Heh heh, olen saanut ansiotonta arvonnousua. Minua nimitettiin tuossa muutama päivä sitten sapekkaassa (ja tietenkin anonyymissä) blogipalautteessa "joksikin kirkkokuntien ulkopuolelle ajautuneeksi Koivistoksi". Tämä herätti minussa vähän ajatuksia, joista seuraavassa lyhyesti.
Ensin pieni korjaus ko. nimimerkki "BrainStorm667":n sanavalintaan. En ole ajautunut mihinkään ulkopuolelle. Olen Kristuksen ruumiin jäsen, joka kokee tehneensä tiettyjä valintoja sen Hengen johdatuksessa, joka meissä asuu ja joka Jumalan lapsia johdattaa. Joku toinen - esim. vaikkapa em. nimimerkkimme takana oleva henkilö - kokee tehneensä saman Hengen vaikutuksesta tyystin toisenlaisia ratkaisuja. Kaikki me tulemme kerran lähitulevaisuudessa seisomaan Kristuksen bema-istuimen edessä, jossa nämä valintamme punnitaan ja arvioidaan.
Mutta ajautunut mihinkään en ole. Kyse on ollut tietoisesta ratkaisusta, jota en ole katunut. En sitäpaitsi koe olevani uskovien yhteyden ulkopuolella, niinkuin usein niin liikuttavan huolestuneeseen sävyyn saa kuulla olevansa. Mikäli näin olisi, niin saman logiikan mukaan Hengen läsnäolo olisi korkeimmillaan piispainkokouksessa.
Mutta kirkkokuntien ulkopuolella olen ja pysyn ja näihin oman ratkaisujeni vaiheisiin viittasin tuossa taannoin. En kuvittele olevani mikään erikoistapaus, jolla on jokin special mission Herralta, jotain erityistä ilmoitusta etc. En myöskään ajattele olevani leikattu irti Kristuksen ruumiin kaksituhatvuotisesta perinteestä - näen sen vaan eri tavalla kuin mitä ns. virallinen kirkkohistoriankirjoitus tekee.
Näen kuitenkin entistä vahvempana tulevaisuutemme kirkkokuntien ulkopuolella. Tällä sanomisellani en tahdo loukata ketään uskonystävääni, joka kokee jonkun perinteisen kirkkokunnan edelleen hengelliseksi kodikseen. Näen niiden kuitenkin entisestään rapautuvan - ja saman ilmiön yllättävänkin nopeasti toistuvan ns. itsenäisissä seurakunnissa - ja tilalle nousevan jotain ihan muuta. Valitettavasti tämän "jonkun ihan muun" otteeseen joutumiselta eivät taida välttyä juuri mitkään olemassaolevat kirkkokunnat, vaikka ne kuinka kuvittelisivat jättäytyvänsä hamaan paruusiaan asti ekumeenisen kirkkopolitiikan ulkopuolelle "tarkkailijajäseniksi".
Kaikki tämä palauttaa mieleeni viime keväänä blogikommenteissa käydyn keskustelun, jossa nimimerkki "Cerina" purkaa sydäntään samojen kysymysten äärellä näin: "Olen vapaakirkon pastori, tosin toimin tällä hetkellä vapaaehtoispohjalta; päätyöni on muualla. Lähtö vapaakirkosta merkitsisi minulle enemmän kuin monelle teistä omasta kirkkokunnastanne eroaminen. Timo ymmärtänee jotakin kipuilustani."
(Hm... olen usein miettinyt, kuka ko. "Cerina" mahtaa olla...?)
Vastasin tuolloin "Cerinalle" seuraavasti: "Pääpointti koko jutussa on siinä, mihin olet lähdössä, eikä se, että olet mahdollisesti lähdössä Vapaakirkosta. Jollei tämä ole selvää, niin päädymme vain toistamaan edeltäjiemme virheitä. "Hyvänä" esimerkkinä tästä toimii Nokia Missio, joka evlutista lähdettyään meni oitis ojasta allikkoon eli perusti uuden kirkkokunnan, jonka toimintamekanismit, lainalaisuudet ja periaatteet ovat samat kuin "emokirkollakin". Ympyrä on sulkeutunut, muutoksen terä taittunut etc. Älä siis hirveän kauan pyöriskele tässä vaiheessa, vaan mieti, mihin olet menossa ja mitä aiot rakentaa (mahdollisen) lähtösi jälkeen. Onko se raamatullinen uskovien yhteys paikallisella tasolla vai mikä?"
