Profeetallisuutta tämäkin - todella!

Long story short: lueskelin tuossa aamupäivällä Wolfgang Simsonin Starfish´iä, jossa Simson käsittelee länsimaisen kristillisyyden suurinta ongelmaa nimeltä "CAWKI" eli "Church As We Know It". Saman tien mieleeni tuli eräs C.S. Lewisin harvemmin käsitelty kirja Suuri avioero vuodelta 1946, jonka sitten kaivoin kirjahyllystäni. Se on eräänlainen hengellinen scifi-kirja - teema, jota Lewis myöhemmin kehitteli lisää Ransom-trilogiassaan.

Suuri avioero käsittelee samaa aihetta kuin Danten Jumalainen näytelmä ja Blaken Taivaan ja helvetin avioliitto. Lewisillä on kuitenkin tapahtumapaikkana sateisena iltapäivänä alkanut bussimatka, jossa kirjava joukko erilaisia ihmisiä saa tilaisuuden nähdä oman sisimpänsä sellaisena kuin se on. Samalla he saavat mahdollisuuden tehdä valinnan, mikä merkitsisi heille uutta elämää. Kuitenkin lähes jokaisen kohdalla välinta käy joko mahdottomaksi tai jopa nurinkuriseksi, kuten käy seuraavassa pätkässä kuvatulle arvovaltaiselle teologille ja piispalle.


"Aivan vieressäni näin erään toisen Valaistuneen keskustelemassa erään aaveen kanssa. Se oli sama lihava aave, joka oli puhutellut minua sivistyneellä äänellä bussissa ja sillä näkyi olevan papille tunnusomaiset nilkkaimet.

- Poikaseni. Onpa hauska tavata sinut", se sanoi Hengelle, joka oli alasti ja miltei häikäisevän valkea. "Juttelin isäparkasi kanssa eräänä päivänä ja ihmettelin, missä sinä olet."

- "Etkö tuonut häntä mukanasi?" sanoi toinen.

- "No en. Hän asuu kaukana bussilta ja suoraan sanoen hän on alkanut tulla hieman eriskummalliseksi viime aikoina. Hieman hankalaksi. Kadottanut otteensa. Hän ei katsos koskaan ollut valmistautunut tekemään suuria ponnistuksia. Muistatko, kuinka hänellä oli tapana nukahtaa, kun sinä ja minä juttelimme vakavia! Voi Dick, en tule koskaan unohtamaan eräitä keskustelujamme. Luulisin sinun sittemmin muuttaneen eräitä näkemyksiäsi. Sinusta tuli melko ahdasmielinen elämäsi loppupuolella, mutta epäilemättä on näkökantasi avartunut uudelleen."

- "Millä tavalla tarkoitat?"

- "No, onhan nyt toki tullut selväksi, eikö olekin, että sinä et ollut täysin oikeassa. Miksi poikaseni rupesit uskomaan kirjaimellisesti Taivaaseen ja Helvettiin?"

- "Enkö sitten ollut oikeassa?"

- "Niin, henkisessä mielessä varmastikin. Sillä tavalla minäkin yhä uskon niihin. Etsin yhä Valtakuntaa, poikaseni. Mutta ei mitään taikauskoista tai mytologista..."

- "Suo anteeksi, missä sinä luulet olleesi?"

- "Ahaa, ymmärrän. Tarkoitat, että harmaa kaupunki, jossa vallitsi jatkuvasti aamunkoiton toivo (meidän täytyy kaikkien elää toivossa, eikö täydykin?) ja jonka edistysmahdollisuudet olivat määrättömät, on eräässä mielessä Taivas, jos meillä on vain silmät nähdä se. Se on kaunis ajatus."

- "En tarkoittanut lainkaan sitä. Onko mahdollista, ettet tiedä, missä sinä olet ollut?"

- "Nyt kun sinä mainitset tuon, enpä luule, että annoimme sille mitään nimeä. Miksi sinä sitä nimität?"

- "Me kutsumme sitä Helvetiksi."

- "Ei tarvitse rienata, poikaseni. En ehkä ole kovin oikeaoppinen siinä mielessä kuin tarkoitat, mutta minusta tuntuu, että näistä asioista tulisi keskustella yksinkertaisesti, vakavasti ja kunnioittavasti."

