Kuluneelta keväältä

Kulunut vuosi on ollut tapahtumarikas. Tammikuun hiljaisuuden ja rukoukseen keskittymisen jälkeen vuosi on ollut työn puolesta kiireinen ja kuormittava. Jumalan avulla kaikista haasteista on selvitty hyvin. Hengellisellä rintamalla kulunut kevät on ollut uusien alkujen ja muutosten aikaa. Toisaalta tuntuu kuin Herra olisi kuullut pitkään jatkuneet rukoukset kotikaupunkimme puolesta ja avannut oven uuteen työhön. Toinen puoli tilanteessa on ollut se, että samaan aikaan uskonnollisten järjestelmien taholta on tullut rajuja hyökkäyksiä sitä hengellistä vapautta vastaan, jossa saamme olla ja tehdä työtä.

Kulunut sanonta on se, että uskonnollisuudessa ilmenee voimakas kontrollin henki ja totta se on. Ihmisiä estetään tekemästä hengellistä työtä, mikäli se ei noudata uskonnollisten johtajien suunnitelmia. Uskova huomaa äkkiä tällaisessa tilanteessa olevansa eräänlaisessa paitsiotilanteessa: teki hän mitä tahansa se on väärin uskonnollisen järjestelmän silmissä. Lyhyesti sanottuna viesti kuuluu: täällä et saa näkyäsi toteuttaa, mutta et voi muuallekaan mennä sitä toteuttamaan. Jumalalta saadun näyn toteuttaminen nousee tässä tilanteessa suurimmaksi synniksi. Se toki myönnetään, että kyse ei ole epäraamatullisuudesta, vaan nousemisesta perinteitä ja niiden mukaan toimivan uskonnollisen johtajiston päätöksiä vastaan.

Ymmärrän kyllä kaiken takana olevan häikäilemätön motiivi nujertaa nämä ihmiset. Katolisen kirkon pannaan julistus keskiajalla on periaatteessa tämän saman menettelytavan esikuva. Kuitenkin kyseessä on sama uskonnollisuuden henki, joka pyrkii rajoittamaan ja estämään ihmisiä vapautumasta ja elämästä ja toimimasta kuten vapaat. Tämä henki piti Jeesuksen aikana otteessaan ylipappeja, fariseuksia ja kirjanoppineita, joiden taholta Jeesus koki kaikkein kovimman vastustuksen. Ajat eivät ole tässä suhteessa muuttuneet mihinkään parissa tuhannessa vuodessa.

Lueskelin juhannuksen aikana mökillä Savossa Hannu Takkulan omaelämänkerrallista kirjaa "Mistä löytyisi rohkeus" (Kustannus Oy Arkki, 2006). Siinä Takkula kuvaa hyvin tilannetta, jossa hän omien arvojensa pohjalta johdonmukaisesti toimiessaan huomasi pikku hiljaa joutuvansa yhä enemmän ja enemmän poliittisesti katsoen paitsioasemaan, jossa toimiminen tuntui käytännöllisesti katsoen mahdottomalta. Tämän kevään eurovaalikampanjoinnin tiimoilta samanlainen peli näyttää edelleen jatkuneen Suomen uskonnollisimman puolueen sisällä: Takkulan toimintaa pyrittiin monin keinoin vaikeuttamaan ja estämään hänen uudelleenvalintansa europarlamenttiin.

Kappaleessa "Tarkoitus pyhittää keinot" Takkula miettii omalla kohdallaan totuuden julki tuomisen ja poliittisen tarkoituksenmukaisuuden välistä ristiriitaa. Tässä hän viittaa ns. Irakgate-kriisissä esille tulleisiin asioihin ja omaan toimintaansa siinä suhteessa. "Olisiko poliitikon, jotta menestyisi, valittava tarkoituksenmukainen vaikeneminen? Tarkoituksenmukaisuus ja lojaalisuus ovat sanoja, joihin kietoutuu paljon puolitotuuksia, mutta voiko politiikassa olla asioita, joista vaikeneminen ei olisikaan kultaa, vaan jopa edesvastuutonta ja välinpitämätöntä? Näitä olen miettinyt, kun minun on pitänyt valita vaikenemisen ja puhumisen välillä."