Kyse on Raamatun sanan pohjalta nousevasta ajattelusta ja sen soveltamisesta tekoihin, jotka Jumalan armosta kestävät Kristuksen tuomioistuimen edessä. Sillä jos minun ei voida osoittaa Raamatun sanalla toimineen väärin, niin mitä muuta johtopäätöstä voisin asiasta vetää? Jään siis Hänen armonsa ja totuutensa varaan.
19 comments:
Hehee!
Vai, että kirkkokunnista ulos ajautunut JOKUKOIVISTO... =D
Jatka Timo piikkinä pakarassa. Ihminenhän nukkuu muutoin maailman loppuun asti, jos sillä on mukavat oltavat ja pumpulisänky.
On se mikä tahansa organisaatio, yritys, laitos etc, niin sinä hetkenä, kun se ajattelee, että nyt kaikki on hyvin, alkaa sen alamäki.
Oletko blogisti Kovisto vähän herkkähipiäinen?
Kommenttini "jonkun kirkkokuntien ulkopuolelle ajautuneen Koiviston blogikeskusteluun osallistumisesta" ei ollut sapekas sinua kohtaan.
Etkä ole saanut mitään ansiotonta tai ansaittua arvonnousua. Ei se mielestäni mitään erityistä rohkeutta vaadi, jos on perinteisten kirkkokuntien ulkopuolella. Tulevaisuudessa yhä kasvava määrä kristittyjä tullee ulos perinteisistä säilömislaitteista ja alkaa elää kristillistä elämää vapaana rakenteellisista (usein näkymättömistä) kahleista, joita kirkkokunnat jäsentensä suojaksi ovat rakentaneet. "Älä mene, älä koske, sitoudu omaan seurakuntaasi, käy vain täällä, älä ota selvää, varo muita ja ennen kaikkea ulkoa tulevia harhaoppeja!". Jopa DDR oli aikoinaan reilumpi kansalaisilleen asettamissaan kahleissa ja uskottelemassaan paratiisimeiningissä...
Viittasit pikkupirullisesti anonyymiin palautteeseeni. Selvitin jo toisaalla olevani vähäinen veli Satakunnassa, jonka nimellä ei juuri painoarvoa ole.
Asun Sastamalan kaupungissa, entisessä Äetsän kunnassa. Nimeni on Armas Parka. Ammattini kanteleensoiton opettaja Äetsän kansalaisopistossa. Olen vuorotteluvapaalla lopppuunsoittamisen takia.
Kristilliset taustani sukuni puolelta ovat rukoilevaisuudessa. Tulin Yli-Vainion aikana helluntaiuskoon. Kun helluntailaiset järjestäytyivät kirkkokunnaksi, erosin siitä ja liityin monikansalliseen hypernaakkeliseurakuntaan, jonka tarkoituksena oli rakentaa Daavidin sortunut maja ja laskea Mooseksen ilmestymaja kansan keskelle. Pian kuitenkin erosin siitä, kun kaverit alkoivat vaatia Jeesuksen nimessä rahojani ilmestysmajan telttakankaisiin. Osallistuin sitten erään kotona kokoontuvan porukan tilaisuuksiin. Se osoittautui pienisilmäiseksi kukkopoikien lahkoksi. Nykyisin en kuulu mihinkään perinteiseen kirkkokunta-, riippumattomaan tai kotiseurakuntan...tuskin tulen koskaan kuulumaankaan.
Ketä kiinnostaa anonymiteettini ja kirkkokunnallinen CV:ni vielä?!?
No niin, tämähän selventää jo paljonkin tilannetta! Kertomastasi päätellen olet siis melko tyypillinen perinteisten kirkko- ja seurakuntien toimintaan kypsynyt uskonveli. Ja ihan hyvällä, terveellä arvostelukyvyllä varustettu vielä!
