Kulunut vuosi on ollut kirkon kannalta merkityksellinen, sen tulevan suunnan kannalta jopa ratkaiseva. Ne linjaukset ja päätökset, joita nyt on tehty ovat suuntaa antavia huomispäivän kirkollisessa elämässä. Suomessa on yksi iso kirkko, jonka varjo on suuri ja niinpä monet pienemmät yhteisöt ottavat - tahtomattaankin - paljon vaikutteita isosta kirkosta.
Tässäkin mielessä kirkon nykylinjalla on merkitystä muita ajatellen. Ns. perinteisten vapaiden suuntien piirissä varaudutaan jo siihen, että monet kirkon tämän hetken päivänpolttamista kysymyksistä ovat jollain viiveellä myös niiden problematiikkaa.
Kun tavallisista suomalaisista edelleen liki 80% kuuluu evl. kirkkoon, niin kirkon opilliset ja käytännölliset linjaukset vaikuttavat myös koko kansan elämään. Tällä hetkellä nämä linjaukset kertovat hengellisestä kriisistä kirkon sisällä, mikä on muhinut jo pitkään. Eräs suuri vaikuttaja tässä prosessissa on ollut Uuden testamentin eksegetiikan professori Heikki Räisänen, jonka jälki näkyy monen pappispolven työssä ja elämässä niin, että hirvittää. Vanhemmat ikäluokat ovat kuitenkin tottuneet elämään nykyistä vakaimmissa oloissa ja niiden kristillinen identiteetti on ehkä paremmin kestänyt kirkon silmäätekevien tempoilua sinne tänne.
1990-luvun laman aikana tai sen jälkeen syntyneiden sukupolvi sensijaan kokee kirkon entistä(kin) vieraammaksi. Kun entiset isoset ja seurakuntanuoret ovat 20-30v. nuoria aikuisia, he ovat jo suurin kirkosta eroava ikäryhmä. Kirkollinen markkinointikoneisto on jokseenkin täydellisesti sössinyt tilanteen, jossa joillakin paikkakunnilla liki 70% ikäluokasta on mukana seurakunnan isostoiminnassa, mutta kymmenkunta vuotta myöhemmin juuri näillä samoilla tyypeillä on vaikeuksia sitoutua kirkkoon, joka on periaatteessa valmis taipumaan vaikka minkälaiseen akrobatiaan ihmisiä miellyttääkseen. Teologia ei tässä leikissä ole ennenkään tuottanut ongelmia, eikä tuota nytkään, vaan sitä voidaan taivutella melkein millaisiin viritelmiin hyvänsä.
Tämä kehitys näkyy hyvin myös siinä, miten ja kenen toimesta esim. herätyskristittyjen nuorten raamattupiireissä tehtävät Raamatun tulkinnat muodostuvat. Tätä aihepiiriä syväluotaava fil. tri Riikka Nissin suomen kielen tohtorinväitöskirja "Totuuden jäljillä. Tekstin tulkinta nuorten aikuisten raamattupiirikeskusteluissa" tarkastettiin Jyväskylän yliopistossa 11.12.2010. Tutkimuksen aineistona on ollut Suomen Evankelisluterilaisen Koululais- ja Opiskelijalähetyksen sekä Evankelisten Opiskelijoiden järjestämiä raamattupiirejä. Sen johtopäätökset saattavat kyllä kirkon nykyjohdon pelotteluaseena käyttämän "fundamentalismin" näyttämään vahvasti liioiteltulta. Herätysliikkeisiin sitoutuneiden nuorten aikuisten raamattupiirit kun eivät suinkaan ole ristiriidattomia yhden ainoan totuuden kerhoja, vaan niissä keskustellaan Raamatun teksteistä sangen monipuolisesti.
Kysymys siitä, kenellä on oikeus tehdä oma tulkinta oikeaksi pyhäksi mielletystä tekstistä on muuttunut myöhäismodernimpaan suuntaan. Kun keskustelussa esimerkiksi otetaan puheeksi uusi tekstikohta, osoitetaan se ensin tulkinnallisesti epäselväksi ja ristiriitaiseksi. Tällainen keskustelunavaus kutsuu sitten toisia osallistujia ratkomaan esiin nostettua ongelmaa, jolloin tulkintatyöstä tulee yhteinen.
Kukaan osanottajista ei siis enää tulkitsekaan tekstiä yksin, vaan kaikki mukanaolevat saavat mahdollisuuden yhtyä tekstin merkityksen koostamiseen. Esittämiään näkemyksiä nämä herätyskristityt nuoret eivät perustele ensisijaisesti raamatunviittauksilla tai muilla auktoritatiivisilla lähteillä, vaan esimerkiksi tekstin kertomusten mahdollistamilla arkisillakin päättelyketjuilla.
Nissin väitöskirjassaan saamat tulokset saattavat kyllä kertoa laajemmastakin uskonnollisen viestintäkulttuurin muutoksesta. Raamattupiirien nuoret aikuiset eivät enää tyydy valmiina tarjoiltuun tietoon, vaan he haluavat hakea tekstistä tulkinnallisia haasteita ja ratkoa niitä itse. Ajattelu kulkee niin, että erimielisyys ei ole ongelma, vaan se tuottaa uusia näkökulmia. Nuorten aikuisten raamattupiirit eivät ole keskusteluina yksimielisiä, vaan tekstin tulkinta synnyttää runsaasti eriäviä näkemyksiä. Kilpailevien tulkintojen esittäminen näissä tilanteissa nähdään tärkeänä, jopa välttämättömänä. Erimielisyydet tuovat keskusteluun uusia näkökulmia ja mahdollistavat tekstin monipuolisen ja syvällisen käsittelyn.
Ehkä kirkon nykyjohdolla olisi paljonkin opittavaa näiltä viidesläisiltä ja evankelisilta nuorilta. Sen verran voimakkaana elää toisentyyppinen fundamentalismi heidän (so. kirkon johdon) omassa keskuudessaan. Kun kirkollinen raamatunselitys hajoaa omaan tulkinnalliseen mahdottomuuteensa ja oikean hengellisyyden puutteeseensa, ei sanaa enää tulkitsekaan ex cathedra-yksinoikeudella koulutettu teologi, vaan kuka hyvänsä "maallikko".
Näin kirkollisen toisinajattelijan Anssi Simojoen jo v. 1993 profeetallisesti esittämä ajatus siitä, että "on tullut aika lampaiden itse kirjoittaa paimenkirje" on toteutunut. Tämä siksi "koska paimenien raamatullinen ääni ei kuulu. He ovat mykkiä tai heidän puheensa hillitty charmi ei erotu yhteiskunnan sovinnaisesta normaalikohinasta." (Paimenkirje, s. 15)
No comments:
Post a Comment