"Tuttu on poliittisessa puheessa myös sananlasku: ´Totuuden puhujalla ei ole yösijaa.´ Sekin pysähdyttää. Voiko asioista kertoa rehellisesti, niinkuin olisi ihanteelista, vai tulisiko yösijan varmistamiseksi olla suurpiirteinen tai käyttää totuutta säästeliäästi? Milloin on viisainta vaieta tai ohittaa kysymykset vastakysymyksillä? Elämässäni on ollut tapahtumia, joissa nämä edellä esittämäni kysymykset ovat vaivanneet mieltäni, enkä ole ollut varma miten toimisin. Yleensä tiukan paikan tullen olen soveltanut vanhaa neuvoa vaikeuksiin ajautuneele ihmiselle: ´Kun muu ei auta, kokeile totuutta.´ Siitä huolimatta, että olen niin toiminut, olen jälkeenpäin miettinyt, olisiko sittenkin vaikeneminen ollut parempi ratkaisu, koska totuuden kertominen ei välttämättä tehnyt asioita minulle helpommiksi, vaan päinvastoin." (s. 107)

Voin sanoa, että jaan sataprosenttisesti tämän Takkulan kokemuksen. Vähän eri mittakaavassa ja eri asioihin liittyen, mutta kuitenkin. Itsekin olen huomannut punninneeni kuluneen kevään aikana omia tekojani ja sanomisiani uudelleen, kun olen tunnistanut sen kovan uskonnollisuuden, joka on vastassa. En kiellä, ettenkö olisi ihmetellyt sitä hengellistä kovuutta, joka on tuntunut olevan vastassa. Kuitenkin olen tullut siihen johtopäätökseen, että on parempi elää sovinnossa omantuntonsa kanssa ja antautua Jumalan tuomittavaksi kuin pyrkiä poliittisen tarkoituksenmukaisuuden nimissä miellyttämään ihmisiä.

Takkula kirjoittaa: "En voi kieltää, etteikö välillä houkuta ajatus, että ensi kerralla vetäytyisin tietoisena kaikesta vastuusta ja nostaisin kädet ylös: älkää vain minua sotkeko tähän kysymykseen, en muista enkä tiedä, enkä halua tietää asioista mitään. Väistämällä vastuuni siirtäisin asioiden selvittämisen muiden harteille ja luikahtaisin kuin koira veräjästä. Siitä huolimatta, että joskus hellittelen tällaista ajatusta, tiedän sen, etten pystyisi niin toimimaan. Syntymälahjana olen saanut luonteen, joka ei kykene vetäytymään vastuusta, vaan taistelee loppuun asti oikeaksi kokemiensa asioiden ja arvojen puolesta. Sen vuoksi tiedän ja lähimmäisenikin tietävät, että siitä huolimatta, vaikka olen joutunut elämässäni muutaman kerran melko vaikeaan tilanteeseen avoimuuteni vuoksi, en väistä eteeni tulevia asioita. Olen niin rakennettu, etten voi vaieta, kun pitää huutaa." (s. 108)

Ajattelin tuon luettuani, että etpä tiedä, Hannu-veljeni, kenelle puhut. Voisin nimittäin toistaa kaiken tuon sanasta sanaan omalla kohdallani. Minua on myös rohkaissut ja lohduttanut tässä tilanteessa eräältä veljeltä saamani profeetallinen ilmestys, jossa hyvin selvästi kuvattiin se tilanne, jossa tuolloin olin. Tällä tavoin Herra on vakuuttanut läsnäoloaan meidän elämässämme.

Samoihin aikoihin eräs arvostamani hengellinen vanhin totesi, että on ilmeisen selvää, että olemme menossa johonkin hengellisesti uuteen tilanteeseen omassa kotikaupungissamme. Kuten on jo käynyt ilmi, niin vastustajia on paljon, eivätkä ne nytkään tule jumalattoman maailman taholta, vaan uskonnollisten systeemien piiristä. Herra kuitenkin sotii puolestamme.

Tärkeintä tässä kohtaa on pitää puhtaana sekä omat vaatteet että oma pesä. Se, mitä rakennat hengellisesti kotikaupungissasi tällä hetkellä, on sitä, mitä viet sitten ulospäinkin, parhaimmillaan jopa valtakunnalliselle tasolle. Sen takia Sinun täytyy olla tarkkana sen suhteen, että rakennat oikein lasketulle tasaiselle perustukselle ja että rakennat sen oikeista rakennusaineista. Muussa tapauksessa ei kannata puhua mitään mistään "kansallisen tason strategioista" yms. Kyllä homman on ensin toimittava omalla kotipihallamme.

Mutta nyt on kuitenkin aika mennä eteenpäin ja alkaa rakentaa Herran huonetta.