Herkkähipiäisyydestä sen verran, että en pidä sitä välttämättä niin huononakaan ominaisuutena kristityllä ihmisellä, varsinkaan jos vaihtoehtona on kovanahkaisuus.
Joudun valitettavasti (jälleen kerran) toistamaan itseäni ja toteamaan, että ei se ole ratkaisevaa, että "yhä kasvava määrä kristittyjä tullee ulos perinteisistä säilömislaitteista". Ratkaisevaa on se, että he alkavat "elää kristillistä elämää vapaana rakenteellisista (usein näkymättömistä) kahleista, joita kirkkokunnat jäsentensä suojaksi ovat rakentaneet." Missä ja miten tämä tapahtuu, on ratkaisevaa. Rakennetaanko paikallista uskovien yhteyttä, joka perustuu vain Jumalan lapseuteen vai jotain muuta?
Se, että joku kotisrk "osoittautui pienisilmäiseksi kukkopoikien lahkoksi" puhuu surullista, mutta realistista kieltä siitä, että samoja virheitä voidaan toistaa eri ympäristöissä lähes yhtä tehokkaasti - valitettavasti.
Onnistuisimmekohan me välttämään ne virheet? Jossain uskovien yhteydessä on jokaisen hyvä olla, vai mitä?
Mites BrainStorm voi tänä päivänä? Yksinkö kuljet?
Armas hyvä, sait sympatiani mutta ehkä et niitä kaipaa? Haluaisin oikein halata sinua hyvä veli.
Onko nimesi tosiaan Armas Parka? Anteeksi että tohdin epäillä mutta tuo kuulostaa liian hauskalta ollakseen totta.
Kyllä sinulla kynä pysyy kädessä, ja heti tuli tanakkuutta komppiin esittelykierroksen jälkeen. Kyllä sillä on merkitystä että annetaan bitissäkin itsellemme elämä. Anonymiteetti on kuolemaa, nimi elämää. Tervetuloa Armas!
Timo Koivistolle:
Herkkähipiäisyydellä tarkoitin siihen reagoimista, mitä muuta sanovat tai ajattelevat sinusta. Sen vastapaino ei mielestäni ole kovanahkaisuus, joka ilmenee useimmiten tylynä suhtautumisena muihin...
Kyselet "Onnistuisimmekohan me välttämään ne virheet?". Tuskinpa. Samoja virheitä ei kannattaisi tehdä. Mutta niitäkin toistetaan. Ja sitten vielä uudet virheet lisäksi. Ei sitä tällä elämän kokemuksella oikein jaksa virheettömyyteen uskoa - ainakaan uskonnollisissa yhteisöissä. Eikö ole idealistista rakentaa "paikallista uskovien yhteyttä, joka perustuu vain Jumalan lapseuteen"?
"Jossain uskovien yhteydessä on jokaisen hyvä olla, vai mitä?" Näinhan se varmaan on ja siihen Raamattu ohjaa. Meikäläisen taustoilla uskottavuus on kuitenkin mennyt niin omissa kuin muidenkin silmissä. Olen leijaillut seurakuntayhteisöstä toiseen ja tullut siihen tulokseen, että alun perinkään ei olisi pitänyt sitoutua mihinkään kirkkokuntaan tai uskonnolliseen klubiin. Olennaista ei ole ollut se, onko kysymyksessä perinteinen kirkkokunta vai niiden ulkopuolinen itseään valittuna joukkona pitävä ryhmä. Vähiten on vakuuttanut paikkakunnan seurakunnaksi itseään nimittävien kotona kokoontuvan lahkon narsistinen näpertely.
Tällä hetkellä vedän henkeä, teen tilannetarkastelua. Täytyy määrittää nykyhetken koordinaatit ennen kuin suunnistus jatkuu...Muuten menee päin mäntyä niin kuin tähänkin asti.
Keittiöfilosofille:
Yksin kuljen, tosimies pysyy uskosssa vaikka yksin. "Parempi yksin kuin laumassa muiden paskahousujen kanssa" on nykyhetken mottoni.
Kipuiluahan tämä on. Ei ole yksinkertaista elämän spiraali...ei ole.