- "Keskustella Helvetistä kunnioittavasti? Tarkoitin mitä sanoin. Olet ollut Helvetissä, joskin voinet kutsua sitä Kiirastuleksi ellet mene sinne takaisin."

- "Jatka, poikaseni, jatka vain. Tuo on niin sinun tapaistasi. Ehkäpä kerrot minulle, miksi minut, sinun näkemyksesi mukaan, lähetettiin sinne. En minä suutu."

- "Etkö sitten tiedä? Joudut sinne, koska olet luopio."

- "Oletko vakavissasi, Dick?"

- "Täysin."

- "Tämä on pahempaa kuin odotin. Luuletko todella, että ihmistä rangaistaan hänen vilpittömien mielipiteittensä tähden? Vaikka olettaisimmekin, väittelyn vuoksi, että nuo mielipiteet olisivat erheellisiä."

- "Luuletko todella, ettei ole mitään älyn syntejä?"

- "Tietenkin on, Dick. On ahdas ennakkoluuloisuus ja älyllinen epärehellisyys ja arkuus ja jähmettyminen. Mutta rehelliset mielipiteet, joissa pysytään pelottomasti - ne eivät ole syntejä."

- "Tiedän, että meillä oli tapana puhua tuohon tapaan. Myös minä tein niin, kunnes elämäni lopulla minusta tuli ahdasmielinen, kuten sanot. Kaikki riippuu siitä, mitkä ovat rehellisiä mielipiteitä."

- "Minun ainakin ovat. Ne eivät olleet ainoastaan rehellisiä, vaan myös sankarillisia. Puolustin niitä pelottomasti. Kun oppi Ylösnousemuksesta lakkasi miellyttämästä sitä arvostelukykyä, jonka Jumala on minulle suonut, niin hylkäsin sen avoimesti. Minä pidin kuuluisan saarnani. Uhmasin koko tuomiokapitulia. Otin koko riskin."

- "Minkä riskin? Eihän siitä olisi voinut tulla mitään muuta kuin mitä tosiasiassa seurasi - kuuluisuutta, kirjojesi myyntiä, luentokutsuja ja lopuksi piispanistuin."

- "Dick, tuo ei sovi sinun arvollesi. Mitä sinä vihjailet?"

- "Ystäväni, en vihjaile mitään. Katsos minä tiedän nyt. Olkaamme suoria. Meidän mielipiteemme eivät syntyneet rehellisesti. Huomasimme vain olevamme kosketuksissa tiettyyn aatevirtaukseen ja sukelsimme siihen, koska se näytti modernilta ja menestyvältä. Yliopistossa, kuten tiedät, rupesimme vain automaattisesti kirjoittamaan sellaisia esseitä, joista sai hyvät arvosanat ja sanomaan sellaista, joille aplodeerattiin. Milloin koko elämämme aikana kohtasimme rehellisesti yksinämme sen ainoan kysymyksen, josta kaikki riippui: entäpä jos Taivasten Valtakunta ei tulekaan? Milloin kertaakaan yritimme tosissamme vastustaa uskomme menettämistä?"

- "Jos tuo on olevinaan liberaalisen teologian synnyn hahmottamista yleisesti ottaen, niin siihen minä vastaan, että se on pelkkää herjausta. Et kai vihjaile, että miehet kuten..."

- "Minulla ei ole mitään tekemistä minkään yleisesti otetun kanssa. Eikä muiden kanssa kuin sinun ja itseni. Voi, kuinka rakastatkaan omaa sieluasi, muista se. Tiedät, että sinä ja minä pelasimme väärennetyillä arpanappuloilla. Emme tahtoneet, että jokin muu ratkaisu olisi ollut totta. Pelkäsimme karkeaa pelastusoppia, pelkäsimme välien rikkoa ajan hengen kanssa, pelkäsimme naurua, pelkäsimme (ennen kaikkea) todellista henkistä pelkoa ja toivoa."

- "En suinkaan ole kiistänyt, etteivätkö nuoret miehet ehkä erehtyisi. Muodissa oleva ajatussuunta saattaa hyvinkin vaikuttaa heihin. Mutta kysymys ei ole siitä, miten mielipiteet syntyvät. Oleellista on, että ne olivat minun rehellisiä mielipiteitäni ja että esitimme ne vilpittömin mielin."

