkeä?

Kun Johannes kirjoitti ensimmäisen kirjeensä (vrt. em. 1.Joh. 4. luvun alku), hän tietoisesti hyökkäsi jo hänen omana aikanaan esiintynyttä gnostilaista harhaoppia vastaan. Tämän opetuksen mukaan kaikki aineellinen ja ruumiillinen on alempiarvoista korkeamman "hengellisen" rinnalla. Fyysinen keho ja ruumiillisuus olivat tuon ajattelun mukaan vähempiarvoista, jopa saastaista. Tämä taas johti kaiken ruumiillisuuden ja muutenkin aineellisuuden joko torjumiseen epäpuhtaana (ns. asketistinen gnostilaisuus) tai sitten pitämiseen merkityksettömänä (ns. libertinistinen gnostilaisuus), jolloin oli aivan sama miten elettiin käytännössä esim. seksuaalisella elämänalueella. "Henki" oli tärkein ja ruumis vain sielun vankila. (Olen aiemmin puuttunut tähän problematiikkaan täällä.)

Niinpä kunnon rivignostikolle oli kauhistus ajatella Voidellun (kr. Khristos) ensinnäkään kuolleen oikeasti ruumiillisesti ja toiseksi nousseen kuolleista myös ruumiillisesti. Samantapaiseen ajatteluun törmäämme tänään usein new age´n piirissä. Järkyttävintä on törmätä tällaiseen (tai ainakin sitä sivuavaan) ajatteluun jopa kristittyjen piirissä: ristiinnaulittu Kristus nähdään tappion symbolina ja koko kärsimyshistoria halutaan ikäänkuin sivuuttaa. Ehkä tässä kohtaa on hyvä muistuttaa Paavalin ajatuksenjuoksusta 1.Korinttilaiskirjeen 2. luvun alussa: "minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna".

Joka tapauksessa tällaisen "ruumiillisuuteen" kompastumisen takana on laajempi teologinen probleema, nimittäin kysymys kahdesta toisilleen vastakkaisesta jumalakuvasta, joihin yllättävissäkin yhteyksissä tänään törmää.


Toisaalta meillä on raamatullisen kristinuskon jumalakuva:


Kolmiyhteinen Luoja Jumala
___________________________________________________________

Luotu maailma, näkyväinen ja näkymätön, joka sisältää hengellisyyden ja yliluonnollisuuden sekä myös siihen liittyvän kokemuksellisuuden, mutta myös ruumiillisuuden ja ruumiillisen työn tekemisen

-------
Sen jälkeen kun meidän Mestarimme syntyi nykyajan mittapuun mukaan ankeissa oloissa Betlehemissä, varttui puusepän poikana ja työskenteli yrittäjämäsesti oman aikansa rakennustöissä, mikään työ ei ole enää "vain" maallista työtä, vaan Jumalaa palvellaan kaikilla elämänalueilla. Hän oli sama Jumalan Poika niin työelämässä kuin Vuorisaarna pitäessään tai riivaajia ulosajaessaan.
-------


Sitten monin paikoin länsimaissakin on vallalla gnostilainen jumalakuva:


Luoja Jumala,
mutta myös hengellisyys, yliluonnollisuus sekä siihen liittyvä kokemuksellisuus
__________________________________________________________

Luotu maallinen elämä, joka on yllä mainittua vähäisempi merkitykseltään, jopa epäpuhdas ja saastainen, sisältäen mm. kaiken ruumiillisuuden ja ruumiillisen työn tekemisen jne.


Tavoitellessamme ns. korkeampaa hengellisyyttä meidän on ymmärrettävä nämä kaksi ajassamme vaikuttavaa jumalakuvaa ja niiden välinen jännite. Ne ovat toisilleen vastakkaisia ja yhteen sovittamattomia. Ne heijastuvat siihen, miten ja millaisena näemme todellisuuden ja millainen on maailmankatsomuksemme. Näiden katsomusvalintojen vaikutukset siirtyvät myös arkipäivän elämäämme ja arvovalintoihin ja käytäntöihimme perheessä, ihmissuhteissa, ammatinvalinnassa, työelämässä ja seurakunnassa.



PS. Ai niin, by the way... Kuinkahan moni piispa tai muu teologi läpäisi em. kriteerit*? Tuli vaan mieleeni.