Totta puhut, että uskoa kysytään eniten yksinäisyyden keskellä, ja siellä uskon syvyys ja kypsyys punnitaan.
Hiukan katkeruutta ja kätkettyä vihaa on nähtävissä noissa kommenteissasi. Toivottavasti et ole kauaa kantanut?
Mikä se jokin on, mikä tekee jonkun kirkon niin pahaksi jutuksi ettei niihin saisi kuulua? Mikä Timo Koiviston mielestä on mennyt pieleen Nokia Mission Churtschissa? Miten se järjestäytyminen kirkoksi voi tappaa kaiken Jumalan työn ja uskon? Se mitä tuota kirkkoa olen seurannut, näyttää mielestäni hyvältä. Miten hyvin tunnet NM:n opetusta ja elämää kun pystyt arvostelemaan että kirkoksi tulon myötä joku siellä meni totaalisesti pieleen?
Kyslen tätä ihan rehellisesti ja ystävällisyydellä koska haluaisin kuulla oikeasti mielipiteesi asiasta.
Kirkkokunnissa on nähtävissä kaksi tapaa järjestäytyä; pyramidi oikein päin tai väärin päin, eikä kumpikaan ole raamatullinen, vaan Pyhän Hengen äänen korvaa,joko muutaman ihmisjohtajan ääni tai sitten äänestystulos, joka jättää aina kysymykseksi sen, mitä Pyhä Henki äänesti tai oletuksen, että suuri osa "uskovista" ihmisistä ei kuule Pyhän Hengen ääntä, mikä on myös pelottavaa. Lisäksi demokratiassa on kyse siitä, että enemmistö saa mitä haluaa, mutta Raamattu kertoo Jumalan lähes poikkeuksetta ilmoittaneen itsensä vähemmistöjen tai jopa yksilöiden kautta.
Kirkkokunnissa lyödään kiveen oppi, ja sitähän ei sitten muuta mikään, vaikka ymmärrys lisääntyisi lopun aikoina, niinpä kirkkokunta tekee itsestään taipumattoman Pyhän Hengen elähdyttäviin ja luoviin puhalluksiin.
Kirkkokunta on tilivelvollinen maailman systeemille, jolle se on alamainen ian jo rahan ja mammonan tähden. Saatana kiusasi Jeesusta sanoen, että kaikki maalliset valtakunnat hän antaisi Jeesukselle, jos Jeesus vain kumartaisi häntä. Mutta Jeesus on sanonut, että Hänen Valtakuntansa ei ole tästä maailmasta.
Kirkkoknnat perustavat kirkkoja, joihin sitten kutsutaan isoja määriä ihmisiä, ja samaan aikaan monien rukouselämä kodeissa hiipuu, koska Jumalan palvelemisesta tulee monille vain perinnäissääntöjen mukainen "1,5 tuntia joka sunnuntaina". Missä on se yhteentuleminen, jossa jokaisella on jotakin hengellistä annettavaa? Sellaisesta yhteentulemisesta Raamattu puhuu.
Kuitenkin jokaisen valtavan kikkorakennuksen rakentamiseen ja ylläpitoon kuluu käsittämättömän paljon rahaa, joka voitaisiin antaa myös orpojen, leskien ja huono-osaisten avustamiseen, jotta heillä olisi paremmat mahdollisuudet nousta omille jaloilleen.
Kirkkokunnissa on olemassa sisäänkirjoitettuna ajatusmalli, joka oli myös nikolaiitoilla, jotka Jeesus tuomitsi Ilmestyskirjassa: Pappisvaltaisuus. Kirkkokunnissa uskovat erotellaan pappeihin ja maallikoihin, mikä ei ole Raamatullista.
"Miettivälle uskovalle" lyhyesti:
Mistä näistä Uusi testamentti EI puhu mitään:
a) kodeissa kokoontuva uskovien srk
b) kaupunginlaaja Kristuksen srk
c) tunnustuskuntapohjainen kirkkokunta?
Kyse on perimmältään raamatullisuudesta. Onko Jumalan ilmoitus Hänen Sanassaan eettisesti meitä velvoittavaa?
Tämä näin lyhyesti ruokkiksella. Myöhemmin ehkä lisää.