- "Tietenkin. Antauduttuamme ajelehtimaan, vastustamatta, rukoilematta, hyväksyen jokaisen puolitajuisen halujemme pyrkimyksen, jouduimme tilanteeseen, jossa emme enää luottaneet Uskoon. Juuri samalla tavalla mustasukkainen ajelehtii vastaanpanematta, kunnes tulee siihen pisteeseen, että uskoo valheita parhaasta ystävästään: juoppo tulee siihen pisteeseen, että hän (hetken aikaa) todellakin uskoo, ettei lasillinen lisää tee hänelle pahaa. Uskomukset ovat rehellisiä siinä mielessä, että ne ilmenevät ihmismielen psykologisina tapahtumina. Jos se on sitä, mitä sinä tarkoitat rehellisyydellä, niin uskomukset ovat rehellisiä ja sitä olivat meidänkin uskomuksemme. Mutta erehdykset, jotka ovat tässä mielessä rehellisiä, eivät silti ole viattomia."

- "Kohta sinä puolustelet inkvisitiotakin."

- "Miksi? Jos keskiaikana erehdyttiin yhteen suuntaan, niin seuraako siitä, ettei voitaisi erehtyä vastakkaiseenkin suuntaan?"

- "Niin, tämä on erittäin kiinnostavaa", sanoi Piispallinen Aave. "Tuo on eräs näkökanta. Varmasti, se on eräs näkökanta. Sillä aikaa..."

- "Ei ole mitään sillä aikaa", vastasi toinen. "Kaikki tuon ohi. Me emme leikittele nyt. Olen puhunut menneisyydestä (sinun ja minun) vain, jotta luopuisit siitä ainiaaksi. Yksi nykäisy ja hammas on poissa. Voit aloittaa, ikäänkuin mikään ei olisi mennyt vikaan. Valkeana kuin lumi. Katsohan, se on kaikki totta. Minussa on Hän ja Hänen voimansa, sinua varten. Lisäksi - olen tullut pitkän matkan tavatakseni sinut. Olet nähnyt Helvetin. Taivas on nyt näköpiirissäsi. Tahdotko edes nyt katua ja uskoa."

- "En ole varma, että olen täsmälleen käsittänyt, mihin pyrit", sanoi Aave.

- "Minä en pyri mihinkään", sanoi Henki. "Kehoitan sinua vain katumaan ja uskomaan."

- "Mutta, poikaseni, minähän uskon jo. Emme ehkä ole täysin samaa mieltä, mutta olet arvioinut minut täysin väärin, ellet tajua, että minun uskontoni on minulle hyvin todellinen ja hyvin kallisarvoinen."

- "Hyvä on", sanoi toinen ikäänkuin vaihtaen aihetta. "Tahdotko uskoa minuun?"

- "Missä mielessä?"

- "Tahdotko tulla kanssani vuorille? Se tekee ensin kipeää, kunnes jalkasi ovat karaistuneet. Todellisuus on kovaa varjojen jaloille. Mutta tahdotko tulla?"

- "Niin, siinäpä ajatus. Olen täysin valmis harkitsemaan sitä. Tietenkin pyytäisin joitakin vakuuksia... Haluaisin takket siitä, että viet minut paikkaan, jossa voin olla laajemmalla alalla hyödyksi - ja saada Jumalan minulle suomille lahjoille käyttöä - ja löytää vapaan tieteiden ilmapiirin - lyhyesti: kaiken sen, mitä tarkoitetaan sivistyksellä ja - hm - henkisellä elämällä."

- "Ei", sanoi toinen. "En voi luvata sinulle mitään näistä. Et ole hyödyksi millään alalla: sinua ei tarvita siellä lainkaan. Lahjoillasi ei ole käyttöä; vain anteeksianto siitä, että olet väärinkäyttänyt niitä. Ei ole tieteiden ilmapiiriä, sillä olen vievä sinut ei kysymysten vaan vastausten maahan ja olet saava nähdä Jumalan kasvot."

