Virtanen ja luonnon ihmeet

Virtanen istuskeli lämpimänä kesäiltana omalla pihamaallaan. Aurinko oli jo laskemassa, mutta heitteli silti vielä säteitään ison vaahteran oksien läpi pihalle, valon kajo leikkien nurmikolla ja tuuli lehtiä hiljaa leyhytellen. Virtasen talossa oli saunottu, grillattu ja syöty hyvin ja nyt Virtanen istuskeli yksinään limsalasi kädessään puutarhatuolissa.

Virtanen katseli vieressään kivetyllä nurmikolla, noin puolen metrin korkeudessa maan pinnasta kasvavia mansikanversoja. Niitä melkein silmin nähden pölähteli näkyviin siellä täällä lämpimien ilmojen ja satunnaisten sateiden myötävaikutuksella. Siinä kivetyn nurmikon vieressä oli suurin piirtein saman korkuinen jalallinen kukkaruukku, josta mansikan versot olivat lähtöisin.

Virtanen muisti, miten edellisenä kesänä, loppukesästä hän oli nostanut ruukun reunojen yli kasvaneet mansikanversot kivetyksellä reunustetun nurmikon päälle. Siitä ne sitten olivat lähteneet kasvamaan nurmikolla omaa luontoaan noudattaen: verso siellä, toinen täällä, ilman mitään logiikkaa ja suunnitelmaa, mistä vain löysivät hyvän maaperän ja kasvupohjan, sinne ennen pitkää ilmestyi uusia versoja.

Sitten oli tullut syksy ja talvi. Keväällä versojen yhteys ruukun ja nurmikon välillä oli jo katkennut. Kesän tullen Virtanen oli huomannut nurmikolla nousevan useita hyvässä kasvuvauhdissa olevia mansikanversoja. Versojen alkuperäisessä kasvupaikassa, jalallisessa kukkaruukussa näkyi sielläkin pieni mansikanverso. Kun kesä oli jo pitemmällä Virtanen huomasi nurmikon reunamat jo täynnä hyvinvoivia mansikanversoja, kun taas kukkaruukussa edelleen sinnitteli yksinäinen mansikanverso, seuranaan lukuisia muita kasvinalkuja, kuten rikkaruohoja, nokkosia yms.

- Onpa mielenkiintoista tämä orgaaninen kasvu, tuumasi Virtanen itsekseen kesäauringon luodessa viime säteitään mansikanversoille.