Nimimerkki "Miettivälle uskovalle" vielä:
"Mikä se jokin on, mikä tekee jonkun kirkon niin pahaksi jutuksi ettei niihin saisi kuulua? Mikä Timo Koiviston mielestä on mennyt pieleen Nokia Mission Churchissa?"
Tuo kommenttini ja mielipiteeni Nokia Mission järjestäytymisestä kirkkokunnaksi on turhautuneen uskovan reaktio. Näkemykseni mukaan siinä vain lähdetään toistamaan esi-isien virheitä. Mielestäni siinä on tässä tapauksessa jopa jotain tragikoomista. Olen lukenut Markku Koiviston kirjan "Harhaoppinen pappi", minulle tulee heidän lehtensä ja olen muutenkin seurannut tuota taannoista kädenvääntöä emerituspiispa Pihkalan ja Koiviston kädenvääntöä. Koiviston kirkkokritiikki oli sekä oikeutettua että terävää tuolloin. Ja sitten lopulta kaiken huipuksi nokialaiset itse haluavat samanlaisen instituution!
Mikä olisi estänyt heitä toimimasta verkostomaisena kotisrk-liikkeenä omilla paikkakunnillaan. Minusta syynä näyttää olevan vain amerikkalainen malli massakokouksia järjestävästä megasrk:sta. No, se on heidän valintansa ja he vastaavat siitä itse Herran edessä, mutta saan toki sanoa minäkin käsitykseni siitä? Luulen näet, että minullakin on Herran Henki.
"Miten se järjestäytyminen kirkoksi voi tappaa kaiken Jumalan työn ja uskon?"
Huokaus... Ei millään pahalla, mutta niin vain näyttää käyvän. Jos tunnet yhtään kirkkohistoria, niin se juuri todistaa tästä jokaisen herätysliikkeen kohdalla. Kyllä Jumala edelleen siunaa janoisia sieluja ja käyttää Hänelle antautuneita henkilöitä, mutta epäraamatulliset rakenteet tukahduttavat aikanaan oikean kasvun.
"Se mitä tuota kirkkoa olen seurannut, näyttää mielestäni hyvältä. Miten hyvin tunnet NM:n opetusta ja elämää kun pystyt arvostelemaan että kirkoksi tulon myötä joku siellä meni totaalisesti pieleen?"
Uskon nokialaisuuden olleen alusta alkaen aito Hengestä syntynyt herätysliike, jonka kirkko ulosti ulos itsestään. En ole samaa mieltä kaikesta sukunimikaimani kanssa, mutta en ole missään muualla päin Suomen Siionia kuullut niin paljon aitoja todistuksia uskoontulemisista viime vuosien aikana.
Kaikesta tästä huolimatta - tai ehkä juuri sen tähden! - en usko Nokia Mission kirkkokunnaksi organisoitumisen olleen mikään Herran työtä Suomessa edistävä asia. Tämä on oma näkemykseni.
Mistä näistä Uusi testamentti EI puhu mitään:
a) kodeissa kokoontuva uskovien srk
b) kaupunginlaaja Kristuksen srk
c) tunnustuskuntapohjainen kirkkokunta?
Jos kohdan c) korvaa universaalilla maailmanlaajalla uskovain seurakunnalla (kuten apostolisessa uskontunnukstuksessa) niin ollaan jo aika lähellä raamatullista totuutta.
Itse opetan taas ekklesiologiaa (seurakutaoppia) Suomen teologisessa opistossa ja asia on ihan selkeä. Ongelmamme ei ole Raamatun tai UT:n vaikeaselkoisuudessa vaan siinä että meidän tulee kyetä elämään Kristuksen seurakunta todeksi kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa, ja ihmisinä haluamme aina vakiinnuttaa ja pystyttää instituution ("jumalallisen järjestelmän") joka ottaa vaivihkaa ja lähes vääjäämättä Elävän Jumalan paikan elämssämme. Mutta sitten toisaalta tarvitaan rekenteita (esim. tämä verkkosivusto) jonka kautta toimitaan. Ehkä olisi todellakin parempi että meillä oli minimimäärä rakenteita, sillä jos tämäkin keskustelu käytäisiin "jonkun kirkon" www-sivuilla se ei tavoittaisi niin laajaa yleisöä kuin tämä. Ymmärrän hyvin Timon ajatuksia ja fiiliksiä itsekin kirkkokunta-asioihin aikanaan äärimmäisen turhautuneena. Koskahan muodostuu sitten "ei dogmaa ja rakennetta" -dogma joka on ainoa oikea..? Näkisin että vaikeaa on siis löytää riittävä nöyryys ja avoimuus suhteessa Jumalan tahtoon ja muuhun kristikuntaan.