- "Mutta täytyyhän meidän tulkita nuo kauniit sanat omalla tavallamme! Minulle ei ole olemassa sellaista käsitettä kuin lopullinen vastaus. Tieteen vapaiden tuulien täytyy alati puhaltaa mielen lävitse, eikö täydykin? ´Koetelkaa kaikkea...´ on parempi vaeltaa toivossa kuin saapua perille."

- "Jos tuo olisi totta ja se tiedettäisiin todeksi, niin kuinka voisi vaeltaa toivossa? Ei olisi mitään toivottavaa."

- "Mutta täytyyhän sinunkin tuntea, että finaalisuuden ideassa on jotain tukahduttavaa? Jähmettymistä, poikaseni, ja mikä onkaan sen tuhoisampaa kuin jähmettyminen?"

- "Noin sinä luulet, koska tähän asti olet kokenut totuuden vain abstraktilla älylläsi. Minä vien sinut paikkaan, jossa voit maistaa sitä kuin hunajaa ja missä se syleilee sinua kuin ylkä. Janosi tulee sammutetuksi."

- "Niin, katsohan, en tunne oikeastaan minkään valmiina saatavan totuuden janoa, johon älyllinen toiminta päättyisi siten kuin sinä tunnut kuvailevan. Jättääkö se minulle Mielentoiminnan vapaaksi, Dick? Siitä minun, katsos, täytyy pitää kiinni."

- "Vapaaksi kuten ihminen on vapaa juomaan silloin kun hän juo. Ei hän enää silloin ole vapaa olemaan juomatta."

Aave näytti miettivän hetken. "Tuosta ajatuksesta en pääse perille", se sanoi.

- "Kuulehan!" sanoi Valkea Henki. "Olit kerran lapsi. Tiesit kerran, miksi tutkimusta tehdään. Oli aika, jolloin teit kysymyksiä, koska halusit vastauksia ja olit iloinen kun löysit ne. Tule lapseksi jälleen, vielä kerran."

- "Jaa, mutta kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen mikä lapsen on."

- "Olet mennyt kerrassaan vikaan. Jano luotiin vettä varten, tiede totuutta varten. Sillä mitä nyt kutsut tieteen vapaudeksi, ei ole sen enempää tekemistä sen päämäärän kanssa, jota varten sinulle on annettu äly, kuin masturbaatiolla on tekemistä avioliiton kanssa."

- "Jos ei osaa olla kunnioittava, niin ainakaan ei tarvitse olla rivo. Ajatus, että palaisin tässä iässä poikavuosien pelkkään tosiasioiden tutkimiseen, hämmästyttää minua takaperoisuudellaan. Joka tapauksessa tuo ajattelun käsittäminen kysymyksenä ja vastauksena soveltuu vain faktoihin. Uskonnolliset ja spekulatiiviset kysymykset ovat varmasti eri tasolla."

- "Me täällä emme tiedä mitään uskonnosta: ajattelemme vain Kristusta. Emme tiedä mitään spekuloinnista. Tule niin näet. Olen johdattava sinut iankaikkisen tosiasian, kaikkien muiden tosiasioiden Isän luo."

- "Vastustan jyrkästi sitä, että kuvailet Jumalaa ´faktana´. Ylimmäinen Arvo lienee varmaan sattuvampi sanonta. Se on tuskin..."

- "Etkö usko edes, että Hän on olemassa?"

- "Olemassa? Mitä merkitsee olemassaolo? Sinä pyrit yhä vihjailemaan jonkinlaiseen staattiseen valmiina saatavaan todellisuuteen, joka niin sanoakseni ´on´ ja johon meidän mielemme on vain mukauduttava. Näitä suuria mysteerioita ei voi lähestyä tuolla tavalla. Jos olisi jotain sellaista (älähän keskeytä, poikaseni), niin suoraan sanoen en olisi kiinnostunut siitä. Sillä ei olisi mitään uskonnollista merkitystä. Minulle Jumala on jotain puhtaasti henkistä. Henkistä, joka ilmenee suloisuutena ja valona ja suvaitsevaisuutena - ja, hm, palvelemisena, Dick, palvelemisena. Katsos, sitä emme saa unohtaa."