Teemu totesi, että ihminen haluaa "pystyttää instituution ("jumalallisen järjestelmän") joka ottaa vaivihkaa ja lähes vääjäämättä Elävän Jumalan paikan elämssämme."
Näinhän siinä usein käy. Se, mikä on huolestuttavaa, että nämä instituutiot jäävät elämään, vaikka saisivat loppua ja hävitä. Kirkkokuntaseurakunnat, lähetysjärjestöt ja erilaiset ministryt vinouttavat viattomienkin ihmisten uskon keskipisteen vuosikymmenestä toiseen. Kuinka moni kristitty palvelee itseasiassa erilaisia järjestelmiä, vaikka luulee palvelevansa Jumalaa? Kuka on vastuussa opetuksesta, jossa järjestelmän palvelemista sanotaan Jumalan palvelemiseksi ja työmuotoon osallistumista jopa paikaksi Kristuksen ruumiissa? Jeesuksen nimissä ja nimessä jäseniä kehotetaan oman useimmiten sisäänsavuavan yhteisön rakentamiseen ja ylläpitämiseen työllä, osallistumisella ja varoilla.
Minusta on sääli, että monet vanhat kristityt ovat rukoilleet pienisilmäisesti (epäilemättä tosissaan) herätystä kotipaikkakunnalleen oman tunnustuskuntansa kautta jopa vuosikymmneniä tajuamatta, että oma tunnustuskuntaseurakunta rikkoo Jumalan tahtoa vastaan lahkopohjaisella olemassaolollaan ja usein omahyväisellä "me ollaan valittu joukko" tai "meillä on oikea oppi" -ajattelullaan. Tällainen ajattelumalli ei riipu tunnustuskunnasta tai kirkkokunnan koosta. Pieni kotiseurakunta voi kuvitella olevansa paikkakunnan seurakunta tai vaikutusvaltainen perinteinen kirkkokuntaseurakunta elää kuin muita kristittyjä ja muuta hengellistä elämää ei olisikaan.
Wolfgang Simson sanoi lopettaneensa perinteisten kirkkokuntaseurakuntien puolesta rukoilemisen sen jälkeen, kun hän oli vienyt Jumalan Sanan eräälle sveitsiläiselle seurakuntayhteisölle ja kehottanut heitä kuolemaan itselleen ja aloittamaan alusta. Pastori (hierarkian huipulla) tunnusti sanoman oikeaksi, mutta mitään ei kuitankaan tehty.
Tunnustan itsekin lähes tyystin lopettaneeni kristillismielisten instituutioiden ja niiden työmuotopöhöisen toiminnan puolesta rukoilemisen. Se ei yksinkertaisesti motivoi...Tilalle on tullut pienimuotoinen ja stressitön elämäntapayhteys muiden kristittyjen kanssa.
Teemu toteaa, että on "vaikeaa on siis löytää riittävä nöyryys ja avoimuus suhteessa Jumalan tahtoon ja muuhun kristikuntaan." Joo, eihän se helppoa ole. Luottamus perinteisen kristikunnan - varsinkin sen hierarkian huipulla paistatteleviin johtajien - muutoshalukkuuteen ja -kyvykkyyteen on romahtanut.
Vallan ja vapauden summa on vakio. Kasvattamalla omaa valtaansa monet kristilliset johtajat rajoittavat Kristuksen lampaiden vapautta. Monia lahjakkaita ja loistavia krisittyjä palvelee perinteisissä koneistoissa, mutta valitettavan monia heistä uskonnollinen koneisto on saastuttanut ja suorastaan pilannut.