- "Jos järjen jano on todella sammunut..." sanoi Henki ja pysähtyi sitten kuin miettien. Sitten hän äkkiä sanoi: "Voitko ainakin vielä toivoa onnea?"

- "Onni, rakas, Dick", sanoi Aave tyynesti, "onni on, kuten sitten vanhempana saat nähdä, velvollisuuksien täyttämisessä. Siitäpä muistankin... Luoja siunatkoon, olinpa vähällä unohtaa... Tietenkään en voi lähteä kanssasi. Minunhan täytyy palata takaisin pitämään ensi perjantaina eräs esitelmä. Meillä on pieni Teologinen Seura siellä alhaalla. Kyllä vain, siellä on runsaasti älyllistä elämää. Ehkä ei kovin korkealaatuista. Huomaa, että ote puuttuu - eräänlaista mielen hämmentymistä. Juuri siinä suhteessa minä voin olla heille hieman hyödyksi. On myös valitettavaa kateutta... En tiedä syytä, mutta ihmiset tuntuvat hillitsevän itseään huonommin kuin aikaisemmin. Ei kuitenkaan saa odottaa liian paljon ihmisluonnolta. Tunnen voivani tehdä suurenmoista työtä heidän keskuudessaan. Mutta sinähän et ole edes kysynyt, mitä esitelmäni koskee! Otan aiheeksi Kristuksen henkisen kypsyysprosessin ja kehittelen ajatusta, joka varmasti kiinnostaa sinua. Aion korostaa, kuinka ihmiset alati unohtavat, että Jeesus (tässä Aave kumarsi) oli suhteellisen nuori mies kuollessaan. Katsohan, hän olisi päässyt irti eräistä aikaisemmista näkemyksistään, jos hän olisi elänyt pitempään. Ja niinhän hän olisi voinut elääkin, jos hän olisi ollut hieman tahdikkaampi ja kärsivällisempi. Aion kehottaa kuulijoita pohtimaan, mitkä hänen kypsät näkökantansa olisivat olleet. Syvästi kiinnostava kysymys. Kuinka erilainen Kristinusko meille voisikaan olla, jos vain sen Perustaja olisi kasvanut täyteen mittaansa. Sitten lopetan korostamalla, kuinka tämä syventää ristiinnaulitsemisen merkitystä. Ensi kerran huomaamme, miten tuhoisa se oli: miten traagista haaskausta... niin lupaava ura katkenneena heti alkuunsa. Voi, täytyykö sinun mennä? No, niinhän minunkin. Jää hyvästi, poikaseni. On ollut suuri ilo. Erittäin piristävää ja herätteitä antavaa. Jää hyvästi, jää hyvästi, jää hyvästi."

Aave nyökkäsi päätään ja suuntasi Henkeen säteilevän papillisen hymyn - tai parhaan sen tapaisen, jonka nuo aineettomat huulet pystyivät aikaansaamaan - ja kääntyi sitten poispäin hyräillen hiljaa itsekseen: "Jerusalem, Jerusalem! Kaupunki ylhäinen..."


Tässä Lewis kuvaa sattuvasti omalle ajallemme ominaista moraalista sairaalloisuutta, nimittäin eräänlaiseen hurskaaseen, uskonnolliseen valepukuun verhoutunutta itsepetosta ja ihmisen kyvyttömyyttä eettisiin ratkaisuihin ja valintoihin. Huomatkaa myös erityisesti se ajankohta, jolloin Lewis tämän kirjoitti: vuosi oli 1946. Lewisin kuvaus on kipeällä tavalla profeetallinen sopien hyvin kuvaamaan oman aikamme kirkollisen päätöksenteon ja keskustelun tilanteita (vaikkapa esim. homoliittokysymyksissä).

Itseäni tätä lukiessa sekä lohduttaa että huvittaa se, että todennäköisesti Lewisin kuvaus keskustelusta Piispallisen Aaveen kanssa perustui todellisiin tapahtumiin ja keskusteluihin hänen oman aikansa kirkonmiesten ja teologien kanssa - aivan niin kuin taitavat monet tämän blogin palstoilla seikkailleen Virtasenkin kokemukset perustua. Ehkäpä joku silloinkin loukkaantui Lewisiin hänen tarkkanäköisyydestään, mene ja tiedä.