Teemu, sanot opettavasi Suomen teologisessa opistossa ekklesiologiaa ja asia on mielestäsi ihan selkeä.
Miten sinä koet opetettavasi aiheen käytännön toteutuksen Vapaakirkossa?
Vapaakirkkokin rakentaa monin paikoin omaa valtakuntaansa ja omaa ekklesiaansa sen sijaan, että sen jäsenluetteloihin kuuluvat kristityt keskittyisivät pienimuotoisiin kotikokoontumisiin tai paikkakunnan seurakunnan rakentamiseen, jotka itsekin toteat raamatullisiksi.
UT:n pohjalta ei ole tietenkään oikein opettaa minkään instituution normatiivisuutta vaan pikemminkin seurakunnan ilmenemismuotoa kautta Raamatun. Sitten opetan perusteltua kriittisyyttä instituutioita (=seurakunnan ulkorakenteita) kohtaan. Vapaakirkollisuuden idea puhtaimmillaan on se, että luetaan ja tulkitaan Raamattua nöyrin ja avoimin mielin ja etsitään kulloisessakin tilanteessa aito tapa toteuttaa ja elää uskoa todeksi, myös seurakuntana. Kyynisyys suhteessa kaikkiin kristillisiin instituutioihin tuntuu myös hieman liian helpolta ja kyseenalaiselta ratkaisulta, kun kiistämättä niidenkin kautta ja niiden keskellä Jumalan Henki toimii. Jeesus "opetti ja kävi tapansa mukaan heidän synagoogissaan", vaikka synagooga instiuutiona on täysin ihmisten kehittämä ratkaisu.
Teemu kirjoitti:
"Kyynisyys suhteessa kaikkiin kristillisiin instituutioihin tuntuu myös hieman liian helpolta ja kyseenalaiselta ratkaisulta, kun kiistämättä niidenkin kautta ja niiden keskellä Jumalan Henki toimii. Jeesus "opetti ja kävi tapansa mukaan heidän synagoogissaan".
Entäpä jos tuo "kyynisyys" onkin vain puhdasta realismia? Esim. ns. virallinen kirkkohistoriankirjoituskin antaa mielestäni vahvoja viitteitä tähän suuntaan.
Mitä taas tulee Jumalan Hengen toimintaan "niidenkin kautta ja niiden keskellä", niin Henki toimii aina siellä, missä on Hänen vaikutukselleen avoimia sieluja. Tässä suhteessa ei ole eroa strippibaarilla tai perinteisellä seurakunnalla.
"Jeesus "opetti ja kävi tapansa mukaan heidän synagoogissaan", vaikka synagooga instiuutiona on täysin ihmisten kehittämä ratkaisu."
Missä määrin kyseessä oli puhtaasti missiologinen strategia? Paavalila ainakin näytti näin olevan, koska uusille paikkakunnille mennessään hän aina ensin aloitti julistustyönsä synagoogasta ja sitten, kun sieltä tuli lähtö, hän siirtyi yksinomaan pakanaoiden pariin. Mutta aluksi oli hyvä aloittaa niiden parista, joilla jo valmiiksi oli jonkinlainen esiymmärrys asioille.
Kysymys kuuluukin: pitäisikö meidän menetellä samoin? Eli missä määrin me nyt ja tässä olemme vastaavanlaisessa tilanteessa? Eikö lähes tulkoon jokaisen herätysliikkeen historiassa toistukin tämä kuvio? (Mikäli oikein muistan, niin Vapaakirkonkin historiassa...?)
>>> Vapaakirkollisuuden idea puhtaimmillaan on se, että luetaan ja tulkitaan Raamattua nöyrin ja avoimin mielin ja etsitään kulloisessakin tilanteessa aito tapa toteuttaa ja elää uskoa todeksi, myös seurakuntana <<<
Eikös se ole jokaisen seurakunnan "idea"?
Teemulle (ja vähöän muillekin):
Kirjoitit: Jeesus "opetti ja kävi tapansa mukaan heidän synagoogissaan"...
Tämäkö riittää kehotukseksi osallistua joka sunnuntai perinteisen kirkkokunnan jumalanpalvelukseen, uuden riippumattoman (?) seurakunnan celebraatioon tai kotiseurakunnan kokoontumiseen?
Jatketaan samalla logiikalla. Jeesus teki nuorista ruoskan ja meni temppeliin. Ja ajoi kaupustelijat ja rahanvaihtajat kuusikkoon...He olivat harjoittamassa temppelijumalanpalvelusta tukevaa liiketoimintaa. Taidankin ostaa Pörssitavaratalosta muoviköyttä ja olla Jeesus ensi sunnuntaina Lahden Ristinkirkossa klo 10 ja siirtyä sitten Helluntaikirkkoon klo 11.
Eihän se näin mene. Eihän?!?
Jeesus kävi tapansa mukaan synagoogassa. Kyllähän mekin voimme käydä (missä seurakunnassa sinä käyt? -kysymys on muuten ihan vinoutunut!!!)tapamme mukaan vaikkapa ortodoksiliturgiassa, metodistikirkossa,lestadiolaisten seuroissa, gospel-konserteissa tai kristillisissä eheytymisseminaareissa. Eihän siinä mitään. Jokaisella on tapansa. Ja tapakristillisyys on yhteiskunnallisen moraalin kannalta parempi kuin tapajumalattomuus.
Useimmat meistä ovat lisäksi osallisena ihmisten kehittämissä järjestelmissä (itse olen töissä valtionhoitajapuolue sosiaalidemokraattien luomassa Päijät-Hämeen julmetun byroktaattisessa koulutuskonsernissa). Erilaisia hvyin, huonosti tai hyvin huonosti toimivia ja tuottavia/kuluttavia organisaatioita maailma on pullollaan.
Mutta ei Jumalan valtakunnan ydin ole tavoissa eikä järjestelmissä.
Jeesus toi Jumalan valtakunnan kaikkialle ihmisten tapojen ja järjestelmien keskelle. Mutta ei samaistanut sitä sen enempää juutalaiseen temppelikulttiin kuin ympäröivien pakanauskontojen rituaaleihin.
Jumalan valtakunta on ryöstetty kirkko- ja tunnustuskuntakeskeiseksi kansallisvaltiojärjestelmäksi. Jokainen "lainen" ja "läinen" tunnetaan enemmänkin edustamansa kansallisvaltion kielen ja rajojen perusteella kuin Jeesuksen opetuslapsena ja Jumalan valtakunnan ylikansallisena kansalaisena. Tuhannet suomalaiset kristityt on passivoitu synagoogiin ja niiden toimintaa ylläpitäviin työmuotoihin.
Kohtalokasta on se, että Jumalan valtakunta on samaistettu kirkkojärjestelmiin ja niiden tapoihin.
Seurakunta oli mielestäni nähtävä elastisena organismina, joka muuntuu ajassa ja paikassa tarkoituksenmukaisella tavalla. Seurakunnan elämän periaatteita kannattaisi tarkkailla luonnosta - ja terveellä tavalla elävästä perheestä. Seurakuntaa ei saisi jäykistää rakennukseen, jäsenluetteloon, organisaatiokaavioon ja hierarkiseen valvontabyrokratiaan.
Mitä Paavalin ja synagoogan suhteeseen tulee, niin lienee syytä pohtia ensin sitä mitä Raamattu opettaa ja mitä Raamattu kertoo.
Opettiko Raamattu - Paavalin käyttäytymistä - työn aloittamista synagoogasta kun tullaan uudelle paikkakunnalle? Vai ketoiko Raamattu siitä miten Paavali itse toimi, mikä oli hänen traditionsa työn aloittamisessa?
Kysymys: Onko meidän otettava vastaava malli ja (Teemun ajatuksen mukaan) aloitettava työ ensin sieltä missä olisi jonkunlainen esiymmärrys?
Käsitykseni olisi että "ei", koska olen ymmärtänyt, ja ymmärrän asian edelleen niin, että Raamattu kertoi Paavalin mentellen tietyllä tavalla. Jos joku kokee että se on "hänen juttunsa" niin se on vain hyvä asia, mutta en usko että sen pohjalle kannattaa suurempaa teologiaa rakentaa.
Post a Comment